Ambrosius Ortodoksiviesti-lehden (1/13) kolumnissaan.
Ambrosiuksen mukaan ortodoksinen teologinen ajattelu ja kirkkotaide ovat pääsemässä aitoon vuorovaikutukseen läntisen kulttuurin monilla osa-alueilla.
”Ortodoksien teologisen ajattelun tulevaisuus lännessä ei enää riipu teologisista seminaareista Pariisissa, New Yorkissa tai Bostonissa, vaan siitä elävästä vuorovaikutuksesta, jota eri kirkollisiin ja opillisiin perinteisiin kuuluvat tutkijat ja opettajat aktiivisesti harjoittavat yliopistojenkin kampuksilla”, Ambrosius kirjoittaa.
Tosin hän pahoittelee sitä, ettei hänen mielestään yliopiston ortodoksisen teologian laitokselle Joensuussa ole tänä päivänä elävää kansainvälistä opetusyksikköä.
Ambrosius toteaa myös luulleensa nuorempana ortodoksina 1970- ja 1980-luvuilla, että Suomen ortodoksisessa kirkossa tietty itsekorostus ja oikeassaolemisen fiilis nousisivat vähemmistökirkon ja evakkokauden sosiaalipsykologisista tarpeista. ”Luultavimmin olin silloin väärässä. Kyseessä näyttää olleen enemmänkin yleisortodoksista sisäänpäin kääntyneisyyttä, jopa tiettyä ghettoutumista. Onneksi, sillä ei tänä päivänä ole käyttöä, ja se on joka puolella karisemassa.”
Metropoliitta ottaa kantaa myös ekumeeniseen keskusteluun. Hänen mukaansa kirkkoja erottavat raja-aidat eivät enää kulje samalla tavalla kuin ennen kirkkokuntien välillä vaan etupäässä niiden sisällä.
”Siksi Suomessakin tulisi yhdessä ryhtyä pohtimaan esimerkiksi kysymyksiä inhimillisestä seksuaalisuudesta, naisen asemasta ja muista isoista periaatteellisista kysymyksistä.”
”Myös yhteisen todistuksen ja läsnäolon tarve haastaa meitä eri kristillisten traditioiden edustajina pohtimaan kirkon uskon, ihmiskuvan ja läsnäolon keskeisiä kysymyksiä ja kipupisteitä saman pöydän ympärillä”.