Uskonnolliset yhteisöt määrittelevät innokkaasti sitä, mitkä asiat Telluksella ovat moraalisesti oikeita ja mitkä vääriä. Kautta historian uskonnot ovat saaneet aikaan sekä hyvää että pahaa tämän määrittelyinnokkuutensa ansiosta.
Fundamentalistisuus, mustavalkoisuus, ankaruus ja vakavuus, niin jämeriä ja selkärankaisen kuuloisia sanoja kuin ovatkin, äärimmilleen vietynä aiheuttavat paljon pahoinvointia ihmisissä. Noista sanoista sana armo, tuo ihana, keveä, vapauttava ja valoisa kuin aamuaurinko, on kaukana kuin itä lännestä, kuin kivi höyhenestä, kuin murhe ilosta. Siksi kavahtakaamme noita sanoja tietyissä asiayhteyksissä.
Nyt on ollut puhetta siitä, miten mielellään eri uskontokunnissa puhutaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Niinkin luonnollinen ja ihmisyyteen peräti ihan oleellisesti kuuluva asia selitellään enempi ja vähempi hengellisesti. Tietty seksuaalisuuteen liittyy myös toisen ihmisen satuttamisen mahdollisuus. Ja aina kun jotakuta satutetaan, se on väärin, tapahtuipa satuttaminen sitten henkisellä, hengellisellä tahi fyysisellä puolella. Tässä kohtaa ymmärrän hengellisyyden tupsahtamisen kuvioihin mukaan. Mutta en muuten.
Usein sellaisia heikkouksia, tilanteita tai jopa synniksi luokiteltuja asioita on helpompi ymmärtää, jotka liippaavat läheltä itseä. Vaikka niitä ei hyväksyisikään, niitä on helpompi ymmärtää. Esimerkkinä vaikkapa abortti. Vaikea ja kivulias asia jo sanana. Parempi, jos koko asiaa ei olisi olemassakaan, niin paljon tuskaa, kipua ja ahdistusta se aiheuttaa ihmisille. Tiedän sen kokemuksesta. Itse en olisi halunnut hommaan ryhtyä, mutta minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa; elä tai kuole. En koe valehtelevani, jos sanon että perheeni takia suostuin aborttiin. En osannut pelätä oman henkeni puolesta, mutta perheen pärjääminen ilman minua huoletti.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet ihan epätoivon partaalle havaittuaan tulleensa raskaaksi. He ovat toivoneet ja rukoilleet keskenmenoa – turhaan. Ihmisalkio on jatkanut kohdussa kasvuaan äidin epätoivosta huolimatta ja vähitellen äiti on alistunut tilanteeseen. Useimmat tällaisista tapauksista ovat päätyneet onnellisesti; äiti on rakastunut sydänjuuriaan myöten vatsa-asukkiin pikkuhiljaa. Aina ei ole kuitenkaan käynyt näin onnellisesti ja siitä on tietysti odotettavissa tragedioita kerrakseen.
Sellaisen äidin, joka on kokenut ahdistusta ja epätoivoa omasta raskaudestaan, on aika helppoa ymmärtää äitiä, joka miettii samanlaisessa tilanteessa aborttia. Onhan hän kenties itsekin sellaista miettinyt tai pahimmassa tapauksessa jopa yrittänyt enempi ja vähempi itse aiheuttaakin kotikonsteilla, mutta ei ole sitä kyennyt viemään loppuun asti helvetinpelossaan.
Jos uskonyhteisössä on ankaran kielteinen suhtautuminen avioliiton ulkopuoliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen, raskaus tällaisessa tilanteessa on pahin mahdollinen juttu. Jos vaakakupin toisella puolella on raskauden lopettaminen ja toisella suuri häpeä ja nöyryytys yhteisössä ja kenties vielä julkinen anteeksipyyntö seurakunnan edessä, epätoivossaan voi valita kahdesta pahasta tuon pahemman vaihtoehdon eli abortin. En näe, että se on koskaan hyvä vaihtoehto, se on aina huono vaihtoehto toisesta huonosta. Ja lähes aina se on se huonompi vaihtoehto.
