Onko Ukraina lännen Vietnam?

I. Rikollinen ja brutaali, mutta ei irrationaalinen.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 helmikuussa oli brutaali. Hyökkäys oli julma ja oikeudeton, mutta ei irrationaalinen. On hyvä palauttaa mieleen, mitä Zbigniew Brzezinski joskus sanoi: ”Jos haluat horjuttaa Venäjää, se käy parhaiten Ukrainan kautta.”

Vuonna 2017 kuollut Brzesinski – monen muun toimen ohella – oli keskeinen ideologi Yhdysvaltojen uuskonservatiivisen ulkopolitiikan taustalla, vaikka demokraattiseen puolueeseen lukeutuikin. Vanhan liiton republikaanit kannattivat ”Amerikka amerikkalaisille” politiikkaa ja tietyn asteista eristäytymistä. Sitä on kutsuttu myös monroe-opin nimellä USA:n viidennen presidentin James Monroen mukaan.

Neo- tai uuskonservatiivit puolestaan näkevät Yhdysvallat eräänlaisena globaalina sotilaspoliisina, jolla oikeus syrjäyttää Yhdysvaltojen strategisia tai taloudellisia etuja vahingoittavat tahot ja hallitukset maailmalla.

Brzesinski, joka omasi tieteellisten meriittien ohella myös vankan käytännön poliittisen kokemuksen Yhdysvaltain politiikan huipulla, muistutti kuitenkin Yhdysvaltojen johtoa olemaan varovainen Ukrainan kanssa

Varoitus kaikui kuuroille korville.

Kun Varsovan liitto lopetettiin Neuvostoliiton hajotessa Gorbatshoville luvattiin, tosin suullisesti, ettei Nato laajene itään. Miten kävi?

Nato on viime vuosikymmeninä laajentunut tuhat kilometriä itään. Sekä taktisten että strategisten ydinaseiden käyttöalue on samalla siirtynyt saman verran kohti Venäjää. Jos Ukraina liittyisi Natoon – kuten 2014 jälkeen yhä enemmän oli puhetta – niin kuluisi muutama minuutti, kun ohjukset iskisivät Moskovaan.

Muistamme, miten Yhdysvallat reagoi Neuvostoliiton aikeisiin sijoittaa keskipitkän matkan ydinaseita Kuubaan. Miten luulisimme Yhdysvaltojen reagoivan, jos Meksiko yhtäkkiä ilmoittaisi aikeista ryhtyä sotilasliittoon Kiinan kanssa?

Venäjän hyökkäys oli – kuten sanottu – julma ja brutaali, mutta irrationaalinen se ei välttämättä ollut. Suurvallat toimivat tiettyjen geostrategisten pelisääntöjen mukaisesti. Ihan ilman mitään erityistä ideologiaa, vaikka toki sodat ja muut kahinat aina oikeutetaan kaikenlaisella kuorrutuksella. Niin tekee Yhdysvallat, niin teki Neuvostoliitto (ja nyt Venäjä), niin tekee Kiina ja kaikki suuret mahdit historiassa.

Ukraina on joutunut suurvaltojen strategisten tavoitteiden pelinappulaksi. Toisaalla on Venäjä omine ambitioineen ja historiallisine narratiiveineen. Toisaalla länsi, etenkin Yhdysvallat ja Iso-Britannia, joista etenkin ensin mainittu nähnyt historiallisen tilaisuuden kahlita Venäjä.

Kuviota monimutkaistaa, että Länsi-Ukraina on osa läntistä kulttuuria, juuret muun muassa Itävalta-Unkarissa ja niin edelleen. Se ei koskaan ole mieltänyt olevansa osa ”venäläistä maailmaa”. Toisaalla on Itä-Ukraina, joka kielellisesti, kulttuurisesti ja etnisesti on mitä suurimmassa määrin venäläinen.

Vuonna 2022 keväällä Ukraina ja Venäjä olivat lähellä rauhansopimusta. Hyvin lähellä. On esitetty – ihan perustellusti – että Yhdysvallat (+Britannia) torpedoivat sopimuksen. Pahimpienkin yhtäältä arvopoliittisten idealistien ja toisaalta ryssävihaisten haukkojen tulisi ehkä muistaa, että maailmanlaajuissa geostrategisessa pelissä ei ole lopulta ole puhtaita pahiksia tai hyviksiä.

Valtiot ajavat itsekkäästi omia sotilaallisia, poliittisia ja taloudellisia etujaan. Kaiken altruistisen arvopuheen taustalla suurvalloilla on aina kylmä laskelmointi. Se olisi hyvä pitää mielessä myös Suomessa. Ja ehkä ennen kaikkea Suomessa.

