Väkivaltaa, alistamista, raiskauksia, rankkoja elämänkohtaloita.. Aku Louhimiehen rajut elokuvat eivät ole minua juuri kiinnostaneet. Olen nähnyt klippejä niistä ja minulle ne edustavat mässäilyä ihmiselämän pimeillä puolilla. Ne eivät ole toki ainoita lajissaan, jos ajattelee vaikkapa pohjoismaisia yönmustia dekkareita.
Hiljakkoin julkisuuteen nousivat voimakkaat äänet Louhimiehen kanssa työskennelleiden naisnäyttelijöiden suusta. Pro Finlandialla palkitun ohjaajat metodit ovat olleet kyseenalaisia. Puristaakseen alistettuja väkivallan uhreja näytelleistä naisista parhaan roolisuorituksen, hän on rääkännyt heitä henkisesti ja fyysisesti ja pyrkinyt jopa murtamaan heidän itsetuntonsa saadakseen kuviin toden tuntua: mahdollisimman todellista tuskaa, kipua ja pelkoa. Näin Louhimies on harjoittanut väkivaltaa taiteen nimissä.
Vaikuttaa siltä, että mieskaarti on katsellut sivusta ja hiljaisesti hyväksynyt ohjaajansa metodit. Miehiseen maailmaan monesti kuuluukin simputus ja kovat otteet. Armeijan käyneet sen tietävät. Haavat nuollaan ja ajatellaan, että kunnon karaisu on vain hyvästä ja mikä ei tapa, se vahvistaa. Naiset, joita mestariohjaaja on käsitellyt, ovat alistuneet eivätkä ole uskaltaneet aiemmin kertoa kokemuksistaan. Taustalla on alalle pesiytynyt kulttuuri. Kestetään kurjiakin työoloja, jottei jouduttaisi valittajien listalle. Kärsitään, jottei jouduttaisi pois potkituiksi ja töitä riittäisi projekteissa, jotka kaikesta huolimatta ovat näyttelijälle hienoja ja ainutlaatuisia mahdollisuuksia.
Tämä on väärin ja järkyttävää. Ajattelen myös, että kyse on jälleen kerran vain jäävuoren huipusta. Kuinka paljon Louhimiehen kaltaisia vallan väärinkäyttäjiä onkaan? Mestariohjaaja ehkä tekee johtopäätöksensä, ehkä yrittää muuttaa tapansa ja etsii apua muuttumiseen, mutta varjoissa lymyää joukko muita. Ja heitä on kaikilla elämänaloilla.
Ajattelen kirkon piirissä tapahtuneita vallan väärinkäytöksiä: henkistä väkivaltaa, jota harjoitetaan uskonnon nimissä. Jumalan Sana on vaarallinen ase narsistisen persoonan mielessä. Esimerkiksi monien naispappien kokemukset ovat olleet vuosien varrella karmaisevia. He ovat saaneet kuulla olevansa ei-toivottuja tekemään rakastamaansa työtä. He ovat saaneet kuulla seksuaalisia vihjailuja. Heitä on väistelty kuin ruttotautista. He ovat saaneet ulostetta kirjeessä. En tiedä, kuinka itse olisin reagoinut, jos olisin joutunut kokemaan samaa kuin monet virkasisaret ovat joutuneet kokemaan. Arvottomuuden tunne olisi varmasti ollut musertava. Kyyneleet olisivat tulleet, viimeistään yön pitkien tuntien aikana.
Monet kantavat rankkoja muistoja urhoollisesti. Miten päästä eteenpäin niiden kanssa? Saarnaajan kirjan sanoin: ”Kaikella on aikansa. Aika olla vaiti ja aika puhua.” Nyt on puhumisen aika.
Kiitän Timo Juntusta kirjoituksesta. En pidä sanasta ”tolkku” enkä Aku Louhimiehen elokuvista, mutta joku tolkku tässäkin pitäisi olla. Ei Louhimies käsitykseni mukaan ole raiskannut ketään tai pakottanut elokuviinsa. Nyt Louhimiehen maine on – kiitos Ylen harrastaman journalistisen pornon – kertaheitolla lopullisesti tuhottu.Näyttelijät, jotka nyt protestoivat Louhimiehen metodeja, ovat myös hyötyneet – ja hyötyneet aika tavalla – nimenomaan Aku Louhimiehestä. Moni olisi edelleen teatterikoulun pääsykoejonossa tai lähiSiwan kassalla ilman Louhimiestä.
En tiedä Aku Louhimiehen taustaa, mutta aikanaan – niin naisten, miesten kuin tiedostavan kulttuurisen etujoukonkin ylistämä teatterikoulun johtaja Jouko Turkka opetti metodeilla potenssiin kaksi, joista Louhimiestä nyt syytetään..