Nainen, joka havaitsee tulleensa raskaaksi, ei välttämättä näe epätoivonsa ja sumunsa keskellä mielessään sitä, mikä on raskauden lopputulos, eli lasta. Hän näkee ja tajuaa vain sen, että raskaus edetessään aiheuttaa hirmuisesti epätoivottuja muutoksia ja vaikeuksia elämässään ja hän ei ole siihen mitenkään valmis. Tällaiselle ihmiselle on hirmuisen vaikea sanoa sivusta yhtään mitään, sanoma ei mene helposti perille.
Väitän, että monelle naiselle raskaus merkitsee todellisesti ihan oikeata vauvaa ja lasta vasta siinä vaiheessa kun lapsi alkaa tuntuvasti potkiskella vatsassa. Siihen asti lapsen olemassaolo ja sen todellisuus on hämärän peitossa. Oli raskaus sitten toivottu tai ei. Ultraäänitutkimukset tekevät vatsa-asukista paljon todellisemman; tuolla se on ja vilkuttelee, oi miten ihanan suloista! Kaikkein todellisin ja ihmeellisin hetki on se kun lapsi lopulta syntyy ja sen saa syliinsä, minulle ne hetket ovat edelleen kaikista ihmeellisimpiä kokemuksia elämässäni <3
Ymmärrän siis äitiä, joka epätoivon keskellä raskautensa johdosta ei kykene näkemään sielunsa silmillä sitä ihmeellistä ihmiselämän alkua, mikä hänen vatsassaan kasvaa. En ole itsekään aina siihen kyennyt. Sitten jälkeenpäin olen ihan ahdistukseen asti harmitellut ja syyllistellyt sitä kun en olisi sylissäni tuhisevaa lasta alun alkaen halunnut. Nämä ovat kipeitä asioita, niin kipeitä, että ihan rintaan sattuu.
Jatkuvasti tapetilla oleva asia laillistettu abortti mietityttää. Lääketiede on kehittänyt keinot epätoivottuja raskauksia vastaan. Onko se oikein? Voiko kukaan ottaa päättääkseen sellaisesta asiasta, missä ihmiselämä lopetetaan? Monien mielestä eettisesti ainoastaan silloin kun äidin henki on vaarassa, on oikein tehdä tällainen päätös. Mutta ei silloin jos äidin mielenterveys on vaarassa tai äidillä on joku muu heppoisempi syy raskautensa keskeyttämiselle. Onko edes olemassa heppoisia syitä asialle? Tiedetäänkö me aina takuuvarmasti missä olosuhteissa raskauksia keskeytetään?
Eräs tuttu oikeustieteen ammattilainen pohti kerran syitä ja seuraamuksia sekä tuomioita. Hän mietti kohtuullisuutta tuomioissa. Poika tappaa isänsä. Asiaa tutkitaan ja kun on menty tarpeeksi syvälle tutkimuksessa, selviää, että isä on hakannut poikaa koko pojan eliniän. Niin, mikä tuomio on oikeudenmukainen pojalle? Nämä eivät ole kuulemma helppoja tapauksia juristeille.
Mennäänpä takaisin abortteihin. Nainen, joka ei ole koskaan saanut omilta vanhemmiltaan osakseen rakkautta, on ollut itse epätoivottu ja kuullut siitä jatkuvasti, havaitsee tulleensa raskaaksi. Hän ei näe epätoivonsa keskellä lapsellansa sen parempaa kohtaloa kuin on saanut itselleen. Hän ei ole koskaan ollut rakastettu, hän ei osaa myöskään itse rakastaa, hän ei näe mitään syytä jatkaa raskauttaan. Voidaanko hänet pakottaa jatkamaan raskauttaan ja synnyttämään lapsensa, vai voidaanko hänet auttaa tilanteesta lääketieteellisin keinoin?
Jossakin kirjoituksessa joku vertasi laillistettua aborttia laillistettuun murhaan. Eli viranomaisten nähden ja avustamana joku saa tappaa toisen ihmisen. Abortissa estetään ihmisen alkua saamasta elämisen lahjaa, tulemasta tuntevaksi ja tiedostavaksi ainulaatuiseksi ihmiseksi, johon hänellä olisi lähtökohtaiset edellytykset, ellei sitä estettäisi. Murhassa estetään jo olemassa olevaa, tuntevaa, tiedostavaa ja ainulaatuista ihmistä jatkamaan hänen elämäänsä. Ihmisalkio ei tunne, tiedosta vielä olemassaoloaan, hän ei ole vielä oma persoonansa, mutta on hyvää vauhtia tulossa sellaiseksi.