1970-luvulla Yhdysvallat tuki islamisteja Afganistanissa. Miksi? Siksi, että Washingtonissa aivan oikein pääteltiin, että kyse on sodasta, jota Neuvostoliitto ei voi voittaa.

En tällä pienellä ekskurssiolla kansainvälisen politiikan strategiaan ja historiaan tahdo väittää, että Venäjä olisi syytön. Sitä se ei ole. Osin tahtomattaan kansainvälisen politiikan pelinappulaksi – ja mittaamattoman kärsimyksen uhriksi – on joutunut Ukraina. Ja nimenomaan köyhät ukrainalaiset. Rikkaat selviävät aina ja usein vieläpä hyötyvät sodan kaltaisista katstrofeista.

——————————————-

II. Onko Ukraina lännen ”vietnam”?

Kun Venäjä 1904 hyökkäsi Japaniin, oli taustalla ainakin osittain pyrkimys siirtää huomio pois Venäjän valtakunnan jättimäisistä sisäisistä ongelmista. Kun Putin 2022 hyökkäsi Ukrainaan oli taustalla aivan varmasti myös pyrkimys siirtää huomio pois vaatimuksilta kohti demokraattisempaa järjestelmää.

Pitäisi siis neuvotella rauha. Mutta länsi on paaluttanut, että Putin on ”sotarikollinen,” jonka kanssa ei neuvotella. Viimeksi näin lausui Viron entinen pääministeri. Ja taisi Suomenkin entinen vastaava sanoa jotain samaa. Nykyisestä en tiedä. Putin varmasti on sotarikollinen, mutta niin oli Stalinkin, jonka kanssa Suomi kahdesti neuvotteli rauhan.

Sotarikollinen oli myös neokonservatiivi George Bush jr, joka valheellisten tietojen avulla yhdessä Iso-Britannian ja Tony Blairin kanssa hyökkäsi Irakiin. Tuloksena satojatuhansia kuolleita ja alue pommitettu kivikauteen.

Edellä mainittu Brzezinski muuten oli se, joka ensimmäisenä ehti ehdottaa, että Yhdysvaltojen pitäisi pureutua Persianlahdelle ja Keski-Aasiaan omien strategisten ja öljynsaantiin liittyvien etujen takia. Niin tehtiin. Tekaistujen tietojen avulla. Seurauksena satojatuhansia ruumiita.

Tähän nokkela knoppikysymys: kuka suomalainen entinen pääministeri on ”sotarikollinen” Blairin palveluksessa..hmn..?

Takaisin asiaan.

Sotarikollistenkin kanssa siis on neuvoteltava. Jonkinlainen geostrateginen tasapaino – edes aluksi vaikka väliaikainen – olisi välttämätöntä saada. Muistaakseni Koreoidenkaan välillä ei – vielä – ole solmittu rauhaa vaan aseleposopimus. Sodasta Koreassa on kulunut noin 70 vuotta.

Miksi rauha tai aselepo tai väliaikainen rauhansopimus? Siksi, koska jatkuvasti kuolee tuhatmäärin täysin viattomia ihmisiä, siviilejä, etupäässä vähävaraisia, köyhiä ukrainalaisia.

Ja siksi, koska länsi ei voi voittaa sotaa. Saksa puolittaa aseavun Ukrainalle kuluvan vuoden 7.5 miljardista ensi vuonna 4 miljardiin ja vain 500 miljoonaan vuonna 2027.

Puola on ilmoittanut jo antaneensa kaikki annettavissa olevat aseet Ukrainalle. Puola katsoo olevansa tästä lähtien vastuussa ensi sijassa Puolan turvallisuudesta. Saksan ja Puolan kaltaisia päätöksiä tulee lähiaikoina lisää. Pelkästään EU:n omat velkasäännöt tulevat rajoittamaan tukea Ukrainalle.

Kun yhä useammassa Euroopan maassa jaetaan niukkuutta, ei pidemmän päälle ole poliittisesti mahdollista jakaa samalla aseita ja rahaa Ukrainalle.

Tulisi muistaa, ettei yksikään uusliberalistiseen taloudenpitoon vihkiytynyt valtio ole koskaan voittanut yhtäkään pidempikestoista sotaa. Koko järjestelmää ei ole tehty sodankäyntiä varten. Pikemminkin päinvastoin. Euroopan Unioni ja sen jäsenmaiden viime vuosikymmenet harrastama uusliberaali talouspolitiikka nojaa avoimien talouksien keskinäisriippuvuuteen, jossa sota anomalia.

Onko Ukraina lännen uusi ”vietnam”? Sota, jota ei voida voittaa.

