Piispainkokous antoi 6.8.2020 kirkolliskokouksen pyytämän selvityksen vaihtoehdoista avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi. Selvitys ei ole yksimielinen muusta kuin siitä, että avioliitto on Jumalan asettama, ja kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista ja avioliitosta on aidosti moniulotteinen asia teologisesti ja inhimillisesti. Ketään ei tule piispojen mukaan pakottaa muuttamaan avioliittokäsitystään eikä toimimaan vastoin vakaumustaan.
Ymmärrän hyvin, että kirkon perinteisen avioliittokäsityksen kannalla olevia ei voida pakottaa muuttamaan käsitystään. Sehän perustuu jo maailman luomisestä lähtien siihen, että Jumala loi ihmisenomaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. (1. Mooseksen kirja 1:27). Myöhemmin Raamatussa käytetään johdonmukaisesti tästä miehen ja naisen liiton solmimisesta nimitystä ”häät” ja sen osapuolista nimityksiä ”aviomies” ja ”aviovaimo”. Missään kohdassa Raamatussa avioliittoa ei ole esitetty kahden miehen tai kahden naisen välisenä liittona.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että ne papit, jotka nyt ovat omaksuneet perinteisestä kirkon kannasta poikkeavan avioliittokäsityksen, saavat omavaltaisesti toteuttaa tätä käsitystään kirkollisissa vihkimissä, eivätkä kaikki piispatkaan halua enää siihen puuttua. Avioliittolain muutoshan ei mitenkään voinut muuttaa kirkon avioliittokäsitystä. Eduskunnan lakivaliokunta totesi kansalaisaloitetta koskevassa mietinnössä nimenomaisesti, että kaikilla uskonnollisilla yhdyskunnilla olisi jatkossakin oikeus päättää itsenäisesti, vihkivätkö ne avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja vai ei (LaVM 14/2014). Näin todettiin myös kansalaisaloitteessa (KAA 3/2015 vp).
Vakuutukset siitä, ettei kirkon tarvitse tehdä mitään, unohtuivat nopeasti, kun oikeustieteen professori Kangas alkoi korostaa sanojen ” kirkko voi päättää …” futuurimuotoa. Kirkon piti Kankaan mukaan erikseen päättää, että se vihkii vain eri sukupuolta olevia (mm. www.ts.fi 1.6.2016). Jos tällaista päätöstä ei tehdä, niin kirkon kanta on vähintäänkin epäselvä. Jopa Pohjois-Suomen hallinto-oikeus totesi 19.6.2019 antamassaan päätöksessä, että kirkon olisi pitänyt avioliittolain 1.3.2017 voimaan tulleen muutoksen johdosta lisätä kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen säännökset vihittävien sukupuolesta.Kirkon lainsäädäntöautonomian kannalta olisi hyvin haitallista, jos korkein hallinto-oikeus pysyttäisi tuollaisen päätöksen.
Helsingin hiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyi lokakuussa 2016 ponnen, jonka mukaan papit voivat vihkiä maaliskuusta 2017 lähtien ongelmattomasti myös samaa sukupuolta olevia pareja. Monet kirkon johtohenkilöt jopa arkkipiispa Kari Mäkistä ja eräitä piispoja myöten antoivat tukensa tällaisille ajatuksille, mikä vain lisäsi pappien rohkeutta. Tulkaa kaikki –liike alkoi julkaista tilastoa siitä, kuinka moni pappi olisi valmis samaa sukupuolta olevien vihkimiseen.
Kirkolliskokous oli jo syksyllä 2015 antanut kirkkohallitukselle tehtäväksi selvittää kirkon oikeudelliset perusteet suhtautumisessa tasa-arvoiseen avioliittoon. Kirkkohallituksen prof. emerita Pirkko Helanderin selvitys valmistui keväällä 2017, ja siinä esitettiin, että kirkko pysyttäisi nykyisen avioliittokäsityksensä, mutta sallisi myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen. Kirkolliskokous päätti selvityksen perusteella vain, ettei kirkko luovu vihkimisoikeudestaan.
Keväällä 2017 Jukka Hautala ym. kirkolliskokousedustajat esittivät avioliittokysymystä tarkasteltavaksi ns. adiafora-asiana, joka ei ole uskon eikä pelastuksen kysymys ja joka mahdollistaisi myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen kirkolliseen avioliittoon. Aloite hylättiin syksyllä 2017, mikä tarkoittaa, ettei kirkon avioliittokäsitystä siis muutettu, ja kirkon kanta on siltä osin entinen.
Avioliiton pitkään historiaan nähden piispojen enemmistö näyttäisi kovin nopeasti antautuneen kirkon avioliittokäsitykseen kohdistuneen kovan painostuksen edessä. Esimerkiksi piispa Laajasalon julkinen ilmoitus siitä, ettei homoparien vihkimisistä seuraa papeille kurinpitotoimia, voi vaarantaa kirkon mahdollisuudet tulevaisuudessa pitää kiinni muistakin perinteisistä uskonkappaleistaan.
Risto Tuori
Kiitoksia blogista Risto
Käsittääkseni Hautalan ym. keväällä 2017 jättämä aloite Kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta hylättiin vasta kevään 2018 kirkolliskokouksessa.
Muistini taitaa pätkiä, kiitoksia oikaisusta Jukka.
