Perheiden ja sukujen joulunvietossa valmistelut, ruuanlaitto ja muu huushollaus harvoin jakautuvat tasaisesti. Psykoterapeutti Maaret Kallio muistuttaa uudessa kirjassaan, että suojaavat rajat kunnioittavat sekä omaa että jaettua ihmisyyttä. On oikein ajatella myös omaa jaksamistaan ja puolustaa herkkyyttään. On opeteltava ottamaan lepohetkiä myös silloin, kun kaikki on kesken.
Perinteet kantavat monia ja niitä on mukava vaalia. Osalle ihmisistä on hyvin tärkeää, että tietyt asiat tehdään juhlapyhinä kuten aina ennenkin. Valmisteluissa on tarkka järjestys ja tutut aikataulut, esiin kaivetaan tutut koristeet ja tarjolla on vakioherkkuja juhla-astioista. Kuunnellaan samoja levyjä ja lauletaan samat joululaulut kuin aiempinakin vuosina.
Niissäkin perheissä, joissa nuorten tai aikuisten ongelmat hallitsevat, joku tai jotkut pyrkivät yleensä pitämään yllä jouluperinteitä ja luomaan onnellisia hetkiä kaaoksen tai pelon keskelle. Rutiineilla ja perinteillä on suuri arvonsa ja jokaisella on oikeus haaveilla hyvästä joulusta.
Väärä kiltteys saa kieltämään omat tunteet
Vääränlainen kiltteys ja liiallinen venyminen voivat kuitenkin myrkyttää joulun ilmapiirin siinä missä liiallinen päihteidenkäyttö tai muut elämänhallinnan ongelmatkin.
Näyttelijä Outi Mäenpää kertoo Eeva-lehden haastattelussa (10/24) saaneensa lapsena kehuja ja kiitosta kiltteydestään niin paljon, että hänestä tuli täydellisyydentavoittelija. Hän kuvaa vääränlaista kiltteyttä äitinsä sukupolven riippakiveksi, joka siirtyi hänelle.
Sirpa Kähkönen puolestaan keskusteli Turun kirjamessuilla piispa Mari Leppäsen kanssa siitä, kuinka edellisten sukupolvien taakat ja erityisesti suvun vaietut tarinat vaikuttavat tuleviinkin polviin.
Kähönen kertoi toisinaan kysyneensä lapsena äidiltään, onko tällä paha mieli. Äiti kiisti asian, ehkä lasta suojellakseen, mutta totta kai pieni Sirpa tajusi äidin kehonkielestä, että kaikki ei ollut hyvin. Jos suu puhuu yhtä ja keho toista, lapsi jää hämmennyksen tilaan.
Kun liian kiltiksi kasvanut, ehkä väsynyt tai vanheneva äiti yrittää järjestää vuodesta toiseen perheelleen ja suvulleen idyllisen joulun, saattaa vilpitön ja hyvä tarkoitus kääntyä lopulta päälaelleen. Aaton lähestyessä tunnelma kiristyy, väsymys ja katkeruus kasvavat ja uhrautujan keho alkaa viestiä marttyyrin asennetta, vaikka äiti väittäisikin kaiken olevan ihan hyvin.
Lopulta koko perhe ja suku ahdistuvat, vaikka yrittävät näytellä perinteiden vaatimat roolinsa kunnialla. Idyllin tavoittelu johtaa peliin, jossa mikään ei ole sitä, miltä näyttää.
Viisautta onkin jakaa työt ja tehtävät sekä joulun valmistelussa että joulun pyhinä mahdollisimman tasaisesti, ja puhua työnjako auki jo hyvissä ajoin ennen juhlaa.
Tämä edellyttää joustoa ja uutta ajattelua kaikenikäisiltä juhlijoilta. Nuorempien on ymmärrettävä kantaa oma vastuunsa ja vanhempien on hyväksyttävä, että kaikkea ei ehkä tehdä juuri samalla tavalla kuin ennen.
Vastuullinen ihminen myös lepää
Outi Mäenpää kertoo oppineensa elämänsä varrella, ettei enää neuvottele omasta hyvinvoinnistaan, vaan kertoo selkeästi omista rajoistaan. Tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen ja avoin sanoittaminen mahdollistaa myös aidomman ja sovinnollisemman joulujuhlan.
Psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoittaa uusimmassa kirjassaan Mielenrauha (WSOY 2024) että rajojen tarkoitus on suojata voimavaroja ja vakauttaa tilannetta sekä ennakoiden että korjaten.
Jokaisen on huolehdittava perustarpeistaan, joita ovat uni, ravinto, lepo ja liike. Vasta kun ne ovat riittävässä tasapainossa, ihminen pystyy viisaisiin ratkaisuihin, tunteiden säätelyyn ja myös muiden ihmisten ymmärtämiseen.
Kallion mukaan toisten tarpeet voivat ajaa lähes automaattisesti ja tajuamattamme omien tarpeittemme tilalle, ikään kuin vain muut voisivat olla olemassa tarpeineen ja tunteineen. Tasapainoisessa tilanteessa huomioidaan kuitenkin kaikkien osapuolten tarpeet, eikä juhlajärjestelyistä päävastuussa oleva sivuuta siis omiaankaan.
”Hengittävämpää ajanjaksoa ja lepoa ei koskaan tule, jollei pysty lepäämään myös silloin, kun kaikki on kesken.”
Herättelevä on myös Maaret Kallion huomio siitä, että lepo tarkoittaa eri asiaa kuin nukkuminen. Lepo on valvetilassa tapahtuvaa lepäämistä, olemista ja pysähtymistä. Se on elpymistä ja rauhoittumista ja yhteyttä omaan sisimpäänsä. Kallio kirjoittaa, että lepääminen on vastuunottamista elämänvoimasta.
Lopulta se on vastuullista myös kanssaihmisiä ajatellen. Ei ole kenenkään etu, jos yksi uupuu liian raatamisen alle.
Monet meistä kilteiksi kasvaneista suorittajista venyy loputtomiin ja ajattelee, että huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa tai sitten joskus vanhainkodissa helpottaa. Oikeasti hengittävämpää ajanjaksoa ja lepoa ei koskaan tule, jollei pysty lepäämään myös silloin, kun kaikki on kesken.
Myös jouluvalmistelujen lomassa ja keskellä juhlaa on tärkeää muistaa levätä välillä, kesken kaiken. Valmista elämästä tai edes joulujuhlasta ei tule.
Hellitä ja totea: Nyt on näin
Mielenrauha ei ole Maaret Kallion mukaan jotain, jota joko on tai ei ole. Se on kuin virta, joka ei pysähdy. Sen sisälle mahtuvat niin onni ja tyytyväisyys kuin levottomuus, tuskaisuus tai surukin.
Kallio kannustaa kaiken kiireen ja paineiden keskellä huokaisemaan hetkeksi ja toteamaan: Nyt on näin. Tämä on hyvä ohje maadoittumiseen myös jouluna. Jossain kohtaa voimme vaan hellittää ja todeta: Nyt on näin.
Kun huolehdimme omista rajoistamme, delegoimme tehtäviä, muistamme levätä sopivalla ja sopimattomalla hetkellä ja keskitymme enemmän ihmisiin kuin olosuhteiden täydellisyyteen, voimme viettää juhlaa joka on tosi.
