Uskonnolliset yhteisöt määrittelevät innokkaasti sitä, mitkä asiat Telluksella ovat moraalisesti oikeita ja mitkä vääriä. Kautta historian uskonnot ovat saaneet aikaan sekä hyvää että pahaa tämän määrittelyinnokkuutensa ansiosta.
Fundamentalistisuus, mustavalkoisuus, ankaruus ja vakavuus, niin jämeriä ja selkärankaisen kuuloisia sanoja kuin ovatkin, äärimmilleen vietynä aiheuttavat paljon pahoinvointia ihmisissä. Noista sanoista sana armo, tuo ihana, keveä, vapauttava ja valoisa kuin aamuaurinko, on kaukana kuin itä lännestä, kuin kivi höyhenestä, kuin murhe ilosta. Siksi kavahtakaamme noita sanoja tietyissä asiayhteyksissä.
Nyt on ollut puhetta siitä, miten mielellään eri uskontokunnissa puhutaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Niinkin luonnollinen ja ihmisyyteen peräti ihan oleellisesti kuuluva asia selitellään enempi ja vähempi hengellisesti. Tietty seksuaalisuuteen liittyy myös toisen ihmisen satuttamisen mahdollisuus. Ja aina kun jotakuta satutetaan, se on väärin, tapahtuipa satuttaminen sitten henkisellä, hengellisellä tahi fyysisellä puolella. Tässä kohtaa ymmärrän hengellisyyden tupsahtamisen kuvioihin mukaan. Mutta en muuten.
Usein sellaisia heikkouksia, tilanteita tai jopa synniksi luokiteltuja asioita on helpompi ymmärtää, jotka liippaavat läheltä itseä. Vaikka niitä ei hyväksyisikään, niitä on helpompi ymmärtää. Esimerkkinä vaikkapa abortti. Vaikea ja kivulias asia jo sanana. Parempi, jos koko asiaa ei olisi olemassakaan, niin paljon tuskaa, kipua ja ahdistusta se aiheuttaa ihmisille. Tiedän sen kokemuksesta. Itse en olisi halunnut hommaan ryhtyä, mutta minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa; elä tai kuole. En koe valehtelevani, jos sanon että perheeni takia suostuin aborttiin. En osannut pelätä oman henkeni puolesta, mutta perheen pärjääminen ilman minua huoletti.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet ihan epätoivon partaalle havaittuaan tulleensa raskaaksi. He ovat toivoneet ja rukoilleet keskenmenoa – turhaan. Ihmisalkio on jatkanut kohdussa kasvuaan äidin epätoivosta huolimatta ja vähitellen äiti on alistunut tilanteeseen. Useimmat tällaisista tapauksista ovat päätyneet onnellisesti; äiti on rakastunut sydänjuuriaan myöten vatsa-asukkiin pikkuhiljaa. Aina ei ole kuitenkaan käynyt näin onnellisesti ja siitä on tietysti odotettavissa tragedioita kerrakseen.
Sellaisen äidin, joka on kokenut ahdistusta ja epätoivoa omasta raskaudestaan, on aika helppoa ymmärtää äitiä, joka miettii samanlaisessa tilanteessa aborttia. Onhan hän kenties itsekin sellaista miettinyt tai pahimmassa tapauksessa jopa yrittänyt enempi ja vähempi itse aiheuttaakin kotikonsteilla, mutta ei ole sitä kyennyt viemään loppuun asti helvetinpelossaan.
Jos uskonyhteisössä on ankaran kielteinen suhtautuminen avioliiton ulkopuoliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen, raskaus tällaisessa tilanteessa on pahin mahdollinen juttu. Jos vaakakupin toisella puolella on raskauden lopettaminen ja toisella suuri häpeä ja nöyryytys yhteisössä ja kenties vielä julkinen anteeksipyyntö seurakunnan edessä, epätoivossaan voi valita kahdesta pahasta tuon pahemman vaihtoehdon eli abortin. En näe, että se on koskaan hyvä vaihtoehto, se on aina huono vaihtoehto toisesta huonosta. Ja lähes aina se on se huonompi vaihtoehto.
