Anteeksianto avaa tulevaisuuden

 

 

 ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!” (Room.  10:15)

Suloinen on evankeliumin vapauttava sanoma.  Saamme anteeksi Kristuksen tähden. Vapahtajamme hyvyys armahtaa meidät. Hän on meidät sovittanut. Meillä on rauha hänen täytetyssä työssään.

Jumala kutsuu meitä antamaan anteeksi toinen toisellemme.  Koska meille on annettu anteeksi, niin antakaamme mekin anteeksi  kanssaihmisillemme.  Viekäämme viestiä eteen päin, koko maailmalle, niille joita kohtaamme, läheisillemme ja niille, jotka kaukana ovat. Kukin voimiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Mooseksen seuraajan Joosuan ja Vapahtajamme kaima Jeesus Siirak kehottaa meitä armollisuuteen ihmisten kesken:

Anna anteeksi lähimmäisellesi, kun hän tekee väärin,
niin saat itsekin syntisi anteeksi, kun rukoilet.

Parisen vuosisataa myöhemmin Vapahtajamme liittyi tähän opetukseen, kun hän opetti rukoilemaan:

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,

niin kuin mekin anteeksi annamme niille,

jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Vähässä katekismuksessa uskonpuhdistajamme sanoo selittäessään Isä meidän -rukousta:

Viides pyyntö

Ja anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.

Mitä se merkitsee? Vastaus:

Pyydämme tässä rukouksessa, ettei taivaallinen Isä ottaisi huomioon syntejämme eikä niiden vuoksi torjuisi pyyntöjämme. Sillä me emme ensinkään ansaitse sitä, että saisimme mitä pyydämme, vaan Jumala tahtoo antaa meille kaiken armosta. Me teemme näet joka päivä paljon syntiä emmekä ole ansainneet mitään muuta kuin rangaistuksen. Samoin haluamme mekin todella sydämemme pohjasta armahtaa niitä, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan, sekä mielellämme tehdä heille hyvää.

Isossa katekismuksessa Luther selostaa viidettä rukousta perusteellisemmin. Hän korostaa Jumalan antavan anteeksi jo paljon ennen kuin osaamme edes pyytääkään, mutta tässä rukouksessa tuomme hänelle kunnian. Muistamme hänen hyvyyttään, anteeksiantonsa eläviä kohtaan.

Siis syntyy suuri tarve rukoilla ja huutaa apua: ”Rakas Isä. Anna meille velkamme anteeksi!” Ei tämä sitä tarkoita, ettei Jumala antaisi syntejämme anteeksi ennen ja ilman rukoustammekin, sillä hän on lahjoittanut meille evankeliumin, täynnänsä anteeksiantamusta, jo ennen kuin olemme sitä pyytäneet, jopa ennen kuin se on edes noussut mieleemme. Mutta rukoiltava meidän on sen tähden, että tuntisimme tuon anteeksiantamuksen ja ottaisimme sen vastaan.

Edelleen:

Näin hän suo meille ilon ja omantunnon rohkeuden, niin että voimme seistä hänen edessään ja rukoilla häntä. S— Tätä luottamusta ja sydämen iloa taas ei voi saada mistään muusta kuin siitä tietoisuudesta, että synnit on anteeksi annettu.

Hän avaa valtaisan näköalan Taivaan Isän edessä. Hänelle me tuomme pyyntömme ja häneltä odotamme  rakkauden osoitusta:

”Rakas Isä. Tulen luoksesi pyytämään sinulta anteeksi. En tee sitä ajatellen, että voisin teoillani hyvittää syntini tai ansaita anteeksiantamuksen, vaan sen tähden, että sinä olet sen minulle luvannut ja kiinnittänyt siihen sinetin, jotta asia olisi yhtä varma kuin jos olisin kuullut synninpäästön sanat sinulta itseltäsi.”

Anteeksianto ei ole vain menneitten rikkeiden pois pyyhkimistä, vaan se tähtää eteen päin. Tulevaisuutemme on Jumalan käsissä. Hänen edessään elämme turvallisina ja suuntaamme matkamme määränpäähän: taivaan iki-iloon, Taivaan Isän luo, Vapahtajamme suuren lunastustyön ja rajattoman rakkauden suoman anteeksiannon varassa.

