Uutisköyhän kesän puheenaihe sisäministerin sanomisista nosti esille luonnehdinnan äärikristillinen lahko. Sillä tarkoitettiin Suomen ev. lut. Kansanlähetystä, yhtä kirkkomme lähetysjärjestöä. Oliko luonnehdinta aiheellinen ja osuva?
Ääri- alkuiset nimitykset asioille ovat melko leimaavia. Mieleeni tulevat nopeasti esimerkiksi äärivasemmisto, jolla voitiin tarkoittaa 70-luvun Punaista armeijakuntaa Saksassa, tai ääri-islamilainen, jolla viitataan esimerkiksi Hizbollah-taistelijaan tai Taleban-sissiin.
Luulen, että Suomesta tuskin löytyy sanan varsinaisessa merkityksessä äärikristittyä lahkoa, sellaista kuin vaikkapa Daavidin oksa. Kirkon sisällä on toki vaihtelua konservatiivius-vapaamielisyys –akselilla. Halu erottautua eri tavoin uskovasta saa korostamaan eroja ja työntämää toisia laidalle. Nyt monet herätysliikkeiden edustajat huomaavat joutuvansa työnnetyksi keskeltä ensin laidalle, sitten laidalta äärilaitaa vasten. Äärilaita tarkoittaa, että kohta laidat loppuvat ja edessä on laidan yli heittäminen.
_ _ _
Miten seuraavat uskon ja etiikan lauseet mahtavat sijoittua kirkon kartalla: keskelle, laidalle vai peräti äärilaidalle?
”Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen.”
”Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.”
”Jumala on luonut ihmisen miehiksi ja naisiksi. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
Viimeaikaisen keskustelun perusteella luulen, että seuraavat uskonlauseet vaikuttavat monista olevan aika laidalta:
”Jumala on kaiken Luoja. Hän on sanallaan luonut koko maailmankaikkeuden.”
”Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.”
”Jeesus suostui meidän sijastamme Jumalan vihan alaiseksi ja otti syyttömänä kantaakseen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet.”
”Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta.”
”Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä.”
”Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaiksi kaikesta synnistä.”
”Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri.” … ”Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä.”
”Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle.”
Nämä lauseet eivät ole Kansanlähetyksen, eivätkä minkään muunkaan herätysliikkeen tai lahkon agendalta. Lainaukset ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinopista, Katekismuksesta (s. 16, 18, 20, 40, 44, 49, 51, 56, 84, 90, 92), jonka kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1999, ja joka sen jälkeen jaettiin joka kotiin.
Esipuheen mukaan ”Katekismuksen tarkoitus on sanoa lyhyesti ja selkeästi, mitä kristillinen usko on. Sen syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme. … Katekismus on kodin hengellinen käsikirja, joka ilmaisee suppeasti Raamatun keskeisen sisällön.”
Kun luen nuo edellä olevat kohdat, minusta tuntuu, että sisäministeri on puhunut koko lailla niin kuin Katekismus opettaa. Tämä opetus ei ole laidalta, eikä äärilaidalta, vaan aivan keskeltä. Ainakin niin pitäisi olla.
Jos lahkolaisuutta tai äärikristillisyyttä on jonkun aivan pakko osoitella, löytyy se ennemminkin sieltä päin, missä kovasti poiketaan Katekismuksen opetuksesta.
_ _ _
Suomen ev. lut. kirkon Katekismus ei edusta vain nurkkakuntaisesti suomalaista kristillisyyttä, vaan liittyy pääpiirteissään maailman kristittyjen enemmistön uskoon; roomalaiskatolisten, ortodoksien, anglikaanien, metodistien, – jopa pienin poikkeamin helluntailaisten, baptistien jne. uskoon. Tästä käy vielä selvemmin ilmi, missä on kristinuskon keskus ja mistä puolestaan voidaan hakea äärilaitoja.