Nainen, joka havaitsee tulleensa raskaaksi, ei välttämättä näe epätoivonsa ja sumunsa keskellä mielessään sitä, mikä on raskauden lopputulos, eli lasta. Hän näkee ja tajuaa vain sen, että raskaus edetessään aiheuttaa hirmuisesti epätoivottuja muutoksia ja vaikeuksia elämässään ja hän ei ole siihen mitenkään valmis. Tällaiselle ihmiselle on hirmuisen vaikea sanoa sivusta yhtään mitään, sanoma ei mene helposti perille.
Väitän, että monelle naiselle raskaus merkitsee todellisesti ihan oikeata vauvaa ja lasta vasta siinä vaiheessa kun lapsi alkaa tuntuvasti potkiskella vatsassa. Siihen asti lapsen olemassaolo ja sen todellisuus on hämärän peitossa. Oli raskaus sitten toivottu tai ei. Ultraäänitutkimukset tekevät vatsa-asukista paljon todellisemman; tuolla se on ja vilkuttelee, oi miten ihanan suloista! Kaikkein todellisin ja ihmeellisin hetki on se kun lapsi lopulta syntyy ja sen saa syliinsä, minulle ne hetket ovat edelleen kaikista ihmeellisimpiä kokemuksia elämässäni <3
Ymmärrän siis äitiä, joka epätoivon keskellä raskautensa johdosta ei kykene näkemään sielunsa silmillä sitä ihmeellistä ihmiselämän alkua, mikä hänen vatsassaan kasvaa. En ole itsekään aina siihen kyennyt. Sitten jälkeenpäin olen ihan ahdistukseen asti harmitellut ja syyllistellyt sitä kun en olisi sylissäni tuhisevaa lasta alun alkaen halunnut. Nämä ovat kipeitä asioita, niin kipeitä, että ihan rintaan sattuu.
Jatkuvasti tapetilla oleva asia laillistettu abortti mietityttää. Lääketiede on kehittänyt keinot epätoivottuja raskauksia vastaan. Onko se oikein? Voiko kukaan ottaa päättääkseen sellaisesta asiasta, missä ihmiselämä lopetetaan? Monien mielestä eettisesti ainoastaan silloin kun äidin henki on vaarassa, on oikein tehdä tällainen päätös. Mutta ei silloin jos äidin mielenterveys on vaarassa tai äidillä on joku muu heppoisempi syy raskautensa keskeyttämiselle. Onko edes olemassa heppoisia syitä asialle? Tiedetäänkö me aina takuuvarmasti missä olosuhteissa raskauksia keskeytetään?
Eräs tuttu oikeustieteen ammattilainen pohti kerran syitä ja seuraamuksia sekä tuomioita. Hän mietti kohtuullisuutta tuomioissa. Poika tappaa isänsä. Asiaa tutkitaan ja kun on menty tarpeeksi syvälle tutkimuksessa, selviää, että isä on hakannut poikaa koko pojan eliniän. Niin, mikä tuomio on oikeudenmukainen pojalle? Nämä eivät ole kuulemma helppoja tapauksia juristeille.
Mennäänpä takaisin abortteihin. Nainen, joka ei ole koskaan saanut omilta vanhemmiltaan osakseen rakkautta, on ollut itse epätoivottu ja kuullut siitä jatkuvasti, havaitsee tulleensa raskaaksi. Hän ei näe epätoivonsa keskellä lapsellansa sen parempaa kohtaloa kuin on saanut itselleen. Hän ei ole koskaan ollut rakastettu, hän ei osaa myöskään itse rakastaa, hän ei näe mitään syytä jatkaa raskauttaan. Voidaanko hänet pakottaa jatkamaan raskauttaan ja synnyttämään lapsensa, vai voidaanko hänet auttaa tilanteesta lääketieteellisin keinoin?
Jossakin kirjoituksessa joku vertasi laillistettua aborttia laillistettuun murhaan. Eli viranomaisten nähden ja avustamana joku saa tappaa toisen ihmisen. Abortissa estetään ihmisen alkua saamasta elämisen lahjaa, tulemasta tuntevaksi ja tiedostavaksi ainulaatuiseksi ihmiseksi, johon hänellä olisi lähtökohtaiset edellytykset, ellei sitä estettäisi. Murhassa estetään jo olemassa olevaa, tuntevaa, tiedostavaa ja ainulaatuista ihmistä jatkamaan hänen elämäänsä. Ihmisalkio ei tunne, tiedosta vielä olemassaoloaan, hän ei ole vielä oma persoonansa, mutta on hyvää vauhtia tulossa sellaiseksi.