Niin ja Professori Helanderin selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille luovutettiin piispainkokoukselle keskiviikkona 6.9.2017 ja esiteltiin kirkolliskokoukselle samana syksynä, ei siis jo keväällä
https://evl.fi/uutishuone/tiedotearkisto/-/items/item/14107/Selvitys+vihkioikeudesta+luopumisesta+Suomen+evankelis-luterilaisessa+kirkossa
Hautalan keväällä 2017 jättämää aloitetta ei käsitelty kirkolliskokouksen syysistuntokaudella 2017, vaan tuolloin asia oli valiokuntakäsittelyssä.
”Selvitys ei ole yksimielinen muusta kuin siitä, että avioliitto on Jumalan asettama”
Onko näin? Vai haluammeko me vain tulkita luomiskertomusta näin?
Eikö sitä voi tulkita näin?
Piispat siis olivat asiasta yksimielisiä. Ei toki tarkoita etteikö kukaan kirkkomme jäsen olisi asiasta toista mieltä.
Joku voi puhua jopa haudan takaa?
”Suomeen palattuani v. 2009 havaitsin myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon muuttuneen vielä paljon nopeammin ja perusteellisemmin, kuin olin ennustanut Ilkko I- ja Ilkko II-seminaareissa vuosina 1980 ja 1982. Olin mm. sanonut, että naispappeuden jälkeen vuorossa on homoseksualismin tuominen kirkkoon aivan samanlaisella mielivaltaisella Raamatun selittämisellä kuin naispappeuskin. Sanani saivat muuten aina niin hillityn arkkipiispan menettämään malttinsa ja äänensä korottaen vakuuttamaan, että mainituilla asioilla ei ole mitään yhteyttä toistensa kanssa. Hän piti puheenvuoroani sopimattomana. Valitettavasti olin ollut oikeassa ja arkkipiispa väärässä.” /
Ote Anssi Simojoen kirjeestä Turun Tuomiokapitulille, joka oli hänet erottanut pappisvirasta. On luettavissa netissä.
Anssi Simojoki oli sitoutunut pappisvalaansa ja julisti Jumalan valtakuntaa kuolemaansa asti. Se ei kuitenkaan ollut sopivaa Turun tuomiokapitulille, naispappeus olisi pitänyt hyväksyä, Tähän ei Anssi Simojoen omatunto Raamatun äärellä taipunut edes painostuksen alla. Simojoki jatkaa otteessaan Tuomiokapitulille: ”Olen saarnannut Jumalan sanaa, vastaanottanut rippiä ja jakanut pyhiä sakramentteja luterilaisille kristityille kuten olen tehnyt vuosikymmenet. Nyt Tuomiokapitulilla on kuitenkin otsaa kertoa minulle, että olen näin toimimalla rikkonut pappisvalani ja osoittanut olevani on sopimaton pappisvirkaan.”
”Tänään” taivutellaan piispoja ja papistoa samalla tavalla, kuten Simojoki -80 ja -82 Ilkossa aavisteli. Potkut tuli Jumalan sanaan sitoutuneelle pastorille.
Anssi Simojoki oli syntinen ihminen, kuten me kaikki muut. Hän ei saarnamiehenä koskaan kertonut olevansa mitään muuta. Tuon tämän esille, en Anssi Simojoen, vaan kontekstin vuoksi. Voisin kuvitella, että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on muitakin, jotka ihmettelevät tämän päivän Tuomiokapitulien ja piispojen päätöksiä? Minä ihmettelen. Minun ihmetykselläni ei arvoa pennin vertaa, sen tiedän. Minä vain ihmettelen, muut tietävät?
Naispappeuden ja homouden vertaaminen on yhtä mielekästä kuin väittää, että juhannuksen juhlimisesta aiheutuu jouluaatto puolen vuoden sisällä.
Kausaliteetti on toisinaan vaikea käsite. Se että jokin asia tapahtuu ensin ja toinen sen jälkeen ei välttämättä tarkoita että jälkimmäinen johtuu ensimmäisestä.
Asioita on aina helpompi ennustaa jälkikäteen, mutta en lähtisi jakamaan siitä edes säälipisteitä. Lisäksi jälkiviisastelusta ei ole pennin vertaa hyötyä ennen kuin aikakone on keksitty.
Tässä ei ole kysymys naispappeuden ja homoseksualismin vertaamisesta tai rinnastamisesta. Kysymys on siitä kuinka mielivaltaisesti Raamattua on alettu tulkita uudella tavalla. Molempien asioiden kohdalla on löydetty uusi tulkinta, jota aikaisemmin ei ole ollut. Johtopäätökset ovat myös tehdyt uudelta pohjalta. Osa papeista ovat jo alkaneet toteuttaa ajatusta.
No, blogeissa ynnä muilla keskustelupalstoilla on jo pitkään hoettu, että Raamatusta löytyy juuri se omaan makuun sopiva näkökulma, sitä voi tulkita miten vain. Katolinen ja Ortodoksinen kirkko saavat olla aika rauhassa. Luterilaisia viedään lujaa!
Mikko, et jaa säälipisteitä. En niitä ole myöskään pyytänyt. Kirjoitin, että minun mielipiteelläni ei ole pennin verran arvoa. Joka vanhasta tulkinnasta vielä jotain uskaltaa mainita, joutuu Tuomiokapitulien tuomittavaksi ja lisäksi poliisitutkintaan.
