Hengellisen ja maallisen elämän välille ei ole tarpeen vetää selkeää rajaa. Pappi Jaana Sahamies kirjoittaa pienessä kirjassaan Hiljaisuuden oppilaana puhuttelevasti: ”Hengellistä elämää eletään arjessa. Puuronkeitto, autonkorjaus, suhde puolisoon, yksinäiset illat tai hilpeät juhlat kuuluvat siihen yhtä lailla kuin rukous.”
Pyhiinvaellusten suosio on viime vuosina kasvanut meillä ja maailmalla. Ne liikuttavat vuosittain miljoonia ihmisiä. Kaipaamme kiireen, tietotulvan ja istumatyön vastapainoksi liikettä, luontokokemuksia, hiljaisuutta, rauhaa ja huolettomuutta.
”Miten voin pysäyttää kiireen, laskeutua Jumalan läsnäoloon ja vastaanottaa lepoa ja rauhaa?”
Monelle tulee ehkä pyhiinvaelluksesta ensimmäiseksi mieleen satojen kilometrien taivallus Santiago de Compostelaan tai vaeltelu Jerusalemin tai Rooman kaduilla. Pyhiinvaellus voi toki olla vaeltamista pyhiin paikkoihin, mutta yhtä hyvin se voi olla hetkessä läsnäolevaa kulkemista läheisellä metsäpolulla tai tutussa kulttuurimaisemassa. Levollista retkeilyä ja vanhan näkemistä uusin silmin.
Kokemus pyhästä ei ole kahlittu tiettyyn paikkaan, vaan se voi kietoutua yllättävän tavallisiin hetkiin, muistutetaan myös pyhiinvaellussuomi.fi-nettisivustolla. Fyysisen kulkemisen lisäksi pyhiinvaellus on aina syvyyssuunnassa tehty matka itseen. Tärkeintä ei ole kuljetun matkan pituus vaan sisäinen halu olla pyhiinvaeltaja.
Sivustolta löytyy myös rukouksia ja mietiskelyvinkkejä matkalle. Lähtiessäsi seuraavan kerran kävelylle voit pohtia: Mistä mieleni kiire kumpuaa ja kertoo? Miten voin pysäyttää kiireen, laskeutua Jumalan läsnäoloon ja vastaanottaa lepoa ja rauhaa?
Halutessasi voi rukoilla: Luojani, voimani ja virvoittava lähteeni, kanna minua tänäänkin. Anna luomisvoimasi hehkua kohtaamisissa ja valaista tieni. Anna minun kiireettömästi kulkea kohti Sinua, kohti toisia ja kohti yhteistä luomakuntaamme. Anna minun huomata hyvä jokaisessa kanssakulkijassa.