Suomen Amma-keskuksen kotisivuilla on lyhyesti kuvattu viime lokakuista tapahtumaa. Katsaus luo kuvaa hindulaisesta aamumeditaatiosta, jonka jälkeen on mahdollista mennä halaamaan äiti Ammaa. Muutama uutisvideo Ylen ja MTV 3:n sivuilla antoivat tilannekuvaa paikan päältä. Kyseessä oli selkeästi hengellinen tai henkinen tilaisuus, jossa ilmapiiri tuo mieleen hindulaisen temppelin. Uutiskuvissa säväytti se, että ihmiset lähestyvät Amma polvillaan intialaisen musiikin soidessa taustalla.
Erikoista oli huomata, että useassa verkkolehden uutisessa häntä kutsutaan rakkauden ja myötätunnon lähettilääksi ja myös intialaiseksi pyhimykseksi. Toimittajat olivat ottaneet Suomen Amma-keskuksen lähettämän tiedotteen sellaisenaan pohtimatta, että voivatko he väittää suoraan tällaista. Joidenkin uutistoimitusten mukaan hän on pyhä ihminen. Menisiköhän kristittyjen samanlainen väite läpi uutissuodatuksen?
Onko äiti Amma pyhä ihminen? Omien kannattajiensa mukaan on. Ja mikäli Riikka Lautamo-Seppälän, teologi ja evankeliumiyhdistyksen lähetystyöntekijä, verkkolehti Gladioluksessa (3/2011) julkaistua artikkelia on uskominen, Amma tiedostaa itsessään jumaluuden ja universaalin äitiyden. Sen takia hän ”rakastaa kaikkia lapsiaan” ja kuiskannee halaamiensa ihmisten korvaan rakas lapseni. Suomen Amma-keskuksen kuvauksessa kerrotaan, että ihmiset saivat nauttia suunnattomasta rauhasta ja rakkaudesta, joka Ammasta säteilee. Tilannekuvauksen huipennus lienee sanat tilaisuuden onnistumiseen johtuneesta syystä: ”…suurin vaikuttava tekijä oli tietenkin se suunnaton määrä rakkautta ja positiivista energiaa, jota Amma ylenmääräisesti jakoi meille sekä kaikille yhteisesti että kullekin yksityisesti.”
En ole itse käynyt Amman tilaisuuksissa, ehkäpä pitäisi vierailla vain katsomassa ja pohtia asiaa, kun on tilanteen itse nähnyt. Uutiskuvat ja kirjoitukset ovat aina yksittäisten ihmisten mielipiteitä. Tapahtuman seuraaminen on kuitenkin eri juttu kuin siihen itse osallistuminen, vaikka olisikin paikanpäällä. Minulla ainakin on vähän sellaisia fyysisiä vaivoja, ettei selkäni rupea taipumaan tai polveni notkistumaan ihmisten edessä.
Mikähän suomalaisia niin kiehtoo itäisissä uskonnoissa? Ehkä äiti Amman kohdalla ihmisen kaipaus saada rakkautta kohdalleen vetoaa puoleensa, ja luokse vetää myös myönteinen kokemus. Eikä Amman ajatus oikeudenmukaisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja rakkaudesta ole laisinkaan huono, tai hänen tekemänsä humanitaarinen työkään ole väärää. Ehkäpä se, ettei Amma torju ketään luotaan ja on täysillä oman asiansa takana, joka tekee avoimesti ja näkyvästi hyvää, eikä lähde panettelemaan ketään, saa ihmiset tulemaan hänen luokseen.
Kristityllä pitäisi olla sen verran varovaisuutta, että hän osaisi huomata, mistä uskonnosta Amman toiminta lähtee. Amman toiminta ei lähde kristilliseltä pohjalta, vaan pakanauskonnosta. Kuinka moni ajattelee Amman olevan pakana?
Minua vieroksuttaa hindulainen ajatus siitä, että ihminen on yhtä maailmankaikkeuden jumalallisen olemuksen, brahmanin, kanssa, tai että hindulaisen ajattelun mukaisesti ihmiset ovat yhtä samassa jumaluudessa. Kaikki uskonnot johtaisivat siten aina samaan… Tämä äiti Amman ajatus on melkoisen loukkaavaa kristilliseltä kannalta. Uskonnon omaa itseymmärrystä väheksytään, sillä kristillinen sanoma ymmärtää itsensä ainoaksi pelastustieksi ja kristittyjen palvoma Jumala on persoonallinen, toisin mitä hindulainen persoonaton voima brahman.
