Aiheeseen virittävää marinaa sakastissa: {"video":"http://www.youtube.com/watch?v=ABNN8cE-Mas","width":"400","height":"225"}
Uutterasti laitoin googleen erilaisia hakusanakombinaatioita löytääkseni vastauksen erääseen kysymykseen. Koska en jaksa ryhtyä muihin toimiin kuin naputella hakuohjelmiin sanoja, toivoisin jonkun itseäni viisaamman kertovan, että miksi ihmeessä juuri tämä kohta, Matt. 28:18-20, on poimittu ylitse muiden? Kuka on ensimmäisenä keksinyt, että näitä kolmea jaetta aletaan kutsumaan erityisellä nimellä ”kaste- ja lähetyskäsky” ja tällä nimeämisellä nostetaan ne jakeet ylitse kaiken muun tekstin, kristillisen eetoksen lähtökohdaksi? Ne kuitenkin on vain kolme jaetta Raamatun kahden testamentin uudemman osan kahdenkymmenenseitsemän kirjan sisältämien neljän evankeliumin yhden evankeliumin yhdestä luvusta.
En yhtään ihmettelisi, jos nämä kolme jaetta olisi äkännyt joku sellainen hahmo, jonka mielessä väikkyi maailman valloitus. Raamatulla kun on kautta historian yritetty puolustella mitä räikeämpiä valloitusretkiä, toisten kansojen ja kulttuurien alistamista. Vaikka itse evankelista olisikin tarkoittanut kaste- ja lähetyskäskyn rohkaisuksi sille, että hyvää sanomaa Jeesuksesta voidaan julistaa myös juutalaisen yhteisön ulkopuolella, eipä se vaadi vannoutuneelta konkistadorilta suurtakaan ponnistelua taivuttaa kyseinen kohta käskyksi pakata laivat täyteen aseita, seilata sinne, missä tulee maata vastaan ja pakkokäännyttää kuka tahansa vastaantulija kristityksi. Samalla voi sitten laivata heidän omaisuutensa, tappaa heidän biisoninsa ja ostaa lasihelmillä heidän maansa sekä kahlita hänet itsensä orjaksi kristityille seikkailijoille.
Jos nyt tuosta onnistuukin kiemurtelemaan omatunto puhtaana ulos…
koska enhän minä ole ikinä ollut konkistador tai amerikkalainen uudisraivaaja eikä minulla ole koskaan ollut ainakaan henkilökohtaista orjaa eikä niitä orjia lasketa, jotka puhaltavat hiekalla farkkujani, poimivat kahvipapuni, kasaavat elektroniikkatuotteeni ja kasvavat tehotuotantolaitoksissa leivänpäällisikseni
…toinen pulma liittyy omaan aikaamme ja omaan kontekstiimme. Kaste- ja lähetyskäsky korostaa yksipuolisesti julistamisen merkitystä. Muunkinlaisia kehotuksia löytyy esimerkiksi Matt. 10:8, missä Jeesus lähettää kaksitoista opetuslasta parantamaan sairaita, ajamaan ulos riivaajia jne. tai Luuk. 10:9 ”Parantakaa sairaat ja sanokaa heille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’”. Kylläjees, kaste- ja lähetyskäskyssä kyseessä oli ylösnousseen Kristuksen komentosanat. Näissä mainitsemissani maan päällä parantamisjuttuja tehneen Jeesus Nasaretilaisen sanat. Mutta ainakin apostolien tekojen mukaan työtä tehtiin varhaiskristittyjen parissa myös parantamisen saralla siinä missä kastamisen ja opettamisenkin. Miksi niin ei tehtäisi nykyisin? Siksikö, että Kaste- ja lähetyskäskyssä parantamista ei mainita sanallakaan?
Parantamisella en tarkoita sentyyppisiä poppakonsteja, että nyt jokainen Suomen kirkon pappi ryhtyy syljeskelemään saveen ja tekemään siitä rohtoja tai maallikot ryhtyvät eksorsisteiksi…
mutta ei tietenkään ilman ammattilaisen järjestämää kurssitusta, todistusten jakoa sekä vapaaehtoisten eksorsistien siunaamistilaisuutta, jossa kirkkoherra sanoo että tärkeää on tämä ja hienoa, ja tilaisuuden jälkeen on hyvät kahvit, jonka yhteydessä diakonissa ottaa nimet listaan
…Parantamisella tarkoitan parantavia sanoja ja katseita. Parantavaa kuuntelemista ja näkemistä. Julistamisenkin (tai opettamisen, kuten Matteus asian ilmaisee) tarkoituksena on parantaa. Aika usein julistaminen tuntuu olevan kuin panssarivaunu, jonka kurssi on määritetty iankaikkiseen ikuisuuteen eikä ole väliä jos sen telaketjujen alle muutama surkea sielu myllääntyy.
