Uutisköyhän kesän puheenaihe sisäministerin sanomisista nosti esille luonnehdinnan äärikristillinen lahko. Sillä tarkoitettiin Suomen ev. lut. Kansanlähetystä, yhtä kirkkomme lähetysjärjestöä. Oliko luonnehdinta aiheellinen ja osuva?
Ääri- alkuiset nimitykset asioille ovat melko leimaavia. Mieleeni tulevat nopeasti esimerkiksi äärivasemmisto, jolla voitiin tarkoittaa 70-luvun Punaista armeijakuntaa Saksassa, tai ääri-islamilainen, jolla viitataan esimerkiksi Hizbollah-taistelijaan tai Taleban-sissiin.
Luulen, että Suomesta tuskin löytyy sanan varsinaisessa merkityksessä äärikristittyä lahkoa, sellaista kuin vaikkapa Daavidin oksa. Kirkon sisällä on toki vaihtelua konservatiivius-vapaamielisyys –akselilla. Halu erottautua eri tavoin uskovasta saa korostamaan eroja ja työntämää toisia laidalle. Nyt monet herätysliikkeiden edustajat huomaavat joutuvansa työnnetyksi keskeltä ensin laidalle, sitten laidalta äärilaitaa vasten. Äärilaita tarkoittaa, että kohta laidat loppuvat ja edessä on laidan yli heittäminen.
_ _ _
Miten seuraavat uskon ja etiikan lauseet mahtavat sijoittua kirkon kartalla: keskelle, laidalle vai peräti äärilaidalle?
”Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen.”
”Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.”
”Jumala on luonut ihmisen miehiksi ja naisiksi. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
Viimeaikaisen keskustelun perusteella luulen, että seuraavat uskonlauseet vaikuttavat monista olevan aika laidalta:
”Jumala on kaiken Luoja. Hän on sanallaan luonut koko maailmankaikkeuden.”
”Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.”
”Jeesus suostui meidän sijastamme Jumalan vihan alaiseksi ja otti syyttömänä kantaakseen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet.”
”Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta.”
”Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä.”
”Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaiksi kaikesta synnistä.”
”Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri.” … ”Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä.”
”Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle.”
Nämä lauseet eivät ole Kansanlähetyksen, eivätkä minkään muunkaan herätysliikkeen tai lahkon agendalta. Lainaukset ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinopista, Katekismuksesta (s. 16, 18, 20, 40, 44, 49, 51, 56, 84, 90, 92), jonka kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1999, ja joka sen jälkeen jaettiin joka kotiin.
Esipuheen mukaan ”Katekismuksen tarkoitus on sanoa lyhyesti ja selkeästi, mitä kristillinen usko on. Sen syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme. … Katekismus on kodin hengellinen käsikirja, joka ilmaisee suppeasti Raamatun keskeisen sisällön.”
Kun luen nuo edellä olevat kohdat, minusta tuntuu, että sisäministeri on puhunut koko lailla niin kuin Katekismus opettaa. Tämä opetus ei ole laidalta, eikä äärilaidalta, vaan aivan keskeltä. Ainakin niin pitäisi olla.
Jos lahkolaisuutta tai äärikristillisyyttä on jonkun aivan pakko osoitella, löytyy se ennemminkin sieltä päin, missä kovasti poiketaan Katekismuksen opetuksesta.
_ _ _
Suomen ev. lut. kirkon Katekismus ei edusta vain nurkkakuntaisesti suomalaista kristillisyyttä, vaan liittyy pääpiirteissään maailman kristittyjen enemmistön uskoon; roomalaiskatolisten, ortodoksien, anglikaanien, metodistien, – jopa pienin poikkeamin helluntailaisten, baptistien jne. uskoon. Tästä käy vielä selvemmin ilmi, missä on kristinuskon keskus ja mistä puolestaan voidaan hakea äärilaitoja.
_ _ _
Parasta olisi, jos me erilaiset kristityt voisimme kunnioittaa toisiamme ja sitä, mikä yhdistää. Tilaa pitäisi olla aran kyselevälle, heikolle, sekä yksinkertaiselle pienen lapsen uskolle, kuten myös syvällisesti kirkon pitkään uskon perintöön liittyvälle dogmaattisemmalle uskolle. Kirkon usko ja ajasta nousevat elämän kysymykset käyvät vuoropuhelua, mikä tekee uskon ihmisille ajankohtaiseksi ja koskettavaksi.
