Viime päivinä on soitettu ahkerasti Aamua Airistolla. Tuottelias trilleristi, salanimellä kirjoittava Ilkka Remes on nostanut aiemmin esille venäläisten kiinteistökaupat turvallisuuden kannalta kriittisissä paikoissa, kuten suurten sähkömuuntajien ja linkkimastojen lähellä tai kauppamerenkulun väylien varrella. Hänen fiktiivisessä tilannekuvassaan maahan soluttautuneet ovat aiheuttaneet näistä kiinteistöistä käsin vahinkoa suomalaiselle yhteiskunnalle.
Hesarin Merkintöjä palstalla toimittaja toteaa Remeksestä (26.9.), että tämä ”marjastaa todellisuuden metsässä.” Hän viittaa Remeksen tämän vuotiseen romaaniin Perikato ja siinä mainittuun Hesarin sotilastiedustelua käsitelleeseen artikkeliin (vrt. blogini Sananvapaus ja punaiset leimat 19.12.2017). Toimittaja kirjoittaa, että Remeksellä on poikkeuksellisen hyvät lähteet. ”Mitähän muuta kirjailija on ennakoinut? Osuuko painoskuningas vahingossa vai tahallaan?”
_ _ _
Itsekin olen lukenut muutamia Remeksiä. Kyse on viihdekirjallisuudesta ohuine henkilöhahmoineen. Kirjailija suoltaa nopeakäänteistä, James Bond-tyylistä juonta kuin makkaramassaa truutasta. Varsinainen pihvi on kuitenkin juonijaksojen väliin sijoitetuissa tilanneanalyyseissä.
Edellisessä kirjassaan Vapauden risti (2017) hän kuvaa vaalivaikuttamisen ja psykologisten operaatioiden mekanismeja sosiaalisen median kautta. Tykkääjäbotit nostavat peukkua vieraan vallan intressien kannalta tärkeille aiheille ja ”tykittävät suomalaisten haitalliset näkemykset matalaksi” (s. 305).
Lopunperin ”monet suomalaiset olivat pehmentäneet ajattelukykynsä vuosikausia kestäneellä sosiaalisen median ylikuluttamisella, eikä Suomi enää ollut yhtenäinen kansakunta, vaan pilkottavissa oleva lauma. Lopputuloksena saatiin toimivinta demokratiaa, eli asioihin perehtymättömän enemmistön tyrannia” (s. 306).
_ _ _
Tuoreimmassa kirjassaan Perikato Remes jatkaa edellisestä teemasta, vieraiden valtojen pyrkimyksestä jakaa Eurooppa kiisteleviin bloggeihin ja näin murentaa mantereen poliittinen ja taloudellinen voima. En mene juonenkäänteisiin, mutta taustalla on vuoden 2015 pakolaiskriisi ja Eurooppaan ”paperittomien” mukana soluttautuneet agentit.
Yleiskuva on Venäjän agenttien tukema liberaalien mielipiteiden nousu median avulla ja toisaalta Europeana- järjestön vastaliike, ujuttautuminen ”punavihreisiin ja muihin kulttuurisopeutusta ajaviin ryhmiin.” Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu asettuu juonikuviossa puolustamaan Europeanaa.
Remeksen hahmottama järjestö kannatti monimuotoisuutta ja monikulttuurisuutta. Samalla kyseinen järjestö pyrki tukemaan asiaperusteista ja Euroopan yhtenäisyyttä ajavaa tiedonvälitystä. Se vastusti ”kaksisuuntaista integraatiota, eli vaatimusta kantaväestön kulttuurin sopeuttamisesta tulijoiden kulttuuriin… jonka päässä häämötti juurensa ja arvonsa hylännyt Eurooppa, joidenkin skenaarioiden mukaan jopa sisällissotia ja mantereen ajautuminen anarkiaan” (s. 104-105).
