Dokumenttielokuva on ainoa elokuvan laji, jossa tekijöiden ammattitaito saa loistaa poissaolollaan. Kansainväliset festivaalit esittävät runsaasti huonosti kuvattuja, huonosti leikattuja, taitamattomasti äänisuunniteltuja töitä, joiden merkitys on jossain muualla.
Elokuvien kuvaamiseen ja koostamiseen tarvittavat laitteet ovat nykyään kaikkien ulottuvilla. Katsoja on valmis antamaan dokumentille paljon anteeksi, jos hän on tullut etsimään siitä jotain itseään kiinnostavaa. Jos aihe on pyhä, se riittää. Elokuvasta tulee arvokas. Tiedämmehän sen jo läheisiämme kuvaavista tallenteista.
Tällä viikolla järjestettävän DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalin ohjelmistoon kuuluu elokuva säveltäjä Arvo Pärtistä. Millä tavoin elokuvataide kohtaa yhden aikamme suurista nykysäveltäjistä? Pärtin musiikkia on toki soitettu elokuvissa vuosikymmenet. Vaan millainen on tämä vetäytyvä, valokuvissa mitä henkistyneimmän oloinen kaveri, hänen suhteensa maailmaan?
Pärt, Passion-kantaatin (1989) säveltäjä, kääntää vaimonsa asettamaa videokameraa suoraksi. Elokuvan ohjaaja hyödyntää Pärtin kotitallenteita. Niissä lapsenlapset juoksentelevat, yksi heistä hakkaa säveltäjän pianoa, Pärt rupattelee vaimolleen mukavia ja löntystelee kotonaan. Näemme myös otteita säveltäjästä hassuttelemassa syntymäpäivillä, tanssimassa ja kyläilemässä.
Dokumentti sihtailee Pärtiä kirkoissa, joissa harjoitellaan hänen uudempien töidensä esityksiä. Klassikot ovat tässä elokuvassa poissa, ja ne soivat kaihoisasti katsojan mielessä. Mitä tärkeämpi hahmo Pärt on dokumentin katsojalle, sitä enemmän hän saa siitä irti. Ihminen, joka eksyy ensi kertaa taiteilijan äärelle elokuvan välityksellä saattaa jopa jättää levytykset hankkimatta.
Pärt paljastuu arjessaan syvästi uskonnolliseksi henkilöksi. Kuvat hänen keskittyneestä olemuksestaan Neitsyt Marian kuvan ja pianonsa äärellä jäävät mieleen, vaikka kamera heiluukin ikävästi. Säveltäjän huomiot ihmisen pienuudesta maailmankaikkeudessa ovat humoristisia ja liikuttavia.
Mistä taiteen tai pyhän kokemus syntyy? Olisiko elokuva, joka edustaisi vastaavaa osaamista ja kurinalaisuutta kuin Pärt omassa työssään, parempi kuin tämä irtonainen, palvoen tehty amatöörivideo? Vai muistammeko mieluummin sanan amatööri alkuperän, ja paitsi rakkauden, myös pyyteettömyyden?
DocPoint-festivaali Helsingissä 31.1.2016 asti. Dokumentti Arto Pärt – Even if I Lose Everything Orionissa tänään 28.1. klo 21.
Kuva: DocPoint