Ainakin ensi kesän rippikoululaiset kiittävät minua tästä mielipiteestäni: Kaste- ja lähetyskäskyn voisi edellämainituista syistä poistaa ulkolukulistasta.
”Luther-sitaattini idea ja ajatus jäi sinulta kokonaan tajuamatta.” Uskoakseni tajusin sitaatin ajatuksen. Lutherin merkitys on kuitenkin niin ainutlaatuinen, että hänestä ei mielestäni voi tehdä mallia jokaiselle kristitylle. Hänen kutsumuksensa oli ’masentaa keisari ja paavi’, mutta meidän tavallisempien kristittyjen tehtävä on toinen.
Mietin, olisiko minun reagoitava näihin kommentteisi, Pentti. Niin uutterasati otat tekstiini kantaa ohi kaiken ajatuksen, ja ikään kuin ohjaat meitä johonkin suuntaan, jossa jo ollaan.
Kun olen tällainen huono keskustelija, kysyn mikä on sitä hyvää keskustelemista? Onko se sitä, että aina keskustellaan toistemme ohi?
Kun moitit asioiden ja tekstien ja sanojen ulkonaista muotoa menemättä laiinkaan pintaa syvemmälle, mikä neuvoksi? Ihminen minäkin vain olen, ja joskus neuvoton.
On nääs vähän hankalaa keskustella, jos lukija tuijottaa vain Lutherin nimeen, tekstin ikään ja irrallisiin sanoihin.
Otin esille asian, jonka pitäisi olla aika selvä jokaiselle, joka taistelee itsensä kanssa näissä elon juoksuhaudoissa Herransa ja lähimmäistensä katseen alla.
Lutherin historiallinen tilanne ja anekdootti on vain kuljetusalusta sille, mitä Jeesus puhuu meille rakastamisesta lähimmäistemme keskellä ja myös sille, mitä vaikka Paavali kirjoittelee elämästä uskovana seurakunnassa toisten joukossa. Voimme saman lukea evankeliumeista ja vaikka Psalmista 23, ”Herra on minun paimeneni…. vitsasi ja saiuvasi ohjaavat minua..”.
Huolimatta siitä, että andekdootti liittyi monien liiberaalien halveksimaan
Lutheriin, tekstin syvällinen idea on kestävä. Se tarkoittaa, että kaiken siunaus elämässä, kirkossa ja maailman turuilla on siinä, että kuljetaan rinnalla toisen usko ja hyvä huomioon ottaen sen sijaan, että tartutaan pillistä kiinni tai työnnetään toinen nurkkaan hyväksymään meidän ratkaisumme joko/tai. Kaikki mitä missään asiassa on uskovienkaan välillä voitettu, on voitettu rakkaudella. ”Ellei Herra huonetta rakenna, sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät”.
Ilman Jumalan siunausta ei menesty pitkässä juoksussa mikään, ja hänen sanoissaan on siunaus.
Eikö silloin olisi hyvä polvistua rukoillen Herran eteen ja pyytää johdatusta ja rakkaudellista mieltä siinä ja tuossa asiassa?
”Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo teilläni” -on tarkoitettu myös ohjeeksi eikä fraasiksi. Miksi tulee niin paljon rumia vastauksia, kun tuon julki täällä sanoo?
Onko Jeesus sydämessä?
Jorma Ojala, en pidä sinua huonona keskustelijana. En myöskään väheksy esittämiäsi kannanottoja. Olen vain sitä mieltä, että et vie ajatuksiasi niin pitkälle kuin ne voisi viedä. ”Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo teilläni” on esimerkiksi tärkeä ohje, mutta siihen liittyy myös ajatus siitä, että tuota tietä pitäisi lähteä lampun valossa kulkemaan. Sitä yritän miettiä, mihin sen on tarkoitus meitä viedä. Minusta tie on tärkeämpi kuin lamppu.
Minä taas ajattelen ihan toisinpäin:
Siellä, missä ei ole lamppua, ei ole tietäkään.
Vain se, jolla on lamppu, löytää tien.
Aivan kuten ilman sanaa ei ole Kristustakaan, vaikka joku kenties saattaa pimeässä haparoiden häntä etsiä.
Onneksi on Jumala, joka silloin rakkaudessaan tätä ihmistä ajatellen sanoo:
”Tulkoon valo! Niin hän erottaa pimeden valosta, ja etsijä saa kulkea päiväsäteenä eikä enää menninkäisenä…”
”Tulkoon valo! Niin hän erottaa pimeden valosta, ja etsijä saa kulkea päiväsäteenä eikä enää menninkäisenä…” Mikä on päivänsäteen tehtävä? Sädehtiikö se itselleen vai pitäisikö sen valaista menninkäistenkin polkuja?