Europeanan verkosto oli palkannut ”toimituksellisen puolen vetäjäksi Helsingin Sanomista kokeneen päällikkötoimittajan, jolle oli tullut mitta täyteen siitä tavasta, jolla uusia tilaajia houkuteltiin säätämällä uutisteemat näitä miellyttämään” (s. 78-79), – esimerkiksi Elämäntyyli ja Kulttuuri –sivuilla?
Venäjän illegaalit agentit yrittävät tuhota järjestön luomalla mielikuvan sen yhteyksistä militanttiin äärioikeistoon.
_ _ _
Remes pohtii median toimintatapaa: jotkut mediat ”myös Suomessa olivat ottaneet tarkoituksellisen epäobjektiivisen linjan. … ongelma oli siinä, jos oman agendan ajamiseksi väritettiin myös uutissisältöä eikä pelkästään otettu kantaa pääkirjoituksissa ja toimittajan analyyseissä.”
”… pidettiinkö toimitusten johdossa suomalaisia holhottavina ja omaan ajatteluun kykenemättöminä ihmisinä, joilta piti yrittää salata tietyt turvapaikanhakijoihin liittyvät ongelmat, jotta kansalaiset eivät alkaisi vastustaa heitä, vai katsottiinko suomalaiset kykeneviksi luomaan järkevä kokonaiskuva antamalla rehellisesti sen muodostumiseksi tarvittavat tiedot … toimittajien omista näkemyksistä kertoi …tieto: toimittajaopiskelijoista Tampereella 86% kannatti vihreitä ja vasemmistoliittoa” (s. 103).
_ _ _
Hampurilaispihvinsä Remes on tällä kerralla sijoittanut kirjansa keskelle (s. 158-159). Kysymys on pohdinnasta, kuinka väestöltään kuihtuva Eurooppa voi säilyttää elinvoimansa. Ilman maahanmuuton tuomaa väestönlisäystä Eurooppaa uhkaa perikato. Mutta perikato uhkaa Eurooppaa myös silloin, jos se kadottaa maahanmuuton seurauksena arvonsa.
”Koko mantereella käytiin taistelua, jossa elinkeinoelämä, globalistit ja EU-koneisto ajoivat laajaa maahanmuuttoa siitä yksinkertaisesta syystä, että joka ikinen maahan tullut ihminen lisäsi palveluiden kysyntää ja kiihdytti taloutta. Edullista työvoimaa tuli saataville. … Käytännössä elinikäisen, vastikkeettoman ylläpidon saaneet turvapaikanhakijatkin tarvitsivat palveluita, jotka pyörittivät taloutta. Puhumattakaan siitä, että erittäin jyrkästi alenevan syntyvyyden maissa – joita oli useita – oli myös yksinkertaisesti pakko ottaa väkeä ulkopuolelta.”
”… Avainkysymys on: halutaanko Eurooppa säilyttää vahvana tai edes elävänä. Jos halutaan, tarvitaan myös lisää ihmisiä. Eikä kantaväestö tuottanut riittävästi lapsia. Edessä oli vääjäämätön kuihtuminen. Perikato. … Europeana näki väestötilanteen ongelmat samalla tavoin, mutta sen mielestä massiivisen maahanmuuton lopputuloksena olisi aivan toisenlainen perikato: Euroopan ja eurooppalaisen kulttuurin vähittäinen, vääjäämätön katoaminen.” (s. 158-159).
_ _ _
Remeksen oma mielipide tulee rivien välistä esille. Rajoittamatonta maahanmuuttoa ajavat ja sitä tukevat vasemmiston ja vihreiden kannattajat ovat hyväntahtoisia hölmöjä, jotka edistävät sosiaalisen median ja lehdistön välityksellä Euroopan perikatoa ja Venäjän hegemonian nousua.
