Teologian maisteri Juhana Pohjola väitteli tänään perjantaina Helsingin yliopistossa. Dogmatiikan oppialaan kuuluneen väitöskirjan otsikkona oli Kutsuminen, siunaaminen ja lähettäminen. Ordinaatiokaavojen käsitys pappisvihkimyksestä ja -virasta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1963–2003.
Tilaisuus jouduttiin siirtämään suurempaan saliin, jossa oli lopulta paikalla reilut sata henkeä. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimi teologian dosentti, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Kustoksena toimi Pekka Kärkkäinen.
– Kirkkopoliittinen asetelma tässä taustalla on toki mielenkiintoinen, Matti Väisänen kommentoi ennen väitöstilaisuuden alkua Kotimaa Prolle. Väisänen toimi aikaisemmin Missionprovinssenin piispana. Missionprovinssen ja Luther-Säätiö ovat Juhana Pohjolan nykyisen työnantajan Suomen Lähetyshiippakunnan taustalla.
Toisaalta Väisänen ei pitänyt todennäköisenä, että kirkkopolitiikka tulisi esiin tilaisuudessa.
– Tämä on akateeminen tilaisuus. Tässä on kyse totuudesta, ei politiikasta. Jos vastaväittäjä tuo tilaisuuteen kirkkopolitiikkaa mukaan, sen voi laskea epäonnistumiseksi, Väisänen sanoi.
Maailmankatsomusta ei voi sulkea pois
Käytännössä kirkkopolitiikkaa voi kuitenkin tehdä myös väittelyn toinen osapuoli. Pohjola käsitteli aloituspuheenvuorossaan laajasti pappeuden lähihistoriaa ekumeenisella kentällä. Jolkkonen antoi puolestaan katsauksen kauemmas historiaan. Perspektiivit kantoivat niin antiikista luterilaiseen tunnustukseen kuin nykypäivään.
– Olen yrittänyt asettaa Pohjolan väitöskirjan laajempaan asiayhteyteen pappeudesta käydyssä keskustelussa, Jolkkonen sanoi puheessaan.
Aloittaessaan varsinaisen väitöskirjaa käsittelevän osuuden, Jolkkonen katsoi erikseen tarpeelliseksi huomauttaa tilanteen luonteesta.
– Jokaisella meistä on oma maailmankatsomuksemme ja niin pitääkin olla. Emme ole firman, poliittiseen puolueen tai kirkon tiloissa tai tuomiokapitulin tilaisuudessa, Jolkkonen sanoi.
Taustalla ajankohtainen kirkkopoliittinen keskustelu
Väisänen ei suinkaan ollut ainoa paikalla ollut Juhana Pohjolan nykyinen tai entinen työtoveri. Useat Lähetyshiippakunnan palveluksessa toimivat papit olivat kerääntyneet paikalle papillisissa tunnuksissa. Paikalla oli myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustajia. Heistä vain harvalla oli yllään papillisia tunnuksia.
Joku saattoikin ajatella Pohjolan pukeutumista kirkkopoliittisena kannanottona. Pohjola oli pukeutunut pappien juhla-asuna toimivaan kaftaaniin. Papeilla on akateemisen pukukoodin mukaisesti lupa käyttää sitä väitöstilaisuuksissa frakin asemasta. Kaftaanin lisäksi Pohjolalla oli kaulassaan näyttävä luterilaisen piispan ristiä muistuttava ristiriipus. Muutamia paikallaolijoita askarrutti tilaisuuden jälkeen, onko Pohjola siis pappi vai ei.
Oulun tuomiokapituli päätti ottaa Pohjolan pappisoikeudet pois reilu viikko sitten. Hän kuitenkin esiintyy edelleen Lähetyshiippakunnan pappina. Pappi ei ole juridisesti suojattu nimike, joten sitä ja papin asua saa vapaasti käyttää kuka tahansa riippumatta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirasta. Kirkon pappisvirkaan liittyviä oikeuksia, kuten vihkioikeutta, rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien ulkopuolella toimivilla papeilla ei ole.
Kirkkopoliittisina kannanottoina väitöskirjassa ja sen käsittelyssä saattoi nähdä kysymyksen naispappeudesta. Se on yksi Lähetyshiippakunnan ja evankelis-luterilaisen kirkon välisistä kiistakysymyksistä.
Matti Väisänen ei sinällään näe Pohjolan väitöskirjaa kirkkopoliittisena kannanottona. Hän kuitenkin sanoo sen vahvistavan Lähetyshiippakunnan ja Luther-Säätiön näkemystä pappeudesta.
– Käsityksemme on niin sanottu klassinen virkateologia. Sitä tämä väitöskirja kuvaa. Se ei tietenkään ole akateeminen ongelma, vaan kirkon sisäinen ongelma, Väisänen sanoi.
Miksi naispappeus nousi esiin?
Se, että naispappeuteen liittyvät kysymykset nousivat esiin väitöstilaisuudessa, ei ollut aiheen kannalta välttämätöntä. Syy kuitenkin löytyy itse väitöskirjasta.
Vielä vuonna 2013 Jolkkonen ja Kirkon Tutkimuskeskuksen johtaja Kari Kopperi suosittelivat lausunnossaan, ettei Pohjolan väitöskirjalle tulisi antaa painatuslupaa. Korjausehdotuksissa kiinnitettiin huomiota väitöksen tieteellisen esitystavan puutteisiin, liian suureen laajuuteen ja heikosti määriteltyyn ja rajattuun lähdeaineistoon. Laajuuden osalta kritiikkiä saivat erityisesti naispappeutta ja kirkkolakia koskevat huomautukset. Ne eivät liittyneet arvioijien mukaan varsinaiseen väitöksen aiheeseen, vaan olivat ylimittaisiksi venyneitä ja tarpeettomia huomautuksia.
Jolkkonen ja Kopperi esittivät myös, että Pohjola tukeutuu analyysissaan erikseen määrittelemättömään ja perustelemattomaan ideaalimalliin pappisvihkimyksestä.
Suurin ongelma oli kuitenkin tutkimuksen keskeinen teesi seurakunnan ratkaisevasta asemasta pappiskandidaattien arvioinnissa. Arvion mukaan se oli heikosti dokumentoitu.
Samat huomiot nousivat esiin myös väitöstilaisuudessa. Jolkkonen kiinnitti huomiota erityisesti liiallisena pitämäänsä sivistyssanojen käyttöön ja ilmaisun tiivistämättömyyteen. Tämän vuoden alkupuolella antamassaan lausunnossa Kopperi ja Jolkkonen kuitenkin totesivat virheiden olevan siinä määrin korjattu, että väitöskirjalle voisi antaa painoluvan.
Kuvat: Dosentti ja piispa Jari Jolkkonen, kustos Pekka Kärkkäinen ja teologian maisteri Juhana Pohjola. Toisessa kuvassa Jari Jolkkonen ja Missionprovinssen-yhdistyksen piispana toiminut Matti Väisänen.
Kuvat: Joona Raudaskoski
Lue Juhana Pohjola väittelee pappisvirasta
Korjattu 20.8.2014 klo 9.30: Juhana Pohjolan väitöskirja kuului dogmatiikan oppialaan, ei käytännölliseen teologiaan.