Epäilen, että miesten on lähes mahdotonta mennä naisen asemaan lisääntymisasian ”problematiikassa”. Häntähän asia ei voi ikinä koskea samalla tavalla kuin naista. Ei ilmoisina ikinä. Kuitenkin usein juuri mies on ”pahin” moraalinvartija kun puhutaan vaikkapa aborteista. Vaikka nainen tuomitsisikin lähtökohtaisesti abortit, hänellä on useimmiten mukana ymmärtämystä ja armollisuutta asiaa kohtaan.
En ole aborttien puolustaja. Haluan lähinnä suunnata ihmisten katseita syihin ja seuraamuksiin. Miksi nainen saattaa joutua tilanteeseen, jossa hänellä on vastoin hänen omaa toivomustaan ja haluaan lapsi vatsassa? Ihmisen luontoon kuuluvalla seksuaalisella vietillä ja halulla saada oma lapsi, ei ole suoranaista yhteyttä keskenään. Tarkoitan sitä, että seksuaalisuuden kokemiseen ja toteuttamiseen ei tarvita halua saada lapsi.
Raskauden ehkäiseminen seksuaalisessa kanssakäymisessä on harvoin sataprosenttista. Vain selibaatti on sataprosenttista. Miten sitten voidaan estää epätoivotut raskaudet ja abortit? Minusta taas tämäkin asia lähtee vastuullisesta vanhemmuudesta ja vahvasta lapsen ja vanhemman välisestä kiintymyssuhteesta. Ainakin näin kyökkikasvattajana asiaa haparoiden haeskelen.
Jos ihminen saa lapsena kokea kunnioitusta ja rakkautta, hänet opetetaan kunnioittamaan muita ja ottamaan vastuuta itsestään ja toisistaan, hän kykenee myös nuorena ja aikuisena vastuullisuuteen tekemisissään ja jo tämä luo hyvän pohjan välttää elämässä ei-toivottuja asioita ja niiden syntymistä.
Se, ettei ”ajaudu” sekopäisiin ja vastuuttomiin seksikokeiluihin, on varmaan useimmiten seurausta siitä, että on saanut lapsena tarpeeksi huomiota, läheisyyttä ja rakkautta kohdallensa. Ja päinvastoin.
On helppo ja itselle mieluista moralisoida jonkun asian kohdalla sen toteuttajaa, jos ja kun lähemmin tarkasteltuna oikea syyllinen asiaan on itse, joku muu, jotkin vallitsevat olosuhteet tai vaikkapa yhteiskunnallinen järjestys ja ilmapiiri, jonka toteuttamisessa on ollut mahdollisesti myös itse mukana.
Joka tapauksessa suuressa osassa abortin läpikäyneistä naisista lopputulema on se, että nainen kärsii ratkaisunsa takia kovasti elämässään. Mitä siis voi tehdä asian hyväksi? Laillistettu abortti tekee abortin toteuttamisen helpoksi, eli se on edesauttamassa ihmistä astumisessa ojasta allikkoon, suonsilmäkkeestä toiseen vielä pahempaan suonsilmäkkeeseen.
Vai onko laillistettu abortti estämässä tapahtumasta useampaa tragediaa kerralla, esimerkiksi mielen murtumista tai jopa itsemurhaa? Sellaisessa tapauksessa menetettäisiin kaksi ihmishenkeä yhdellä kertaa.
Kun olet lukenut tämän kirjoitukseni, jos sinulla on henkistä vahvuutta, kuukleta abortti ja mene katsomaan kuvahaulla ko. toimenpidettä. Itse en voi katsoa kuvia sydän väpäjämättä ja itkemättä. Kysyn käsi sydämellä itseltäni ja koko maailmalta: Miten ne olisivat estettävissä?