Piispat ja Tuomiokapitulit huolehtivat piispallisesta kaitsennasta niin, että papit, jotka ovat omaksuneet perinteisestä kirkon kannasta poikkeavan avioliittokäsityksen, saavat toteuttaa käsitystään kirkollisissa vihkimisissä. Sitävastoin ovat ehdottoman ankaria riistämällä pappisoikeudet papeilta, jotka eivät taivu yhteistyöhön alttarilla naispappien kanssa. Tasapuolista?
Kunnioittavaa keskustelua etsitään. Teema on hyvä ja haasteellinen, ellei jopa mahdoton?
Kari Paukkunen ”Sitävastoin ovat ehdottoman ankaria riistämällä pappisoikeudet papeilta, jotka eivät taivu yhteistyöhön alttarilla naispappien kanssa. Tasapuolista?
Kunnioittavaa keskustelua etsitään. Teema on hyvä ja haasteellinen, ellei jopa mahdoton?”
Eipä ole tasapuolista. Keskustelu on junnanut paikoillaan eikä näytä miksikään muuttuvan.
HS 9.7.2020/ Piispainkokous: ”NYT julkaistuun kannanottoon piispainkokous on koonnut kuusi vaihtoehtoa avioliittokäsityksestä ja vihkimiskäytännöistä. Piispat ovat keskustelleet näistä malleista, mutta he eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä mallia Suomessa tulisi noudattaa.”
Tämä on näin helppoa, vain kuusi erilaista vaihtoehtoa? Jumala on tehnyt tiet suoriksi, ihmiset itse etsivät mutkia”?
Vanhassa olisi vara parempi? Katson Ortodoksien ja Katolisten sekä vanhan luterilaisuuden suuntaan.
MN! Jokainen asia, joka tarvitsee toista tulkintaa mikä on ollut esi-isillämme vie asiaa eri suuntaan ja ne ovat useasti kytköksissä toisiinsa. En nyt ota lainkaan kantaa onko suunta hyvä vai huono.
Voisi olla hyvä miettiä hiukan miten asiat eduskunnassa menevät. Tehdään aloite jostain hyvin arkisesta asiasta ja vakuutetaan tämä on ainoa asia jota toivomme. Kun on hetken eletty, tulee seuraava asia joka on se viimeinen toive. Ja vastustajat toteavat, että tämä on niin pieni asia, että kyllä me sen voimme hyväksyä. Kunnes taas tulee uusi ihan pieni, mutta oleellinen juttu.
Kaikki päätökset tehdään kyseisessä ajassa sen ajan arvoja, ihanteita ja yhteiskunnallista tilannetta mukaillen. Olisi naiivia kuvitella, että missään asiassa voitaisiin antaa takeita siitä, että joskus tulevaisuudessa ei esitettäisi jotain muuta. Mielestäni emme myöskään voi tämän päivän päätöksiä tehdä sillä perusteella, mitä tulevaisuudessa saattaa tapahtua tai saattaa olla tapahtumatta.
Olisiko naisille pitänyt olla antamatta äänioikeutta siinä pelossa, että jonain päivänä nämä saattaisivat haluta mennä töihin ilman aviomiehensä lupaa?
Yleensä näihin tulevaisuuden spekulatiivisiin kauhuskenaarioihin takerrutaan siinä tilanteessa kun ei keksitä mitään järkevää argumenttia oman mielipiteen tueksi. Ne eivät aina anna lausujastaan kovin älykästä kuvaa. (Vastustan homoliittoja, koska joku voi haluta mennä koiran kanssa naimisiin.)
No, kai sitä noinkin voi ajatella. Ehkä. Lainsäädännön muutokset alkoivat omaisuuden perimisestä. Yhdessä hankittu omaisuus voi jäädä jälkeenjääneelle. Tämä on ainoa mitä toivomme ja ajamme. Jäikö se siihen? En väitä etteikö monessa kohdassa oikeudenmukaisuus olisi tapahtunut. Piispojen ja kirkolliskokouksen pitäisi ratkaista kysymys onko Luterilaisuuden perusperiaate: Raamattu ylin mittari, vielä voimassa ja jos on miten sitä tulkitaan. Jos ajan arvota ja ihanteet ovat määräävä tkijä, silloin kansa kaikkivaltias on ihanteemme ja se on syytä sanoa ääneen. Jos kirkko olisi Opetusminiteriön yksi sivistystä vaaliva osasto ja arkkipiispa olisi sen alan alivaltiosihteeri ja sanotaan, ettei dsielun asiat ole enää etusijalla, niin rehellisyys tulisi palkituksi.
”Yleensä näihin tulevaisuuden spekulatiivisiin kauhuskenaarioihin takerrutaan siinä tilanteessa kun ei keksitä mitään järkevää argumenttia oman mielipiteen tueksi. Ne eivät aina anna lausujastaan kovin älykästä kuvaa.”
-Ehkä kannattaa perehtyä näihin oikeasti esitettäviin skenaarioihin vähän tarkemmin. Siihen mitä oikeastaan sanotaan. Eikä vain leimata niitä epärealistiseksi ”kauhisteluksi”.
