Jumala loi monipuolisen maailman. Päiväntasaajan tienoosta hän teki lämpimän ja napa-alueista kylmiä. Eläinten oli helpompi asua lämpimillä alueilla, joten varsinkin kylmässä pohjoisessa oli tyhjää ja hiljaista.
– Tee lintu, joka viihtyy jään reunalla, muuan enkeli sanoi Jumalalle.
– Tee siitä kaunis ja sympaattinen.
Jumalaa nauratti näin suorasukainen ja yksityiskohtainen pyyntö.
Mutta eräänä päivänä pienikokoisista sorsalinnuista kehittyi valko-musta-ruskea lintu, joka viihtyi kylmissä vesissä.
– Bonuksena annan sinulle mahtavan pitkät pyrstösulat, Jumala sanoi hymyillen ja lähetti valtavat alliparvet kohti pohjoisia pesimäalueita.
Alli (Clangula hyemalis) on tundralla ja pohjoisilla jäämerillä pesivä sorsalintu. Sitä tavataan muuttoaikoina Suomessa runsaasti, mutta se pesii harvalukuisesti vain käsivarren ja päälaen Lapissa. Suomessa poikueitaan hautoo 1 500–2 000 alliparia, mutta Siperian tundralla alleja on yli miljoona yksilöä.
Itämeri on allin tärkeä talvehtimisalue. Keväisin toukokuussa Suomenlahtea pitkin muuttaa suunnattomia alliparvia kohti Siperiaa. Pienempi muuttoaalto suuntautuu Pohjanlahtea pitkin.
Suomessa alli on perinteisesti ollut saaristolaisten tärkein riistalintu, varsinkin keväisin. Nykyisin allin kevätmetsästys on sallittu vain erikoisluvalla. Allikannat ovat vähentyneet huolestuttavasti. Yhdeksi syyksi epäillään öljyvahinkoja talvehtimisalueilla.
Allin höyhenpuku vaihtelee, sillä linnulla on kolme sulkasatoa vuodessa.
Allinlauluksi on kutsuttu alliparvien vilkasta ääntelyä: a-al-li. Siitä lintu on myös saanut nimensä.
Ylitse lentävä kymmentuhatpäinen alliparvi tekee nöyräksi ja synnyttää vahvan mielikuvan elämää kuhisevasta Luomakunnan alkuhetkestä.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.