Maailma on vahvojen. Niiden, jotka jaksavat nousta epätoivojen soista voittajina ja joilla on vahvuutta kohdata elämän haasteet ja ongelmat murtumatta. He laittavat kiviä heikompienkin kannettaviksi koska ovat itsekin jaksaneet ne kantaa. Heidän on harvinaisen helppoa moralisoida väsyneitä ja heikkoja. Ylistyslaulu heille ja heidän erinomaisuudelleen!
Eräs huomioon otettava näkäkohta on se, että terveydenhoitoihmiset myös tarjoavat aborttia hyvin herkästi myös sellaisille, jotka eivät aborttia halua. Minulla on tuttava, jolle tarjottiin heti aborttia kun hän meni normaaliin neuvolatarkastukseen odottaessaan viidettä lastaan. Hän halusi lapsia eikä tietenkään halunnut aborttia ja oli närkästynyt kun sitä hänelle tarjottiin heti vaikka hän ei sitä pyytänyt, vaan oli tullut vain neuvolakäynnille. Hänellä on 11 tervettä lasta, joista kaikki painavat vuorollaan yo-lakin päähänsä ja jatkavat opskelua ammattiin ja perustavat perheen. He eivät ole lestadiolaisia. Mutta he ovat halunneet ison perheen, jonka ovat myös saaneet, vaikka ovat saaneet myös kummeksuntaa osakseen, että niin monta lasta…
Muutama muukin tapaus on sattunut, Mm. kierukkaraskauksissa on heti tarjottu aborttia. Mutta niissäkin tapauksissa on syntynyt terveitä lapsia.
Asioilla on monta puolta.
Vuokko: ”Nyt on ollut puhetta siitä, miten mielellään eri uskontokunnissa puhutaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.”
Missä tarkalleen on ollut puhetta? En tarkoita, että asioista vaiettaisiin, mutta oma kokemukseni on, etteivät ne todellakaan ole missään keskiössä.
Vuokko: ”Ihmisen luontoon kuuluvalla seksuaalisella vietillä ja halulla saada oma lapsi, ei ole suoranaista yhteyttä keskenään. Tarkoitan sitä, että seksuaalisuuden kokemiseen ja toteuttamiseen ei tarvita halua saada lapsi. – – – Raskauden ehkäiseminen seksuaalisessa kanssakäymisessä on harvoin sataprosenttista. Vain selibaatti on sataprosenttista.”
Tässä on mielestäni jo vastaus ei-toivottuihin raskauksiin, vaikkakaan sitä ei ole kirjoitettu auki. 🙂 Jos harrastan seksiä, olen tietoinen, että sen seurauksena voi tulla lapsi.
En Juha sanonutkaan, että aihe olisi keskiössä, on vaan ollut puhetta, olikohan se peräti Kotimaan uutisissa yhtenä aiheena…? Jostakin aihe kuitenkin sai alkunsa mietittäväkseni.
Juhalta:
”Jos harrastan seksiä, olen tietoinen, että sen seurauksena voi tulla lapsi.”
Tämä on avainajatus. Periaatteessa voisi ajatella, jotta aborteilta -jotka eivät ole koskaan hyvä asia- vältyttäisiin, pitäisi olla valmis ottamaan lapsi vastaan jos se on tullakseen. Siis periaatteessa. Mutta käytännössä, mitä siitä seuraisi, jos ei-toivottuja lapsia saatettaisiin maailmaan vaikka missä olosuhteissa, sen tietää varmasti vain hoitohenkilökunta. Heillä on tietoisuus kaikista eri asioista, mitä näihin toteutettuihin abortteihin liittyy.
Kun me ihmiset elämme vaikka ja minkälaisissa eri todellisuuksissa, emme voi suoraviivaisesti sanoa tähänkään aborttiasiaan paljon mitään. Niin kuin tuossa joku kertoi omasta tilanteestaan, että itse ollaan epätoivoisesti yritetty keskeyttää raskautta ja siihen liittyy vielä alkoholia ja lääkkeitä, niin voin kuvitella, mikä heidän tilanteensa on ollut lääkärin vastaanotolla ja kuinka lääkäri on varmasti nähnyt parhaaksi abortin. Kuka teistä muutes olisi toiminut toisin?