Maahanmuuton ongelmat polarisoivat poliittista kenttää ja nostavat äärioikeiston kannatusta. Samalla perinteiset puolueet menettävät kannatustaan, elleivät ne tiukenna suhtautumistaan maahanmuuttoon. Lopputuloksena on yhteiskunnan polarisaatio ja vaikeus keskittyä yhteisiin, tulevaisuuden kannalta merkittäviin kysymyksiin, kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan tai huoltovarmuuden parantamiseen.
Remes toteaa jälkisanoissaan keskustelleensa vuosien ajan turvallisuus- ja sotilasalan tehtävissä palvelleiden kanssa luottamuksellisesti, ja nyt luottamuksellisuuden merkitystä on erityisesti korostettu. ”Se oli kiinnostavaa ottaen huomion, kuinka arkisista asioista on kysymys – asioista joiden käsittely avoimessa yhteiskunnassa luulisi olevan itsestään selvää” (s. 433).
_ _ _
Vaikeampi kysymys on, ajaako Remes kirjallisten päämääriensä lisäksi mahdollisesti jonkun muunkin tahon agendaa. Vaikeasti hahmotettavan tilanteen taustoja selvitettäessä Venäjällä on tapana kysyä, kuka tästä hyötyy. Yhdysvalloissa puolestaan vastataan: ”Money leads”.
Oletan, että myös seuraavissa Remeksen kirjoissa Suomi ja Eurooppa kamppailevat kahden pedon, Skyllan ja Kharybdiksen puristuksessa, samalla kun tarinan sankari, odyssiaaninen Robert Forsten kamppailee suurvaltojen välissä.
Yhteinen todistus uskosta on lähimmäisen rakkauden noudattaminen kaikille ihmisille aina ensimmäisestä ihmisestä alkaen, jonka Jeesuskin vahvisti Korkeimman tahdoksi. Ilman sitä ihmiskuntaa, luomakuntaa, ei olisi olemassa
Kristinuskon tiimoilta se merkitsee paluuta tähän perustaan ja hylätä ihmisten tekemät utopistiset ja mielikuvitukselliset ratkaisut kirkolliskokouksissaan alkaen Nikeasta 325. Rehellisyys ja realismi ovat elämisen ehto ja perusta.
Reino Suni: ”Kristinuskon tiimoilta se merkitsee paluuta tähän perustaan ja hylätä ihmisten tekemät utopistiset ja mielikuvitukselliset ratkaisut kirkolliskokouksissaan alkaen Nikeasta 325. Rehellisyys ja realismi ovat elämisen ehto ja perusta.”
Kuinka tällainen takaperoinen meno edistäisi kirkon ykseyttä ”rehellisesti ja realistisesti”..?
Kun kirkko on nämä opilliset ratkaisunsa jo ajat sitten tehnyt, se etsii ykseyttä rehellisesti ja realistisesti tältä pohjalta.
Voihan joku tietenkin yrittää toimia niin, että kumoaa kaikki kirkon Nikean jälkeen tekemät päätökset, mutta sitten pitää olla loppuun asti rehellinen ja realistinen: se ei ole enää kristinuskoa, vaan jotain muuta uskontoa.
Sunin pitänee siis (mahdollisine kannattajineen) perustaa uusi uskonto ja pohtia, kuinka tämä uusi uskonto edistäisi rehellisesti ja realistisesti kristittyjen ykseyttä.
Jos tähän ei Sunilla ole konkreettista halua ja näyttöä, hänen kannattaa lopettaa puheet ”rehellisyydestä ja realismista”. Samalla Suni voisi lopettaa sen Nikean päätösten mollaamisen, koska sekään ei ole ”rehellistä ja realistista” ilman konkreettisia toimenpiteitä paremman ykseyden saamiseksi.
Summa: konkreettisia näyttöjä ykseyshaluista kristittyjen haukkumisen sijaan.