SUNNUNTAI 24.9.2023

17. sunnuntai helluntaista

Jeesus antaa elämän

Pyhäpäivän apokryfiteksti: Sir. 27:30–28:7

Myös viha ja suuttumus ovat kauhistuttavia,
mutta synnintekijä ei niistä luovu.
Herra kostaa sille, joka toiselle kostaa,
ja pitää hänen synneistään tarkkaa kirjaa.

Anna anteeksi lähimmäisellesi, kun hän tekee väärin,
niin saat itsekin syntisi anteeksi, kun rukoilet.
Voiko sellainen ihminen, joka hautoo vihaa,
odottaa Herralta tervehtymistä?
Voiko ihminen, joka on armoton kaltaiselleen,
rukoilla, että saisi syntinsä anteeksi?
Jos hän, kuolevainen ihminen, jatkaa vihanpitoa,
kuka antaa anteeksi hänen syntinsä?
Ajattele loppuasi ja lakkaa kantamasta kaunaa,
muista, että kuolet ja katoat, ja elä käskyjen mukaan.
Pidä mielessäsi käskyt äläkä vihaa lähimmäistäsi,
muista liittoa, jonka Korkein solmi,
ja katso toisen ihmisen virheitä ymmärtäväisesti.

  1. Sunnuntain aihetta esitellään ja tekstit näytetään täällä

    https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-24-9-2023/

    Sirakin kirjan lukuun 27 viittaus Raamattu -sivustolle

    https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/SIR.27

    Viides pyyntö Katekismus 2000 selittämänä

    https://katekismus.fi/isameidan/30.html

    Viides pyyntö Tunnustuskirjojemme Vähän katekismuksen sivustolla

    https://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismus.html#isameidan

    Viides pyyntö Ison katekismuksen sivustolla

    https://tunnustuskirjat.fi/ik/1pyynto.html#viides

  2. Eikö Jeesuksen sovitustyö koske koko maailmaa eli kaikkia ihmisiä? Pelastuvatko siis kaikki tämän sovituksen kautta? Vai tarvitaanko jotain muutakin?

    Kun antaa toiselle anteeksi niin voiko sitten ”periä” toiselta mitään? Voiko siitä thdä väkivaltaa kun on antanut anteeksi eli vaikkapa puolustaa itse ä, lähimmäistä tai maataan?

    • Ari

      Jeesuksen sovintotyö koskee todellakin KOKO maailmaa.

      Vain näin voidaan luoda lähtökohta siihen, että synnin hädässä oleva ihminen voi löytää turvan, joka riittää hänellekin.

      Siis emme tarvitse muuta kuin Kristuksen täytetyn työn, oma osuus ei tuo siihen tippaakaan mitään lisää. Usko on kaikenlaisen oman pyristelyn loppu. Se panee KAIKEN toivonsa vain ja ainoastaan Kristuksen armoon.

    • Jos kerran täytetty työ yksin riittää eikä ihminen itse voi mitään tehdä niin eikö silloin Jumala yksin päätä kuka pelastuu?

      Miksi ihmeessä sitten Jumala vielä kutsuu ihmisiä parannukseen, en ymmärrä logiikkaasi?

      Miksi Jeesus kutsui ihmisiä seuraamaan itseään ja niin moni kieltäytyi, oliko se Jumalan tahto?

    • Ari

      Jumalan kutsun kieltäminen ei suinkaan ole Jumalan tahto vaan tasan tarkkaan päin vastoin. Jeesus kutsui opetuslastensa joukkoon seuraajia. Niin hän tekee yhä edelleen. Hän kutsuu kansansa yhteyteen, kirkon yhteyteen eli siis oman perheväkensä yhteyteen eli uskon yhteyteen.

    • Selitäppä nyt mitä tämä ”kutsu” tarkoittaa, siis kun sanot ettei ihminen itse voi mitään tehdä niin mitä tapahtuu Jumalan kutsuessa?

    • Ari

      Ihmettelet miksi pitää lähteä liikkeelle siitä, että KOKO maailma on sovitettu.