Epäilen, että miesten on lähes mahdotonta mennä naisen asemaan lisääntymisasian ”problematiikassa”. Häntähän asia ei voi ikinä koskea samalla tavalla kuin naista. Ei ilmoisina ikinä. Kuitenkin usein juuri mies on ”pahin” moraalinvartija kun puhutaan vaikkapa aborteista. Vaikka nainen tuomitsisikin lähtökohtaisesti abortit, hänellä on useimmiten mukana ymmärtämystä ja armollisuutta asiaa kohtaan.
En ole aborttien puolustaja. Haluan lähinnä suunnata ihmisten katseita syihin ja seuraamuksiin. Miksi nainen saattaa joutua tilanteeseen, jossa hänellä on vastoin hänen omaa toivomustaan ja haluaan lapsi vatsassa? Ihmisen luontoon kuuluvalla seksuaalisella vietillä ja halulla saada oma lapsi, ei ole suoranaista yhteyttä keskenään. Tarkoitan sitä, että seksuaalisuuden kokemiseen ja toteuttamiseen ei tarvita halua saada lapsi.
Raskauden ehkäiseminen seksuaalisessa kanssakäymisessä on harvoin sataprosenttista. Vain selibaatti on sataprosenttista. Miten sitten voidaan estää epätoivotut raskaudet ja abortit? Minusta taas tämäkin asia lähtee vastuullisesta vanhemmuudesta ja vahvasta lapsen ja vanhemman välisestä kiintymyssuhteesta. Ainakin näin kyökkikasvattajana asiaa haparoiden haeskelen.
Jos ihminen saa lapsena kokea kunnioitusta ja rakkautta, hänet opetetaan kunnioittamaan muita ja ottamaan vastuuta itsestään ja toisistaan, hän kykenee myös nuorena ja aikuisena vastuullisuuteen tekemisissään ja jo tämä luo hyvän pohjan välttää elämässä ei-toivottuja asioita ja niiden syntymistä.
Se, ettei ”ajaudu” sekopäisiin ja vastuuttomiin seksikokeiluihin, on varmaan useimmiten seurausta siitä, että on saanut lapsena tarpeeksi huomiota, läheisyyttä ja rakkautta kohdallensa. Ja päinvastoin.
On helppo ja itselle mieluista moralisoida jonkun asian kohdalla sen toteuttajaa, jos ja kun lähemmin tarkasteltuna oikea syyllinen asiaan on itse, joku muu, jotkin vallitsevat olosuhteet tai vaikkapa yhteiskunnallinen järjestys ja ilmapiiri, jonka toteuttamisessa on ollut mahdollisesti myös itse mukana.
Joka tapauksessa suuressa osassa abortin läpikäyneistä naisista lopputulema on se, että nainen kärsii ratkaisunsa takia kovasti elämässään. Mitä siis voi tehdä asian hyväksi? Laillistettu abortti tekee abortin toteuttamisen helpoksi, eli se on edesauttamassa ihmistä astumisessa ojasta allikkoon, suonsilmäkkeestä toiseen vielä pahempaan suonsilmäkkeeseen.
Vai onko laillistettu abortti estämässä tapahtumasta useampaa tragediaa kerralla, esimerkiksi mielen murtumista tai jopa itsemurhaa? Sellaisessa tapauksessa menetettäisiin kaksi ihmishenkeä yhdellä kertaa.
Kun olet lukenut tämän kirjoitukseni, jos sinulla on henkistä vahvuutta, kuukleta abortti ja mene katsomaan kuvahaulla ko. toimenpidettä. Itse en voi katsoa kuvia sydän väpäjämättä ja itkemättä. Kysyn käsi sydämellä itseltäni ja koko maailmalta: Miten ne olisivat estettävissä?
Maailma on vahvojen. Niiden, jotka jaksavat nousta epätoivojen soista voittajina ja joilla on vahvuutta kohdata elämän haasteet ja ongelmat murtumatta. He laittavat kiviä heikompienkin kannettaviksi koska ovat itsekin jaksaneet ne kantaa. Heidän on harvinaisen helppoa moralisoida väsyneitä ja heikkoja. Ylistyslaulu heille ja heidän erinomaisuudelleen!