Jouni Turtiainen
Kirkko on opillisia ratkaisujaan mm. naisen ihmistasa-arvoisesta asemasta jatkuvasti kumonnut ja muutanut. Ja katolinen kirkko tuntuu nykyisen paavin johdolla jatkavan tätä kehitystä. Kun tämä ei näytä Turtiaisen mielestä olevan kristinuskoa, niin se on hänen asiansa.
Kristittyjen ykseyttä ajaa tasa-arvoisen lähimmäisen rakkauden noudattaminen, joka näyttää kyllä siltä, että se vaatii uuden suuntauksen liikkeellelähdön. Tosin tämä ei olisi välttämätöntä, jos kirkko tajuaisi Jeesuksen rehellisen ja realistisen sanoman. Muuten Jeesuksen perimmäiseen sanomaan perustettavan suuntauksen liikkeellelähtö on mitä suurimmassa määrin taloudellinen kysymys ja tähän ei Sunilla ole resursseja vaikka haluja olisikin..
Konkreettinen näyttö on kuten paavikin totesi todistus lähimmäisen rakkauden merkityksen tunnustaminen elämisen ehdoksi mutta sen perille saaminen on sitten jo hyvin vaikea asia maailmassamme.
Nikean päätökset ovat ihmisten päätöksiä aivan samoin kuin vaikkapa meidän eduskunnan päätökset. Niiden mollaaminen on aiheellista kun esim. Nikeassa ihmiset päättivät omasta Jumalastaan aivan ns. pakanauskontojen tapaan.
Tämä riittäköön vaikka aihetta löytyisi huru mycket.
Pekka
Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi
Osaat esitellä vaikeita asioita, niin että tuot näkyviin monia ajankohtaisia kysymyksiä.
Kiitos Matias kommentista. Oikeastaan tässä oli kyse kirjaesittelystä. Ilkka Remes tuo esille ajankohtaisia kysymyksiä – tai kysymyksiä, jotka ovat ajankohtaisia muutaman vuoden päästä.
On vain muistettava, että hänen kirjansa ovat fiktiota, tosin faktalla höystettyinä. Remeksen käsittelyssä mikään ei ole sitä, miltä ensin näyttää. Maahanmuuttajiksi tekeytyneet venäläiset agentit ovat lopulta hyviksiä, saksalainen Venäjää palveleva agentti pahis, jne.
Siis , ideologialtaan Rmes kuuluu nationalistien joukkoon.Kaikki ylläluetellut teemat tuntuvat tutuila viime vuosien poliittista keskusteluista ja niitä mielipiteitä ajavat lähinnä nationalistiset populistipuolueet.
Otan sitaatit tosissani ja ymmärrän kyllä siirtolaisuuden pelon .Aluksi siirtolaisuus on vieras elementti ja siihen tottuminen ottaa aikaa. Uskon myöskin sen, että pelko on että suomalaisuuden identiteetti vaaraantuu vieraan vaikutuksen myötä. Tämä pelko on epärealistinen vaikka ymmärrettävä.
Jos katsotaan suuria siirtolaismaita niinkuin Saksaa, Ranskaa, Englantia ja Ruotsia joissa kaikissa on suuri prosentti siirtolaisväestöä ,niin kaikissa niissä maissa on tapahtunut se , että uudet tulkokkaat ponnistelevat sopeutuakseen uuteen maahan . He eivät ole tulleet oman kulttuurinsa lähetyssaarnaajina.He tuovat mukanansa joitakin uusia tapoja ,mutta ne eivät vaikuta suurestikkaan kokonaisuuteen. Yleensä se ryhmä jota pelätään eniten, islamilaiset, ovat pitkälle sekularisoituneita ja nauttivat uskonnon vapaudesta .Heillä on tosin jokunen oma seurakuntansa ja ne kokoavat ehkä 10% heikäläisistä.
Remes siis dramatisoi ja sanoittaa pelon joka todellakin elää kaikissa kasallisuusvaltioissa. Hänen reseptinsä on Bond tai Hamilton. No hyvä niin jos ne hoitavat hommat niin pahemmilta konflikteilta vältytään.