Tuo koiran kanssa naimisiin -esimerkki on aika heikko ja väsynyt, ja esitetään yleensä aina kun ei haluta tarkastella sitä mitä halutaan sanoa kun tuodaan esiin oikeasti realistisia mahdollisuuksia siinä miten asiat saattavat kehittyä. 🙂
Jos jotain voidaan perustella _täysin samoin argumentein_ kuin asiaa jota nyt vaaditaan hyväksyttäväksi ”ihmisoikeuksien” nimissä, väite ei ole se, että asiasta X seuraa väistämättä asia Y. Vaan yritetään ottaa esiin se oleellisin, eli syy miksi jotain kannatetaan (nyt) ja miksi jotain ei kuitenkaan kannateta (ainakaan vielä).
> Jos jotain voidaan perustella _täysin samoin argumentein_ kuin asiaa jota nyt vaaditaan hyväksyttäväksi “ihmisoikeuksien” nimissä.
Avioliittolain muutos on tullut voimaan useita vuosia sitten. Insestillä ja moniavioisuudella pelottelu ei toiminut silloin. Nyt se on jo myöhäistä, joten ehkä olisi aika vaihtaa levyä.
”Insestillä ja moniavioisuudella pelottelu ei toiminut silloin.”
-Tämä juuri on se mielenkiintoinen asia. Pidät noita suhdemuotoja ”pelotteluna”. Eli näissä on mielestäsi jotain epänormaalia ja epätervettä, ja tällaisissa suhteissa elävät ihmiset jotenkin outoja ja epäilyttäviä?
Vai mitä tarkoitit ”pelottelulla”? Onko joku esittänyt asian siten, että se vaikuttaa pelottelulta?
Edelleen on ilmassa kysymys miksi et hyväksy joitakin suhdemuotoja ja siinä eläviä ihmisiä, mutta joillekin (homoseksuaaleille) on annettava ne oikeudet, jotka noilta toisilta kiellät?
Kaikki me joskus teemme tulkintoja toisten sanomisista, lisäämme ilmaisuja toisten puheisiin ja kirjoituksiin oman tulkintamme mukaan.
Sinä pidät näitä skenaarioita ”pelotteluna”, vaikka asialla on nähdäkseni aivan maltillisesti spekuloitu. Kysytty ”miksi ei tämä ole” jos tuo toinen on ”ihmisoikeuskysymys”.
Tämä on se itseäni kiinnostava asia.
> Edelleen on ilmassa kysymys miksi et hyväksy joitakin suhdemuotoja ja siinä eläviä ihmisiä
Vastasin sinulle tähän kun viimeksi keskustelimme asiasta. Minulla ei ole aiheeseen mitään lisättävää.
”Vastasin sinulle tähän kun viimeksi keskustelimme asiasta. Minulla ei ole aiheeseen mitään lisättävää.”
-Ei olisi ollut suuri vaiva vastata uudestaan, lyhyesti ja selkeästi. Ylipäätään keskustelut kanssasi tuntuvat olevan kysymysten kiertämistä ja välttelyä, sinun puoleltasi.
Olen itse luvannut vastata suoraan ja mahdollisimman rehellisesti kaikkiin minulle esitettyihin kysymyksiin. Ja useampaan kertaan, jos jokin on jäänyt epäselväksi. Ei se mahdotonta ole, jos oikeasti tietää mikä vastaus ja mitä ne omat perustelut ovat…
Sanotaan vielä, että syy miksi näyttää siltä että kysyn jotain uudestaan, johtuu vastausten ristiriitaisuudesta. (Muistat varmaan aiemmista keskusteluista kun mainitsin tästä…)
Eli sanot että hyväksyt, mutta kuitenkin pidät näihin mahdollisuuksiin viittaamista ”pelotteluna”. Vaikka asiaa on käsitelty vain spekulatiivisesti ja täysin johdonmukaisesti, ilman sen kummempaa itsetarkoituksellista tai tarkoituksella rakennettua ”kauhistelua” tai ”pelottelua”. Ei itselläni ainakaan ole tarvetta saada ketään pelkäämään jos näistä kysyn…
Mutta, kuten sanoin, vastata ei toki tarvitse.
”mutta joillekin (homoseksuaaleille) on annettava ne oikeudet, jotka noilta toisilta kiellät?”
-Tämän osan kysymyksestäni taas jätit täysin käsittelemättä. Ja tämä oli se kiintoisampi. Mutta, ei tästä enempää…
> Ei olisi ollut suuri vaiva vastata uudestaan, lyhyesti ja selkeästi.
Minua ei kiinnosta keskustella aiheesta, koska pyörimme kehää. Sinä kysyt. Minä vastaan. Seuraavassa keskustelussa kysyt taas uudestaan. Minä vastaan taas uudestaan. Seuraavassa keskustelussa nostat aiheen taas esille ja alat penäämään perusteluja. Ajatteletko, että tätä on järkevä jatkaa?
Viimeisin vastaukseni löytyy täältä. Lue sieltä mitä kirjoitin 20.7.2020 kello 15:07. Sen enempää en aio aiheeseen palata.
https://www.kotimaa.fi/blogit/puolustan-paivi-rasasta/comment-page-2/#comments
”Minua ei kiinnosta keskustella aiheesta, koska pyörimme kehää. Sinä kysyt. Minä vastaan. Seuraavassa keskustelussa kysyt taas uudestaan. Minä vastaan taas uudestaan. Seuraavassa keskustelussa nostat aiheen taas esille ja alat penäämään perusteluja. Ajatteletko, että tätä on järkevä jatkaa?”
