Terveydenhuollon maisterin Camilla Koskisen väitöstutkimus pyrkii selkeyttämään kuuntelemisen sijoittumista hoitotieteen teorianmuodostuksen kenttään ja tekemään näkyväksi kuuntelemisen olemusta kliinisessä hoitotieteessä.
Tutkimuksen tuloksena korostuu, että kuunteleminen ei ole niinkään tekemistä vaan enemmänkin olemista ja perussuhtautumistapa elämään itseensä. Toisen kuuntelemisessa on keskeistä, että ihminen kykenee kuuntelemaan itseänsä ja omaa sisintään ja omaa sisäistä eettistä arvojärjestystä toimiakseen vastuullisesti. Tämä ilmenee väittelijän mukaan hoitavana otteena toisen palvelemisena ja toisesta vastuun kantamisena, inhimillisenä laupeutena ja myötätuntona. Siteitä toiseen luodaan oman haavoittuvuuden kautta ja siten, että toiseus toivotetaan tervetulleeksi nöyrästi, aidosti ja vieraanvaraisesti.
Samanaikainen yksinäisyys ja transkendenttinen yhteys luovat aidon syvällisen kuuntelemisen, josta välittyvät rakkaus ja välittäminen. Koskinen katsoo, että hoitava yhteys yksilöiden välillä synnyttää elämää tuovaa voimaa, jonka kautta ihminen saavuttaa olemassaolon merkityksen ja vapauden.
Tutkimuksen materiaalina on käytetty filosofien Martin Buberin ja Emmanuel Lévinasin sekä kirjailija Fjodor Dostojevskin tekstejä.
THM Camilla Koskisen väitöskirja hoitotieteen alalta tarkastetaan Åbo Akademin sosiaalitieteiden laitoksella Vaasassa 1.4.2011.