Martti Lutherin entinen oppilas Johann Agricola halusi luopua Jumalan laista, koska hyvillä töillä oli hänen mielestä niin pieni osa kristityn elämässä, ettei seurakuntalaisia saisi kehottaa tekemään niitä, eikä uskoville pitäisi lainkaan saarnata lakia. Hänen mielestä tuomitseva laki kuului oikeussaliin, ei kirkkoon.
Miten suhtaudumme tähän harhaoppiin, antinomismiin?
Mikä merkitys Jumalan lailla on meille?
Miten Jumalan lain kieltäminen näkyy (tai ei näy) kirkossamme?
Onko kristillinen kirkko tuomari vai lääkäri; olisiko parempi vaieta ja olla puhumatta siitä mitä Jumalan laki vaatii ja sen sijaan puhua pelkästään siitä mitä Jumala antaa?
Kaikki julkaistut blogini:
”Tänäpänä on tulkitsijoita, jotka luulevat omistavansa totuuden, nämä jotka vesittävät Raamatun omilla valmiilla tulkinnoilla eri asioihin, joihin he haluavat saada Raamatun vääntymään.” En näe asiaa noin. Raamatuntutkijat, joita pidetään ’vesittäjinä’ haluavat säilyttää avoimen, eri tulkintavaihtoehdot huomioivan näkökulman Raamatun kirjoituksiin, jotta sen koko rikkaus tulisi esiin. Ne, joilla mielestään on hallussaan totuus, nimittävät heitä milloin miksikin.
Jorma Ojalan mainitsemassa ”Johdatus Lutherin teologiaan”-kirjassa on myös Miikka Ruokasen analyysi Lutherin raamattukäsityksestä. Hyvää luettavaa sekin.
Jorma ja Kari-Matti, kiitos kirjavinkistä. Tämä kirja on minulle tuntematon. Ehkä pitäisi hankkia tämä kirja ja katsoa olenko tehnyt samansuuntaisia löytöjä kuin arvostetut teologit. Lukeminen kannattaa aina.
jorma ojala, kirjoitit:
Kyllähän Jumalan sanaa saattaa rakastaa ja tilaisuuksia joissa Jumala puhuu, mutta se, että joku ihminen väittää puhuvansa Jumalan äänellä, ei merkitse sitä, että siinä Jumala puhuisi. Jos joku kyselee uskosta, niin se on jees, mutta en ole ikinä oppinut hyväksymään sitä, että luetaan merkkejä kuin poroja teekupin pohjalta, että onkohan tuo uskossa vai ei. Usko on julkisen asian lisäksi myös syvästi henkilökohtainen asia ja ihmiselle pitää antaa tilaa, sillä kasvu tapahtuu useimmiten hiljaa ja se on helppo rusentaa muutamalla kovalla arviolla.
Ne merkit eivät välttämättä ole merkkejä, joita vaikkapa sinä pitäisit tyydyttävinä. Jollekin meistä merkki uskosta on se, että asettuu puolustamaan seksuaalivähemmistöjä senkin uhalla, että postilaatikko tukkeutuu vihapostista. Joillekin meistä ilmeisesti sen vihapostin lähettäminen on merkki uskosta. Me olemme erilaisia.
Minusta tuntuu, että en oikein saanut ilmaistua, mitä tarkoitin kun siteerasin Tietämättömyyden pilveä: Ihminen ei tee hyviä tekoja (jotka ovat merkkinä jumalasuhteesta) siksi, että hän osoittaisi esimerkiksi sinulle tai vaikka Jumalalle olevansa hyvä kristitty. Hyvien tekojen tekeminen tai ulkoisten merkkien kautta kristityksi itsensä osoittaminen on hyvin veteen piirretty viiva omavanhurskauden kanssa. Siksi mystikko ja myös Raamattu (vasen kätesi älköön tietäkö mitä oikea kätesi tekee) varoittavat tekemästä näitä tietoisesti. Se ei merkitse siis oman uskon salailua sinällään, vaan sitä, ettei nosta itseään uskonsa takia ylemmäksi kuin muut. Tekoja tehdään siksi, että niitä kuuluu tehdä. Jumala on käskenyt tehdä tekoja. Jeesus on antanut esimerkin tehdä tekoja. Niitä ei tehdä pisteiden ansaitsemiseksi, oman pelastuksen edesauttamiseksi tai näytiksi muille. Ja minä olen sitä mieltä, että kaikenlaisten ”liberaalimerkkien” ynnä muiden lukeminen toisille miinukseksi heidän kristillisyydessään, on samaan aikaan itsensä korottamista muiden yläpuolelle. Jos siis liberaalin uskontulkinta aiheuttaa päänvaivaa ja siinä tuntuu olevan jotakin pielessä, niin minun mielestäni kannattaa ennemmin antaa asioiden keskustella kuin ilmoittaa lähtökohtaisesti liberaalin olevan uskoton. Sellaisesta lähtökohdasta kumpuavaa keskustelua nimittäin ei voi enää kutsua dialogiksi vaan monologiksi.
