Englannin anglikaanikirkon kirkolliskokous päätti eilen avata piispan viran naisille. Päätöstä edelsi pitkä, reaaliaikaisesti raportoitu keskustelu teologiasta, ekumeniasta ja kirkon järjestyksestä.
Edelleen koolla olevan Englannin kirkon kirkolliskokouksen tapahtumia on voinut seurata reaaliaikaisesti muun muassa mikroblogipalvelu Twitterissä. Myös esimerkiksi brittilehti The Guardian puolestaan kokosi nettisivuilleen reaaliaikaista uutisvirtaa historialliseksi luonnehtimastaan kokouksesta, jossa äänestys piispan viran avaamisesta naisille tehtiin.
Suomen anglikaanikirkon pappi Tuomas Mäkipää kertoi Kotimaa Pro:lle seuranneensa keskustelua sosiaalisen median palveluiden kautta.
– Panin erityisesti merkille, että tällä kertaa äänestettyä luonnosta pidettiin edellistä, vuonna 2012 äänestyksessä ollutta ehdotusta parempana. Nyt aloitetta puolsivat monet, jotka viimeksi äänestivät ehdotusta vastaan lakiteknisistä syistä, Mäkipää sanoo.
Englannin kirkolliskokous koostuu kolmesta kamarista, piispoista, papistosta ja maallikoista. Jotta kirkon järjestystä muuttavat päätökset voisivat mennä läpi, niiden on saatava kahden kolmasosan enemmistö kaikissa kolmessa kamarissa. Edellisellä kerralla, vuonna 2012, ehdotus ei mennyt läpi maallikkojen kamarissa.
Päivitys kirkkojärjestykseen
Mäkipään mukaan äänestystulosta voi katsoa kahdesta näkökulmasta.
– Ensimmäisen näkökulman mukaan teologinen työ tehtiin jo parikymmentä vuotta sitten, kun papin virka avattiin naisille. Nyt päivitettiin lähinnä kirkkojärjestys piispan viran osalta vastaamaan sitä todellisuutta, joka on hyväksytty naispiispuuden hyväksyneiden anglikaanikirkkojen ja Porvoon sopimuksen kirkkojen osalta. Toisen selityksen mukaan tämä oli teologinen suunnanmuutos. Itse kallistuisin ensimmäiseen selitykseen, Mäkipää sanoo.
Esimerkiksi brittimedioissa on ihmetelty, miksi kirkko ei hyväksynyt piispuutta naisille samalla kuin papin virkaakin. Mäkipää huomauttaa, että piispoja, papistoa ja diakoneja koskevat päätökset tehdään anglikaanisessa kirkossa aina erikseen.
– Tilanne on siinä mielessä ollut hankala, että emäkirkko on tullut asiassa monien muiden anglikaanikirkkojen perässä. Ekumeenisesti tämä on erityisesti meille Pohjoismaissa asuville merkittävä päätös, koska olemme täällä käytännössä riippuvaisia paikallisista luterilaisista kirkoista. Esimerkiksi silloin kun Irja Askola valittiin virkaan, kutsuimme hänet heti vieraaksi messuumme ja viestitimme tunnustavamme hänen piispuutensa, vaikkei kirkkojärjestys sitä tehnytkään, Mäkipää sanoo.
Muuten hän ei usko päätöksen vaikuttavan ekumeenisiin suhteisiin merkittävästi.
– Huolta kirkolliskokouksessa ilmaistiin erityisesti suhteesta roomalais-katoliseen kirkkoon. Ihmisillä on ekumeenisessa työssä erilaisia intressejä. Toivon, että tällä ei olisi perustavanlaatuista haittaavaa merkitystä ekumeeniselle työlle. Ajatuksena kuitenkin on, että jokainen kirkko itse määrittää kirkkojärjestyksensä ja virkansa. Haaste se toki on, mutta kyllä ne varsinaiset erimielisyydet esimerkiksi seurakuntaopista ja virkakäsityksestä ovat jossain paljon syvemmällä, Mäkipää pohtii.
Piispa ja kirkon ykseys
Piispalla on anglikaanikirkossa myös selvästi enemmän valtaa ja merkitystä kuin esimerkiksi luterilaisessa kirkossa. Mäkipään mukaan piispan tehtävänä on toimia kirkon yhteyden takaajana.
Mäkipää kuitenkin huomauttaa, että myös pettyneitä ja katkeriakin puheenvuoroja pidettiin. Osa vastustajista oli huolissaan teologisista kysymyksistä ja toiset ekumeniasta. Mäkipään mukaan kuitenkin myös naispiispuutta teologisista syistä vastustavat saattoivat äänestää aloitteen puolesta.
– Anglikaanikirkossa kirkon ykseyden ihanne on monesti mennyt tavalla tai toisella teologisen yhdenmukaisuuden edelle. Eräällä tavalla tämä keskustelu olikin paluuta anglikaaniseen ihanteeseen, jossa asioista pitää pystyä keskustelemaan ja sopimaan ilman teologisiin juoksuhautoihin linnoittautumista, Mäkipää sanoo.
Mäkipään mukaan tällainen omien kantojen tiukkaa puolustusta on nähty erityisesti 2000-luvulla seksuaalieettisistä kysymyksistä käydyn keskustelun yhteydessä.
Äänestystä edeltäneessä keskustelussa kuultiin puheenvuoroja, joissa edellisellä kerralla asiaa vastustaneet kertoivat äänestävänsä nyt ehdotuksen puolesta. Mielipide ei välttämättä ollut muuttunut, mutta asiassa vedottiin kirkon ykseyteen.
Eri käsitykset samassa kirkossa
Yhteyden ihanteeseen on anglikaanikirkossa kuulunut myös sen pohtiminen, miten eri virkakannoilla olevat voisivat mahtua samaan kirkkoon. Mäkipään mukaan kirkkojärjestyksen näkökulmasta ei ole mahdotonta järjestää naispapitonta seurakuntaa. Päätös siitä, kuka seurakuntaa saa palvella, on viimekädessä seurakunnan. Joissain seurakunnissa näin on myös päätetty.
Mäkipää kuitenkin painottaa, että naispappien näkökulmasta käytännöt ovat ongelmallisia ja jopa loukkaavia. Paljon on myös paikallisesta piispasta kiinni.
– Esimerkiksi edellinen oman hiippakuntani piispa ei vihkinyt naisia papeiksi. Uuden piispan linjasta en osaa vielä tässä vaiheessa sanoa, Mäkipää sanoo.
Mäkipään johtama seurakunta kuuluu osana Englannin kirkon alla toimivaan Gibralttarin hiippakuntaan Euroopassa. Mäkipää on siis Englannin kirkon pappi.
Päätös esitellään myöhemmin Iso-Britannian parlamentille hyväksyttäväksi, minkä jälkeen sen saa eteensä Englannin kirkon muodollinen johtaja, kuningatar Elisabet II.