      Syytä voidaan verrata arkitilanteeseen:

      Äiti tai isä voi jakaa ruokaa lapsilleen

      VAIN

      jos on olemassa jaettavaa ruokaa.

    • Ari

      Jumalan kutsu sanan ja sakramenttien välityksellä asettaa ihmisen Jumalan eteen. Pyhä Henki sitten antaa uskon, missä ja milloin hänelle hyväksi näkyy.

      Kirkkomme sanoo tastä

      V Kirkon virka

      Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidän Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta (Gal. 3:14) saisimme luvatun Hengen (Gal. 3).

      Seurakuntamme tuomitsevat kasteenuusijat ja muut, jotka katsovat, että Pyhä Henki tulee ihmisiin ilman ulkonaisen sanan välitystä heidän omien valmistelujensa ja tekojensa avulla.

    • Matias Roto et taaskaan vastaa kysymykseen, ei tunnustuskirjojen taaksen meneminen ole vastaamista.

      Siis selitä nyt mitä Jumalan kutsu on kun kerran ihminen ei voi itse mitään tehdä, siis kuinka edes voi kieltäytyä?

    • Ari

      Tunnustuskirjat ovat yhteenvetoa noin puolentoista tuhannen vuoden uutteran Raamatun lukemisen hedelmänä syntyneen viisauden soveltamisesta oman aikansa saksalaisiin olosuhteisiinsa, siis syvän opillisen ymmärryksen esiin tuloa.

      Siksi viittasin tuohon kohtaan, että ymmärtäisit sen, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta sekä että tämän kuulemisen mahdollistamiseksi meillä on saarnavirka, joka välittää meille vanhurskauttavan uskon synnyttävän armovälineen, jonka välityksellä Pyhä Henki synnyttää uskon missä ja milloin hän hyväksi näkee.

      Kysymys siis on Jumalan työn korostaminen ja yksistään hänelle kunnian antaminen meidän uskomme synymisestä, ylläpidosta ja hoitamisesta aina iankaikisuuteen asti.

    • Matias Roto kuka on niitä tunnustuskirjoja puoltoista vuosituhatta tutkinut?

      Eikö tuossa ole liki pelkästään katolisen kirkon ”tutkielmat” ja eikö niistä Luther todennut että pieleen on ment?

      Siis jos on pitkään tutkittu ja hyväksytty sellaisia mistä nykyisin istuis linnassa niin eikö silloin tarvii jotain tehrä eli todeta etteivät nämä tutkimukset antaneetkaan oikeaa tietoa?

    • Sorry, eikö ne tunnustuskirjat ole katolisen kirkon 1,5 tuhannen vuoden tutkimusten mitätöimistä?

    • Ari

      Huomaan että olet saanut harhaan johtavaa muka tietoa uskonpuhdistuksen tavoitteista. Niiden tarkoituksenahan EI OLLUT toimia katolista kirkkoa vastaan, VAAN pyrkiä löytämään katolisen kirkon aito ja varsinainen sanoma.

      Tätä varten haluttiin luopua kaikesta sellaisesta, joka häiritsi aidon katolisen perinteen opetusta viemällä ajatuksia sivupoluille.

      Niinpä tunnustuskirjamme pyrkivät palauttamaan opetuksen varsinaiseen katoliseen eli siis maailmanlaajuisen yhteisen kristikunnan opetukseen.

      Ota huomioon että Luther sai nimenomaan katolisesta perinteestä sen opin, että Raamattu on kaiken opin perustava ohjenuora.

    • Ari

      Ei pidä sekottaa tunnustuskirjoja kirjallisena tuotteena ja sen taustalla vaikuttanutta puolentoista vuosituhannen aikaista työskentelyä Kristuksen opin ymmärtämiseksi.

      Tunnustuskirjathan ovat 1530 – 1577 vuosien tilanteen mukaisesti tuon hetken ajankohtaisiin kysymyksiin vastauksia.

      Sen sijaan ne eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan niiden taustalla on tuo puolentoista tuhannen vuoden ahkera Raamatun tutkiminen.