Monien naispappien kokemukset vuosien varrella kirkossa ovat todennäköisesti juuri niin kuin Timo Juntunen toteaa: karmaisevia. Toisaalta on syytä muistaa, että kirkossa on ollut vuosia käytännössä käytössä myös virkakielto. Ei sekään varmasti sen kohteeksi joutuneille hirmuhauskaa ole ollut.
Tämä on tietysti hankala kysymys. Kansa haluaa nähdä todentuntuista ja ehkä vähän ylikin sen. Miten asiat saadaan sitten näyttämään sellaiselta? Kai siinä tarvitaan joku määrä epäinhimillisyyttä, jos halutaan esittää epäinhimillisiä asioita. Sotahan on epäinhimillistä ja jos sitä aiotaan kuvat, kukaan ei halua nähdä vain tupakkitaukoja tai paraateja, kyllä siinä täytyy olla muutakin.
Eri asia on, jos ohjaaja alkaa käyttää kohtuutonta väkivaltaa ja alkaa nauttia väkivallan käyttöstä. Luulen, että jokainen näyttelijä halusi mukaan ja sai luultavasti jotain palkkaakin ainakin budjettien suuruuksista päätellen. Jos taas elokuvan glooria annetaan pääosin ohjaajalle, niin alkaa kai se jurppimaan, vaikka lopputulos olisi kuinka hyvä.
”Kai siinä tarvitaan joku määrä epäinhimillisyyttä, jos halutaan esittää epäinhimillisiä asioita..”
Ei tarvita, moista työssään tarvitseva ohjaaja ei ole tuolta henkilöohjauksen osalta ammattinsa tasolla vaan on amatööri, joka peittää oikean henilöohjaustaidon puutteensa.
Media on armoton pyöveli joka tuomitsee ennenkuin tutkii. Jos haluaa jonkun teloittaa paras tapa on antaa medialle raflaavia lööppejä.
Lainaus YLEn uutisesta: ”Tukholman kaupunginteatterin entinen johtaja on kuollut viime lauantaina. Teatterin julkaistun tiedotteen mukaan hän teki itsemurhan.
Fredriksson erosi tehtävästään kolme kuukautta sitten, kun 40 teatterin työntekijää syytti häntä epäasiallisesta käytöksestä ja . Häntä syytettiin hiljaisuudenkulttuurin luomisesta, jonka vuoksi työntekijät eivät enää uskaltaneet huomauttaa epäkohdista.
Asia nousi julkisuuteen viime syksynä alkaneen # metoo -kampanjan myötä. Ruotsissa on vellonut voimakkaana.
Fredriksson johti teatteria 16 vuoden ajan. Häntä pidettiin uudistajana, joka kehitti teatteria ja loi menestystä.
– 16 vuoden johtamis- ja kehittämistyön jälkeen Benny Fredriksson joutui jättämään elämäntyönsä laajan mediavyörytyksen jälkeen. Se on surullista ja epäreilua. Se jätti häneen haavan, joka ei parantunut, kuvailee Sture Carlsson tiedotteessa.”
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005610731.html?share=0bc97707f8a4b2ca25bfdc60b9d7d488
Asioita kannattaa tarkastella monesta kulmasta. Tässä muutama.
Suomi on pieni maa ja elokuvalla vähän rahoittajia. Ehkä monet Louhimiehen kanssa kilpailevat elokuvaohjaajat eivät ole ollenkaan pahoillaan Louhimiehen lokaamisesta.
Poliisi ja syyttäjä – toivottavasti – tutkivat onko rikoksia tapahtunut. Onko edes rikosilmoituksia tehty? Ehkä tuomitsemisten kanssa kannattaisi odottaa oikeuden päätöstä. Nythän ainakaan vielä ei ole osoitettu mitään rikollista tapahtuneen.
Eräs kollegani kertoi, että hänen työpaikassaan Lontoossa on miespuolisilla työntekijöillä pysyvä ohje että esim. hissin ei saa koskaan mennä yhtä aikaa vain yhden naisen kanssa. Riski erilaisten syytösten kohteeksi joutumisesta on liian suuri, samoin työhuoneen ovea ei saa koskaan sulkea jos käymässä on naispuolinen henkilö jne. Nämä ovat olleet sillä jo pitkä aikaa voimassa. U2
Jos kysyttäisiin, millainen aika tämä postmoderni aika on, yksi ilmiselvä vastaus ehkä olisi: hysteerinen.
Hyvä kirjoitus.
Ylilyöntejä lienee tapahtunut kaikkialla, missä miehiä ja naisia kohdellaan saman arvoisesti. A.Louhimies sanoi, että on kohdellut kaikkia näyttelijöitä saman arvoisesti
Miesten maailman on kaikille miehille ilmiselvää ja se on paljolti sellaista, johon miehet ovat tottuneet. Usein yksioikoista ja karua, jossa asiat menevät tunteiden edelle.