-Se on totta, että tämä on joltain osin ”kehän kiertämistä”. Mutta se ei ole vain minun syyni. Uskon, että yrität vastata, mutta et ehkä huomaa niitä oletuksia mitä teet ja joiden pohjalta vastaat. Kuten tuo ”pelottelu”, joka oli omaa tulkintaasi. Tai ”kauhukuva” -sanan käyttäminen.
Tällöin on kysyttävä kenen mielestä se on ”kauhukuva”, kun asiaa on, minun nähdäkseni enimmäkseen, käsitelty täysin relevanttina kysymyksenä siitä, että miksi joitakin oikeuksia annetaan tietyille vähemmistöille, mutta joidenkin toisten oikeuksien ajaminen on ”kauhukuva”, vaikka sitä ei sellaisena esitetä, vaan kysytään perusteluja miksi tämä mutta ei tuo.
Ja muistan kyllä aiemmat vastauksesi aiheesta. Uskon, että tuolloinkin yritit vastata parhaasi mukaan, mutta aloitat tuossa sillä, mitä ”rikoslaki” asiasta sanoo. (Laitan vastauksesi kokonaisuudessaan tuonne loppuun)
Kuitenkin, lapsen mahdolliset kehityshäiriöt tulevat esiin myös tietyllä lailla vammaisten avioitumisessa. Tämä on yksi kysymys, jonka voi myös perustellusti esittää tässä yhteydessä. Miksi toiset saavat, ja toiset eivät saa. Ja lisäksi: entä jos on kyse samaa sukupuolta olevista lähisukulaisista?
”Meillä on ollut ja on mielestäni edelleen ajatus, että avioliittoon kuuluu seksuaalisuus”
-Tässä taas aloit puhua siitä mikä ajatus ”meillä” on, eli ”yleisesti on”. (Odotan koko ajan sitä omaa kannanottoasi, ja sen perusteluja… Siksi tällaiset jaarittelut turhauttavat…)
”Minulla ei ole vahvaa mielipidettä suuntaan tai toiseen, mutta näen sen vähintään johdonmukaisena, että kyseinen rajoitus koskee kaikkia.”
-Asia jää tässä lopulta kuitenkin avoimeksi ja perustelut puuttumaan.
”Ajattelen myös, että lainsäädäntöön kuuluu myös ajatus tarkoituksenmukaisuudesta. Kysymys lähisukulaisten avioliitosta on lähinnä teoreettinen enkä näe tarkoituksenmukaiseksi laittaa lainsäätäjiä pohtimaan tällaista teoreettista kysymys, jolla en usko kenenkään käytännön elämälle olevan mitään merkitystä.”
-Tässäkin perustelut jäivät uupumaan. Entä mihin perustuu ajatus siitä, että spn avioliittolaki lähti ”tarpeesta”? Viittaatko tässäkin kohtaa johonkin aiempaan kannanottoosi asiasta? Täytyy voida esittää perustelut uudestaan, vaikka vain siksi että välttyisi siltä että niitä saatetaan tässäkin kohtaa kysyä…
”Kysymys puolisoiden lukumäärästä ei liity ihmisyyteen.”
-Tämä taas sisältää väitteen homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä. Että se ”kuuluu ihmisyyteen”. Vähintään asiaa voisi tarkastella asianosaisten omien kokemusten kautta. Sekä sen, miten monisuhteiset asian kokevat, onko heillä vaihtoehtoa? Ja sen, että jotkut homoseksuaalit ovat kokeneet muutosta seksuaalisuudessaan.
”Minä en näe epäjohdonmukaisena sitä, että edellyttää ehdotonta yhdenvertaisuutta ihmisyyteen liittyvissä kysymyksissä, mutta jättää harkintavaraa muihin kysymyksiin. Ne eivät rinnastu keskenään.”
-Tämäkin vastaus perustui sille, että olet vain päättänyt pitää jotakin tosiasiana, josta ei enää tarvitse keskustella. Eli varsinaisia (muita tai ylipäätään) perusteluja et esitä.
”Monisuhteisuus olisi huomattavan monimutkainen muutos, jolla on laajat vaikutukset eri lainsäädäntöön, jo pelkästään sen osalta, miten parisuhde solmitaan ja miten se raukeaa. Lisäksi on huoltajuuteen ja perintöoikeuteen liittyvät kysymykset samoin kuin elatusvelvollisuuteen ja sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset.”
-Tämä taas että monisuhteisten huomioiminen avioliittolainsäädännössä olisi jotenkin ”selkeästi monimutkaisempaa” ei pidä paikkaansa. Koska avioliiton muuttaminen sukupuolineutraaliksi ei ollut mikään pieni ja selkeä muutos sekään. Sitä seurasi äitiyslaki, joka sulkee pois isän, ja apilaperheiden kysymykset, sekä miesparien lastenhankinta ovat edelleen avoimina ja odottavat esiinnostamista. Liittyen juurikin elatus- ja huoltajuuskysymyksiin, siihen kenellä on oikeus lapseen, kun esim. neliapilaperheiden aikuisten parisuhteet päättyvät.
”Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että sen vaikutukset yhteiskuntaan ovat niin paljon suuremmat, että ei voida tehdä sellaista yksinkertaistusta, että koska kannatat tätä niin sinun on sitten pakko kannattaa myös tätä.”