      Ota huomioon, että esimerkiksi keskiajan isot systemaattiset tutkielmat ovat lähteneet liikkeelle Raamatun selitysten kokoamiseksi aineskohtaisiin ryhmiin. Kun samantapaiset ajatukset toistuivat raamatunselityksissä, niin näiden ajatusten uudelleen kirjoittamisen sijaan alettiin kokoamaan samasta asiasta puhuvia raamatunkohtia yhteen tekstiin. Näin säästettiin sekä aikaa ja voimia että myös esityksen selkeys lisääntyi, kun useampi samaa asiaa käsittelevä raamatunkohta käsiteltiin yhdellä kertaa.

      Näin syvällisten oppineitten ahkerat uurastukset Raamatun äärellä rikastuttivat kristillisen uskon ymmärrystä, kun sukupolvi toisensa perään kysymyksenasetteluja täsmennettiin ja edelleen täsmennettiin vuosisata toisensa jälkeen.

      Olenhan jo aikoinaan kauan sitten kertonut, että jo ennen Lutherin aikaa Raamatusta tai sen osista oli vuosisatojen aikana tehty 70 käännöstä saksaksi. Luther, joka vuosina 1502 – 1522 työskenteli yli 12 tuntia päivässä, onnistui sitten lopultakin kehittämään niin hyvän käännöksen, että sitä luetaan vielä meidänkin aikanamme, vain pieniä muutoksia on tehty ihmisten yleisesti puhuman kielen muuttuessa vuosisatojen aikana.

  3. Pidin Artjärven kirkossa alustuksen aiheestaa ”Anteeksiantamisen merkitys”. Joku rouva esitti kysymyksen luoennon jälkeen: pystyinkö itse antamaan anteeksi? Hän kait tiesi, miten minua oli kohdeltu erinäisissä tilanteissa. Vastasin muistaakseni, että oman mielenterveyteni vuoksi annan anteeksi sitä mukaa kuin minua loukataan. Äitini oli opettanut, että: ”Jos joku loukkaa sinnuu, paa tyhmyyvve tillii.” – Esimerkkinä anteeksiantamisen merkityksestä voisi kertoa tarinan Wayne Dyeristä, joka kantoi vihaa 30 vuotta isäänsä kohtaan, joka ei ollut pitänyt perheestään huolta, vaan jätti vaimon ja lapset itsekkäästi ja meni menojaan. Sitten tapahtui, että tämä maailmankuulu psykiatri sattumoisin joutui hautausmaalle, missä näki isänsä hautakiven. Sinä hetkenä hän alkoi itkeä ja antoi anteeksi isälleen. Siitä alkoi hänen uusi elämänsä ja hän alkoi tuottaa kirjallisuutta, josta uhkuu halu auttaa kaikkia, joilla on heikko itsetunto. Minä tutustuin Dyeriin, kun kävin Akateemisessa kirjakaupassa ja kysyin kirjaa, joka auttaisi poikani heikkoa itsetuntoa. Nuori herra antoi minulle kirjan: ”Uskalla rikkoa rajasi”. Sen jälkeen olen lukenut kaikki suomennetut Dyerin kirjat ja saanut niistä apua. Poika ei niitä lukenut. – Jos saa apua Herralta anteeksiantamiseen, se helpottaa eniten omaa taakkaa.

    • Valma

      Kiitos erinomaisesta tekstistäsi. Tuot esille sellaista joka perustuu sinun omaan perusteltuun kokemukseen ja taitavasti osaat yhdistää sen erinomaiseen teoreettiseen yhteyteen jollaista Dyerin tuotanto mitä selkeämmin tuo valaistusta.

      Kiitos erinomaisesta kommentistasi.

  4. Luuletteko, että juutalaiset antavat anteeksi pahan puheen joka evankeliumissa on ?

    Ja miksi heidän pitäisi antaa anteeksi, eivätkö he voi jättää asian Jumalan huomaan, hän sitten ratkaisee sen, että mitä teidän kanssa pitäisi tehdä.

    Maallinen laki ei taida ihan heti pystyä käsittelemään koko asiaa sen suuruuden vuoksi ja myös siksi, että sekin on ollut ikäänkuin ei olisi huomannut koko asiaa. Ja koska loukattu ei ole valittanut, vaan ollut liiankin kärsivällinen, siihen ei ole puututtu.

