Eilen kirkkojen kellot soivat viimeistä kertaa kello 17 Aleppon pommitusten uhreille. Päivä oli symbolinen. Se on paitsi YK:n päivä myös rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä.
Kahdessatoista päivässä Kallion seurakunnasta lähtenyt aloite levisi satoihin suomalaisseurakuntiin sekä merten taa muille mantereille, yhteensä noin 800 kirkkoon. Jos lukua vertaa Suomen seurakuntien määrään (yli 400), se tuntuu valtaisalta. Samalla se kertoo siitä, että jähmeän instituution maineessa oleva kirkko toimi ketterästi, kun se kertoi tapahtumasta sosiaalisessa mediassa niin englanniksi kuin arabiaksikin.
Silti kellojen soitto herätti kritiikkiäkin. Mitä se hyödyttää Aleppossa eläviä tai kuolleita ihmisiä, jos kellot kalkattavat turvallisessa Suomessa? kyynisimmät kysyivät.
Selkeä vastaus on: enemmän kuin moni muu asia viime aikoina.
Syyrian sisällissota alkoi yli viisi vuotta sitten, eikä loppua näy. Hatarat toiveet kansainvälisen yhteisön avulla saadusta rauhasta haihtuvat toistuvasti ilmaan. Kauheudet jatkuvat tai jopa kasvavat, uhrien määrä lisääntyy päivä päivältä. Vähemmästäkin tilannetta sivusta seuraava turtuu.
Kellojen kumu on osa sitä heräämistä, joka sai tuhannet ihmiset eilen maanantaina kaduille osoittamaan mieltään rauhan puolesta.
Tuon heräämisen myötä myös avustusjärjestöt kiihdyttivät kierroksiaan ja lisäsivät Syyrian-kampanjoidensa näkyvyyttä. Nähtäväksi jää, kuinka moni yksityishenkilö antoi rahaa avustuskampanjoihin. Jo nyt lienee selvää, että heitä on enemmän kuin siinä vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa kelloja ei olisi soitettu eikä kaduilla osoitettu mieltä.
Yksityishenkilön tietoisuudella kärsimyksestä tai rahallisella panoksella niiden vähentämiseksi on toki vain mitätön vaikutus. Kyse onkin siitä, mitä hän teoillaan haluaa edistää ja mitä tietä hän haluaa kulkea.
Siksi kirkon kellot osaltaan ohjaavat kristittyjä ja samalla muita kanssakulkijoita ajattelemaan hetken sitä, millainen tämä maailma on.
Samalla se saa ihmiset katsomaan kirkkoon päin, jotkut jopa soittamaan kirkon kelloja. Näin kävi Lohjalla Vivamon Pyhän Lapsen kirkossa, jolla ei ole suntiota. Kirkon kelloista kiinnostuneen viisivuotiaan Akseli Halmeen äiti otti yhteyttä kellojen soitosta vastanneeseen virsirunoilija Anna-Mari Kaskiseen. Näin Akseli pääsi toteuttamaan haaveensa ja soitti Pyhän Lapsen kirkon kelloa.
Siihen kiteytyy Aleppon kellojen voima. Se ohjaa hetken verran ihmisiä kulkemaan yhtä matkaa, samalla tiellä.
Kuva: Timo Pekka Kaskinen. Kuvassa Akseli Halme soittaa Vivamon Pyhän Lapsen kirkon kelloa.
Korjaus 25.10.2016 kello 11.10: Muutettu arvio ”yli 800 kirkkoa” muotoon ”noin 800 kirkkoa”.
Lue myös:
Kirkko tviittasi ensi kertaa arabiaksi – viesti myötätunnon osoitus Aleppon uhreille
Yli 600 kirkon kellot soivat Aleppolle Uutta-Seelantia ja Kanadaa myöten
Pääkirjoitus: Sosiaalinen media vahvistaa Aleppon kellojen kumua
Kallion kirkon saattokellot soivat Aleppon uhreille
Ilmoita asiavirheestä