-Ja sitähän en sanonutkaan että ”olisi pakko kannattaa”. Mutta valitettavasti se miksi et kannata (ainakaan vielä) monisuhteisten tai sisarusparien avioliitto-oikeutta, jäi vaille perusteluja. Esitit pitkän vastauksen, joka sisälsi paljon oletuksia ja varsinaisen kysymyksen kiertämistä.
No, tuskinpa tätä kannattaa jatkaa. Mutta kiitos kärsivällisyydestä.
—–
AIKUISTEN SISARUSTEN VÄLISET SUHTEET
Meillä rikoslaki lähtee ajatuksesta, että lähisukulaiset eivät saa olla keskenään sukupuoliyhteydessä. Tähän liittyy lääketieteelliset perusteet mahdollisen lapsen vaikeista kehityshäiriöistä. Pidän tätä rikolain pykälää perusteltuna.
Meillä on ollut ja on mielestäni edelleen ajatus, että avioliittoon kuuluu seksuaalisuus. Tässä valossa on johdonmukaista, että avioliitto kielletään lähisukulaisten välillä. Samaa sukupuolta olevien parien kohdalla voidaan toki kysyä, onko rikoslain pykälän soveltaminen perusteltua ja onko avioliittolain rajoitus perusteltua. Minulla ei ole vahvaa mielipidettä suuntaan tai toiseen, mutta näen sen vähintään johdonmukaisena, että kyseinen rajoitus koskee kaikkia.
Ajattelen myös, että lainsäädäntöön kuuluu myös ajatus tarkoituksenmukaisuudesta. Kysymys lähisukulaisten avioliitosta on lähinnä teoreettinen enkä näe tarkoituksenmukaiseksi laittaa lainsäätäjiä pohtimaan tällaista teoreettista kysymys, jolla en usko kenenkään käytännön elämälle olevan mitään merkitystä.
Laki samaa sukupuolta olevien välisistä avioliitoista syntyi selkeästä tarpeesta. Tässä en sitä tarvetta näe, enkä siksi näe tätä kysymyksenä kenenkään suvaitsevaisuudesta.
MONISUHTEET
Ihmisyyteen liittyvät kysymykset kuten sukupuoli, ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen nauttivat ajattelussani erityistä suojelua. Ilman painavaa perusteltua syytä on mielestäni väärin kohdella eri tavalla naisia, tummaihoisia tai homoseksuaaleja.
Kysymys puolisoiden lukumäärästä ei liity ihmisyyteen. Se ei ole minulle ihmisoikeuskysymys samaan tapaan kuin ne asiat, jotka ovat osa ihmistä ja jolle ihminen ei itse voi mitään.
Edistäessämme naisten oikeutta äänestää tai homoparin oikeutta mennä naimisiin puhumme mielestäni eri tason asiasta kuin pohtiessamme sitä, saako ottaa itselleen yhden, kaksi tai useamman puolison. Minä en näe epäjohdonmukaisena sitä, että edellyttää ehdotonta yhdenvertaisuutta ihmisyyteen liittyvissä kysymyksissä, mutta jättää harkintavaraa muihin kysymyksiin. Ne eivät rinnastu keskenään.
Samaa sukupuolta olevien avioliitot olivat yksinkertainen muutos lainsäädäntöön. Muutettavia kohtia oli useita, mutta ne olivat luonteeltaan teknisiä päivityksiä lainsäädännössä käytettyihin sukupuolittuneisiin termeihin. Lainsäädännön perusrakenne ja vaikutukset säilyivät entisellään.
Monisuhteisuus olisi huomattavan monimutkainen muutos, jolla on laajat vaikutukset eri lainsäädäntöön, jo pelkästään sen osalta, miten parisuhde solmitaan ja miten se raukeaa. Lisäksi on huoltajuuteen ja perintöoikeuteen liittyvät kysymykset samoin kuin elatusvelvollisuuteen ja sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset.
Se, että asia on monimutkainen ei tietenkään tarkoita, että sitä pitäisi vastustaa. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että sen vaikutukset yhteiskuntaan ovat niin paljon suuremmat, että ei voida tehdä sellaista yksinkertaistusta, että koska kannatat tätä niin sinun on sitten pakko kannattaa myös tätä.
Nyt Sari ihan oikeasti. Sinä tosiasiallisesti kysyt minulta, miksi hyväksyn homosuhteet mutta en insestiä ja moniavioisuutta. Vastaan tässä nyt lyhyesti ja viimeisen kerran: ne ovat kolme eri asiaa.
Tämä on niin typerä keskustelunaihe, että jatkossa en tule tähän enää palaamaan. Typerä siis siinä mielessä, että meistä kumpikaan ei kannata insestiä ja silti vuodesta toiseen kinaamme siitä ja minun pitäisi perustella sinulle loputtomiin, miksi en kannata insestiä.
Olen vastannut ja perustellut näkemystäni niin monta kertaa, että se saa nyt riittää. Ymmärrän, että vastaukseni ei sinulle kelpaa, mutta en usko edes pystyväni antamaan sellaista vastausta joka kelpaisi. Jos tämän koko keskustelun tarkoitus oli osoittaa, että olen suvaitsematon, koska en kannata insestiä, olet oikeassa. Turha siis siinäkään mielessä jatkaa.