    Jopa oikeuslaitos voi sanoa, etteivät he ole tienneet tuollaisesta laittomasta opista mitään. Joka tietysti on valhe.

    • Tarja

      Väitteesi, että evankeliumit muka sisältäisivät periaatteellista vihapuhetta juutalaisia kohtaan, on evanekliumien kertomuksen väärintulkintaa. Evankeliumeissa kuvattu vastakkainasettelu nimittäin on kehden juutalaisen ryhmittymän erilaisten näkökantojen esille tuomista.

      Eihän meidänkään kotomaamme erilaisten poliittisten näkökulmien esille tuominen tee toisesta ryhmästä suomalaisia kohtaan vihamielisiksi, vaan erilaiset poliittiset ohjelmat vain kuvaavat erilaisia yrityksiä isänmaamme asioiden parhaaksi mahdolliseksi hoitamiseksi.

      Ota huomioon, että Jeesus on ihmisyytensä puolesta juutalainen. Hän kuitenkin toi omassa Vapahtajan työssään koko maailman sen hengellisen aarteen ääreen, mikä sisältyi jo yli vuosituhannen takaiseen Jumalan huolenpitoon omasta kansastaan. Näin Vapahtajamme toi pelastuksen kansan yhteyteen koko maailman, kaikki Aatamin jälkeläiset, kaikki Nooan pelastuksen perilliset, kaikki maailman kansat.

      ”Herran kansa” on kreikaksi ”kyriake ekklesia”. Tästä ilmauksesta sitten on parin vuosituhannen aikainen kielellisen kehitys tehnyt toisaalta ilmauksen ”kirkko”, ”kyrka”, ”church”. ”kirik” jne sekä toisaalta ”église”, ”ecclesia”, ”eglwys”, ”igreja” jne.

      Jeesus Nasaretilaisen sanoma ei ollut mikään uutuus, vaan sille oli perusta jo Vanhan testamentin lupauksissa.

      Esimerkiksi Tobitin kirjan 13 luvussa jae 11

      Monet kansat tulevat kaukaa Herran Jumalan nimen tykö, lahjat käsissänsä, lahjat taivaan Kuninkaalle. Sukukuntien sukukunnat sinua riemuiten kiittävät.

    • Ari

      Jeesus on jo pelastanut meidät kaikista synneistämme.

      Tämän pelastuksen Jumala suunnitteli jo ennen maailman luomista. Sitten se sai huipentumansa Jeesuksen ihmiseksi tulossa ja ennen kaikkea hänen ristin kuolemassaan Golgatan kummulla. Ylösnousemuksellaan Vapahtajamme vahvisti tämän kun hän nousi kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.

      Kaikki siis on jo ENNALTA valmistettu meitä ja meidän pelastustamme varten.

      Matt. 25:34 sanotaan, että iankaikkinen elämä on valmistettu jo ennen maailman luomista. Siis jo Jumalan suunnitelma on niin voimallinen, että siihen jo ajatuksellisesti sisältyy sen toteutuminen, vaikka ristin kuolema onkin sitten meidän maailmamme ajankulun kannalta myöhäisempi, ja vaikka meidän kasteemme, jossa meidät on liitetty tämän lupauksen osallisuuteen onkin tapahtunut lähes pari vuosituhatta Jeesuksen sovitustyön jälkeen.

      Matt. 25: 34

      Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.

      1.Korinttolaiskirje:

      2:7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,

      Efesolaiskirje:

      1:4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,

  5. Matias

    Se ei ole mikään puolustus, että Jeesusta nyt markkinoidaan juutalaisena, koska kristityt eivät kuitenkaan ole juutalaisia, vaan ulkopuolisia. Ja meidän ei kuuluisi sekaantua maan sisäiseen polemiikkiin ollenkaan. Eikä ainakaan puolueellisesti, ikäänkuin me olisimme se toinen puoli. Ja vielä messiaaninen, eli pelastuksen puoli, kun historia osoittaa täysin muuta.