Kenties et vain näe tai et halua nähdä, Pentti, niitä sanoja ja lauseita, jotka ovat täällä jatkuvasti teksteissäni.
Maija Mäkelä: ”Jatkoit epäilemällä ”kristittyjen” rukoilemista, uskoa ja tekoja. Mikä sinä olet arvioimaan niitä? Jokaisen on parasta pitää huoli omasta uskostaan, rukouksistaan ja teoistaan.”
En epäillyt kristittyjen uskoa tai rukoilemista. Kritiikkini kohdistui – mikä jäi sinulta tieten tai tietämättä huomaamatta – siihen, että joskus/jotkut kristityt keskittyvät omaan pelastumiseensa ja pelastusvarmuuteensa sekä toisaalta toisten kristittyjen uskon aitouden kritisoimiseen, niin ettei maailman hädälle riitä kiinnostusta.
Sinä kysyt, mikä minä olen kristittyjen tekoja arvioimaan. Minä kysyn, missä vaiheessa kristittyjen teot on julistettu arvostelun yläpuolella oleviksi.
Panu Saarela. Et aivan tavoittanut kysymykseni ydintä. Jäin kysymään, mitä sinä ja me muut todella tiedämme toisten elämästä pystyäksemme arvostelemaan heidän tekojaan. Mistä tiedät, mitä se toinen oikeasti tekee vaikkapa maailman hädän hyväksi? Lähdettäsi siis taas kerran tivaan
Muutit nyt mielestäni mielipidettäsi parempaan suuntaan. Sanoitit tuossa jo vähän uudella tavallakin eli ”jotkut/joskus”. Edellisessä kommentissasi käytit sanaa ”usein”:
Sitä kritisoin. Koin, että tietolähteesi ”kristittyjen” välinpitämättömyydestä maailman hädän suhteen eivät olleet luotettavia.
Oma kokemukseni on pikemminkin se, että maailmassa köyhä auttaa köyhää, mutta rikas ei aina auta ketään – muuten kuin suurella ryminällä ja julkisuudella. Ja tässäkin taas toistelen vanhaa fraasiani: Kukaan ei auta syyllistämällä…
Jäin kysymään, mitä sinä ja me muut todella tiedämme toisten elämästä pystyäksemme arvostelemaan heidän tekojaan.
Kysymyksesi olisi mielekäs vain, jos arvostelisin nimeltä mainiten joitakin ihmisiä. Siten myöskään lähteiden kysely ei ole relevanttia. Olen esimerkiksi itse aikoinaan syyllistynyt siihen, mistä nyt useita/monia/joitakin (voit valita mieleisesi: tämä ei ole väitöskirjan tekstiä) kristittyjä kritisoin. Ja ihan ilman lähteitä uskallan sanoa, etten ollut tai ole ainoa.
Koin, että tietolähteesi ”kristittyjen” välinpitämättömyydestä maailman hädän suhteen eivät olleet luotettavia.
Lauseesi on absurdi: miten ”lähteeni” voisivat olla ”epäluotettavia”, kun en niitä esittänyt?
Oma kokemukseni on pikemminkin se, että maailmassa köyhä auttaa köyhää…
En ole välttämättä eri mieltä, mutta johdonmukaisuus vaatisi sinua esittämään lähteesi…
Panu Saarela. Kiitos. Nyt sain vastauksen kysymykseeni. Lähteenä on oma kokemuksesi. Se riittää, totta kai. Sillä tasolla on myös hyvä keskustella. Vaikka näkökulma on silloin rajoitettu, kukaan muu ei voi sitä kumota. Oletin, että yleistit. Siksi kyselin taustoja.
Ihan samalla tavoin kirjoitin omista kokemuksistani. Ne poikkeavat sinun kokemuksistasi. Yritin sanoa sen selvästi: ”Oma kokemukseni on pikemminkin se, että maailmassa köyhä auttaa köyhää…”
”Koin, että tietolähteesi ”kristittyjen” välinpitämättömyydestä maailman hädän suhteen eivät olleet luotettavia.”
Tuntuu, että tässäkin toistuu eräs usein näkemäni piirre. Monessa kritiikissä ihminen keskustelee oman entisen itsensä kanssa ja olettaa, että muutkin entisessä joukossa olleet olivat samanlaisia kuin oli itse silloin ollut.
Lopuksi asiaan. Itsekkyyttä on joka porukassa. Kristityt eivät poikkea siinäkään asiassa muista. Heidän varmaan pitäisi, monen mielestä, ilmeisesti sinunkin. Itse en usko ihmisen hyvyyteen…