_ _ _
Parasta olisi, jos me erilaiset kristityt voisimme kunnioittaa toisiamme ja sitä, mikä yhdistää. Tilaa pitäisi olla aran kyselevälle, heikolle, sekä yksinkertaiselle pienen lapsen uskolle, kuten myös syvällisesti kirkon pitkään uskon perintöön liittyvälle dogmaattisemmalle uskolle. Kirkon usko ja ajasta nousevat elämän kysymykset käyvät vuoropuhelua, mikä tekee uskon ihmisille ajankohtaiseksi ja koskettavaksi.
Espoon piispa Tapio Luoma tiivisti kolumnissaan viisaasti: ”Miten kirkko osaisi ottaa vakavasti toisaalta perustehtävänsä ja identiteettinsä sekä toisaalta kulloisenkin ajan kysymykset. Edellisten unohtuessa kirkko hukkaa itsensä, jälkimmäisten unohtuessa se kadottaa toimintaympäristönsä. Kirkon tulevaisuuden kannalta molemmat ovat vaarallisia vaihtoehtoja” (Kotimaa 25.7.)
Kysyisin (peri)synnistä, koska se on minulle käsitteenä epäselvä.
Ihmisen on siis tultava uskoon vapautuakseen Saatanan kahleista?
Suomessa ainakin evlut kastaa pikkuvauvoja. Näillä lapsilla ei vielä ole uskoa, joka siirtäisi heidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.
Onko kastettu lapsi kuitenkin pesty puhtaaksi kaikesta synnistä kasteveden ansiosta? Mihin siinä tapauksessa vielä tarvitaan uskoa Kristukseen? Jos lapsi kuolee ennen kastetta, onko hän kristinuskon mukaan pysyvästi ”Saatanan kahleissa”? Entä jos lapsi kuolee heti kasteen jälkeen? Onko hän silloin pelastunut, vaikka ei olekaan elämänsä aikana uskonut?
Hieno kirjoitus!
Aika useissa konteksteissa etuliite ”ääri-” on semanttisesti vuotava tai jo tyhjentynyt. Se toimittaa lähinnä kirjoittajan sille sälyttämää tulkinnallisen vihjeindikaattorin tehtävää. Se kuuluu toiseuttavan kielen välineistöön; ei me, mutta nuo muut.
Jos ääri-prefiksin taustalta kaivaa jotakin faktaa tai kerrostumia, päästään kai kiihkeyttä, kiivautta tai intomielisyyttä sisältäviin käyttäytymistapoihin. Näin siis se, että onko jokin kielipeli keskiössä vai laidalla tai jo kokonaan pois laidalta, ei näy sanoissa tai lauseissa. Kas, tulkinta vaikkapa sanalle pyhä tai Jumalan sana voi toiselle olla ihan toinen.
http://www.evl.fi/katekismus/sakramentit/35.html
Kiitos Pentti linkistä! Jumala riisuu järkiperäiseen päättelyyn nojaavan ”aikuisen” avuttoman lapsen vastaansanomattomaan alastomuuteen ja yksinkertaisuuteen. Tätä ei voi päällään ymmärtää, mutta sydämellään siihen voi iloiten yhtyä. Juuri tämä aarre pitää itseni vielä tässä kirkossa.
”Jos lahkolaisuutta tai äärikristillisyyttä on jonkun aivan pakko osoitella, löytyy se ennemminkin sieltä päin, missä kovasti poiketaan Katekismuksen opetuksesta. ”
Näin minäkin asian näen.
Onko käynyt niin, että ideologisesti äärilaidalla tai sen ulkopuolella olevat tahot ovat alkaneet nimitellä keskiössä olevia kristittyjä ääriuskoviksi ja muiksi ääriksi, eivätkä huomaa, että he itse ovat jo äärilaidalla kaukana keskiöstä ja osa jo hypännyt pikaistuksissaan ihan itse laidan yli? Aidan takaa on helppo huudella sisällä oleville ja yrittää kammeta heidätkin ulos.