    Aikoinaan kirkkoisät tosin röyhkeästi päättivät, että kirkko on uusi Israel ja seurakunta on Siion, ja oikea Jerusalem on taivaassa. Jokainen kuitenkin ymmärtää tuonkin pahaksi puheeksi ja henkiseksi ryöstöksi, ja ryöstäjän suureksi synniksi, koska toisten kulttuuria ei sovi kavaltaa ja väittää omaksi.

    Jos juutalainen Jeesus olisi halunnut perustaa kristillisen uskon, se tarkoittaa sitä, että hän olisi halunnut hävittää juutalaisuuden kokonaan. Käänsi kantapäänsä omiaan vastaan, joten voidaan kysyä myöskin, että pitäisikö kansan antaa tällainen maanpetos hänelle anteeksi?
    Voi olla, että se on liian suuri toivo ja miten kuolleelle anteeksi annetaan?

    Lisään vielä, en muista monenenko kerran, että juutalaisuudessa ei ole ollut kulttia, jossa Jumalaa lepytellään ihmisuhrilla, se on pakanamaiden tapa. Kreikkalaisilla oli Farmakos- riitti, siitä löytyy tietoa netistä.

    • Tarja

      Jotenkin käsittämätöntä on tapasi kuvitella Jeesus Nasaretilaista joksikin muuksi kuin juutalaiseksi. Tapasi tarkastella asiaa sivuuttaa KAIKKI historialliset todisteet hänen toiminnastaan.

  6. Matias

    ”Kaikki siis on jo ENNALTA valmistettu meitä ja meidän pelastustamme varten.”

    Mistä sitten johtuvat kirjoituksissa olevat ”Juudaksen kavallus” ja ” Kristuksen murha” syytökset, ja niiden seurauksena syntynyt juutalaisviha ja miljoonien ihmisten tappaminen kostoksi ? Eikö ennaltamääräys olisi saanutkaan tapahtua?

    Sanonta, ’Pelastus on jo aikojen alussa ollut valmistettuna’ tarkoittaa sitä, että maailman luomisessa, joka siis tapahtui hyvin paljon aikaisemmin, kuin kristillinen ajanlasku alkoi niin, siellä ei ole määrätty ikuiseksi rangaistukseksi laittomuudesta enempää helvettiä, kuin hornaakaan, joten helvetti on pelkästään uskosta rippuvainen uhka. Ja kaiken lisäksi se maksaa. Sitä, tai siitä pelastusta ei anneta armosta vaan rahasta.

    Ei kannata uskoa valheita, se on hyödyllistä ja halvempaa.

    Kristityt valitsivat mieluummin helvetin, joten siinä teidän on pysyttävä. Toivottavasti menee kupaksi, eihän se ilmainen ole.

    • Tarja

      1) Helvetin tehtävänä on tehdä loppu kaikesta elämää vastustavasta pahuudesta, jonka Saatana on lankeemuksellaan tuottanut kapinoidessaan Jumalan hyviä tekoja vastaan.

      Saatana siis hävittää meidän maailmaamme tuottamalla kaikenlaista pahaa elämistämme vaikeuttamaan.

      Jeesus tuli tekemään tyhjäksi Saatanan teot. Saatanan lopullinen tuho on tulinen järvi eli siis täydellinen loppu ja tämä pahan alkuperä poistuu LOPULLISESTI.

      2) Sama Jumala on toiminut jo ennen ajan luomista. Hän loi maailman ja myös meidän maailmaamme kuuluvan ajan.

      Pelastus Vapahtajassamme oli suunniteltu jo ennen maailman syntyä. Tämä sitten realisoitui Vapahtajamme täytetyssä pelastustyössä. Tämä kertakaikkinen pelastustyö on myös meidän aikanamme meidän ainoa pelastuksemme. Kerran aikojen lopulla Jeesus tulee takaisin ja koko maailmankaikkeus saa ymmärtää meidän Jumalamme kirkkauden.

      3) Olen jo useasti ennenkin todennut että roomalaisten antisemitismi on peräisin jo puunilaissotien ajoilta asti. Se on uudelleen vahvistunut arabien valtakunnan leviämisen myötä Espanjasta Intiaan ja Indonesiaan sekä Saharan autiomaiden maista Kiinan suurimpaan osavaltioon.