Kiitos Markku kommentista. Toteat: ”Yleensä se ryhmä jota pelätään eniten, islamilaiset, ovat pitkälle sekularisoituneita ja nauttivat uskonnon vapaudesta.”
Pitää paikkansa, että islamilaiset tulijat ovat usein pitkälle sekularisoituneita. Uudessa maassa ja vieraan kulttuurin keskellä näyttää monien kohdalla kuitenkin tapahtuvan uudenlaista heräämistä uskonnollisuuteen ja joidenkin kohdalla radikalisoitumista. Se on ymmärrettävissä reaktioksi vierauden tunteeseen, jolloin aletaan vahvistaa omaa identiteettiä.
Remeksen pointti ei ole kuitenkaan maahanmuuttajat tai heidän mahdollinen radikalisoitumiensa vaan se, miten vieras valta (Remeksen skenaariossa Venäjä) käyttää maahamuuttoa ja siihen liittyviä kantaväestön pelkoja hyväkseen hajottaakseen yhteiskuntaa. Voimistuvat poliitiset ääripäät sekä oikealla että vasemmalla heikentävät konsensusta ja esimerkiksi poliittista päätöksentekoa, kuten Petteri Orpo toteaa aamun Hesarin Lauantaivieras -haastattelussa.
Vielä lyhyt kommentti Markun väitteeseen: ”Siis , ideologialtaan Remes kuuluu nationalistien joukkoon.” Tämä on aika yksioikoinen näkemys.
Minusta vaikuttaa siltä, että kirjailija asemoi itsensä maltillisen Eurpeanan ajatuksiin. Tämä kuvitteellinen järjestö pyrkii oikean tiedon levittämiseen ja yhteiskunnan koossa pitämiseen, samalla kun se on tietoinen massiivisen maahanmuuton taustalla olevista metatasoista ja eri tahojen vaikuttamisyrityksistä. Äärioikeistolainen nationalisti ei hahmota tilannetta laajasti kuten ei vasemmistolaisesti orientoitununut ihmisoikeusaktivistikaan.
Remes näkee asiat hyvin oikein. On säälittävää katsoa ympärilleen suomalaisia, jotka eivät yksinkertaisesti tajua mitä massamuutto EUn ulkopuolelta tarkoittaa.
Sen suurin uhka on tulossa olevien muuttajien määrät. Keväällä Ranskan presidentti Macron sanoi puheessaan kansalaisilleen, että koettakaa nyt viimein ymmärtää, että lähitulevaisuudessa EUn alueelle on tulijoita enemmän kuin kymmeniä miljoonia.
Se mitä kävi massamuutossa 2015 vuonna on vasta alkunäytöstä tulevasta. Väestöräjähdys on kestovaikutin tälle ja kuivuus, nälänhätä, ympäristötuhot ja sodat vain kiihdytin muutolle.
Jollei maailman väestönkasvulle saada hyvin tehokkaita jarruja, on maailman halaaminen täysin turhaa. Olen 45 vuoden aikana kolunnut lukuisat kehitysmaat maailmassa moneen kertaan ja tiedän, etten halua niiden ongelmia, kulttuureja tai arvojärjestelmiä kotimaahani. Tiedän, etteivät muutkaan lopulta halua, he vain heräävät tähän liian myöhään.
Remeksen Perikadosta on itse asiassa poimittavissa aika monipuolinen kattaus eri näkökulmista liittyen maahanmuuttoon:
1) Liberaali näkemys ihmisoikeuksista ja velvollisuudesta avun tarpeessa olevien ihmisten auttamiseen – epäilemättä heidän motiivejaan maahantulolle. Edelliseen sisältyy myös feministinen näkemys solidaarisuudesta sorrettuja maahanmuuttajanaisia kohtaan.
2) Talousliberaali näkemys, jonka mukaan maahanmuutto lisää palvelujen kysyntää ja siten taloudellista toimintaa, yrittäjyyttä ja kasvua.
