Vapaaehtoistyöstä haetaan ratkaisuja seurakunnan toimintojen järjestämiseen ja seurakuntalaisten jäsenyyteensä sitouttamiseen mielekkään tekemisen kautta. Mitä enemmän vapaaehtoisuutta käytännössä kokeillaan, sitä selvemmäksi käy siihen liittyvän ohjaamisen ja johtamisen tarve.
Hyvän vapaaehtoistyön johtamisen elementit ovat samoja kuin hyvässä johtamisessa ylipäätään. Jotain tarvitaan kuitenkin lisäksikin, todettiin Kirkollisen johtamisen forumissa pidetyssä työpajassa.
Tutkijatohtori Henrietta Grönlund ja Lapinlahden kirkkoherra Lauri Jäntti kehottivat kysymään, millainen organisaatio seurakunta vapaaehtoisille on: onko se liiketaloudellinen, julkishallinnollinen vai vapaaehtoisorganisaatio? Lähtökohta vaikuttaa olennaisesti siihen, millaiset periaatteet ohjaavat toimintaa, ja miten vapaaehtoiset jäsentyvät sen osaksi.
Seurakuntien vapaaehtoistyö on perinteisesti jäsentynyt organisaatiolähtöisesti. Seurakunnalla on tarpeita, joita vapaaehtoisten toivotaan täyttävän. Organisaatiolähtöinen toimintatapa antaa tilaa jäykästi ja tietynlaisiin tehtäviin, ja sulkee pois vapaaehtoisten muodostaman yhteisön omia mahdollisuuksia.
Ei seurakunnan, vaan vapaaehtoisen tarpeet
Yhteisölähtöinen vapaaehtoistoiminta on vaihtoehto organisaatiolähtöisyydelle. Siinä lähtökohtana on yhteisö ja siihen sitoutuminen. Vapaaehtoiset itse määrittävät ja johtavatkin toimintaa.
– Ongelmaksi yhteisölähtöisyydessä saattaa kehittyä se, että joukosta tulee niin tiivis, ettei siihen ole helppoa tulla ulkopuolelta mukaan. Seurakunnassa joudutaan mahduttamaan toimintaan kaikenlaisia ihmisiä, Grönlund pohti.
Esimerkiksi Helsinki Missiossa, jonka kansalaistoimintaa Grönlund johtaa, on kuitenkin pyritty tietoisesti kehittämään nimenomaan yhteisölähtöisiä toiminnan muotoja. Matalan kynnyksen toiminnalla voidaan koota yhteen ihmisiä, jotka vähitellen alkavat myös toimimaan tutuksi tulleessa porukassa.
– Halu osallistua ei voi nousta organisaatiosta, vaan ihmisten omista tekemisen tarpeista, Kerimäen kappeliseurakunnan kappalainen Toivo Loikkanen sanoi.
– Ettei vapaaehtoiselle makseta palkkaa, tarkoittaa sitä, että työtä voidaan johtaa vain tekijän motivaation puitteissa: pitää hahmottaa, mitä tällä ihmisellä on tarjota ja mitä hän haluaa tehdä, ja tehtävä pitää sitten löytää tälle ihmiselle.
Elävälle yhteisölle pitää antaa tilaa
Sääksmäen kirkkoherra Markku Antola totesi lähetystyössä karttuneen kokemuksensa perusteella, ettei seurakunnan pidä sitoa vapaaehtoisten tekemää työtä liian tiukkoihin tavoitteisiin. Elävä seurakunta kehittyy omaan suuntaansa.
– Tarpeen ei ole se, että lopputulos on aina haluttu, vaan se, että mukana olevien innostus voi säilyä ja kasvaa. Ei kaikkea tarvitse pitää sopivana, mutta kirjavuutta sallimalla, vähentämällä määrittelemistä voitaisiin uskoakseni saada suurempia joukkoja mukaan, Antola totesi.
Tampereen seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtaja Timo Takala sanoi, että seurakunnassa joudutaan toisinaan myös toteamaan, ettei kaikkia asioita voida toteuttaa ohi suunnitelmien. Kellään vapaaehtoisella ei ole subjektiivista oikeutta tehdä seurakunnassa mitä tahansa häntä huvittaa.
Toisaalta vapaaehtoistoimintaa ei voi toteuttaa kuin osana kolmivuotissuunnitelmaa ja laskea sen yksittäisiä kohtia vapaaehtoisten varaan.
– Mukaan voi tulla joku, jolla on aivan erityistä osaamista, ja hänelle löytyy rooli ja tehtävä siihen liittyen. Jos hän sitten lähtee pois, toimintaa ei voida väkisin jatkaa – seuraava ihminen sitten löytyy seuraavaan tehtävään, Takala sanoo.
Vapaaehtoinen vuodeksi vai hetkeksi?
Merimieskirkko käyttää paljon vapaaehtoisia perustoimintansa järjestämiseen. Vapaaehtoiseksi sitoutumista edellytetään vuodeksi, ja vapaaehtoista kohdellaan kuin työntekijää, vaikkakin palkatonta.
– Kokemuksen perusteella todellisen vastuun antaminen on tehokas tapa sitouttaa, henkilöstöjohtaja Heikki Rantanen kertoi.
Itsekin aikanaan merimieskirkolla työskennellyt Toivo Loikkanen totesi, että vuodeksi sitoutuva vapaaehtoinen on äärimmäinen esimerkki. Toisessa päässä ovat ne ihmiset, jotka haluavat joskus tehdä edes jonkin asian, ja heillekin pitää olla tilaa.
Erilaisten vapaaehtoisuuden asteiden tunnistaminen ja huomioiminen on seurakunnassa erityinen haasteensa.
Tarvitaan kokonaisten toimintakulttuurien muutosta
Lauri Jäntin mielestä vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen ja johtamiseen liittyvä keskeinen haaste on, että käytännössä johtamistyötä eivät tee kirkkoherrat, vaan heidän alaisensa. Kirkkoherra vain huolehtii siitä, että työntekijät voivat johtaa vapaaehtoistoimintaa.
– Käytännössä vapaaehtoistyötä vetävillä alaisilla ei välttämättä ole mitään johtamisen koulutusta. johtamisen tukeminen pitäisi ulottaa kaikkiin työntekijöihin, joilla on tällainen rooli. Heidän käytännön johtamistyötään pitää resursoida ja antaa sille aikaa, jotta onnistumiseen on edellytyksiä, Jäntti sanoo.
– Vapaaehtoistyön kehittämisessä on kyse koko seurakuntatyön kulttuurin muuttamisesta. Siksi se on hidasta. Lapinlahdella vetämämme kehittämisprojektin perusteella voi sanoa, ettei siihen riitä kuusikaan vuotta. Kun johto ja työntekijät vähitellen ovat lähteneet muutokseen mukaan, pitää vielä muuttaa 6000 seurakuntalaisenkin kulttuuri.