Espoon piispa Tapio Luoma tiivisti kolumnissaan viisaasti: ”Miten kirkko osaisi ottaa vakavasti toisaalta perustehtävänsä ja identiteettinsä sekä toisaalta kulloisenkin ajan kysymykset. Edellisten unohtuessa kirkko hukkaa itsensä, jälkimmäisten unohtuessa se kadottaa toimintaympäristönsä. Kirkon tulevaisuuden kannalta molemmat ovat vaarallisia vaihtoehtoja” (Kotimaa 25.7.)
No niin. Sillälailla.
Kun nyt sitten olette tällaiseen johtopäätökseen päätyneet, kannattaa tämä varmaan selkeästi kertoa suomalaisille ev.lut.kirkon jäsenille. Kannattaa oikein kuvan kera, jossa vaikkapa sisäministerimme, sotavoimien edustaja ja muut kirkolliset päättäjät yhdessä, ilmoittavat tämän saman ihmeellisen julkilausuman (minkä Kaikusalo kirjoittaa) medialle.
Salme Kaikusalo
Mistä sinä sen tiedät? Onko tutkittua tietoa vai ilmoitus/ilmestys tullut? Nyt heitit kyllä tosi äärimielipiteen -työstäjille. Jos tuommoista herjaa heittää, niin on turha sitten tuomita/valittaa/syyttää muita. Tai itkeä, kun muka työnnetään laidoille. Tässähän ”työstäjiltä” kielletään Kristus.
Olisikohan tässä nyt se moneen kertaan toivottu paikka vaikkapa piispojen kannanotolle. En voi tehdä loogisesti tästä keskustelusta muuta johtopäätöstä kuin sen, että kirkon virallisen opin mukaan uskovat kirkon jäsenet ovat ääriliikkeen jäseniä, jos he ovat vähemmistö, niin kuin Jusu tässä todistelee. Tässä nyt eivät auta mitäänsanomattomat sananpyöritykset…
Näinkö helposti kirkko ”vallattiin”…
Tiedän, että Jusu katsoo tätä asiaa SUomen ev.lut-kirkon ulkopuolelta, jolloin se saattaa näyttää tältä, mutta onko tämä myös piispojen kanta.
Uskon ratkaisun tähdentäminen ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö tätä ratkaisua pidettäisi Jumalan työnä ihmisessä.
Herätyskristillisyys on opettanut ratkaisusta kokemuksena, osoittamaan sitä, että kasteen armoon palaaminen ei voi olla henkilölle tiedostamaton asia.
Esimerkiksi Laestadiuksen teologiassa sidotun ratkaisuvallan ajatus oli tärkeä, sillä sen mukaan ”seisoo tai kaatuu Kristuksen risti”. Tällä tarkoitti sitä, että vapaan ratkaisuvallan ajatus, korostaa ihmisen oman tekemisen ja itsevanhuskauden ajatusta Kristuksen lunastustyön kustannuksella.
Mielestäni Kaikusalo määritteli kirkon tilanteen ja sen syyt erinomaisesti.
Palstoilla kiistellään säännöllisesti siitä, onko oppi tärkeä vai ei.
On sanottu, että oppi on tie Kristuksen luo.
Esimerkiksi Galatalaiskirje kuvaa hienolla tavalla opin merkitystä; se on Kristus kaiken perustana omien tekojen kustannuksella.
Sonja,
”sydämen kyllyydestä suu puhuu”.
Jos joku kristitty henkilö ei koskaan puhu/kirjoita vaikkapa mediassa muusta kuin ns. eettisistä kysymyksistä, niin se jo kertoo paljon hänen prioriteeteistaan.
En ole havainnut, että kukaan itkee laidoille työntämistä. Toistaiseksi tyrkinnän kohteena olevat ovat jaksaneet perustella /torjua heihin kohdistuneet syytökset ev.lut.kirkon opin mukaisilla perusteluilla. Jumalan armosta.
Tässä eräs linkki, joka osoittaa, mitä on kristillinen solidaarisuus.
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/kirkollinen-ajojahti/1355956
Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa.
Salme Kaikusalo
Niinpä puhut. Ei tuolla tavalla voi yleistää. Sinä et näe toisten sydämiin etkä elämään; tekoihin tms. Onneksi Jumala näkee.