      Nimenomaan juutalaisvihaan on myös sisältynyt lukemattomia muuallakin tavattavien vähemmistöjen sortamisen ilmiötä. Enemmistö on projisoinut omaa pahoinvointiaan väestön keskellä olevaan vähemmistöön.

      Tuollainen ylisukupolvinen viha sitten keksii kaiken maailman verukkeita, yleensä järkyttävinä puolitotuuksina. Sen verran joku kosketuskohtaa totuuteen, että sanoma niellään, vaikka sen kärki ja tavoite ovatkin ilmassa leijuvasta tyhjästä fabuloitu.

  7. Matias Roto toit seuraavan:

    ””Efesolaiskirje:

    1:4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,””

    Mitä tuo tarkoittaa?

    Mitä on pyhä ja nuhteeton?

    Voiko aviorikkoja olla ”pyhä ja nuhteeton”?

    Miksi Jeesus sanoo Ilmestyskirjassa ketkä ovat ulkopuolella:

    15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.(Ilm.22)

    Onko Jumala muuttanut tuomiotaan aviorikoksesta kun Hän antoi omalle kansalleen:

    3. Moos. 20:10
    Jos joku tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, jos hän tekee aviorikoksen lähimmäisensä vaimon kanssa, niin heidät, sekä avionrikkoja mies että-nainen, rangaistakoon kuolemalla.

    • Ari

      1) Keskität huomiosi vain kuudenteen käskyyn.

      Huomaa, että katekismuksessa puhutaan kymmenestä käskystä. Näistä tärkein on ENSIMMÄINEN KÄSKY. Voidaan jopa sanoa, että kaikki muut käskyt ovat vain ja ainoastaan ensimmäisen käskyn selitystä ja edelleen kehittelyä.

      2) Huomaapa että Ilmestyskirjan luvussa 22 sen lähtökohtana on JUMALAN oma valtaisuin. Karitsan eli siis ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen valtaistuimelta tulee kasteen pyhän veden aikaan saama pelastus, joka on annettu koko taivaaseen päässelle Jumalan kansalle. Tässä näyssä kaste vaikuttaa tulevaisuudesta käsin meidän elämäämme eli siis kasteen voima vie perille asti aina taivaan iki-iloon vieden.

      Ilmestys 22

      [1] Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.

      [2] Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden.

      [3] Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa.

      [4] He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä.

      [5] Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.

  8. Matias

    ”Jotenkin käsittämätöntä on tapasi kuvitella Jeesus Nasaretilaista joksikin muuksi kuin juutalaiseksi. Tapasi tarkastella asiaa sivuuttaa KAIKKI historialliset todisteet hänen toiminnastaan.”

    Missä minä sanoin, että jeesus ei ole juutalainen?
    Sanoin , että se ei ole mikään puolustus, että sanotaan Jeesuksen olevan juutalainen, koska me emme ole juutalaisia, mutta sinä joko et ymmärtänyt tai olit ihan tahallaan ymmärtämättä.

    Miksi meidän pitäisi osallistua juutalaisten sisäiseen polemiikkiin, jota käytiin joskus ikiaikoja sitten.

    • Tarja

      Mielestäni järjetön juutalaisia kohtaan historian kuluessa kohdistunut vaino ei ole johdettavissa Jeesuksen aikaisista vastakkainasetteluista. Olihan tuohon aikaan juutalaisuudessa jopa noin 15 eri suuntausta, joista jotkut jopa vähää ennen juutalaissotia taistelivat toisiaan vastaan. Edelleen on huomattava, että Jerusalemin hävityksessä yksi roomalaisen armeijan johtajista itse oli kansallisuudeltaan juutalainen. (Toki myöhempi juutalaisuus on pitänyt häntä luopiona.)

      Sen sijaan noiden vainojen syitä on haettava kunkin maan sisäisten ongelmien kasvusta niin suuriksi, että ne kasvoivat väkivaltaisuudeksi, joka kohdistui milloin minkäkin vähemmistön niskaan.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25