Katso blogeja ja uutisia Israel-teemasta. Blogistit tarjoavat näkökulmia ja keskustelu on avoin. Myös uutispuolella on muutamia aiheeseen liittyvä juttuja.
Sari Roman-Lagerspetz: Martti Lutherin mäkemyksiä juutalaisita ja pyhästä maasta
Päivi Huuhtanen-Somero: Jeesus itki Jerusalemia
Vuokko Ilola: Lopunajan evankeliumi takaisin Israeliin
Raimo Turunen: Me Israelin käymättömät
Petri Järveläinen: Kirkolliskokous – todellinen Israel
Juha Heinilä: Israel terrorisoi muslimimaita
Sari Essayah: Israel ja EU
Juhani Huttunen: Israel ja homoseksuaalisuus
Heikki Leppä: Sankari
Teemu Kakkuri: Kolme Israelia
Elias Tanni: En uskalla kirjoittaa Israel-aiheista teemablogia
Tomi Karttunen: Kristillisestä sionismista ei-pejoratiivisesti
Marja-Sisko Aalto: Israel: On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin
Olli Seppälä: Pysähtyykö aika Pyhässä maassa?
Jyrki Härkönen: Amerikkalainen Jumala
Jouni Turtiainen: Israelin valtio: 65 vuotta uskonnollista suvaitsevaisuutta Pyhässä maassa?
Pyhä maa –teemaan liittyvät uutiset:
”Kristityn tuettava vuoropuhelua eikä poliittista agendaa”
TV7:lla 500 000 euron satsaus Jerusalemin toimitukseen
Juutalaisten evankelioiminen jakaa sionistisia järjestöjä
”Israelilaisten ja palestiinalaisten konflikti pohjimmiltaan uskonnollinen”
”Israelia ei tarvitse siunata”
Israel-teeman yksi syy oli Kuopion kirkkopäivillä 18.5. Kirkon Ulkomaanavun ja Kotimaa24:n järjestämä Kotimaa24Live-keskustelutapahtuma Kuopion torilla.
Kapitalismista puhuminen tässä yhteydessä on melkoisella hehtaaripyssyllä ampumista. Jos ajattelee, että kaikki liiketaloudellisilla periaatteilla toimiminen on kapitalismia, niin se taitaa sulkea sisäänsä vaikka mitä. Ja vaikken ole mikään virtuoosi aate- ja sosiaalihistorian alalla, uskallan kuitenkin sanoa, notta ei se ihan noin ole.
Kapitalismi on hieman epämääräinen termi käytettäväksi.
Itse tarkoitin sitä, että jos, ja kun, lehteä julkaistaan taloudellisen voiton vuoksi, ts. jotta omistajat saisivat tuottoa sijoitukselleen, niin se on usein ristiriidassa vapaan tiedonvälityksen ideaalin kanssa. Omistajien ja mainostajien intressit suodattavat julkaistavaa materiaalia.
Selvää lienee myös, että jos isojen lehtitalojen omistajat toimivat bisneslogiikan mukaisesti, on heillä halukkuutta propagoida sellaisten yhteiskunnallisten olojen puolesta, joissa sekä heidän lehtensä että heidän isot ilmoittajansa menestyisivät.
Yhdysvallat taitaa olla ”edelläkävijä” tässä. Ajankohtaisen sikäläisen journalismikritiikin yksi iso pähkinä on, että isot ilmoittajat antavat painostusta lehtien toimituksiin. He vetävät mainoksensa pois, jos lehdessä käsitellään poliittisesti, uskonnollisesti jne. kiistanalaisia asioita. He eivät halua tulla liitetyksi sellaiseen.
Jos teema kiinnostaa jotakuta, niin tässä on linkki Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuslaitoksen ylläpitämään nettisivuun journalismi.fi. Siellä on ihan hyvä artikkelikokoelma mediaetiikasta ja myös näistä riippumattoman tiedonvälityksen ongelmista.
http://journalismi.uta.fi/index.php?page=artikkelit&type=artikkelit
Hemanus&Tervonen kirjoitti aikanaan normatiiviseksi tarkoitetun oppikirjan ”Objektiivinen joukkotiedotus.” Nostalgiaa herättävä ja hieno tuo ”joukkotiedotus” käsite. Sehän tarkoittaa joukoille, ts. massoille ylhäältä alaspäin vuodatettua tietoa, joka vielä katsotaan totuudeksi, ts. objektiiviseksi. Siihen nähden nykyinen tiedonvälitys on, jos ei muuta, ainakin rehellisempää, monimuotoisempaa ja ”vapaampaa.” Sitäpaitsi ”julkisuus” noin ylipäänsä on nuori ilmiö. Tuskin 1800-luvun puolivälissä saatettiin puhua Suomessa erityisemmästä julkisuudesta kun rahvaasta lukemansa ymmärsi harva ja lehtien levikki oli muutama sata kappaletta.
”Vapaan tiedonvälityksen/vapaan julkisuuden ideaali” on nimenomaan ideaali. Ei muuta. Lähempänä kuin nyt sitä ideaalia on tuskin koskaan oltu. Minäkin kirjoitan tätä tiedonvälityksen, puhumattakaan objektiivisen sellaisen, perspektiivistä katsottavaa nollakommenttia tässä ”julkisuuteen.”
Tietysti tämän blogin otsikkoon voisi ”Pyhän” sijaan pistää ”Koti”
Kari-Matti Laaksonen: ” Siihen nähden nykyinen tiedonvälitys on, jos ei muuta, ainakin rehellisempää, monimuotoisempaa ja ”vapaampaa.”
Rehellisyydestä en menisi takuuseen, mutta onhan se monimuotoisempaa ja ”vapaampaa”. Olen intuitiivisesti samaa mieltä sanan ”vapaamman” pistämisestä lainausmerkkeihin. Moninuotoisuudesta ja ”vapaudesta” tosin syntyy uusia ongelmia, joita ei ennen ollut.
Emme ole mielestäni päässeet ylhäältä alaspäin suuntautuvasta joukkotiedotuksesta eroon. Esimerkkinä voisi mainita esim. nykyisen hallituksen tiedotuspolitiikan. Isojen sanomalehtien päätoimittajien ja ylipäätään pääkirjoituskirjoittajien joukkokin on oman kokemukseni mukaan kaikkea muuta kuin moniääninen. Jotain puoluepoliittista erimielisyyttä tosin pidetään yllä näön vuoksi.
”Lähempänä kuin nyt sitä ideaalia on tuskin koskaan oltu.”
Jos näin on, niin meidän täytyy silti esittää tämä tärkeä kysymys. Tuleeko meidän
a) nostaa jalat pöydälle ja ihailla töittemme jälkeä. Sitä, miten olemme päässeet totalitaristisesta tai propagandistisesta joukkotiedotuksesta eroon?
vai
b) koettaa korjata tiedonvälityksessä yhä piileviä ongelmia ja epäeettisyyksiä (journalismietiikka). Hioa ja parantaa. Vaikka ideaalia ei voisi koskaan saavuttaa, niin työ sitä lähemmäksi pääsemiseksi on aina hyvästä.
No tähän voisi jatkaa vaikka mitä sanomalehtitalojen keskittymisen haitallisuudesta ja siitä, miten journalismi mielestäni kukoistaa parhaiten, kun on lukuisa määrä pieniä toisistaan riippumattomia toimijoita, lehtiä jne. Saa nyt kuitenkin jäädä, kun keskustelu ei ole pitkään aikaan liittynyt blogin aiheeseen.