Hyvä on, minä korjaan hieman lausuntoani:
Määritelmän mukaisesti ääriryhmä on se vähemmistö, jonka tapa ymmärtää ja tulkita Raamatun sisältämä kirkon oppi poikkeaa merkittävästi kirkon jäsenten enemmistön tavasta ymmärtää ja tulkita Raamattua kirkon opin keskeisenä lähteenä.
Ei nimittäin ole olemassa yhtä ainoata tapaa ymmärtää ja tulkita Raamattua. On olemassa esimerkiksi äärikonservatiivinen tapa tulkita ja ääriliberaali tapa tulkita ja kaikkea siltä väliltä. Tässäkin yhteydessä ääritulkinta on se, joka poikkeaa merkittävästi enemmistön tavasta tulkita Raamattua, suuntaan tai toiseen.
Jusu. OK. Pilkunviilaajana jatkan. Suomen ev-lut kirkon oppi on määritelty kuitenkin tarkemmin kuin tuo määritelmäsi sanoo.
Kirkkolaki 1.1:
Kirkkojärjestys 1.1.
Tuon mukaisesti uskovaa joukkoa ei kyllä pitäisi voida pitää ääriliikkeenä, vaikka se näyttäisi vähemmistöltäkin. (Opin muuttamiseen kirkolliskokouksessa tarvitaan 3/4 määräenemmistö.)
Varmuuden vuoksi sanon, että en haluaisi kenenkään lähtevän kirkostamme. Lähteneidenkin toivoisin löytävän hengellisen kodin jostain muualta tai palaavan takaisin. Minusta on ollut upeaa, että täällä on ollut katto korkea ja seinät avarat. Se on tarkoittanut sitä, että yksimielisyyttä kaikesta ei ole saavutettu, mutta yhdessä on oltu ”Jumalan sanan alla” ja ”puhuteltavana”. (Yhden Kaanaan murteen sanastoa.) Yhteiselo on ollut välillä todella hankalaa – kautta kirkon historian. Keskinäistä kunnioittamista toivoisin lisää ja vikoilemista vähemmän.
Liian vähän puhutaan rukouksesta. Liian vähän puhun siitä itsekin. Koska uskon, että Jumala toimii (myös) kirkossamme, pidän välttämättömänä sitä, että erimielisetkin pystyisivät rukoilemaan toinen toisensa puolesta. Näyttää, että unohdamme julistavamme elävää Kristusta. Julistamiseen sisällän myös teot. Ne ovat monelle paras kieli ymmärtää, millainen Jumala on.
Jos tämä on äärikristillisyyttä, olen siitä nimityksestä ylpeä.
Jusu. Kirkon tai kristillisen yhteisön oppi ja uskon sisältö ei ole jonkinlainen jäsentensä mielipiteiden, tuntemusten ja tykkäämisten tai antitykkääämisten keski- tai mediaaniarvo. Niin sattumanvaraisesti, mielivaltaisesti ja individualisesti niiden usko ja oppi ei sentään määräydy, vaikka moderni ihminen niin saattaisi halutakin.
Kirkkojen ja kristilisten yhteisöjen oppi on yleensä määritelty erilaisissa uskontunnustuksissa. Esimerkiksi luterilaisen kirkon oppi on keskeisesti määritelty Tunnustuskirjoissa. Niin kauan kuin luterilainen kirkko ei nimenomaisesti muuta uskonsa ja oppinsa perustaa, niin kauan myöskin uskon ja opin perusta pysyy samana. Myöskin jokainen luterilaisen kirkon jäsen on sitoutunut omalla jäsenyydellään tähän oppiin niin kauan kuin hän on kirkon jäsen. Jäsen on siis sitoutunut kirkon oppiin ja uskoon, eikä kirkko jokaisen jäsenen omiin käsityksiin, tai niiden puutteeseen, uskosta ja opista.
Aivan niin kuin Pekka Särkiö kirjoittaa, hänen Katekiskuksesta esille tuomansa kristinuskoa koskevat keskeiset seikat voivat allekirjoittaa lähes kaikki kristityt luterilaisista helluntailaisiin, muutamin pienin poikkeuksin. Katekismuksessa ja uskontunnustuksissa ei siis ole kysymys äärimielipiteistä, vaan kristinuskon keskeisestä sisällöstä, joka ei muutu, tykättiin niistä tai ei.