Minusta on käsittämätöntä, että raiskaamisen yhteydessä edes puhutaan siinä alkaneesta raskaudesta ja naisen oikeudettomuudesta päättää ihmiselämästä. Minusta asia ei kuulu kenellekään ulkopuoliselle. Se, että koko asiassa suurimmaksi rikokseksi nousee äidin päätös tehdä abortti, kertoo minusta siitä, että asiassa vähätellään raiskausta. Raiskattu nainen haluaa itsestään pois kaiken raiskaajasta, niin mielestä kuin kropastakin. Tilanteessa on varmasti harvinaista se, että nainen kykenisi näkemään raskauttaan, sisällään kasvavaa ”oliota” minään muuna kuin raiskaajan ”saastana”. Koeta mennä tällaisen naisen osaan edes mikrosirun verran, niin varmasti ymmärrät paremmin tilanteen.
Ylipäätään asioita ei voi kunnolla ymmärtää ilman kokemusta. Jos et ole kokenut sotaa, et voi puhua sodasta kuin lähinnä tutustuneena aiheeseen kirjojen ja elokuvien kautta. Et voi puhua asiasta kuitenkaan sodan ”tuoksinnan”, pelon ja kauhun todellisesti kokeneena. Se ei riitä kokemukseksi, että olet turvallisella sohavlla istuessasi katsonut sotaelokuvan.
Tuosta tulikin mieleeni, että sotaveteraanit, jotka ovat tappaneet paljonkin ihmisiä, ovat hirmuisen kunnioitettuja ihmisiä ja kansalaisia. Joissakin tilanteissa on siis oikein sankarillista tappaa toinen ihminen.
Liioin mies katsoo oikeututuksekseen puolustaa itseään päällekarkaajaa vastaan ja jos hän on puolustaessaan itseään ja ehkä perhekuntaansakin, tullut tappaneeksi toisen ihmisen, hän ei joudu asiasta moraalisesti tuomituksi, vaikka vankilaan joutuisikin rikosnimikkeenä hätävarjelun liioittelu. Kaikki ymmärtäisivät hänen toimintansa oikeutetuksi, koska hän huolehti omasta elämästään ja tulevaisuudestaan puolustaessaan itseään. Olisi -hitto vie- jättänyt elämänsä Herran haltuun ja luottanut Kaikkivaltiaaseen enemmin kuin omiin nyrkkeihinsä!
Niinpä, Vuokko!
Vuokko: ”Raiskattu nainen haluaa itsestään pois kaiken raiskaajasta, niin mielestä kuin kropastakin.”
Tilanne ei tietenkään ole ongelmaton. Mutta en pidä myöskään tavasta, jossa tässä tehdään abortin vastustajista täydellisen myötätunnottomia. Onko sinulla muuten tiedossa, kuinka suurta osaa aborteissa näyttelevät raiskaukset ja insesti? Niiden kohteeksi joutuneelle tilanne on tietenkin aivan hirvittävä.
Vuokko: ”Tuosta tulikin mieleeni, että sotaveteraanit, jotka ovat tappaneet paljonkin ihmisiä, ovat hirmuisen kunnioitettuja ihmisiä ja kansalaisia. Joissakin tilanteissa on siis oikein sankarillista tappaa toinen ihminen.”
Kunnioitettuja kansalaisia sotaveteraanit ovat, ja mielestäni ihan syystä. En silti sanoisi, että tappaminen oli sankarillista. He tekivät sen, mikä oli välttämätöntä. Sankaruus ei ollut tappamisessa, vaan siinä, että veteraanit olivat valmiit laittamaan itsensä likoon.
Vuokko: ”Liioin mies katsoo oikeututuksekseen puolustaa itseään päällekarkaajaa vastaan ja jos hän on puolustaessaan itseään ja ehkä perhekuntaansakin, tullut tappaneeksi toisen ihmisen, hän ei joudu asiasta moraalisesti tuomituksi, vaikka vankilaan joutuisikin rikosnimikkeenä hätävarjelun liioittelu.”
Tähän ei sinänsä mitään sanomista, mutta en oikein ymmärtänyt, missä oli jutun pointti? Onko miehellä sinun mielestäsi oikeus puolustaa itseään ja perhettään? Entä naisella?
Äh, tuon piti mennä tuohon avattuun viestiketjuun… Höh.