Voiko olla mahdollista, että jos miehet alkavat kohdella naisia, kuten miehet kohtelevat toisiaan, eli tasa-arvoisesti toisiin miehin verrattuna, niin jokin menee pieleen?
Onko sittenkin niin, että miesten pitää edelleen ottaa naiset erikseen huomioon ja kohdella heitä naisina, eikä miehinä? Vai pitääkö miesten muuttua naiseksi, ennekuin tuo tasa-arvo toteutuu? Hämmentävää tämä kuitenkin on. A. Louhimies oli selkeästi hämmästynyt ja luuli toimineensa tasa-arvoisesti miehiä ja naisia kohtaan.
Ihmisarvoinen kohtelu kuuluu kaikille, mutta miehille se voi olla keskenään hiukan karskimpaa ja suorempaa, ilman turhia juoruja ja sen sellaista. Naiselle miesten käytös voi olla hiukan epäselvää jos miesten pitää kohdella naisia tasa-arvoisesti kuten miehet miehiä kohtelevat. Ehkä miesten ja naisten eroavaisuudet ovat paljon suuremmat, kuin olemme edes ajatelleet. On hyvä, että asioista puhutaan.
Näissä kannanotoissa on aina populismin vaara, mutta tämä on minusta aito ja vahva kirjoitus aiheesta. Pidän myös tärkeänä, että elokuvan alan asiaan liitetään kirkkomme piirissä tapahtunut – ja valitettevasti edelleen tapahtuva – vallan ja hengellisen vallan väärinkäyttö. Olen sellaista kokenut itsekin. Sellaisen käyttäjä ei usein tunnista itse toimivansa todella huonolla ja väärällä tavalla. Toivon, etten itse ole tahattomasti tai tahallisesti syyllistynyt sellaiseen.
Miksi ei keskustella median, varsinkin iltapäivälehdistön vallankäytöstä. Johtuuko siitä että Julkisensanan neuvosto vapauttaa aina kaikista syytöksistä.
Media varsin heppoisiin ja tarkistamattomiin syytöksiin, kuten Ruotsin tapauksessa niimettömiin il,iantoihin, pohjaten lynkkaa ihmisiä. Kun selviää että asia oli perätön tai erittäin vahvastiliitteltu niin media kääntää selkänsä, ei pyydä anteeksi, ei oikaise vaan unohtaa lynkatun roikkumaan naruun.
Ehkä Jeesuksen sanat ”Älkää antako koirille sitä mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä” ymmärtää nykyisessä media ympäristössä toisin, koirat = toimittajat, siat = some.
Jeesus: ”Älkää antako koirille sitä mikä on pyhää”
Mikään (ainakaan tässä maailmassa) ei ole niin pyhää, etteikö sitä voitaisi antaa vallan vahtikoirien riepoteltavaksi silloin kun aihetta ilmenee.
Vapaa vallan vahtikoira on oikeudenmukaisen yhteiskunnan tae.
Mutta koiria on erilaisia, luonteeltaan. Vahtikoira on koulutettu ja hyvin käyttäytyvä kun ei ole aihetta räyhätä. Huonoluonteiset rakkikoirat käyvät kimppuun, raatelevat ja jättävät uhrin vuotamaan kuiviin.
Itsehän toimittajat käyttävät itsestään koira nimitystä.
Tämä oikein hyvä kirjoitus on jatkoa syksyiselle #Metoo -liikkeelle ,joka puolestaan lähti käyntiin kun naiset alkoivat paljastella Hollywoodin epätervettä kulttuuria jossa rooleja tarjottiin niille jotka olivat valmiita tekemään seksuaalisia palveluksia.
Esiintyvän taiteenala on kautta aikojen luonut guruja ja asemansa väärinkäyttäjiä ja toisaalta heidän valovoimansa on saanut ihailijat tekemään mitä vain voidakseen paistatella heidän auringossaan.
Uskon sen mitä Seppo Heinola yllä todistaa . Nimittäin että todellisten ammattilaisten ei tarvitse olla asemansa väärinkäyttäjiä.
Yhteiskunta koostuu lukemattomista hierarkioista , pienistä ja suurista. Tästä on aina seurauksena se että löytyy vallankäyttäjiä ja alistettuja. Mutta siitä tilannetta ei tarvitse eikä saa tulkita siten että vallankäyttjällä on oikeus käyttää heistä riippuvia alaisia hyväkseen.
Kaikista ylilyönneistä huolimatta on hyvä että naiset kollektiivisesti ovat ryhtyneet vastarintaan ja uskaltavat puolustautua . Heidän on tehtävä se kollektiivisesti ja itse, koska tarpeeksi suuri joukko miehiä ei ole ollut puolustamassa heitä väärinkäyttäjä miehiä vastaan.