Voidaanhan tässä puhua seksiä harrastavien vastuullisesta parisuhteesta ja valmiudesta yllätysraskauksiin, mutta näin onnellisestihan ei kaikkien kohdalla ole. Se ei ole sitä edes vl-liikkeessä, jossa abortti on suoraan murha eikä vaihtoehtoja ole. Sielläkin on vaikka ja kuinka paljon ei-toivottuja raskauksia, joista varmaan ihan tosi harva päätyy aborttiin. Ei-toivotut lapset vain synnytetään ja suurimmaksi osaksi ne muuttuvat jo odotusaikana toivotuiksi ja rakastetuiksi. Näin kävisi varmaan myös monelle ei-vl-naiselle, joka on vastentahtoisesti raskaana. Mutta vl-liikkeessä on myös sellaisia surullisia tapauksia, joissa äidin on ollut vaikea kiintyä lapsiinsa ja he ovat joutuneet opettelemaan sitä ammattilaisten kanssa. Jos on itse ollut epätoivottu ja kuullut siitä koko ikänsä, on vaikea kiintyä omiinkaan lapsiin.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288656498000.html?pos=ok-nln
Tuossa yksi äiti kertoo, että lapsi oli vahinko eli ei-suunniteltu, mutta lapsi on kuitenkin parasta, mitä hänelle on tapahtunut.
Olen katsellut silloin tällöin TV-ohjelmaa Teiniäidit. Siellä on monenlaisia kohtaloita, mutta nostan hattua kaikille heille kun ovat ottaneet lapsen vastaan ja osa on selvinnyt ihan hyvin lapsen tuomien haasteiden kanssa, osalla on ollut vaikeampaa ja osa on saanut apua omilta äideiltään. Joku on repsahtanut huumeisiin ja menettänyt lapsensa huoltajuuden ainakin joksikin aikaa.
Kuten huomaamme, aborttiin ei ole yhtä ainoaa näkökantaa eikä ohjetta vaan äitien elämäntilanteet ovat moninaiset samoin kuin päätökset synnyttää lapsi.
Tässä puhutaan koko ajan ”äidin päätöksestä synnyttää lapsi/olla synnyttämättä lapsi.”
Mutta eikö tällä vielä syntymättömällä lapsella ole mitään oikeuksia? – Ei edes oikeutta elämään?
Lähes 90% aborteista tehdään sosiaalisin perustein.
Nykyään tehdään noin 10 000 aborttia vuosittain. Jokapäivä tapetaan yhtä koululuokallista lapsia vastaava määrä.
Aborttilaki on täysin, 100%:en epäinhimillinen. Sen mukaan (syntymättömän) ihmisyksilön arvo määräytyy iän perusteella.
Suomessa on vuodesta 1970 lähtien murhattu arvioilta noin 600 000 – 700 000 ihmistä.
Samanaikaisesti me olemme äärimmäisen tarkkoja siitä, että syömme vapaasti kasvatetun kanan munia. Että jokaisella sialla, kanalla ja lampaalla on inhimillisesti arvokkaat elinolosuhteet.
On räikeen propagandista puhua tappamisesta ja murhaamisesta abortin kohdalla.
No, sitten vaan ne hoitajat, jotka kokevat velvollisuudekseen, niin ilmiantamaan naisia, joille raskauden keskeytys on tehty. Ja murhasta tuomiot? Juridisesti ihan pielessä. Niin, ja miten miehet saataisiin osalliseksi? Ei mitenkään, kun kyseessä naisen teko.
Jospa pysyttäisiin omilla tontilla.
Ongelmaan en puutu, mutta sen käsittelyyn puutun. Jos Jumala on? Niin, jos Hän on myös Kaikkivaltias? Niin Hänellä on oikeus puuttua ihmisen elämään. Jos kuitenkin on niin, että se paha olo olisikin sisimmässä omantunnon vaiva, niin kenen syytä se on? Jos toinen ihminen ei saa sanoa, että joku teko on väärä, niin saako Jumala niin tehdä ja mikä siihen sitten neuvoksi? Terapiaa ja lääkkeitä on kai käytetty, mutta jos ne eivät auta? Onko se suvaitsemattomien uskisten syytä? Miksi ei käytetä sitä ainoaa lääkettä, joka parantaa omantunnon haavat? Mikä panee hyljeksimään ainoaa joka voi auttaa?