Minusta sellainen on myötätunnoton, joka on myötätunnoton. Sellainen, joka ei näe ihmisen ahdinkoa, on ankara, vaativa ja vailla lämpöä ja rakkautta. Kyllä sen huomaa, kuka pystyy yhtään menemään kärsivän asemaan. Voi olla omaa mieltänsä olematta kuitenkaan myötätunnoton. Tavallaan minäkään en hyväksy abortteja, mutta en voi asiasta sanoa mitään totuutta kun en tiedä ihmisten ahdinkoja heidän tilanteissaan.
Ton kysymyksesi pointti oli se, että jos antamani esimerkin avulla voisi mennä ei-toivotusti raskaana olevan naisen asemaan. Eli kun täällä on vastustettu sitä, että raskaana olevan naisen pelot ja ahdistukset tulevaisuudesta eivät oikeuta aborttiin, niin saako muissakaan tilanteissa ajatella omaa hyvinvointiaan ja tulevaisuuttaan?
Seuraavassa Stakesin tilastoja vuodelta 2006(luvut ovat suurinpiirtein samaa koko luokkaa myös 2010-luvulla):
Raskauden keskeytyksiä oli yhteensä 10 866
Aborttien syyt.
Sosiaalinen: n. 9 000
Ikä (alle 17v tai yli 40v): n. 1 000
Lääketieteellinen: 43
Raiskaus, insesti tms.: 4
Kiinnittäisin huomiota viimeiseen ja ensimmäiseen lukemaan. Noin 90%:a aborteista tehdään sosiaalisin perustein. Vain NELJÄ (4!) aborttia yli 10 000:sta tehtiin sen vuoksi, että äiti oli raiskattu.
Täällä on vauhkottu kaikesta muusta kuin itse asiasta. Toisin sanoen siitä, että sosiaalisin perustein tehdään lähes kaikki abortit/murhat Suomessa.
–
Täällä vauhkotaan ”murhista” ja ”tapoista”. Moraalipoliiseille eivät kuulu yksityiset sosiaalisetkaan syyt.
Abortista väitelleen Salome Tuomaalan mukaan laki antaa Suomessa lääkärille enemmän valtaa kuin naiselle itselleen ja estää naista olemasta eettinen toimija tilanteessa. Tuomaalan mielestä Suomessa pitäisi Ruotsin ja Tanskan tavoin sallia abortti ilman erityistä syytä.
Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa ihmettelee sitä, että sikiöihin ja hedelmöittyneisiin munasoluihin suhtaudutaan ”kuin ne olisivat täysivaltaisia yksilöitä”. Hallamaan mielestä kenestäkään ei tule ihmistä ilman toisia ihmisiä, ja sikiöiden ja tsygoottien pitäminen yksilöinä on ”hirveän individualistinen suhtautumistapa”.
Ole ystävällinen ja älä puhu vauhkoomisesta, ihan asiallisesti tässä yritetään keskustella Kari-Matti.
Kaikissa noissa listaamissasi tapauksissa on takana nainen, joka on raskaana vastentahtoisesti. Minä tiedän, miltä sellainen tuntuu. Sinä et voi tietää, koska et ole koskaan ollut siinä tilanteessa. Sä voit lukea, kuulla tai katsoa elokuvan sellaisesta tilanteesta tai sä saatat voida katsoa läheisesi kamppailua sellaisessa tilanteessa, mutta sinä et voi ikinä kokea sitä, joten et voi asiaa koskaan kunnolla ymmärtääkään.
Olen pahoillani Vuokko. Käytin aivan liian voimakasta ilmaisua. En ole missään vaiheessa ottanut suoraan kantaa siihen etteikö raiskattu nainen olisi oikeutettu raskauden keskeytykseen. En osaa vastata siihen.
Lähinnä olen osoittanut, miten olematon määrä näitä naisia on verrattuna aborttien kokonaismääriin.
Sosiaalisin syin tehtyjä abortteja vastustan, samoin ikäraja(alle 17v tai yli 40v) on tarpeeton, mikäli siis ei ole kyse raiskauksesta.
Lääketieteellisin syin olen taipuvainen hyväksymään ainakin osan raskaudenkeskeytyksistä. Kokonaisarvio on aina syytä tehdä.
Lääketieteellisillä syillä tarkoitan, jos äidin henki on vaarassa. Silloin on syytä tehdä tilanteesta kokonaisarvio.
Entä sitten, Kari-Matti.