Rakkaus on kyllä hyvä, mutta Amman sanoman ja toiminnan kohdalla se ei siltikään anna todistusta ainoasta elävästä Jumalasta ja Hänen ainoasta Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Mieleeni tulee Jeesuksen varoittelut, että Saatana pukeutuu valon enkeliksi. Persoonallisesta pahasta en paljoa tiedä enkä halua olla tekemisissäkään, mutta sen vain tiedän, ettei paha kaihda mitään keinoja viekoitellakseen ihmistä eroon Jumalasta. Mitään sääliä tai armoa ei tunneta, vaan pääasia on, että pahan ja synnin toivoma asia toteutuu. Kaikki muu ovat vain välineitä sille.
Saako kristitty osallistua äiti Amman tilaisuuksiin? Minä sanoisin, että mikäli tekee mieli osallistua tilaisuuteen eikä vain olla seuraamassa pysyen uskonnonharjoituksesta sivusta, kannattaa jättää menemättä. Yhden kokosydämisesti nunna Kristolodulin äidilliseen ja lempeään neuvoon, jonka hän antaa blogissaan muutaman vuoden takaa:
”Voiko kristitty osallistua tällaisiin menoihin? Alkukirkon aikana kristittyjä houkuteltiin monin tavoin osallistumaan pakanakultteihin, uhraamaan epäjumalille vaikka vain ihan pikkuisen monenlaisiin erinomaisiin syihin vedoten. Mutta he eivät suostuneet vaan pakon edessä kestivät mieluummin marttyyrikuoleman. Ne, jotka pelosta suostuivat uhraamaan, ymmärsivät itsekin olevansa luopioita. Siinä ei kelvannut selitykseksi se, että mielessäni en usko epäjumaliin mutta selvitäkseni hengissä uhraan. Kristinusko ei ole vain ajatuksia vaan myös tekoja.
Kristityltä ei odoteta vihamielisyyttä ketään kohtaan, mutta oletetaan kuitenkin niiden rajojen tuntemista, joiden ylittäminen merkitsee Kristuksen kieltämistä. Jos menee hindutemppeliin polvistumaan jumalallisen Amman eteen, niin tällä teolla osoittaa – ajattelipa hänestä mielessään mitä tahansa – hyväksyvänsä sellaisia asioita, jotka eivät millään sovi yhteen kristinuskon kanssa. Sama koskee kaikenlaista muutakin kuten esim. samanismia.
Jos joku nyt asiaa syvemmin ajattelematta on käynyt Amman halattavana, niin käsittääkseni hänelle riittää, jos hän kertoo siitä synnintunnustuksella ja saa synninpäästön, koska hän on tehnyt sen ajattelemattomuudessaan. Mutta vastaisuudessa on syytä varoa ja harkita tarkoin, mihin lähtee mukaan.”
***
Lähteitä ja linkkejä:
Riiikka Lautamo-Seppälä: Idän uskonnot ja filosofiat soluttautuvat länteen. Gladiolus 3/2011. http://sley.fi/gladiolus/html/fi/131698329422254515.html
Nunna Kristolodulin blogi. http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/kristoduli/2007/12/12/aiti-amman-halaaminen/
Suomen Amma-keskuksen kuvaus syksyn 2011 tapahtumasta. http://www.amma.fi/Amma-Suomessa-2011.pdf
Suomen Amma-keskuksen kuvas äiti Ammasta, ”Amman darshan”. http://www.amma.fi/kier/darshan.php
Ilta-Sanomien uutinen Ammasta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/aiti-amma-halaa-taas-suomessa/art-1288412035218.html
MTV 3:n uutiskatsaus http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/aiti-amma-aloitti-euroopan-kiertueensa-suomesta/2009/10/968552
Kiitos tästä! Erittäin hyvä ja perusteltu kirjoitus. Nythän lehtitietojen perusteella jopa pappeja oli käynyt Amman sylissä. Tarvitaan todellakin tietoa!
Aika hassulta kuullostaa, jos pappeja on käynyt tällaisessa. Tämmöinen pappi ei tiedä mitään Pyhästä hengestä. Mikään ei ole ihmiselle niin siunattua kuin Pyhän Hengen kosketus ja Jumalamme puheen kuuleminen. Tätähän pappien tulisi opettaa suomalaisille.
Hyvä, että tut esille sen mitä kirkko on aina tiennyt ja opettanut. Vieraita jumalia kristityt karttavat.
Opillisesti kirjoitus on varmaankin ihan jees. Mutta miksi tähänkin juttuun tarvitsi laittaa perusteeton uhriutumisosuus:
”Joidenkin uutistoimitusten mukaan hän on pyhä ihminen. Menisiköhän kristittyjen samanlainen väite läpi uutissuodatuksen?”