MN! En haasta riitaa, vaan haluan tarkastella asiaa totuuden valossa. Kun kirkossa tuli esille parien siunaaminen tai rukoileminen, tuli ilmoituksia, että näitähän on tehty jo kauan. Ennenkö oli mitään käsittelyä yhteisesti ollut asioita oli jo tehty eikä paluuta entiseen ollut. Kai ensimmäiset vihkijät saivat jonkin huomautuksen, mutta jos voi vapaasti rikkoa yhteisä käsitystä ilman seuraamuksia, niin miksi pohtia enää koko asiaa. Antaa berliinin muurin kaatua! Mutta annetaan samalla kaikille takaisin samat oikeudet, jos vielä yleensä on mielekästä vihkiä pappeja?
Oikeusministeriö asetti vuonna 1997 työryhmän selvittämään samaa sukupuolta olevien parisuhteiden säätelyä. Sen pohjalta eduskunta hyväksyi parisuhdelain vuonna 2001. Keskustelua samaa sukupuolta olevien parisuhteista on käyty yhteiskunnassa yli 20 vuoden ajan, ja kirkossa se jatkuu edelleen.
Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat olleet mahdollisia Hollannissa vuodesta 2001, Belgiassa vuodesta 2003, Espanjassa vuodesta 2005 sekä Ruotsissa ja Norjassa vuodesta 2009. Otan nämä esimerkeiksi todetakseni, että vähintään 10 vuoden ajan jokainen on voinut aavistaa, että vastaava lakimuutos on hyvin todennäköinen myös Suomessa.
Toisin kuin väität, kirkossa asiasta ei ole yhteistä käsitystä vaan kirkko on jakaantunut asiassa voimakkaasti ja kummankin näkemyksen takana on merkittävä määrä ihmisiä. Ajankohtaisen kakkosen alkuperäisestä homoillasta tulee pian kuluneeksi 25 vuotta ja aihe on ollut aktiivisesti esillä yhteiskunnassa vähintään 15 vuotta. Aikaa on ollut toistakymmentä vuotta, mutta kirkolliskokous ei ole löytänyt asiassa kompromissia. Piispat puhuivat jokaisessa kokoontumisessaan asiasta kaksi vuotta ja lopputuloksena on paperi, jossa todetaan ettei yhteisymmärrystä löytynyt.
Valta on siitä mielenkiintoinen asia, että jos päätöksentekijät epäonnistuvat sen käyttämisessä, se siirtyy muualle. Kirkolliskokoukselle tämä on arvovaltatappio, mutta jääkö tässä kirkolliskokousedustajille muuta mahdollisuutta kuin katsoa peiliin?
Piispat kirjoittivat kannanotossaan 31.8.2016 näin:
”Kirkon jäsenistä osa katsoo, että samaa sukupuolta olevien suhteet eivät sovi yhteen kristillisen ihmiskäsityksen kanssa, vaikka he hyväksyvät homoseksuaalit ihmisinä. Toiset näkevät, että homoseksuaalien hyväksyminen kirkossa edellyttää myös heidän parisuhteittensa hyväksymistä.”
Kysehän on siis enemmästä kuin avioliitosta ja sitä koskevasta erimielisyydestä. Erimielisyys koskee ylipäänsä samaa sukupuolta olevien suhdetta, riippumatta sen muodosta.
Eikä kyse ole vain yleisesti kirkon jäsenistä, vaan näkemysero jakaa myös piispoja samoin kuin papistoa.
> Tämä on kirkon ja uskovien välillä ratkaistava kysymys.
MN: ”Kyllä. Nimenomaan siitä olin Riston kanssa keskustelemassa, että nyt alkaa näyttää siltä, että tietyt kirkon toimijat (esim Helsingin hiippakunta) ovat ratkaisemassa tätä muulla tavalla kuin kirkolliskokouksen kautta.”
-Tarkoitan sitä että minusta tämä pitäisi jättää kirkon ja uskovien kesken ratkaistavaksi. En ymmärrä asiaan puuttumista täysin ulkopuolelta, etenkään loppumattomalla energialla…
> Sillä ei ole merkitystä kumpaa puolta on enemmän.
MN: ”Tottakai sillä on merkitystä. Helsingin hiippakunnan irtiotto asiassa on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten käy kun päättäjät epäonnistuvat huomioimaan ratkaisussaan huomattavan suuren joukon näkemyksen asiassa.”
-Sillä ei ole merkitystä, jos tarkastellaan asiaa avioliiton olemuksen ja merkityksen kautta.
> Mutta miksi oikeastaan pitäisi tehdä “kompromisseja”, jos kyse on opista?
MN: ”Siksi, että kirkon opista päätetään äänestämällä kirkolliskokouksessa. Jos näkemykset kirkon opista ovat jakautuneet kahteen leiriin, viisas johtaja pyrkisi löytämään kompromissin, jonka kanssa kaikki pystyvät elämään. Tätä kai usein kutsutaan kompromissiksi, joka harmittaa kaikkia yhtä paljon.”
-Miksi tämä asia kiinnostaa sinua niin paljon? Kun et ole uskova?
