Kun Jumala loi elämää meriin, järviin, jokiin, lampiin ja puroihin, hän antoi enkeleille tehtäväksi suunnitella kaikkiin paikkoihin sopivat kalalajit. Niin alkoi taivaallisessa evoluutioverstaassa kova kuhina.
Suunnittelijaenkelit piirsivät kalan prototyyppiin. Se oli melko sutjakka, ei kovin iso, ja väriltään harmaan hopeinen. Sitä alettiin muunnella, ja niin syntyivät isot ja pienet, värikkäät ja värittömät kalat.
Kun lajit oli saatu paikoilleen, Jumala huomasi, että evoluutioverstaassa oli jäljellä suunnaton määrä pieniä kaloja.
– Mitä nämä ovat, Jumala kysyi.
– Ne ovat ylijäämäkaloja, vastasivat enkelit.
– Elämä ei ole mitään ylijäämää, Jumala sanoi. Hän teki kalan perustyypistä valtavat parvet pieniä hopeakylkisiä kaloja.
Hän heitti ne eri puolille vesiä. Itämereen sattui suuri silakkaparvi.
Silakka (Clupea harengus membras) on sillin Itämeressä elävä ja murtovesiin sopeutunut alalaji. Saalismäärien perustella se on Suomen runsaslukuisin kala.
Silakkaa tavataan Tanskan salmilta aina Perämerelle saakka. Valtaosa saaliiksi saaduista silakoista on pieniä ja ne painavat 30–90 grammaa. Suurin Suomessa saaliiksi saatu silakka painoi kuitenkin 1,1 kiloa.
Silakka liikkuu valtavissa parvissa. Se kutee touko-kesäkuussa. Ravinnokseen silakka käyttää eläinplanktonia, joten sitä on turha pyytää syötillä.
Silakka on Varsinais-Suomen maakuntakala.
Parvissa liikkuvat pienet kalat ovat Jumalan yltäkylläisten lahjojen vertauskuva. Kaiken ei tarvitse olla suurta, jos sitä on riittävästi. Kiitos silakasta!
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.