Oletkos useinkin huomannut tiedotusvälineiden kiistävän kristittyjen pyhien pyhyyden? Uutismedia on uutismedia, uskonnolliset julkaisut ovat uskonnollisia julkaisuja. Minusta niin on hyvä.
Kirjoitukseni on seitsemän vuoden takaa ja viittaan vuonna 2012 tai sitä vanhempiin julkaistuihin kotimaisten tunnettujen sekulaarien uutistoimistojen tai lehtien uutisiin. Kyse ei ole uhriutumisesta, vaan kriittisyydestä silloista uutisjulkaisua kohtaan. Itse en ole kohdannut kotimaisen sekulaarin median julkaisuissa muistaakseni kertaakaan, että kristittyä olisi suoraan kutsuttu pyhäksi ihmiseksi. Pyhä voi esiintyä lähinnä kristilisen kirkon päämiehen, esim. paavin tai ortodoksisen patriarkan/piispan, arvonimen yhteydessä.
Mediat eivät lähde kiistämään kristittyjen pyhien yhteyttä, mutta eivät ne siitä näkökulmasta uutisoikaan.
Onkohan (nyky)ihmisten pyhyyden korostaminen hieman vierasta kristillisessä, tai ainakin luterilaisessa, puheenparressa? Ei tule mieleen, että meillä edes arkkipiispaa olisi mainittu pyhäksi ihmiseksi. Toisaalta esim. kaiketi vaikkapa paavia kutsutaan omiensa joukossa sujuvasti pyhäksi.
Joku tällä palstalla kirjoittava on muistaakseni puhunut ”pyhästä Martti Lutherista”.
Minusta kyseessä on kuitenkin markkinointikikka, jos kenen tahansa ihmisen väitetään olevan jotenkin pyhä. En ymmärrä, millä mekanismilla edes paavit, piispat tai patriarkat voisivat olla sen pyhempiä kuin kuka tahansa.
Kristillinen kirkko arvioi ihmisen pyhyyttä vasta hänen kuolemansa jälkeen. Viimeikaisista pyhistä kannattaa tutustua esim.:
https://www.ort.fi/uutishuone/2019-06-04/pyhittaja-johannes-valamolainen-5-kesakuuta
https://ort.fi/uutishuone/2018-11-30/pyha-marttyyri-ja-tunnustaja-johannes-sonkajanrantalainen-1884-1918
Kristityn ei pidä osallistua epäjumalien (esim. Amma) palvontaa edes uteliaisuudesta.
Jos on saanut hellyyden antamisen armolahjan ,niin maailmasta puuttuu jotain jos ei armolahjaa käytä. Meillä kaikilla on jokin haava joka paranee ainakin hiukan kun saa sydänmestä tulevaa rakkautta kun se on aitoa.
Ihmettelen vain sitä miten Amma itse kestää kaiken sen surun jonka hän joutuu ottamaan vastaan pitäessä sydäntään auki jakaessaan armolahjaansa.
Ihanasti kirjoitit, Markku. Kiitos! Olet oivaltanut sen saman kuin minäkin. Juuri tästä on myös minun mielestäni kysymys…..
Harvoissa ihmisissä inhimillinen rakkaus ”pursuaa” ulospäin ja sen pystyy aistimaan. Olet oikeassa Markku, sitä ei tiedä, miten paljon Amma joutuu surua kestämään ja ottamaan vastaan. Itse en ole henkisesti niin vahva kuin Amma, jonka elämäntarina on kova ja silti hän tekee tätä, tuo lämpöä ja hyvää monelle ihmisille.
Itse käytän todella varoen sanaa armolahja. Kristillisessä ympäristössä se tarkoittaa luonnollisesti Pyhän Hengen antamaa armolahjaa, siksi Amman kohdalla itse kirjoitan inhimillisestä rakkaudesta enkä armolahjasta. Armolahja merkitsee yhteyttä Kristukseen.
No tässä on kyse vähän muustakin kuin hellyyden välittämisestä. Tässä kanavoidaan voimakkaita hengellisiä energioita jotka eivät ole Pyhästä Hengestä lähtöisin. Siksi koko kultti on erittäin epämiellyttävä.
Muuten halailu kyllä tekee hyvää meille kaikille ja sitä on Suomessakin liian vähän.
Hei Anne-Marja Isoaho , onko tätä poistetu yksi kommenttini?
Tarkoitus oli tietysti kysyä Ville Hassiselta kommentin poistamisesta?