Tilastot eivät kerro ihmisistä, heidän elämäntilanteistaan, ne ovat lukuja. Jokaisen luvun takana on joku sisaremme. Onko Sinusta oikein, että alle 17 vuotiaat saavat lapsen tai yli 40 vuotiaat tai alkoholistit tai huumeiden käyttäjät vastoin omaa toivettaan ja haluaan.
”Täällä on vauhkottu kaikesta muusta kuin itse asiasta, eli siitä, että lähes kaikki abortit/murhat tehdään sosiaalisin perustein” – entä sitten, eivät alle 17-vuotiaat tytöt ja yli 40-vuotiaat ole itse itseään raskaaksi saattaneet. Siihen on tarvittu miestä myös.
Aborteista puhuttaessa on myös unohdettu, että tuhannet alkiot abortoituvat vuosittain itsestään, ilman, että nainen edes tietää olleensa jo raskaana.
Joitakin ihania miehiä täällä on onneksi esiintynyt, ajattelevia ja tuntevia. Kiitos Taivaan Isälle heistä.
Aborteista noin 0,04% tehdään raiskatuille naisille. Vuonnna 2006 se tarkoittia neljää(4) naista, joiden raskaus keskeytettin abortin vuoksi. Lähes aina abortti tehdään, kun hauskanpidon tiimellyksessä/humalassa on sattunut ”vahinko”. Valitettavasti Suomen julma, liberaali aborttilainsäädäntö mahdollistaa tämän.
Vastustan siis aborttia, mutta kannatan mitä lämpimimmin sitä, että ”vahinkoraskauksista” syntyneitä lapsia/äitejä ja perheitä tuetaan kaikin mahdollisin tavoin.
Professori Hallamaan käsitys raskaudenkeskeytyksissä tehdyistä murhista voi aivan hyvin olla suurinpiirtein noin brutaali, minkä Sonja O esitti.
Kirjoitusvirheitä. Harmi kun niitä ei voi enää korjata. Piti kirjoittaa toka lause: ”Vuonna 2006 se tarkoitti neljää(4) naista, joiden raskaus keskeytettiin raiskauksen vuoksi.”
Uskonnollisten yhteisöjen tulisi osata rajata eettiset vaatimuksensa koskemaan vain omaa jäsenistöä, ulkopuolisille emme voi esittää mitään vaatimuksia. Se, mitä on legitiimiä odottaa yhteiskunnalta on sellainen lainsäädäntö, joka ei aseta esteitä omien eettisten ihanteiden noudattamiselle, viittaan tässä nykyisin puuttuvaan oikeuteen kieltäytä abortin toimeenpanosta uskonnollis-eettisin perustein.
”Se, mitä on legitiimiä odottaa yhteiskunnalta on sellainen lainsäädäntö, joka ei aseta esteitä omien eettisten ihanteiden noudattamiselle, viittaan tässä nykyisin puuttuvaan oikeuteen kieltäytä abortin toimeenpanosta uskonnollis-eettisin perustein.” Yrjö Sahama
Olen samaa mieltä.
En ymmärrä Hallamaan ajattelun juoksua. Mielestäni abortin teettäminen on hirveän individualistinen suhtautumistapa. Se on pelkästään äidin yksilölähtöinen näkökulma hänen oikeuteensa tehdä abortti.
Siinä unohtuu täysin näkökulma, että heikompaa, vasta kasvamassa olevaa ihmistä, tulee suojella.
No Jumala ei näytä haluavan kaikkia lapsia suojella koska antaa niiden abortoitua miljoonitain mailmassa ihan itsekseen.
Jos täällä joku ”vauhkoaa ja mellastaa”, niin ne, jotka puhuvat murhista ja tapoista.
Te niputatte kaikki abortit samaan koriin, murhiksi. Voisiko joku, vaikkapa Kari-Matti, vastata suoraan kysymykseen. Olisiko (esimerkiksi) mainittujen neljän raiskatun naisen pitänyt kieltäytyä anortista ja synnyttää aikanaan lapsi? Syyllisyivätkö he murhaan?
Toiseenkaan kysymykseeni en ole saanut suoraa vastausta: pitäisikö Suomeen säätää mielestänne laki, joka sallii abortin vain, jos äidin henki on vaarassa?
