”Putous palasi puheisiin, kiitos ankeuttajan”. Kyseisellä otsikolla Hesari (18.2.) kiittelee Putous-viihdeohjelmaa ja sen sketsihahmoa Aina Inkeri Ankeista. Ilmeisesti hahmo on viihdyttävä. Itse en ole sitä nähnyt.
”Kaikki tietävät tyypin: kaikesta ikuisesti valittava vanhempi ihminen. Negatiivisen elämänasenteen ja itsesäälissä rypemisen airut … sehän osuu. Varsinkin, kun Hämäläinen tekee hahmonsa ankeanharmaassa mekossa niin hyvin. Tähän päälle vielä hokema ”oi luoja, ota minut jo pois täältä (korinaaaa)” ja kiemurtelemme lattialla.”
_ _ _
Ainaiset valittajat ovat osuva ja aiheellinen satiirin kohde, enkä vastusta sitä. Viihdeohjelmilla on oma oikeutuksensa. Toinen asia on, kuinka hyvin satiiri osuu kohteeseensa. Nyt ei oikein osu. En pidä nimittäin hyvänä sitä, että Aina Inkeri on pukeutunut lottapukua muistuttavaan asuun. Lotta ankean marisijan arkkityyppinä ei vastaa todellisuutta.
_ _ _
Olen tavannut lukuisia lottia monissa yhteyksissä. Isoäitinikin oli yksi heistä. Nyt nuorimmatkin lotat ovat yli 90-vuotiaita. Aino – tarkka ja täsmällinen – oli ilmavalvontalottana Tampereen seudulla ja sitten hyökkäysvaiheen aikana 1941 Karjalassa.
Yhden tuntemani siunasin vuosi sitten. Huumorintajuinen ja iloinen Elsa oli muonituslottana koko sodan ajan ja vielä sodan jälkeen Rovaniemellä, missä raunioiden keskellä raivattiin miinoja ja alettiin rakentaa taloja uudelleen. Hänen reipas asenteensa välittyi Eldanka-järven jää –lauluun, missä ”Varjossa honkien on lottakanttiini, sumppia keittävi, siell’ lotta Lunkreeni.”
_ _ _
Vuosi sitten saarnasin Iso-Kyrössä Lottaperinnejuhlassa Talvisodan päättymisen päivänä. Siellä minua tuli tervehtimään Varpu, jonka tapasin viimeksi hänen läksiäisissään 1982. Sodankylän varuskunnan pappi Juhani Liukkonen pyysi minut mukaan vahvistettuun mieskvartettiin laulamaan, kun sotilaskotisisar ja esikunnan kanslisti Varpu jäi eläkkeelle yli 30 palvelusvuoden jälkeen. Samassa tilaisuudessa korpr. Hannu Holma lauloi Varpulle äitinsä kummisedän sanoittaman laulun ”Testamentti pojalleni”.
”Tänä aamuna, poikani lähden kohti tuskien rintamaa. Sinun, äitis ja veljies tähden minut kutsuvi isänmaa. Isänmaallinen, kontua vailla olen ollut ja köyhä mies. Sydän-Suomeni karuilla mailla oli suitseva kotilies. Perinnökseni, poikani, annan tyhjät taskut ja isänmaan, kalasaunani välkkyvän rannan, pyhän uskoni Jumalaan. Minut kerran kun kantavat luokses, risti sormes ja ole mies. Kävi, poikani, näin sun vuokses, minä viitoitin miehen ties. Väinö Havas (1939)”
Kivijärven kirkkoherra ja kansanedustaja, JR 50:n 6. komppanian päällikkö kapt. Havas kaatui 21.8.1941 Laatokan rintamalla, Välikylän maantien varrella ratapenkalla johtaessaan aamusumussa kiikarilla pst-mies Väinö Sokan panssaritorjuntakiväärin tulta, joka johti vihollisen vaunun tuhoamiseen.
