Hiljainen, ujo, tavallinen kristillisyys.
Näillä sanoilla arkkipiispa Kari Mäkinen kuvailee suomalaisen luterilaisuuden erityispiirteitä. Olemme sopineet Kotimaan perinteisen adventtihaastattelun teemaksi reformaation. Mäkinen aloittaa muistuttamalla, että täällä pohjoisessa reformaatio toteutui hitaasti.
Muutokset tapahtuivat monen sukupolven aikana, eikä tavallinen kirkkokansa välttämättä edes huomannut niitä. Merkittävämpää kuin se, että papit pääsivät nyt luvan kanssa naimisiin ja luostarit tyhjenivät vähitellen, oli se, että jumalanpalvelukset jatkuivat ja kirkko toi kansalle turvaa. Kirkko ei jakautunut vaan muuttui.
– Täällä luterilaisuuden ei ole tarvinnut profiloitua jotain toista vastaan, koska meillä ei ollut jakautuneen kirkon traumaa. Sen tähden on ollut mahdollista olla luterilainen aika hiljakseen.
Ei vain valtarakenteita
Reformaation perintö ja luterilaisuus ovat arkkipiispan mukaan niin syvällä suomalaisessa kulttuurissa, ettei sitä aina pysty kunnolla erottamaankaan. Hän viittaa tuoreeseen Kirkon nelivuotiskertomukseen, jonka mukaan kolmannes suomalaisista on katsomukseltaan vahvasti luterilaisia riippumatta siitä, kuuluvatko he kirkkoon tai uskovatko he Jumalaan.
– Luterilaisuus on jossain suomalaisen kulttuurin syväjuonteissa, mutta sen roolissa on tapahtunut muutoksia.
Ensinnäkin luterilaisuus ja kirkon identiteetti eivät Mäkisen mukaan samaistu kansallisvaltioon samalla tavalla kuin itsenäisyyden alussa. Nyt luterilaisuus liittyy osaksi maailmanlaajuista kristillisyyttä. Toiseksi luterilaisuus ei myöskään kiinnity yhteiskunnalliseen auktoriteettirakenteeseen, vaan toimii entistä enemmän osana kansalaisyhteiskuntaa ja ihmisten arkea.
Pelkistä valtarakenteista ei arkkipiispan mukaan ole kyse myöskään reformaation merkkivuoden vietossa. Mäkistä naurattaa, kun häneltä kysyy, onko vaarana, että juhlallisuudet kiinnostavat vain kirkkoeliittiä. Kysymykseen on hankala vastata arkkipiispan työhuoneesta käsin. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei kaikkea merkkivuoteen liittyvää ohjailla kirkon keskushallinnosta.
– Minulle käytiin hiljattain tuomassa Turun koulujen tekemät reformaatiovuoden teesit. Niihin olivat osallistuneet kaikki Turun koululaiset. Ei tämä nyt ihan pelkkää eliitin touhua ole.
Mäkinen muistuttaa myös, että vuosien ketjussa ja ihmisten historiassa merkkivuosi on kuitenkin vain yksi vuosi muiden joukossa.
– Toisaalta on hyvä, että tulevan vuoden aikana pysähdytään miettimään, mitä reformaation perintö meille tarkoittaa.
Arkikielestä kirkkokieleksi
Yksi pohjoisen reformaation vallankumouksellisimmista piirteistä oli arkkipiispan mukaan kieli. Oman kielen merkitys saattoi olla Suomessa vielä voimakkaampi kuin Keski-Euroopassa. Reformaation myötä tavallisten ihmisten, kalastajien, torimyyjien ja suutarien kielestä tuli kirkko- ja kirjakelpoinen kieli.
– Aina ei ehkä ymmärretä, miten merkityksellistä se oli, että Jeesus alkoi puhua meidän kieltämme.
Reformaatio teki arjen kielestä kirkkokielen. Nykyään on kuitenkin mietittävä, missä määrin kirkon tapa olla ja puhua kuvastaa ihmisten arkea. Onko kirkon arjen kieli hyvinvoivan enemmistön kieltä?