#Metoo on sosiaalinen vallankumous. Vallankumouksenammattilainen Lenin sanoi asian hauskasti niin, että omelettiä ei voi tehdä rikkomatta munia . Eli siis , syntyy uhreja ja kaikki eivät ole syyllisiä siihen mistä heitä syytetään, mutta niin vallankumoukset toimivat , mitä niistä sitten ajatellaankaan.
Jos näyttelijä joutuu näyttelemään kohtausta, missä hän esittää kärsivää, ei se tarkoita, että ohjaaja laittaa näyttelijän kärsimään ihan konkreettisesti. Ohjaaja on silloin täysin ammattitaidoton. Kyse ei ole siitä, että naisia pitää kohdella tasa-arvoisesti, koska miehetkin joutuvat kärsimään näytellessään. Kukaan ei halua tulla kohdelluksi esineenä. Näyttelijän ammattitaitoon kuuluu osata esittää eri tunnetiloja, siihen koko koulutus tähtää.
On kohtuutonta, jos ihmiset ylipäätään joutuvat kokemaan työpaikallaan nöyryytystä ja jopa väkivaltaa ja se selitetään sillä, että työ nyt on sellaista.
Jos kohtelee muita huonosti, se tulee ennen pitkää omaan nilkkaan ja silloin seuraukset pitää kantaa. Seuraukset saattavat olla kovempia kuin uhreilla.
Lainaus YLEn uutisesta: ”Dekkaristi Marko Kilpi sanoo olevansa hämmentynyt elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen ympärillä vellovasta kohusta koskien tämän rajuja ohjausmetodeja. Maanantaina syyttivät Louhimiestä poikkeuksellisesta ja nöyryyttävästä vallankäytöstä.
Louhimies ohjasi kuopiolaiskirjailijan rikosromaaniin perustuvan Kasipallo-elokuvan, jonka kuvauksissa Kilpi oli paljon mukana niin kirjailijan kuin myös näyttelijän roolissa.
Kilpi kertoo uutisen kuultuaan kaivaneensa esiin kuvauksissa kuvaamaansa videomateriaalia virkistääkseen muistiaan. Niiden sekä omien muistikuviensa perusteella kuvaustilanteet olivat rauhallisia, kannustavia ja huomioonottavia.
– Silmiinpistävää oli, että hän käsitteli kuvauksissa naisia ja miehiä samalla tavalla, muistelee Kilpi.”
Kaikissa töissä tulee eteen tilanteita ettei alaisen/työntekijän/näyttelijän ammattitaito riitä tehtävästä suoriutumiseen. Miten tulisi menetellä, iritsanoa alaine/työntekijä/näyttelijä, vai yrittää saada tulos aikaan jolloin liikutaan harmaalle alueelle. Tai sitten luovuttaa heikkotasoinen työ ulos.
Se että joku on ”eturivin alainen/työntekijä/näyttelijä” ei tarkoitaa että kaikki onnistuu.
”Kaikissa töissä tulee eteen tilanteita ettei alaisen/työntekijän/näyttelijän ammattitaito riitä tehtävästä suoriutumiseen. Miten tulisi menetellä, iritsanoa alaine/työntekijä/näyttelijä, vai yrittää saada tulos aikaan jolloin liikutaan harmaalle alueelle. Tai sitten luovuttaa heikkotasoinen työ ulos.”
Voi taivahan Taatto mikä sammakko…! Siis jos vaikka joku pomo pitäis Jouko Halttusen työsuoritusta heikkona niin irtisanomisen vaihtohdoksi pitäisi hyväksyä Jouko Halttusen nöyryyttäminen ja henkinen ja fyysinen pahoinpitely… jota suoritus paranisi…
Juuri näin kuten Lindfors sanoo. Kepulikonsteilla henkilöohjaava ei yksinkertaisesti osaa oikeata henkilöohjausta.
Sieppo sitä minä en tarkoittanut.
Vaan olisiko vähemmän nöyryyttävää irtisanominen tai siirtotoisiin tehtäviin.
Jokainen joka on ollut esimiesasemassa on joutunut tilanteen eteen, joutunu totateamaan ettei homma ei vain luonnistu vaikka kuinka neuvoisi. Neuvominenkin voidaan kokea noiden naistentavoin henkisen väkivallan käytöksi..
Toinen vaihtoehto on yrittää saada alainen/työntekijä/näyttelijä kehittämään lahjojaan nin että suoriutuu tehtävistään, jos on edellytyksiä.
Jos siihen ei ole henkisiä/fyyssisiä edellytyksiä silloin vähiten nöyryyttävää lienee siirto toisiin tehtäviin tai irtosanominen. Henkisesti pahin on että alainen /työntekijä/näyttelijä epäonnistuu jatkuvasti tehtävissään.