Englannin anglikaanikirkosta on viime vuosina tullut uskonnollinen vähemmistö Iso-Britannian muiden vähemmistöjen rinnalle. Samalla uskonnottomien määrä Englannissa on räjähtänyt 46 prosenttiin. Luku käsittää jopa puolet kansasta, jos mukaan lasketaan ne, jotka eivät kyselyissä ilmoita uskontoaan. Skotlannissa uskonnottomia on jopa 52 prosenttia väestöstä.
– Uskonnottomat muodostavat nyt suuremman ryhmän kuin mikään uskonto, toteaa aihetta tutkiva sosiologi Linda Woodhead.
Uskonnottomilla tarkoitetaan niitä, jotka eivät katso kuuluvansa mihinkään uskontokuntaan. Valtaosa tästä ryhmästä on 16–24-vuotiaita, kun taas Englannin kirkon jäsenistä yksi prosentti kuolee joka vuosi. Entinen Canterburyn arkkipiispa lordi Carey on varoittanut, että ilman suunnanmuutosta kirkko on ”sukupolven päässä sukupuutosta”.
Woodheadin diagnoosin mukaan ongelma on se, että Englannin kirkosta on tullut liian uskonnollinen. Menneinä vuosikymmeninä kirkolla on ollut lähes päivittäinen rooli tavallisten englantilaisten elämässä, erityisesti kotiäitien arjessa. Woodhead muistelee lapsuutensa kirkon lämmintä ilmapiiriä, jossa naiset leipoivat ja lapset leikkivät. Kirkossa vaihdettiin reseptejä ja vinkkejä puutarhan hoitoon. Toisinaan se keräsi koko kylän yhteisen juhlapöydän ympärille.
Tämän ”yhteiskunnallisen uskonnon” sijasta Englannin kirkko edustaa Woodheadin mukaan yhä enemmän ”lahkomielistä uskonnollisuutta”.
– Sen sijaan, että kirkko nähtäisiin yhteiskunnan sydämenä, lahkomielinen uskonnollisuus asemoi itsensä yhteiskuntaa vastaan. Se vetää selkeän rajan uskovien ja syntisen maailman väliin.
Woodhead syyttää lahkolaisuudesta Englannin kirkon evankelista siipeä. Evankelisten anglikaanien teologia ja etiikka on konservatiivista. Heidän toimintansa on lähellä sitä, mitä Suomessa vapaat suunnat harrastavat: ylistysmusiikkia, aikuiskasteita, katuevankeliointia, karismaattisuutta ja uusien seurakuntien istuttamista.
– He ovat monta vuosikymmentä yrittäneet saada kirkon haltuunsa. Nyt he ovat onnistuneet, Woodhead toteaa.
Hän viittaa evankelisen Justin Welbyn nimittämiseen Canterburyn arkkipiispaksi kolme vuotta sitten. Canterburyn arkkipiispa on Englannin kirkon tärkein johtaja.
– Samalla kuitenkin suuri osa tavallisista kansalaisista kokee kirkon hyljänneen heidät.
Uskonnottomien määrä kasvussa
Heinäkuun lopussa ilmestynyt Woodheadin kirja That Was the Church That Was kertoo siitä, miten Englannin kirkko menetti englantilaiset ihmiset. Teos herätti kohun ja poiki oikeusjutun jo ennen ilmestymistään. Oikeusjuttu johtui Woodheadin mukaan ”varsin tylsästä” virheellisestä väittämästä kirjassa. Kohu taas seurasi spekulaatioista, jotka heräsivät, kun kustantaja vaati arvostelukappaleita palautettaviksi välittömästi.
Kirja väittää, että kirkon suosio on laskenut 1980-luvulta lähtien kolmen pitkän kiistan vuoksi. Nämä koskevat eronneiden lupaa mennä uudelleen naimisiin, naispappeutta ja samaa sukupuolta olevien avioliittoja.
Viimeisenä mainitun suhteen Welbyn johtama kirkko pysyttelee edelleen perinteisellä kannalla, vaikka Woodheadin mukaan ”kauhean monet” papit ja piispat ovat itse homoseksuaaleja.
– He ovat sitoutuneet opetukseen, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen ei ole sallittua. He sanovat yhtä ja tekevät toista. Tämä on saattanut kirkon epäedulliseen valoon.
Eri näkökulmasta katsottuna vaikuttaa siltä, että Englannin kirkko on edelleen elossa evankelisen liikkeen ansiosta. The Telegraph -lehden toimittaja Tim Stanley huomautti hiljattain, että Englannin kirkon kävijämäärät olivat pohjamudissa myös 1700-luvun lopussa. 1900-luvun alkupuolella aktiivisten anglikaanien määrä kasvoi oleellisesti siksi, että evankeliset aloittivat aktiivisen lähetystyön omassa maassaan.