Anteeksi sotku, asia selvisi jo. OLin kirjoittanut toisaalle, Anne-Marja Isoahon blogiin, ja siellä kommentti on ninkuin pitääkin.
En ole poistanut täältä yhtään kommenttia.
Ville Hassinen: ”Harmittelen etenkin, ettei linkki nunna Kristodulin tekstiin enää toimi.”
Nunna Kristodulin ajatuksista tekemäsi lainaukset viittaavat siihen, että kaipaamaasi aineisto löytyy 2.1.2017 uudelleen julkaistussa muodossaan Äiti Kristodulin blogista, joka nyt on osoitteessa
http://aiti-kristoduli.blogspot.com/2017/01/aiti-amman-halaaminen.html
Barbara Szandorowska kuvaa kirjassa ”Pimeää valoa” elämää Sai Baban ashramissa Intiassa. Sai Babaa pidettiin erittäin pyhänä ja häntä palvottiin jumalana. Kerrottiin että hänen läheisyydessä tuntui voimakas rakkauden energia. Barbarakin koki sitä, mutta alkoi epäillä Sai Baban jumaluutta ja aikoi lähteä ashramista. Sepä ei käynytkään helposti. Sai Baban kautta toimiva henkivalta yritti estää Barbaran lähdön ja mm. uhkasi tekevänsä tämän mielisairaaksi. Barbaran onnistui lähteä ashramista mutta painostus sai hänet konttaamaan kaduilla ja virtsaamaan alleen. Kun Barbara lopulta tuli uskoon hänestä ajettiin ulos useita ashramissa häneen tulleita pahoja henkiä.
Olin nuorisotalolla töissä kun siellä vieraili nousussa oleva nuorisoyhtye, josta myöhemmin tuli yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä. Minulla oli hengellisiä kirjoja työpaikalla, ja kysyin Herralta rukouksessa, minkä annan yhtyeen soittajalle, jonka kanssa keskustelin. Annoin tämän kirjan. Hän piti asiaa merkillisenä ja lupasi lukea kirjan, koska kertoi olleensa edellisenä kesänä Intiassa ja oli ollut matkalla juuri tähän Sai Baban ashramiin, mutta sai junassa migreenikohtauksen ja joutui muuttamaan matkasuunnitelmaa. Ajattelen niin, että armollinen Jumala varjeli häntä joutumasta tuohon paikkaan.
Entinen hinduguru Rabi Maharaj kertoo kirjassa ”Gurun kuolema” kuinka häntä palvottiin jumalana ja ihmiset kävivät koskettelemassa häntä. Joogatranssissa ollessaan Maharaj kohtasi hindujumalia. Jouduttuaan pohtimaan kärsimyksen ja pahuuden ongelmaa Maharaj tapasi muutamia lähetyssaarnaajia, ja vakuuttui , että Jeesus on vastaus hänen ongelmiinsa. Uskoontultuaan hän ymmärsi että pahat henget olivat naamioituneet hindujumaliksi ja esiintyneet hänelle siinä muodossa ja että mitään hindujumalia ei oikeasti ollut olemassakaan. Talossa koetut epämiellyttävät ilmiöt, äänet ja hajut, joiden aiheuttajaksi luultiin kuolleen isoäidin henkeä, lakkasivat, kun epäjumalien kuvat hävitettiin ja talo siunattiin Jeesuksen nimessä. Maharaj ymmärsi että ilmiöiden takana ei ollut isoäidin henki, vaan samat riivaajahenget, jotka olivat hänelle ilmestyneet jumalina. Olen tavannut Rabin kun hän oli Suomessa, mm. vierailimme pienellä paikkakunnalla kaapelitelevisiolähetyksessä, kyseisen paikkakunnan evankelisluterilaisen papin järjestettyä tilaisuuden.
Eräs ystäväni toimi henkiparantajana USA:ssa useiden vuosien ajan, muun muassa kristalliterapia ja reiki, ja kuvitteli palvelevansa Jumalaa. Hän koki ihania tuoksukokemuksia, valoilmestyksiä ja hyvän olon aaltoja harrastaessaan näitä terapioita ja ”välittäessään energiaa”. Kiinnostuttuaan Jeesuksesta ja ryhdyttyään rukoilemaan, tapahtui kummaa. Hyvän olon tuntemukset vaihtuivat epämiellyttäviin tuntemuksiin ja välillä tuntui kuin ruumista ja psyykettä oltaisiin yritetty repiä hajalle. Miksi? Koska pahat henget eivät enää voineet teeskennellä hyvää (Raamatun mukaan Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi) ja joutuivat näyttämään oikean luontonsa, ne ryhtyivät painostamaan ja kiusaamaan.
Hän tuli uskoon mutta siitä alkoi vuosia kestänyt sisäisen parantumisen ja vapautumisen prosessi. Joidenkin kohdalla vapautuminen tapahtuu välittömästi uskoon tullessa, joidenkin kohdalla taistelu voi vielä uskovanakin kestää pitkään. Nämä eivät ole leikin asioita todellakaan. Esimerkiksi tanskalainen opettaja (kirjoittanut kirjan ”Kauko-ohjattu”) joka kanavoi viestejä ”avaruuden veljiltä ja siskoilta” (joista eräs valehteli nimekseen Jeesus Nasaretilainen) ensin heilurin, sitten automaattikirjoituksen kautta. Hän kertoi että oltuaan jo pitkään uskossakin hän toisinaan joutui yhä kokemaan kuinka vihollinen yritti ikäänkuin tulla läpi ja avata uudelleen tuon kanavan, houkutella häntä ottamaan kynän käteen, tyhjentämään mielen ja kirjoittamaan hengen antamia sanomia.
Näistä alueista olisi paljonkin kerrottavaa mutta riittäköön tämä alleviivaamaan ettei kaikki mikä tuntuu ”rakkauden” tai ”hellyyden” energialta todellakaan ole sitä.
Kuka sitten on pyhä? Ainoastaan Jumala on Pyhä. Ihmisen osaksi pyhyys tulee vain Jumalan armotyön kautta ja silloinkin kyse on Jumalan pyhyydestä, ei ihmisen omasta pyhyydestä. Kristillisessä kontekstissa ”olla pyhä” tarkoittaa, että uskoontulossa eli Jeesuksen vastaanottamisessa ihminen irrotetaan maailmasta Jumalan omaisuudeksi, elämään Hänen yhteydessään. Ihminen tulee osalliseksi Pyhästä Hengestä. Tällainen ihminen on Raamatun mukaan pyhä: Pyhän Hengen Jumalalle erottama.
Heikoinkin kristitty, joka kamppailee syntitottumusten kanssa ja ehkä vielä monin tavoin rikkoo Jumalaa vastaan, on pyhä, koska hän on Jumalan oma.
Pyhän kuuluu kuitenkin pyhittyä: uskoontultuaan eli pyhäksi tultuaan kristitty on kutsuttu ja velvoitettu antamaan elämässään sijaa Pyhän Hengen kasvattavalle ja eheyttävälle työlle, niin että hänen elämänsä alkaa enemmän ilmentää sitä asemaa, mikä hänellä Jumalan lapsena on. Pyhitys ei kuitenkaan tee hänestä enemmän pyhää. Hän on jo täydellisesti pyhä Jeesuksen ansion tähden.
Mahdammeko me kristityt oikein ymmärtääkään kuinka suuri asia on, että Pyhä Jumala on tullut meihin, vajavaisuutemme keskelle, ja on vuodattanut OMAN TÄYDELLISEN RAKKAUTENSA sydämiimme Pyhän Hengen kautta, niin kuin sana sanoo. Monasti rukoilemme: Herra, anna minulle lisää rakkautta. Ei huono rukous! Mutta joskus olisi syytä muistaa, että olemme jo osalliset maailmankaikkeuden suurimmasta rakkaudesta, ja miettiä, mitkä ovat ne esteet ja tukkeet jos Pyhä Henki ei pääse tekemään meissä sen mukaista hedelmää?
Vajavaisina ja heikkoinakin kiitetään Jumalaa valtavasta pelastuksen lahjasta joka ei ole kiinni teoistamme, ei onnistumisistamme tai epäonnistumisistamme eikä siitä, kuinka vähän tai paljon olemme pyhityksen tiellä edistyneet. Jeesus on pyhyytemme, puhtautemme, kaikkemme – häntä katselemalle me muutumme, emme itseä tonkimalla.
Ja koska näin on, opetellaan enemmän rukoilemaan toistemme puolesta, siunaamaan toisiamme. Ihan arkisissa kohtaamisissakin voimme lyhyesti rukoilla toistemme puolesta. Ja kun Jumala koskettaa meitä veljen tai siskon rukouksen kautta, se on jotakin mittaamattoman paljon enemmän kuin meidän ”pyhyyttämme”: Kaikkivaltiaan Jumalan rakkautta, joka seurakunnassa hoitaa lapsiaan siinä nöyrässä keskinäisessä yhteydessä, jossa Hänestä riippuvaisina palvelemme toisiamme!