Jumalanpalvelukseen kannattaa panostaa, sanoi arkkipiispa Kari Mäkinen kirkon jumalanpalveluspäivillä Seinäjoella 4.2. Samalla hän tunnusti olevansa huono seurakuntalainen.
– Minun on vaikea kuvitella kirkkoa, joka lakkaisi piittaamasta jumalanpalveluksesta tai lakkaisi viettämästä jumalanpalvelusta. Sellainen kirkko voisi luoda tehokkaan organisaation ja pätevän strategian, mutta sisällöllisesti se olisi ontto, Mäkinen sanoi.
– Jumalanpalvelus antaa ominaislaadun ja identiteetin kristilliselle kirkolle. Jumalanpalvelus on sieluttoman maailman sielu ja sydämettömän maailman sydän.
Mäkinen myös sanoi, että tuntee olevansa huono seurakuntalainen ja sai myötätuntoisen hymyn paikalla olleelta monisatapäiseltä yleisöltä.
– Kun muutin tuomiokirkkoseurakunnan alueelle, kirkkoherra lähetti kirjeen jossa kutsui mukaan toimintaan.
Mäkinen sanoi, ettei ole aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa eikä kovin usein osallistu jumalanpalveluksiin – sillä usein hänellä on sunnuntaisin työeste.
Pyhyyttä ja inhimillisyyttä, syvyyttä ja latteutta
– Seurakuntalaisena astun jumalanpalveluksessa keskelle pitkää perinnettä, jossa on syvyyttä, pyhyyttä ja armollisuutta. Jumalanpalveluksessa sanoitetaan elämää tietoisena Jumalan läsnäolosta. Siellä on pyhyyttä ja inhimillisyyttä, ikuisuutta ja ajankohtaisuutta – ja ainakin jos minä olen saarnaamassa – latteutta ja syvyyttä, Mäkinen sanoi hymyillen
Mäkinen myönsi, että usein hänen ajatuksensa vaeltelee jumalanpalveluksessa ja mieluusti hän antaa sen vaeltaa.
– Tiedän, että ympärilläni hengittää pitkä perinne ja olen sen sisällä.
Mäkinen ihmettelee, miksi kirkossa usein kuvitellaan ihmisen mieli paljon uskonnollisemmaksi ja elämänkatsomuksellisesti virittyneemmäksi kuin se oikeasti on. Että kirkossa pitäisi olla jotenkin erikoisesti.
– Itse kaipaan jumalanpalvelukselta luontevuutta, jonka takana huokuu hiljaisuus. Että ollaan salaisuuden keskellä.
Ripistä hengellinen kehityskeskustelu
Tervetulleen särön Seinäjoki Areenaan jumalanpalvelushyminään toi kansaedustaja Anna Kontula (vas), joka arkkipiispan kanssa samassa paneelissa ollessaan pyysi anteeksi yleisöltä, sillä hän ei lainkaan pääse mukaan messun hienouksiin.
– Ulkoapäin katsottuna messu näyttää suljetulta ja tunnen siellä vierautta.
Kontula koki ongelmana myös kellottamisen eli sen että jumalapalvelus on tietyssä paikassa tiettyyn aikaan – enää kovinkaan moni asia yhteiskunnassa ei ole samalla tavalla sidottu.
Kontula myös kysyi, pitääkö kirkossa olla jokin ydin ja ovatko vain ne, jotka viihtyvät messussa kirkon ytimessä.
Kontula esitti lisäksi, että rippikäytäntö pitäisi ottaa takaisin käyttöön.
– Rippi voisi olla hengellinen kehityskeskustelu.