Joo, moni esiintyy jumalan nimissä. Eiköhän se Jumala osaa puhua ihan ihmisille itselleen, ei siihen tarvita toisten elämään hanakasti haluavien puuttumista. Siis abortin kyseessä ollen, joka ei ole rikollista.
Sonja! Onko nyt niin, että et itse tarvitse Jumalaa, kun kirjoitat pienellä, ettkä sallisi muidenkaan turvautuvan Häneen?
Kirjoitin pienellä sen jumalan, jonka nimissä toiset tulevat ja isolla Jumalan, joka puhuu ihmiselle itselleen Kristuksen rakkauden kautta.
Tiedätkö mitä Kristuksen rakkaus oikein merkitsee? Se merkitsi Hänelle itselleen antautumista ihmisten pilkattavaksi, ruoskittavaksi ja lopulta tapettavaksi, siksi, että ihmiset saisiavt syntinsä anteeksi. Ei siksi, että se vapauttaisi ihmistä estottomasti toteuttamaan itseään, vaan olemaan Hänelle kuuliaisia. Tämä on Kristuksen rakkauden raamatullinen sisältö.
No kuule, älä sinä arvuuttele minun uskoani. Kyllä Jumala tietää ja se riittää.
Oliko tässä jotain arvuuttelua? Nyt minun ei tarvitse arvuutella, minä luulen nyt tietäväni? Jos olisit sanonut aamenen, niin se olisi ilmaisuut asian laidan, mutta et siis hyväksynyt tuota määritelmää. Laita nyt kumminin tuo määritelmä talteen, jospa sillä vielä joskus olisi käyttöä, mutta jos meinaat ettei käyttöä tule, niin unohda koko juttu.
”Jos olisit sanonut aamenen, niin se olisi ilmaisuut asian laidan, mutta et siis hyväksynyt tuota määritelmää. Laita nyt kumminin tuo määritelmä talteen, jospa sillä vielä joskus olisi käyttöä, mutta jos meinaat ettei käyttöä tule, niin unohda koko juttu.”
Kiitos vain kovasti yläpuolelle asettumisesta ja kaiken paremmin tietämisestä. Oikein imperatiivissa puhut mulle. Sinä kun et tunne minua, niinkuin Jumala tuntee minut paremmin kuin minä itsekään itseäni tunnen, niin kannattaisikohan rukoilla, että Jumala asettaisi suullesi vartijan.
Loukkaavaa luulla tietävänsä ja asettua toisen yläpuolelle. Oikeinko tosissasi uskot minun tarvitsevan sinun määritelmiä ja ennakkoluulojesi projisiointia minuun? Tuo siis retorinen kysymys vain.
Kiitos vastauksestasi. Siunausta elämääsi!
Kiitos samoin, Lauri!
Kari-Matti, asiaan liittyy – kuten olet täältä varmaan lukenut – monia ulottuvuuksia, mustavalkoisuus peittää silmät todellisuuden monimuotoisuudelta.
Niinpä en väitä, että sinulle esitetty (ja vastaamatta jäänyt) kysymys kattaisi koko aihetta, vain pienen siivun siitä. Kieltäisitkö abortin jonkun muun kuin sinun raikaamalta vaimoltasi? Tai tyttäreltäsi?
”Raikaamalta” piti tietenkin olla ”raiskaamalta”.
Neljä asiaa.
Ensimmäiseksi: vastustan aborttia. Toiseksi: en silti ole esittänyt kategorista aborttikieltoa. Kolmanneksi: jos vastustaa aborttia, ei silti tarvitse vastata sen luokan kysymyksiin kuin, jos veljesi ja poikasi raiskaavat äitisi, kiellätkö abortin?
Neljänneksi: Vanha havainto. Ilola ei piittaa pätkääkään blogissaan esitettyjen kommenttien asiallisuudesta.
Mikä on Kari-Matti kenenkin mielestä asiallisuutta? Veteen piirretty viiva kun kaikki selittelevät kommenttejaan ”kotia” päin. Yritetään kunnioittaa toisiamme ja olla asiallisia.