_ _ _
Jälkikäteen minulle on valjennut, millainen oli Varpun – parikymppisen naisen – kutsu KEK-lotaksi. Hän sulatti, oikoi, pesi ja puki kaatuneita. Hän ei valittanut raskasta lottakutsuaan. Luulenpa, ettei siihen olisi pystynyt jokainen tämän ajan Ankeinen, ”kaikesta ikuisesti valittava, negatiivisen elämänasenteen ja itsesäälissä rypemisen airut.”
_ _ _
Vielä lopuksi elämäniloinen kuva ilmavalvontalotta Ellen Kiurusta Lahdenpohjan ilmavalvontatornissa.
Putous hahmona karikatyyrinsä, tämä kyseinen ”Ankeinen” on selkeästi löytänyt osuman, joka saa esikuvansa niistä katkeroituneista ihmisistä (siis myös miehistä), jotka valittavat ainaisesti ja kaikesta, eivät ole koskaan iloisia vaan, vaan ovat oman sisäisen elämänsä vankeina. Lottapuku ei tosiaan osu kohdilleen, mutta, ehkä sen sotainen ja harmaa ulkoasu kuvaa köyhyyttä ja vähäosaisilta perittyä mantraa, että :
”Tasan ei ole käynyt onnen lahjat”
Kuviteltuna hahmona, kuitenkin aika hauska ja karikatyyri on hyvä. (Ei tosin Lotan kuten Blogin kirjoittaja totesi)
Kiitos Ismo kommentista. Vaikeita aikoja eläneissä ihmisissä on heitä, jotka ovat selvinneet niistä ja säilyttäneet tyytyväisyytensä sekä kiitollisen mielen. Sitten on heitä, jotka ovat raskaiden kokemustensa katkeroittamia. Sama ilmiö toistunee nykyisinkin.
Pekka Särkiö :”Sitten on heitä, jotka ovat raskaiden kokemustensa katkeroittamia. Sama ilmiö toistunee nykyisinkin.”
Henkisessä /hengellisessä vaaravyöhykkeessä ovat erityisesti sodan jalkoihin joutuneet lapset, jotka eivät pysty ymmärtämään miksi heitä satutettiin ja jotka joutuvat kantamaan lapsuutensa lopettaneen ja kotiseutunsa tuhonneen sodan muistoja ja seurauksia sielussaan koko elämänsä ajan. Viime sotien aikana Elisenvaaran ja muista pommituksista lapsina selvinneille kaikuvat yhäkin Viipurin viimeisen tuomiorovastin saarnan sanat Viipurin tuomiokirkkoseurakunnan lakkauttamisjumalanpalveluksessa 11.12.1949:
”Kirkastetuin katsein olet kerran näkevä kotikirkon ja Jumalan puistot. Sinä olet näkevä uskossa iäisyysrajan yli siirtyneet ja kärsimyksien koulussa kirkastuneet omaisesi. Samoinkuin Topeliuksen sadussa sodan hyökylaineen kotiseudultaan viskaamat lapset etsivät kadonnutta kotiansa johtonaan koivu ja tähti ja pääsivätkin takaisin kotiinsa, samoin pääset perille kotiin sinäkin, kun oppaanasi on elävä toivo, Jumalan lupauksen sana.”
Kirkkoherra Havaksen ja tämän perheen kohtalosta valmistui 1943 Ilmari Unhon ohjaama elokuva Kirkastettu sydän, joka oli pitkään esityskiellossa sen väitetyn neuvostovastaisuuden vuoksi. Elokuva esitettiin Suomen TV:ssa 1975, minkä Kansan Uutiset, Tiedonantaja ja Sovietskaja Rossija jyrkästi tuomitsivat.
Kylmän sodan vuosina sotaveteraanit ja lotat olivat vasemmistolaisten kulttuuripiirien hampaissa, mikä heijastuu myös tuon ajan sketsiviihteessä.
Helsingin Sanomissa tänään lottia arvostavasti sivuava artikkeli ja televisiossa lotista kertova elokuva Lupaus. Mediassa on siis asiallistakin tietoa lotista. Kiitos!