Hallamaan kommentit osuvat maaliinsa. Minä en tiedä tarkalleen missä vaiheessa ihmisestä tulee ihminen. EIkä sitä tiedä kukaan muukaan, vaikka muuta väittääkin. Siitä ei puhu mitään edes Raamattu. (”Jo idussasi sinut tunsin” ei ota kantaa ihmiselämän alkukohdan määrittelyyn – paitsi Sudenpentujen käsikirjaa lukevan fundamentalistin mielestä.)
Siitä olen kuitenkin varma, ettei hedelmöittynyt munasolu ole ihminen. Siitäkin olen varma, ettei ehkäisyn käyttäminen ole murha. Ja siitä, ettei seksistä pidättyminen ole murha.
Kun opiskelin aikoinaan sairaanhoitajaksi, niin meille opetettiin, että ihmisen elämä alkaa siitä hetkestä kun siittiö hedelmöittää munasolun ja se kiinnittyy kohtuun alkaakseen kasvaa yhdeksän kuukautta ja sitten syntyäkseen maailmaan.
Voi olla, että nykyisin tuokin määritelmä on modernisoitu paremmin ihmiselle kelpaavaksi?
Elämä toki voi alkaa, muta ihmisyys ei vielä ala, se alkaa vasta sitten kun sikiöllä on tuntevat ja tiedostavat aivot.
Elävähän se on siittökin. Ja siinä on ihmisen alkua.
Panun ensimmäiseen kysymykseen en osaa vastata. Aborteista tehdään kuitenkin vain äärimmäisen harva raiskatuille naisille, joten kysymys kokonaisuuden kannalta on merkityksetön, joskin yksilötasolla äärimmäisen vakava ja tärkeä.
Panun toiseen kysymykseen vastaan, että juuri näin. Abortti on mahdollinen lääketiteellisin perustein silloin, kun äidin henki on vaarassa. Silloinkin on tilanteesta syytä tehdä kokonaisarvio.
Panu on kovin monesta asiasta ehdottoman varma. Miten se fundiksen määritelmä menikään:-)
Raiskauksia ilmoitetaan poliiseille vain murto-osa ja niistä saa tuomion vain murto-osa. Avioliiton sisäinen raiskaus kriminalisoitiin vasta vuonna 1994 Suomessa. Eikä tarvii olla kuin väkivallan uhka, niin ei tarvii raiskata.
Että tilastoissa saattaa nekin yksittäiset järkyttävät raiskauksen vuoksi tehdyt abortit olla murto-osa todellisuudesta.
Ja laki sallii raskauden keskeytyksen tietyin edellytyksin. Se siitä, mutta on todella vastenmielistä lukea miespuolisten vastustajien kommentteja, joissa moralisoidaan mistään mitään tietämättä, ymmärtämättä ja kokematta.
Ehkä huomasit, Kari-Matti, että kerroin myös, mistä EN ole varma 😉
Vaatimus aborttilainsäädännön tiukentamisesta haluamallasi tavalla perustuu ”varmuuteenne” siitä, että hedelmöittynyt munasolu on ihminen. Ilmeisesti vaadit myös jälkiehkäisypillereiden kriminalisoimista? Tätä minä kutsun fundamentalismiksi.
Sosiaalisin syin tehdyissä aborteissa voi olla taustalla yhtä vaikeita tilanteita kuin raiskauksissa. Lainsäätäjän tai minun on mahdotonta olla tilanteen paras asiantuntija. Jossakin tilanteessa, jos kaiken tilanteeseen liittyvän tietäisin, voisin pitää aborttia kevyin perustein tehtynä, toisessa tilanteessa perusteltuna. Paras asiantuntija on kuitenkin asianomainen itse, ei kumpikaan meistä edellä mainituista. Niinpä en ryhdy tuomariksi tai murha-huutoja suoltamaan.
Oma kysymyksensä on sekin, millä perusteella äiti on oikeutettu aborttiin oman henkensä vaarantuessa (jos hedelmöittynyttä munasolua pidetään ihmisenä). Jos kyseessä on lapseton ihminen, niin millä perusteella hänen henkensä on arvokkaampi kuin hänen sisällään olevan ”ihmisen”? Eikö naisen pitäisi ennemmin uhrautua ”lapsensa” puolesta?