3) Väestöpoliittinen, maltillinen näkemys (työperäisen) maahanmuuton välttämättömyydestä kompensoimaan matalaa syntyvyyttä ja heikkoa huoltosuhdetta.
4) Sosiaali- ja kriminaalipoliittinen näkemys rajoittamattoman maahanmuuton seurauksista ja heikosta integraatiosta: maahanmuuttajien korkeasta työttömyydestä, huonosta kielitaidosta, yliedustuksesta seksuaali- ja väkivaltarikoksissa, radikalisoitumisesta, oikeudetta maassa olevien poistamisesta.
5) Sisäisen turvallisuuden näkemys, joka jatkaa edellisestä näkökulmasta: tuhansien ”paperittomien” joukossa maahan mahdollisesti tulleet vieraiden valtojen soluttautujat.
6) Sotilas- ja puolustuspoliittinen näkemys, joka jatkaa edellisestä: kuinka vieraat vallat käyttävät massiivista maahanmuuttoa Eurooppaan aseena hajottaakseen EU:n yhtenäisyyttä ja taloutta sekä kunkin maan poliittista ilmapiiriä.
Maahanmuuttoa koskevan keskustelun ongelma on, etteivät edelliset näkökulmat kohtaa – esimerkiksi 1. ja 6. näkökulman edustajat ovat aika kaukana toisistaan.
Tätä asetelmaa Remes kuvaa herkullisesti: Afganistanilainen ”turvapaikanhakija” (tosiasiassa venäläinen agentti) on saanut tehtävän pyrkiä erään suomalaisen naisen tuttavuuteen. Afgaania ollaan viemässä palautuslennolle. Kovaääninen naispuolinen pastori hyppää poliisiauton eteen ja afgaanin suomalainen naistuttava jää seisomaan lentokoneen käytävälle estäen lennon. Palautus peruuntuu – mutta toisesta syystä kuin naiset luulevat. Agentti on valmis tekemään yhteistyötä suomalaisten hyväksi.
Kiitos lisä infosta. Teemat ovat mielenkiintoisia ja ehkä pitäisi pidättäytyä kommenteista jotka pohjautuvat kirjoittajan yhteenvetoon kirjoista kun en itse ole lukenut lähdetekosia.
Vaikutelma on kuitenkin se,että Remes on taipuvainen operoimaan salaliittoteorialogiikalla ja hän näkee maailman vieläkin toimivan kylmän sodan agendoilla.Mutta maailma muuttuu tosi nopeasti. On kyseenalaista että Venäjä , painiskellessaan taloudellisten vaikeuksiensa kanssa , yrittäisi vanhaan tapaan rakentaa impeeriumia. Ainakin Euroopan suuntaan sellaiset yritykset ovat kyseenalaisia. Sotilaallisestikin kestää ainakin 10-15 vuotta ennenkuin heillä olisi kapasiteettia suursotaan jos silloinkaan. Clausewits on edelleenkin aktuelli. Eli mitkä olisivat ne poliittiset tavoitteet joita sotilaallisin keinoin yritetään savuttaa.
Nykymaailmassa rikkauksia ei kasvateta maa-alaa lisäämällä ,vaan luomalla teollista kapasiteettia, edistämällä tavaroiden ja palvelusten vaihtoa. Venäjälle on ensikertaa sen historiassa syntynyt keskiluokka ja sen intressit eivät ole imperiumin rakentaminen vaan Länsimaisen elintason saavuttaminen. Se, että tämän teeman varjossa toimii sekä sotilaallinen että teollinen vakoilu ja vaikuttaminen ,on kyllä yhtälailla länsimaista , kiinalaista kun venälaistakin.