Viimeiseen kysymykseen ei tokikaan tarvitse vastata, eikä muuhunkaan. Kunhan ihmettelen, miksi asiassa neuvotaan uskon ja kirkon ulkopuolelta niin paljon ja innokkaasti…
Olen Mikko Niemisen kanssa samaa mieltä siitä, että kirkko (piispat, kirkkohallitus ja kirkolliskokous) olisivat voineet reagoida huomattavasti aikaisemmin siihen, että eduskunta tulee avaamaan avioliiton myös samaa sukupuolta oleville. Erimieltä taidetaan olla siitä, miten kirkon olisi pitänyt reagoida, palauttaa kirkkolakiin siinä vuoteen 1993 asti ollut maininta vihittävien sukupuolesta vai muuttaa kirkon avioliittokäsitystä. Omasta mielestäni piispojen, Helsingin piispa mukaan luettuna, olisi ollut selkeintä todeta kirkon odottavan korkeimman hallinto-oikeuden kantaa siihen, voidaanko kirkon avioliitto-opin vastaisesti toimivaa pappia rangaista. Siihen asti kurinpitotoimet muita pappeja kohtaan voisivat odottaa.
Jep, eri mieltä olemme varmasti juuri tuosta, miten kirkon tulisi samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen suhtautua. Mutta tuskin se kovin vaarallista. Tuohan on se sama erimielisyys, joka vallitsee kirkossa yleisemminkin.
Helsingin piispan kohdalla ajattelen, että KHO:n kannanoton odottaminen ei siinä mielessä ole merkittävää, että Laajasalo selvästi näyttää ottaneen sen kannan, että olipa KHO mitä mieltä tahansa, Helsingin hiippakunnassa samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen on luvallista ja siitä ei tulla rankaisemaan. Hän otti varaslähdön asiassa toteamalla piispojen enemmistön kannattaman kompromissin hiippakunnan uudeksi käytännöksi.
Tampereen piispa totesi saman huomattavasti varovaisemmin Aamulehden haastettelussa. Repo totesi muuttaneensa mielipidettään ja kannattavansa kompromissiesitystä eli että halukkaat saavat vihkiä. Hän ei suoraan antanut lupaa vihkiä, mutta totesi tietävänsä, että sitä hiippakunnan alueella tapahtuu ja että hän ei halua pappeja siitä rankaista.
Ajattelen, että kirkon näkökulmasta paras vaihtoehto olisi päättää sovintoratkaisusta (piispojen vaihtoehto 3) ensi viikon kirkolliskokouksessa ja tämän jälkeen vetää valitus pois KHO:sta. Tällöin päätös asiasta olisi jäänyt kirkolle eikä tuomioistuimelle.
Ilman muuta pitää odottaa päätöstä.
Nythän Arkkipiispa Luoma totesi kirkon olevan myös poliittinen toimija. Ennen ei Istuimelta tämmöstä ole kuultu.
Pöydän pyyhkimisellä uutta pölyttymistä varten muut ehdotukset vaihtoehtoisilla olisivat silmien pesentää.
Päätös myös kirkaisi viitsimättömyyden, haluttomuuden, välinpitämättömyyden, ja osaamattomuuden asiaa ymmärtää lainsäätäjän velvoitteitta tulevan myös kirkolle huomata Ihmisten samanarvoisen kohtelun asiaa sukupuoleen, säätyyn, rotuun, tai muuhun vastaavaan asiaan katsoen muuten kirkollisen vihkimisen edellytysten täyttyessä.
Edelliseen liittyvän uskon myös tulevasta päätöksestä löytyvän viitattuna.
”Nythän Arkkipiispa Luoma totesi kirkon olevan myös poliittinen toimija. Ennen ei Istuimelta tämmöstä ole kuultu.”
Raamattu? 2/3 enemmistö kaataa kirjoitukset tai hyväksyy? Katson edelleen kunnioittavasti Idän kirkkoihin ja vanhaan luterilaisuuteen. Asia on harvinaisen selvä. Ei tarvitse äänestää.
Kristinuskossa uskotaan muinaisiin ihmisiin, mikä mahdollistaa syrjinnän ”perustellusti”. Raamattu, Jeesus, kirkko, Luther, kaste, ehtoollinen, tunnustuskirjat, kirkkolaki ja -järjestys jne. Ihminen. Jumala on ihan virkaheitto tässä yhtälössä, koska emme pysty uskottavasti hänestä sanomaan mitään.
Kristinuskossa uskotaan Kristukseen, kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, toiseen persoonaan.
Miksiköhän keskustelussa on kokonaan jätetty sivuun sana ”synti” ? Synnistä Raamatussa puhutaan paljon, mutta avioliitoa ei mainita. Kristillisen elämän perustukset voidaan löytää selkeistä Raamatun teksteistä. Nyt keskustelua käydään näiden selkeiden ohjeiden erilaisissa tulkinnoissa. Jolloin mitään selkeitä perusteluja kumpikaan osapuoli ei kykene esittämään.
’Selkeät Raamatun tekstit’ ovat usein yhteydestään irrotettuja jakeita. Kun luetaan laajemmin, huomataan, että ne on saatettu sanoa rajatulle ryhmälle tai tietylle henkilölle erityisessä tilanteessa. Niinpä vaaditaan sen pohtimista, voiko neuvoa tai kieltoa soveltaa nykyihmisen elämänohjeena. Vaikka tämä keskustelu ei enää olekaan ’selkeää’ se on silti tarpeen.