Jep. Nähdäkseni aborttia voi silti vastustaa joutumatta vastaamaan Panun ja Sonjan mauttomiin ja makaaberiin kysymyksiin: mitä jos vaimosi tai tyttäresi joutuisi jonkun muun kuin sinun itsesi raiskaamaksi?
Ei sun ole pakko vastata ihan mihinkään kysymykseen, jos se tuntuu hankalalta tai et muuten vaan halua vastata. Ei minusta tuossa ole mitään loukkaantumisen aihetta. Joskus tällaisen ”rautalankaväännöksen” avulla voi hyvin sekä täsmentää omaa pointtia, että auttaa kanssakeskustelijaa näkemään asiasta eri puolia.
Kari-Matti, teksteistäsi (ja edustamastasi? liikkeestä) saa kategorisen kuvan. Olen myönteisesti yllättynyt lievennyksestäsi. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä olisi sellainen tilanne (äidin hengenvaara pois lukien), jossa abortin ymmärtäisit tai hyväksyisit.
Tarkoitukseni ei todellakaan ollut loukata sinua vaan tuoda asia tarpeeksi lähelle.
Jusu Vihervaara
19.02.2014 20:45
”Uskon, että Riston mieli muuttuisi, jos hänet raiskattaisiin ja hän tulisi sen seurauksena raskaaksi.”
Kari-Matti Laaksonen
20.02.2014 15:13
”Jusu, mies ei edellenkään voi ymmärtääkseni tulla raskaaksi.”
Tuon empatiakyvyttömyyden takia laajensin kysymystä, joka on mielestäsi makaaberi. Sinun kommenttisi oli tylyintä, mitä odottaa sopii kristityltä.
Ja makaaberia ovat murhaamis- ja tappamissyytökset. Kenelle niitä esitetään? Terveydenhuollolle, lääkäreille, lainsäätäjille, siittäjille? Ei vaan naisille, joiden tilanteita ei toisella ole mahdollisuutta arvioida. Itse naiset kantavat vastuunsa.
Panu, mikäköhän se edustamani liike on?
Sydämeltäni olen aivan varmasti lestadiolainen, ja tunnen suurta vetoa vanhoillislestadiolaisuuteen. Oikeastaan minulle ei muuta uskonnollista ryhmää jääkään, kun sovellan itseeni Groucho Marxin tunnettua lausetta: ””Minä en liity yhdistyksiin, jotka hyväksyvät minut jäsenekseen.”
Mutta itse kysymykseesi. Omassa katsantokannassani sikiö, sen iästä riippumatta, on myös ihminen. Niin kutsuttu abortti on tappamista. Jos äiti on hengenvaarassa, tulee tilanteesta tehdä kokonaisarvio.
On koko moraalisesti täysin välinpitämättömän ja yliseksualisoituneen kulttuurimme vika, että nainen saattaa joutua yksin kohtaamaan tilanteen, jossa syntyneestä lapsesta huolehtiminen on syystä tai toisesta, psyykkisesti tai sosiaalisesti mahdotonta. Tällöin yhteiskunnan on otettava vastuu.
”Lievennyksesi” jäi nyt aika vaatimattomaksi. Jos oikein ymmärsin, hyväksyt abortin vain äidin hengen pelastamiseksi. Kannatatko siis lainsäädäntöä, jossa abortti sallitaan vain em. tilanteessa? Siinä tapauksessa ”kategorinen” tulkintani kannastasi osoittautuu oikeaksi. Edelleen on tietenkin mahdollista ja jopa todennäköistä, että arvioni menevät ainakin osin metsään.
Viimeinen kappaleesi on aika monitulkintainen. Mitä tarkoitat esimerkiksi sillä, että ”yhteiskunnan on otettava vastuu”, jos raskaus johtaa äidin kestämättömään tilanteeseen? Ehdotatko aborttia vai adoptiota?
Sinällään olet oikeassa siinä, ettei kenenkään pitäisi joutua kestämättömään tilanteeseen. Joudumme kuitenkin elämään ihmisten maailmassa. Ja tässä maailmassa – ei paratiisissa – tehdään myös päätös mahdollisesta abortista.
PS. Haluttomuutesi vastata ”makaaberiin” kysymykseen voidaan tulkita myös haluttomuudeksi myöntää oman argumentaation heikkoa kohtaa.