Hei taas Mari,
Terveiset täältä viilenevästä Windhoekista, jossa talvi tekee pikkuhiljaa tuloaan. Taisin sanoa viime viestissäni, että kerron jotain tästä arjesta, mutta nyt muutinkin mieleni ja kerron pyhästä, kun se on asia, johon en täällä Namibiassa voi olla törmäämättä joka ikinen sunnuntaiaamu.
Näin suomalaisen papin näkövinkkelistä on käsittämätöntä miten ihmiset kävelevät sankoin joukoin sunnuntaina kirkkoon pyhävaatteissa ja Raamatut kainalossa, naiset, miehet, nuoret ja lapset. Ei siis mitenkään häpeillen tai vaatimattomasti.
Sinullekin, Mari, tuttu Emmanuelin seurakunnan kirkko on täpötäynnä jo puolta tuntia ennen jumalanpalveluksen alkua. Mietin, miltä papista tuntuu, kun saa joka sunnuntai toimittaa palveluksen 800 – 1000 ihmiselle. Kerran kuussa järjestettävässä kastepyhässäkin kastetaan 60 – 160 lasta kerralla. Seurakunnan ainoa pappi, Teofilus Nelumbu, kuitenkin vain huokaili jumalanpalveluksen jälkeen ja sanoi, että työtä on liian paljon. Pyhäpäivän lisäksi ovat vielä seurakuntalaisten tapaamiset, rippikoulu, kotikäynnit, sairaat ja surulliset. Kaikille pitäisi olla aikaa.
Usein mietin miten saisimme jotain tällaista myös Suomeen ja omaan rakkaaseen kirkkoomme, jonka penkeissä on vielä runsaasti tilaa. Mikä on tämän kaiken salaisuus? En voi ainakaan sanoa, että meno olisi jotenkin modernia tai erityisemmin tähän kontekstiin sovitettua. Liturgia on kutakuinkin sama kuin meillä, sävel vähän erilainen, virret suomalais-ruotsalais-saksalaista perua, synnintunnustukseen polvistutaan ja saarnat ovat pitkiä. Jumalanpalveluksen kestokin on kaksi tai jopa neljä tuntia, kirkossa on kuuma eikä ilmastointia ole, ei myöskään urkuja tai muita musiikillisia instrumentteja. On kuitenkin neliääninen virrenveisuu, jossa jokainen osaa oman äänensä. Mitään ei siis ole tekemällä tehty houkuttelevammaksi tai viihtyisämmäksi. Ja silti kirkko on täynnä.
Kun omat ajatukseni alkavat väsymyksestä tai kielitaidon puutteesta harhailla – ja näin käy aika usein – alan katsella ympärilleni. Jumalanpalveluksissa on rauhallinen ote. Vapaaehtoiset ja seurakunnan vanhimmat pyörivät kirkossa erilaisissa palvelutehtävissä, avaamassa ikkunoita, siirtelemässä lukupulpettia, hoitamassa äänentoistoa tai lukemassa tekstejä tai saarnaamassa. Jos tekstinlukija ei heti löydä oikeaa raamatunkohtaa tai jumalanpalvelukseen tulee jokin muu tauko, niin jostain alkaa laulu, joka täyttää hiljaisen hetken. Seurakunta omalla osallistumisellaan aivan kuin vie liturgiaa eteenpäin.
Ja sitten ovat nuo lapset! Siinä he istuvat alttarikorokkeella ja pappi joutuu puikkelehtimaan heidän välistään päästäkseen alttarille. Ennen saarnan alkua lapset kutsutaan pyhäkouluun ja kun he tulevat takaisin pappi pitää heille usein pienen lasten saarnan, jossa hän kertaa myös muulle seurakunnalle päivän sanoman.
Avioliittoon kuulutettavat nostatetaan ylös todistajien kanssa ja pienen puheen jälkeen heidän puolestaan rukoillaan. Eräässä seurakunnassa seuraavan viikon vapaaehtoiset esiteltiin ja myös heidän puolestaan rukoiltiin. Kaikki tuntuu sujuvan jotenkin luontevasti ja jäykistelemättä.
Minun oli ihan pakko kertoa nyt tästä, miltä kirkonmeno täällä tuntuu. Jos suomalaisten aloittama lähetystyö on jättänyt tänne jonkun siemenen, niin tässä se on. Kun katson täysiä kirkkosaleja, tunnen ihan pakahtuvani. En osaa tätä paremmin kuvata, se pitää itse kokea. Tule, Mari, katsomaan.
Rakkain terveisin,
Maija
Maija-ystävä,
kiitos namibialaista jumalanpalvelusta koskevista ajatuksistasi ja kiitos kutsusta tulla käymään. Kyllä minä mielelläni tulisin.
Osallistuin Pekan kanssa sunnuntaina Anjalankosken seurakunnan jumalanpalvelukseen Sippolassa. Siellä on komea tiilikirkko mäen päällä. Jumalanpalvelusta vietetään kuitenkin talvikaudella seurakuntasalissa, näin säästetään suuren kirkkorakennuksen lämmityskuluissa.
Seurakuntatalon pelkistetyssä salissa meitä osallistui jumalanpalvelukseen noin 30-40 henkeä ja kaksi pappia. Kanttori säesti pianolla ja kitaralla. Pappi oli tuonut kotoaan krusifiksin alttarille.
Anjalankosken seurakunnassa vietettiin viime pyhänä yhteensä viisi jumalanpalvelusta, niistä vain yhtä kirkkorakennuksessa. Suomessa lämmityskustannukset ovat vaikuttaneet siihen, että yhä useammin jumalanpalveluksia vietetään suurten kirkkosalien sijaan seurakuntataloissa. Toki se on mahdollista myös siksi, että jumalanpalveluksiin osallistuvien määrät ovat vähentyneet. Kirkkorakennuksia on kuitenkin yhä runsaasti, mutta niitä ei ole varaa lämmittää. Elämme Suomessa ja Namibiassa hyvin erilaisissa seurakuntien todellisuuksissa, vaikka samaa juurta kirkkomme ovatkin.
Tänään lähti painoon yksi vuoden suurimmista Kotimaa-lehdistä eli palmusunnuntain Kotimaa. Toimitus ja kirjoittajat toimituksen ulkopuolelta ovat tehneet jälleen kiinnostavia juttuja.
Keskustelua on tällä viikolla normaalin aukeaman sijaan neljä sivua! Iloitsen siitä, että verkosta huolimatta yhä riittää mielipiteen kirjoittajia myös lehteen. Ja ymmärrän myös niiden pettymystä, joiden kirjoitus ei ole mahtunut lehteen. Siinä mielessä verkko on palkitsevampi alusta, siellä tila ei tule rajana vastaan.
Tänään on töistä vapaa ilta, ehkä lähden kävelylle kevääseen.
Rakkain terveisin, Mari