Vaikka raiskatuille naisille tehtävien aborttien määrä on pieni, niin se on periaatteellisesti silti hyvin merkityksellinen. Se kertoo, ettei asia ole mustavalkoinen – ei aina edes fundamentalistille 😉
Paavalin tutkija Anne Mikkolan eräässä kirjoituksessa sanottiin, että kristityillä oli suuremmat perheet kuin muulla väestöllä, koska he eivät tehneet abortteja eivätkä antaneet lapsia pois (joka oli siis senaikaista perhesuunnittelua).
Mihin raamatunkohtaan kertomasi väite perustuu Ilkka?
Raamatunaikaan ja myös pitkälle historiassa, lapsi on merkinnyt turvaa, sosiaalista turvaa. Jos ei ole ollut lapsia, on ollut vanhana enempi heitteillä ja ongelmissa, kun ei ole ollut elättäjää ja huolehtijaa. Eli lapsia ovat halunneet ihan kaikki, uskosta tai epäuskosta riippumati.
Ylipäätään kaikki naiset ovat ajatuksineen ja kipuineen hirveän pitkälle samanlaisia taustoista tai vakaumuksista huolimatta. Samalla tavalla joka yhteisössä tai kokonaan yhteiöjen ulkopuolella naisia riittää joka lähtöön. On lapsirakkaita ja ei-lapsirakkaita ja kaikkea siltä väliltä ja paljon tästä johtusin on myös toivottuja ja ei-toivottuja raskauksia, plus että eri elämäntilanteet usein saavat naisen epätoivon partaalle heidän havaittuaan tulleensa raskaaksi. Vl-naiset eivät eroa näistä asioista millään tavalla valtaväestöstä.
Ja kyllä tämä suurperheen omistamisen usein raskaana ja vastahakoisena kokeminen tiedostetaan vl-liikkeessä ihan puhujia myöten, koska heidän pitää niin paljon kannustaa, välillä suorastaan painostaa ottamaan kaikki lapset vastaan. Eli liikkeessä varsin hyvin tiedetään, että ei-toivottuja raskauksia on paljon. Liike on armoton ja kova naisille heidän kamppailuissaan; niitä ei haluta ottaa mitenkään huomioon opetuksessa. Olisi hyvää sellainenkin valistus, että jos miehet huomaavat vaimojensa uupuvan, niin jättävät heidät rauhaan ja antavat aikaa toipumiselle, mutta kun ei, se olisi miehille liian vaikeaa kun itsetyydytys on syntiä. Minun aikaan vielä kaikki ”napinamieletkin” lapsiasiassa olivat syntiä, joka vaati parannuksen askelille menemistä. En olisi uskaltanut ajatellakaan mitään taukoja yhdyselämälle helvetinpelossani.
Minä en kyllä väittänyt mitään. Luin tuon tutkimuksen. Ymmärsin että Mikkola on tutkinut paljonkin kristillisyyttä tuona aikana.
Näkyy olevan yhtymäkohtia tähänkin päivään.
Oletko Ilkka sitä mieltä, että jos/kun kerta raamatunajan kristityt perheet ovat olleet aikansa suurimpia, se on hyvä perustelu nykyiselle vl-käytännölle ja käsitykselle ehkäisyyden vastustamisessa liikkeessä?
Vl-liikkeestä löytyy vanhempina moneen lähtöön, kuten jo aiemmin totesinkin. Sieltä löytyy vanhempia moneen lähtöön myös jos ajatellaan sijaisvanhemmuutta tai adoptioita. Vaikka raamatunajan kristityistä puhutaan, että he huolehtivat hyljätyistä lapsistakin omiensa lisäksi, nykyään tätö toimintaa tekevät Suomessa ihmiset taustoista riippumatta. On vl-vanhempia, jopa lapsettomia, jotka eivät missään tapauksessa haluaisi itselleen sijais- tai adoptiolasta ja myös sellaisia, jotka huolimatta omista biologisista lapsistaan, lähtevät huolehtimaan myös toisten lapsista.
Minusta nämä asiat eivät kulje kristitty ja ei-kristitty akselilla, vielä vähempi vl ja ei-vl akselilla. Hirveän monet kirkon ihmiset ja myös mihinkään kirkkokuntaan kuulumattomat ihmiset harjoittavat hyväntekeväisyyttä ja lapsista huolehtimista muodossa jos toisessakin.
Yhtään pyhempiä eivät ole vl-ihmiset näissä asioissa, eikä ehkäisykielteisyys johdu mistään muusta kuin helvetinpelosta.