Suomessa, jonka media osoittanut täydellisen kyvyttömyyden minkäänlaiseen faktapohjaiseen tiedonvälitykseen, odotetaan vesi kielellä Venäjän romahtamista. Ottamatta kantaa siihen, olisiko se toivottavaa vai ei, niin tuskin niin tulee käymään. Päinvastoin kaikki tiedonmuruset Venäjältä kertovat, että sen sotatalous pyörii täysillä.

—————————————–

III. Sodat päättyvät aina

Suomessa on lyhyessä ajassa viritelty valtava ryssäviha. Koska ollaan Kotimaan plokipalstalla on pakko todeta, että puolivillainen teologinen ”älymystö” – sikäli kuin sellaisesta voidaan puhua – tekisi viisaasti, kun pysyisi teologian parissa, vaikka se onkin auringonlaskun ala. Nyt on kaivettu komerosta ja puhdistettu naftaliinista isoisien huuruiset manttelit ja oltu päättäväisesti tutustumatta esimerkiksi venäläisen ortodoksisen kirkon historiaan (Florovsky jne) tai kansainvälisen politiikan geostrategiseen analyysiin, koska se on niin..ah .. . vanhanaikaista ja vanhojen kyynisten setien puuhaa. Ja taas mennään!

Mikä on mennessä, kun valtiojohto tekee samoin.

Ottamatta muutoin kantaa Unkarin tilanteeseen mielestäni Viktor Orban on toiminut järkevästi. Sukkuloinut Washingtonin, Venäjän, Kiinan ja Intian välillä. Niin pitääkin. Mitä tekee suomalainen poliittinen eliitti? Boikotoi Orbania! Koska Orban ei heiluta pride-lippua.

Vanha suomalainen kansallishyve – ulkopolitiikan käyttö sisäpolitiikassa – on otettu jälleen käyttöön. Oikeistohallitus takaa ideologiset köyhiin kohdistuvat jättimäiset leikkaukset varmistamalla kannatuksensa sotapolitiikalla ja historiattomalla ja samalla historiallisen voimakkaalla uholla. Itäraja on suljettu. Ketä se eniten vahingoittaa? Ketä Venäjän taloudellinen boikotointi eniten vahingoittaa?

Venäjää boikotoi taloudellisesti noin 40 maata ja 150 ei. Eurooppa tekee taloudellista harakiria. Venäjä kiertää pakotteita, minkä ehtii. Eurooppa ostaa energiaa Saudi-Arabiasta ja Intiasta, jonne Venäjä sen myynyt. Mitään järkeä tässä?

Lyhyessä ajassa Suomi on ajautunut/ohjattu tietyn geopoliittisen blogin jäseneksi, sen eturintamaan ja aktiiviseksi toimijaksi. Ukko-Pekat on kaivettu vintiltä. Vanha Paasikivi – jos ei olisi jo kuollut vi..tukseen – purisi tekohampaansa rikki.

Kuten edellä todettu, läntinen sotilasliitto Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen laajentunut tuhat kilometriä itään. Silti Nato varsinaisesti Venäjän rajalla on omannut vain Baltian maiden kaltaisia pikku saarekkeita. Tähän saakka. Suomen liityttyä Natoon – mikä sinänsä saattoi olla välttämätöntä – on Natolla ja Venäjällä yli tuhat kilometriä lisää maarajaa.

Nato on nyt niin lähellä Pietaria, että luulisi edes vähän puntin Suomessa tutisevan, mutta ei. Jos sota syttyisi Suomen ja Venäjän välille, siitä syntyisi pahaa jälkeä. Silti sotahuuruisimpien pöksyt kostuvat kiimasta ja media lyö löylyä lisää. Jopa eduskunnan puhemiehen suulla huudetaan täysin epärealistisesti, että Venäjän on hävittävä sota. Ja lisää aseita, lisää aseita, aseita lisää Ukrainalle.

Halla-aho, ideologisesta venäjävihastaan huolimatta, saattaa silti olla poliitikoista taipuvaisimpia edes jonkinasteiseen realismiin, ilman mitään arvopohjaista hölinää, jos tilanne siihen pakottaa. Tasavallan Presidentti on vielä avoin kortti, mutta Stubbin älykkyys ja avoimuus uusille ajatuksille ei ole pelkästään haitta, jos turha julkisuushakuisuus ja impulsiivisuus kuoriutuu kokemuksen myötä pois.

Siperia opettaa.

Kaikki sodat loppuvat joka tapauksessa joskus. Kun lopulta neuvotellaan Ukrainan ja Venäjän välille rauha, yksi asia olisi syytä muistaa: jos rauhansopimuksesta puuttuu jonkun osapuolen näkökulmasta kokonaan oikeudenmukaisuus, on solmitulla sopimuksella helposti kylvetty seuraavan sodan siemen.