Venäjä näkee edelleenkin olevansa potentialisten vihollisten ympäröimä ja toimii sen mukaisesti. Samalla yritetään luoda keskinäistä riippuvuutta esimerkiksi kaasun ja öljyn avulla. Omasta mielestäni suurin rauhan tae on juuri keskinäinen riippuvuus. Venäjän mahdolliset pakoitteet haavoittavat eniten sitä itseään joten kaupankäynti hillitsee sotaintoa.
Vuoden -15 massiivinen pakolaisvirta on pysäytetty, vain pieni puro löytyy pohjolaan . Suomessa ja Ruotsissa ei ole tapahtunut yhtään todellista terroriiskua. Nuo pari, mitä kutsutaan selliseksi, ovat yksilöiden tekemiä ilman todellista yhteyttä mihinkään taustayhteisöön.
Lähi-Idän sotapakolaisten joukkoon voi hyvinkin ujuttautua joku vakoiluun tähtäävä agentti ,mutta sen varjolla ei ole mitään syytä olla ottamatta tosissaan pakolaisten suojapaikka tarvetta.
Lainsäätäjät ovat kohtuuttomalla lainsäännöllä rajoittaneet pakolaisten mahdollisukksia jäädä maahan. Humanitaarnen motiivi pakolaisuuteen on poispyyhitty viranomaisten päätöksenteossa.
Lähi-Idän tilanne tulee aikaamyöten rauhoittumaan ,mutta seuraava haaste on jo olemassa: Afrikan ilmastopakolaiset, jotka tulevat Välimeren takaa. Se määrä tulee kasvamaan ja lisäämään painetta vastanottajamaihin. Miten Eurooppa suhtautuu tähän haasteeseen on täysin avoin kysymys, mutta ongelmana se tulee pahenemaan vuosivuodelta. Sen ongelman hoitamista tulee EUn heikentyminen todellakin vaikeuttamaan ja luullakseni Venjäjäkin on huolissaan ongelmasta.Tässä kysymyksessä , siis Afrikan ilmastopakolaisten suhteen, olisi myös Venäjän etujen mukaista se että EU on vahvoilla. Paradokseja riittää.
Rajoittamattoman maahanmuuton ongelmat ovat tulleet ilmeisiksi. Maahanmuutosta seuranneet taloudelliset, sosiaaliset ja kriminaaliset sekä sisäisen turvallisuuden ongelmat erityisesti Saksassa ja Ruotsissa ovat vaikuttaneet esimerkiksi puoluejärjestelmään, samoin Visegraad-maissa hallitsematon maahanmuutto on osaltaan nostanut oikeistopopulistit valtaan.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei humanitaarista maahanmuuttoa enää sallita. Sille asetetaan vain tarkemmat rajat. Maahan päästetään henkilöitä, jotka kansainvälisen lain mukaan tarvitsevat suojelua ja joiden henkilöllisyys tunnetaan. Toiseksi jatkuu edelleen työperäinen maahanmuutto.
Maahantulojärjestelmän korjaaminen on tärkeää juuri Markun esiin nostamasta syystä: ilmastopakolaisuus Afrikasta kiihtyy tulevaisuudessa ja ilman toimivaa järjestelmää seurauksena on kaaos.
Painoin itse vahingossa asiaton viesti -painiketta, joka oli siis aiheeton.
Näpertely ja kaikenlainen kansainvälisiin sopimuksiin viittaaminen massamigraation yhteydessä on tuhoisaa ja lapsellista.
Jatkuvaan massojen tunkeutumisyrityksiin auttaa vain EUn rajojen sulkeminen massoilta. Se on sotilaallinen eikä humanitäärinen tehtävä tilanteen ollessa päällä. Tähän on varauduttava aivan kuten varaudumme muuhunkin maanpuolustukseen.
Humanitääriselle avulle on asetettava selkeät edellytykset, jotka liittyvät väestönkasvun pysäyttämiseen ja korruptioon kehitysmaissa. Kehitysmaiden ongelmat ratkotaan kehitysmaissa eikä siirtämällä ne keskuuteemme.