Jumala on antanut meille sanansa, jotta me ymmärrämme Jumalan tahdon. Jos meillä on oma tahto tai tulkinta, johon yritämme Raamatun vääntymään, niin olemme harhassa. Jokaisella Raamatun kohdalla on oma merkityksensä, vaikka kaikkea emme tänään ymmärtäisikään; eikä meidän tarvitsekaan ymmärtää kaikkea. Pyhä Henki antaa oikean ymmärryksen oikeana aikana Jumalan sanaan. Tosin vasta Taivaissa ymmärrämme kaiken.
Helena, kiitos hyvästä kommentista, jossa oli paljon asiaa. Vihapostin lähetys ei minusta osoita ollenkaan uskoa Jumalaa, ainoastaan uskoa itseensä. Halveksittujen puolustaminen voi osoittaa uskoa Jumalaan tai jossain tapauksessa se voi tapahtua myös ilman uskoa.
Juuri näin. Hyvä teot seuraavat oikeaa uskoa. Johann Agricola taisi olla toista mieltä. Jumala on antanut meille lakinsa, jotta tietäisimme mikä on Jumalan tahdon mukaista ja hyvää. Hyvät teot ovat ihan jokapäiväisiä asioita, jota teemme niin kotona kuin kodin ulkopuolella. Lähes kakki mitä teemme voimme ajatella olevan hyviä tekoja, jos ne eivät ole Jumalan tahdon vastaisia.
”…sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä.” Tämän mukaan emme tarvitse Raamattua oppiaksemme, mikä on Jumalan tahto. Voimme luottaa siihen, että tiedämme sen sydämessämme.
Vielä muutamia ajatuksia Raamatun tulkinnasta.
Olemme kuulleet , että meidänkin aikana on esille nostettu Martti Lutherin tunnettu periaate: On etsittävä sitä mikä ” ajaa Kristusta” Tämä periaate ei suinkaan tarkoita sitä kuten joskus sanotaan, että se on Raamatun karsimis- ja repimis periaate, jonka avulla laitetaan Raamatusta löytyvät asiat ns. ” kahteen koriin ” ?
Martti Luther ei todellakaan ajanut tällaista periaatetta, vaan tämä on laitettu hänen nimiinsä väärillä tulkinnoilla. Sen sijaan se oli hänelle Raaamatun ymmärtämis ja selventämisperiaate. Raamatussa kulkee sisäinen linja luomisesta lunastukseen ja lunastuksesta täyttymykseen.
Raamattu on pelastushistoria Kolmiyhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen töistä. Tämä pelastushistorian ydin on lihaan tullut Jumalan Poika Jeesus Kristus, ja koko Raamattu ajaa juuri tätä Kristusta VT:sta UT:n. Raamatun ymmärtämiseen tarvitaan Jumalan lahjoittama Pyhä Henki, joka avaa meille Raamatun sisällön oikealla tavalla.
Lahkolaisuuteen liittyy Jumalan sanan väheksyminen. On vaarallista, jos luottaa pelkästään oman sydämen ääneen ja sillä perustellaan asia, joko Jumalan tahdon mukaista tai sitten ei. Kaikenlaisia mielettömyyksiä tällaiset voivat saada aikaan. Tosin onhan Jumala puhunut jopa aasin suulla, mutta minä en silti menisi ketään aasia kuuntelemaan kirkkoon.
Juha ilmeisesti otti tuossa esille kirkkohistoriasta tutun hurmahenkisyyden, jossa tullaan toimeen ilman Jumalan sanaa ja saadaan tarvittaessa hengen ilmoituksia ohi sanan.