Parin sadan viime vuoden aikana uskon kieli on Mäkisen mukaan eriytynyt oman alakulttuurinsa kieleksi.
– Millä tavalla uskoa ja koko reformaation perintöä voidaan ilmaista sellaisella kielellä, joka on samanaikaisesti syvästi sisällyksekästä ja ihmisille ymmärrettävää?
Mäkinen ajattelee, että esimerkiksi rippikouluissa uskon kieli ja tämän päivän arjen kieli ovat aidossa vuorovaikutuksessa.
Sama prosessi, joka teki arjen kielestä kirkkokelpoista, johti myös itse arjen pyhittymiseen. Pyhän laskeutuminen arjen keskelle näkyy Mäkisen mukaan niin jumalanpalveluksessa, virsilaulussa kuin yhteisessä pappeudessa.
– Kristus astelee, ehkä huomaamattomasti, ihmisten keskellä.
Kielen ohella toinen reformaation merkittävä perintö Suomessa on arkkipiispan mukaan vahvan valtion perintö.
Siihen liittyy yhteinen vastuullisuus. Se, ettei yhteiselämän perusta rakennu hyväntekeväisyydelle ja almuille.
– Kun nämä kaksi ulottuvuutta liittyvät yhteen, olemme siinä eetoksessa, jolle pohjoismaista yhteiskuntaa on rakennettu.
Mäkinen puhuu yhteiskunnasta, jossa asioita katsotaan kaikkein heikoimmalla olevien näkökulmasta ja huolehditaan valtion kautta siitä, että kaikilla menee riittävän hyvin. Tämä reformaation perintö voi arkkipiispan mukaan sekä hyvin että huonosti.
– Tämä yhteiskunnan perusrakenne on edelleen olemassa, mutta on näkyvissä semmoinen suunta, jossa ihmisten todellisuudet erkaantuvat toisistaan. Hyvinvoinnin valitettavana, mutta väistämättömänä hintana aletaan pitää sitä, että jotkut jäävät ulkopuolelle.
Maahanmuuttajat vahvistaneet kirkon itseymmärrystä
Reformaatio oli suuri yhteiskunnallinen ja uskonnollinen murros. Aikalaiset eivät kuitenkaan tienneet elävänsä murroskautta. Asioiden todelliset merkitykset paljastuvat vasta ajallisen etäisyyden päästä.
– Jokainen sukupolvi kuvittelee elävänsä poikkeuksellista muutosaikaa.
Aina on kuitenkin meneillään joitakin muutoslinjoja, jotka hiljalleen muokkaavat yhteiskuntaa. Yhdeksi sellaiseksi Mäkinen nimeää pakolaisten maailmanlaajuisen suuren määrän. Vaikka pakolaisten määrä Suomessa on vähäisempi kuin joissakin muissa maissa, heidän läsnäolonsa on jo vaikuttanut kirkkoon ja ravistellut kansallista olemassaoloa.
– Kirkon osalta ajattelen, että se on vahvistanut kirkon itseymmärrystä. Kirkolle ihmiset eivät ole ensisijaisesti kansallisuutensa tai taustansa edustajia. Se tapa, jolla seurakunnat ovat toimineet ja ovat valmiita reagoimaan, kertoo vahvasta identiteetistä.
Toinen yhteiskuntaa muokkaava muutos on maailman digitalisoituminen. Se vaikuttaa niin maailman hahmottamiseen, ajatteluun kuin kieleenkin.
– Ylipäänsä ihmisten liikkuvuus, tapahtuu se sitten virtuaalisesti tai fyysisessä maailmassa, rikastuttaa ja muuttaa myös kirkkoa.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Piispat puhuivat sisäministeri Risikon kanssa paperittomista – ”Toimme esiin vakavan huolen”
Arkkipiispa kirkolliskokoukselle: ”Tässä tilanteessa symboliset teot ovat tärkeitä”