Sopivassa tilanteessa olen esittänyt kysymyksen: ” haluatko tulla uskoon”. Silloin kun koen että Jumala on tätä ihmistä puhutellut jo. Vastaus on ollut välillä myönteinen ja selvä. Eräskin sanoi, että oli sitä varten tullut. Joten jos en olisi tuota kutsua esittänyt tämä olisi lähtenyt pettyneenä pois.
Itse tulin uskoon telttakokouksessa, jossa pappi toivotti hyvää yötä ja kauniita unia. Jos on hyvä omatunto niin niitä näkee. Jollei ole niin voi jäädä jotta saa hyvän omantunnon. Niinpä jäin.
Olen huomannut että ihmiset kaipaavat kutsua joka selkeästi esitetään ja otetaan vastaan. Monet ovat niin viraantuneet uskon asioista, että eivät osaa hyödyntää niitä asioita, joita Kristillinen usko tarjoaa. Ajatellen ettei ne hänelle kuulu. Siksi näen, että kutsu kuuluu tehdä, jotta kuulijat uskaltavat
ottaa sen askeleen. Kaikki sitä ei kuitenkaan tee, emmekä tiedä miksi. Uskon että Pyhä Henki on tehnyt työn kuulijan sydämessä ja kuulija tekee siksi tietoisen ratkaisun ja ottaa pelastuksen vastaan.
Näin hän ojentautuu selkeästi omistamaan uskon koko rikkauden. Tiedostaen että Jumalan suuret lahjat kuuluvat myös hänelle. Jolloin hän myös voi ottaa ne käyttöönsä ja aloittaa hengellisen kasvun. Jollei selkeää ratkaisua ole koskaan tehnyt ja siksi jää uskon elämässä ulkopuoliseksi, niin onhan se suuri vahinko.
Joku toinen taas on saanut lapsesta asti kasvaa sisälle uskoon ja hänelle oma usko on itsestäänselvyys, eikä tarvitse mitään henkilökohtaista ratkaisua. Käsitän tuon uskon ratkaisun välineellisenä asiana, joka on monelle välttämätön. Ei siksi että pelastuminen olisi siitä kiinni että ratkaisun tekee , vaan siitä että tiedostaa mitä oma hengellinen elämä käytännössä on. Eli tuntee syntinsä ja omistaa armon yhä uudelleen. Eikä kyllästy siihen, että tarvitsee armoa joka päivä ja siksi ryhtyykin hyväksymään omia syntejään. Jolloin kadottaa hyvän omantunnon ja samalla sen ehdottoman tärkeän eli ensi rakkauden Jeesukseen.
Joku voi tietysti kuvitella pelastuvansa siksi että on tehnyt ratkaisun ja tullut ns. uskoon. Jolloin uskon perustus ei ole kestävällä pohjalla. Jokaisella on varmasti hengellisen elämänsä hoitamisessa ihan riittävästi tekemistä, mikäli antaa Pyhän Hengen tehdä työtä sydämessään. Jolloin väärät luulot omasta ratkaisusta karisee pois.
Minusta on alkanut tuntua hiukan oudolle se etten julistuksessa juurikaan kuule sitä että meitä haastetaan ottamaan todesta Jumalan lupaukset ja toimimaan sen mukaan. Jeesus sanoi toivovansa sitä että lähdemme liikkeelle ja julistamaan evankeliumia. En oikein käsitä sitä miksi evankeliumin vastaanottamista ei pitäisi kehottaa ottamaan vastaan. Voisiko joku ystävällisesti kertoa miksi?
Marko S. Menemättä sen pidemmälle, niin tuossa artikkelissa – Kaste pelastuksen palveluksessa – Kaisa Aitalahti näyttää nostavan esille kaksi Anna Karin Hammarin mielestä perusteltavissa olevaa tulkintaa kasteteologiasta. Joko ihminen on erotettu pelastuksesta ilman kastetta ja uskoa, tai toinen Hammarin mukaan on sitten ei-torjuva, joka ei sulje pois pelastuksen mahdollisuutta kirkon ulkopuolella oleville ilman kastetta.
Huomioni kiinnittyi tuohon tulkintaan, jonka Hammar esittää tälle toiselle mallille. Uskotaan ja luotetaan siihen, että Jumalan pelastavaa työtä tapahtuu koko ajan ihmisten keskellä. Varmaankin, mutta tuo perustelu ontuu, koska se esitetään toiveena. Tuohon ensimmäiseen liittyy kastekäsky. Kastamalla ja opettamalla, kuten myös Paavalin sanoin; ”Niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristuksen päällenne pukeneet. Gal3:27. Luther lisää vielä Paavaliin liittyen; ”..teidät on temmattu lain ulkopuolelle, kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen; ette siis enää ole lain alla, vaan olette pukeneet päällenne uuden puvun, nimittäin Kristuksen vanhurskauden.”
Ei ole ihme, mikäli seurakuntalaiset ovat lievästi sanoen hämmennyksen vallassa, jolloin Raamatun yksinkertaisesta sanasta nousevalla teologiallakaan ei ole oikein enää merkitystä (eikä pelkästään kasteen osalta), vaan voidaan tehdä ns. luovia tulkintoja ja perisynnin sijasta tulisi puhua perihäpeästä tai periarmosta. Perisynti ei näytä enää selittävän sitä, miksi ihminen on paha. Pelastus jätetään ”Herran haltuun” ja sen uskotaan kuuluvan myös kastamattomalle. Toivotaan, ettei pelastukselle ole ainakaan ehdotonta estettä”, kuten tuossa tekstissä todetaan.