Laskiaisena laskeudumme paastoon, opettelemme irti päästämistä.
Laskiaistiistaina kotimme pihan valaisi kirkas talviaurinko, joka myös lämmitti poskia ja talon seinustaa. Yllättäen huomasin, että en ollut ainoa, joka oli asettunut nauttimaan valosta ja lämmöstä: Takapihan paksun männyn kaarnapinnalle oli painautunut talitiainen, joka näin valon lisäksi sai kehoonsa männyn rungon keräämää lämpöä.
Meillä saattaa olla runsaasti vääriä mielikuvia paastonajan ankaruudesta. Talitiainen opetti minulle sen tärkeimmän asian: Paasto on turhasta irti päästämistä ja tarttumista itseämme suurempaan hyvään.
Tunnetko hetken, joka pelottavasti katkaisee arkisen olemisen? Oletko jäänyt tuohon neuvottomuuden tilaan, jolloin ei näe, mikä mielekkyys tässä kaikessa oikeastaan on? Kun kulissit romahtavat ja rooliasut riisutaan, tuntuvat ulkoa opetellut vuorosanat kaikuvan merkityksettöminä tuuleen. Yhteinen unelma pettää, lumous haihtuu.
Heräämisen tai havahtumisen hetkenä on kaikki laskettava uudelleen: Mikä kestää? Mihin vielä pystyy? Mitkä ovat kustannukset? Nykyään on muodikasta muistuttaa yhteisöllisyyden tarpeesta. Oikein onkin, että ystävää ei tässä tilassa jätetä! Raamattu varoittaa myös eristäytymisestä, siltojen katkaisemisesta.
Sisäisen tyhjyyden yllättäessä uusi voima ja mieli voikin todella löytyä yhteisöllisyyden kautta. Uusi luottamus Jumalaankin voi syntyä uskonystävien välityksellä, seurakunnan ja julistetun sanan keskellä. Jotenkin tähän ymmärrän liittyvän Jeesuksen kehotuksen seurata Häntä:
”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.” (Joh.12:25-26)
Löytääksemme varmuuden sisäisen tyhjyyden yllättäessä meillä on joskus tapana tukeutua valtaan -etsiä pysyvyyttä valtarakenteista. Tässä Jeesuksen neuvo on selvä: ”Minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.” (Mark. 10:40) Sisäinen tyhjyys ei ole tarkoitettu täytettäväksi ulkoisen aseman luoman merkityksen kautta. Sydäntämme emme voi lopultakaan pettää, vaikka kulissit sivustakatsojaa voisivatkin harhauttaa. Sydän tyyntyy vain Jumalan yhteydessä.
Pentti Tepsa, Kemijärven kirkkoherra
Pentti
Kiitos sinulle todella suurenmoisesta tekstistäsi
Osaat ihanasti sovittaa sanasi ja luoda kauniin kokonaisuuden
Lämmin kiitos Matias.
Hyvää laskiaista.
Hyvä Pentti T.
Kiitos tekstistä joka syventää paaston ajatusta.
Kuuluin elämäni 51 ensimmäistä vuotta ev.lut. yhteisöön. Tuolloin olin aika tietämätön paastosta, rippikoulusta oli jäänyt mieleen, että kirkkotekstiilien väri on violetti, ei juuri muuta.
Kun minut joitain vuosi sitten liitettiin ortodoksiseen kirkkoon, paasto ja sen osuus elämässä olivat ehkä suurimpia eroja ev.lut. käytäntöihin. Palvelukset toki ovat pitempiä ortodoksisessa kirkossa ja niissä on enemmän Raamatun lukua ja kuoron osuutta, mutta paasto tulee lähelle, koska se koskettaa monena päivänä ruokavalion muodossa.
.
Onko ev.lut. yhteisössä ajatusta paluusta raamatulliseen Kirkon käytäntöön eli myös ruokapaaston suositttelemiseen? (”Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat.” Mark. 2:20). Nykyäänhän se olisi peräti hyvin helppoa, koska vegaaniruokaa on tarjolla joka puolella.
Jari
Henkilökohtaisesti itse olen useana vuotena aloittanut liharuuasta ja kananmunista luopumisen papiston paaston ajankohdasta eli septuagesiman jälkeisenä maanantaina. Tänä vuonna sairastelin oikeaa jalkaani. Niinpä aloitin tämän mainitsemasi ruokapaaston vasta tuhkakeskiviikkona. (Saatan poiketa jossain yksittäisessä tilanteessa, kun tämä käytäntöni voisi aiheuttaa hämmennystä tilanteen luonteen huomioiden.)