Siellä laidan ulkopuolella on se kirkon varsinainen toimintaympäristö, jonne sitä keskiössä esillä pidettävää perustehtävän sanomaa tulisi viedä. Jollekulle se kelpaa, jollekulle ei. Vastaanottaminen on vapaaehtoista.
”Ääri” kuuluu ilmauksena sarjaan, jossa kaikkeuden mittapuuna on oma itse. Samanlaisia normittavia ilmaisuja ovat erilainen tai toisenlainen, on olemassa jotakin josta poikkeaminen on erilaisuutta. Kun maailmankaikkeus on ääretön ja muodoton, voidaan täysin perustellusti sanoa sen keskipisteen olevan missä tahansa. Kun Kuopion torilla on ravintola nimeltään Muailman napa, niin siitä katsoen kaikki muu on maailman äärissä.
”Espoon piispa Tapio Luoma tiivisti kolumnissaan viisaasti: ”Miten kirkko osaisi ottaa vakavasti toisaalta perustehtävänsä ja identiteettinsä sekä toisaalta kulloisenkin ajan kysymykset. Edellisten unohtuessa kirkko hukkaa itsensä, jälkimmäisten unohtuessa se kadottaa toimintaympäristönsä. Kirkon tulevaisuuden kannalta molemmat ovat vaarallisia vaihtoehtoja” –
Kumpi on vaarallisempaa? Mielestäni se, että kirkko hukkaa itsensa eli sanomansa. Toimintaympäristöä riittää niin kauan kuin maapallo pyörii, lähellä ja kaukana. Mutta jos ei ole kirkon ydinsanomaa, pelastusta Kristuksen kautta, vietävänä, niin muukin vieminen on humanistista uutista. Sovitus, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jonka kautta syntinen pelastuu, on Raamatun punainen lanka.
äärikristillinen lahko?
Olen valmis heittämään tuon ääri-sanan pois. Kenttäpiispa osoitti vakuuttavasti että Kansanlähetys ry on katekismuksen linjoilla. Pari vuotta sitten tuon porukan äänitorvi julisti piispaboikotin. Siksi tuo loppuosa, kristillinen lahko on asiallinen ilmaus.
Ongelman ydinhän on että meillä on kirkon rinnalla, ei sisällä, herätysliikkeitä jotka pitävät oikeutenaan sanella tulkinnat. VL ei hyväksy piispan antamaa synninpäästöä, SLEY:n virkakäsitys papista Kristuksen henkilökohtaisena edustajana,
Kansanlähetyksen vaatimus rikkoa lakeja ja evlut kantaa vähemmistökysymyksessä.
Kaikki nämä de fakto kävelevät kirkon yli.
Ymmärrän että nämä pienryhmät tuntevat olevansa laitaa vasten painettuja. Itse ne kuitenkin ovat asettumassa kirkon yläpuolelle, ulkopuolella sekin.
Kaikki kirkon sisällä toimivat herätysliikkeet on hyväksytty myös kirkon lähetysjärjestöiksi. Miksi joidenkuiden on niin vaikea heitä suvaita?
Olen sitä mieltä, että kirkon sisällä ei toimi yhtään lahkoa.
Yipäätänsä lahko on halventava nimitys, jota luterilaiset ovat käyttäneet vapaista suunnista.
Toisiin kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen halveksiminen on surullisen ikävää. Vielä ikävämpää on omaan kirkkokuntaan kuuluvien halventava nimitteleminen lahkolaisiksi.
Ainakaan se ei kerro siitä, että nimittelijät haluaisivat rakentaa sopua vaan päinvastoin.
Asioista voi keskustella asioina, ilman halventavia nimittelyjä.
Pentiltä hyvä luonnehdinta ääri-sanalle: vihjeindikaattori ja toiseuttavan kielen väline. Käyttämällä äärikristitty -termiä, osoitetaan joku ryhmä toisiksi ja samalla kasvatetaan etäisyyttä ”meihin”.