Nykyään suuri osa aktiivisista ja ikärakenteeltaan nuorista seurakunnista on evankelisia. Sen sijaan kirkosta lähteneet ovat monien kommentaattoreiden mukaan pääasiassa liberaaleja kulttuurikristittyjä.
Englannin kirkon pakkolasku ei itsessään selitä uskonnottomien kasvua tilastoissa. Vaikka Englanti on maallistunut kymmeniä vuosia, vasta lähiaikoina uskonnottomaksi identifioitumisesta on tullut kulttuurisesti relevantti vaihtoehto.
Syy voi olla osittain Richard Dawkinsin kaltaisten uusateistien uskonnonvastaisessa julistuksessa. Yli puolet uskonnottomiksi julistautuvista englantilaisista kieltääkin vahvasti tai varovasti Jumalan olemassaolon. Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloissa monet niistä, jotka eivät tunnusta mitään tiettyä uskontoa, kuitenkin uskovat Jumalaan ja rukoilevat usein.
Woodheadin mukaan tärkein syy uskonnottomien määrän kasvuun on se, etteivät lapset enää peri vanhempiensa uskoa. Tradition lanka on katkennut.
Pohjoismaisissa kirkoissa tilaa erilaisuudelle
Pohjoismainen luterilaisuus voi hänen mielestään hyvin verrattuna Englannin kirkkoon. Woodheadin näkökulmasta myös Suomessa kirkolla on edelleen tärkeä rooli valtaväestön elämässä esimerkiksi rippileirien muodossa, vaikka jumalanpalveluksiin osallistujien määrä ei juuri eroa Englannin kirkon tilastoista.
Woodhead hämmästelee, miten monet maallistuneet pohjoismaalaiset maksavat kirkollisveronsa mielellään.
– Englannissa ei tarvitse maksaa penniäkään. Ja silti meitä on kirkossa niin vähän.
Woodhead selittää eroa sillä, että Pohjoismaiden luterilaisissa kirkoissa on enemmän tilaa erilaisille kristityille. Aiemmin myös Englannin kirkossa evankeliset, liberaalit ja katoliset anglikaanit olivat tasapainossa. Viimeisenä mainittu ryhmä painottaa Englannin kirkon katolisia juuria, ja heidän jumalanpalveluksissaan korostuu katolinen oppi ja käytäntö.
Nyt kirkossa on Woodheadin mielestä vain yksi linja.
– Ja jos et omaksu sitä, sinua ei pidetä oikeana kristittynä.
Woodheadia huvittaa se, että kirkko on laatimassa uutta katekismusta.
– Se tulee tappamaan kirkon. Aiemmin Englannin kirkko on nimenomaan onnistunut yhdistämään ihmiset sillä, että se ei ole selkeyttänyt omaa teologiaansa.
Kakkua tai kuolema
Woodheadista on tullut yksi kirkkonsa kovaäänisimpiä kriitikoita. Hän on julkisesti ehdottanut myös kirkon poliittisen valta-aseman purkamista. Vaikka käytännössä se on hänen mukaansa jo tapahtunut, istuu parlamentin ylähuoneessa edelleen 26 piispaa.
Haastattelun lopussa sosiologi herkistyy vielä nostalgiseksi.
– Lapsuuteni kirkossa oli lämpöä, ystävällisyyttä, rakkautta, hyväksyntää ja tasa-arvoa. Ihania naisia, jotka leipoivat ja pitivät huolta.
– Evankeliumi on minulle tätä. Ei sitä, että meillä on totuus ja teillä ei, ja te olette menossa helvettiin, hän matkii evankelista ajattelumallia.
On vaikea välttyä ajatukselta, että tutkijan omat kokemukset evankelisista uskovista värittävät vahvasti hänen ajatteluaan.
Vieressä istuva ruotsalainen kollega kommentoi, että tavallisten, pullantuoksuisten brittinaisten merkitystä kirkolle puolustavan Woodheadin viesti on oikeastaan ”kakkua tai kuolema!”
Woodhead innostuu heti.
– Kakkua tai kuolema! Sen olisi pitänyt olla kirjani mainoslause.
Kuva: Lari Launonen. Linda Woodhead luennoi kesäkuussa Helsingin yliopistolla järjestetyssä uskontotieteen konferenssissa.
Korjattu 11.8.2016 kello 14.45: Otsikossa muutettu sana brittitutkija sanaksi asiantuntija.
Lue myös: