Suomen Lähetysseuran vaikuttamistyön päällikkö Kristiina Rintakoski toivoo, että kirkkojen todistus kuuluisi myös konfliktien keskellä.
Raamatussa rauhan ja sovinnon sanoma on hyvin vahva. ”Myös meitä kristittyjä kutsutaan rauhantekijöiksi”, Suomen Lähetysseuran vaikuttamistyön päällikkö Kristiina Rintakoski muistuttaa.
Raamattu ja kristillinen ajattelu ovat vaikuttaneet paljon rauhantyön teoriaan ja käsitteisiin. Rintakosken mukaan rauhan ja sovinnon työ on kristityn kutsumus, eikä konfliktien keskellä toimiva lähetysjärjestö voi sitä ohittaa.
Monesti konfliktin taustalla on sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus. Kirkkojen ääni on parhaimmillaan ääni oikeudenmukaisuuden puolesta. Yhteiskunnassa on jännitteitä niin kauan kuin siellä on rakenteita, jotka ylläpitävät sortoa ja ihmisten syrjäytymistä, Rintakoski sanoo.
– Todistaminen konfliktien keskellä on osa kristillisen kirkon kutsumusta. Emme voi odottaa, että konflikti menee ohi ja käynnistää vasta sitten kirkollista ja kehitysyhteistyötä. Työmme on rinnalla kulkemista myös vaikeina aikoina.
Peruskäsitteet kristillisiä
Lähetysseura toimii useissa maissa, joissa sota, etnisten tai uskonnollisten ryhmien väliset jännitteet tai piittaamattomuus ihmisoikeuksista vaikuttavat ihmisten elämään. Rauhan ja sovinnon haasteet ovat erityisesti esillä yhteistyökumppaneiden työssä Kolumbiassa, Nepalissa, Israelissa, Palestiinassa, Etiopiassa, Myanmarissa, Syyriassa ja Pakistanissa.
Monet rauhan ja sovinnon peruskäsitteet ovat raamatullisia ja kristillisiä, Rintakoski tähdentää.
– Kun ajattelemme Raamatussa kuvattua rauhaa, se on paljon enemmän kuin pelkkä rauhansopimus, sillä se koskee ihmisten välisiä suhteita. Myös sovinto on vahvasti raamatullinen käsite. Kristillisen sanoman ainutlaatuisuus on siinä, että se puhuu sovinnon ja anteeksiannon mahdollisuudesta. Se ei voi olla aiheutetun kärsimyksen poisselittämistä, mutta kuitenkin yksi askel haavojen parantumiseen.
Rintakoski muistuttaa, että katumusta voi pakottaa tai ohjailla eikä anteeksiantoon voi suostutella.
– Sovintoa tarvitaan, jotta vihollisuuksista päästään rakentamaan kestävää rauhaa.
Rauha ja sovinto eivät kuitenkaan ole pelkästään taistelua epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Kirkkojen tehtävä voi olla myös luottamuksen rakentaminen. Konflikteissa ihmisten ja ihmisryhmien väliset suhteet ovat rikkoutuneet ja epäluottamus on suurta. Luottamuksen ja vuoropuhelun luominen on erittäin tärkeää. Eri ryhmien välille voi rakentaa siltoja esimerkiksi käytännön työn ja kohtaamisten kautta, Rintakoski tähdentää.
– On myös tilanteita, joissa kirkosta tulee konfliktin osapuoli sen juuttuessa yhden osapuolen puolelle. Tällöin kirkko menettää mahdollisuuden ajaa rauhan asiaa.
Rankaisemattomuus kuriin
Rauhanprosessissa oikeus ja oikeudenmukaisuus ovat vaikeita asioita. Rankaisemattomuus on suuri ongelma monien sotien ja konfliktien jälkeen. On tärkeää, että ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneet joutuvat oikeuteen.
Aikataulutusta on kuitenkin mietittävä tarkkaan. Jos osapuolia, joiden tulisi neuvotella rauhasta, uhataan ensimmäiseksi oikeusprosessilla, rauhanprosessi jähmettyy paikoilleen.
Rintakosken mielestä on tärkeää myös ymmärtää, että oikeus ei koskaan korvaa kaikkea pahaa ja menetyksiä.
– Samalla kun puhumme oikeudesta, täytyy puhua sovinnosta, anteeksiantamisesta ja unohtamisesta. Oikeustoimien kautta ei koskaan saada täyttä korvausta eikä oikeuden toteutuminen yksin riitä sovinnon luomiseen.
Vaikka jokainen konflikti on erilainen, yleensä niiden taustalla olevat epäkohdat liittyvät vallan ja resurssien käyttöön. Esimerkiksi monilla etnisillä ryhmillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa heitä koskevaan päätöksentekoon tai he eivät voi hyödyntää alueidensa luonnonrikkauksia.
Rintakosken mielestä uskonto on hyvin harvoin konfliktien varsinainen syy. Sellaisissakin maissa, joissa uskonnollisten ryhmien välillä on yhteenottoja, väkivallan taustalla on taistelua vallasta, maanomistuksesta ja luonnonrikkauksista.
Seuranta suojelee
Joissakin maissa ihmisoikeustaistelijoiden turvallisuus on uhattuna. Esimerkiksi Kolumbiassa epäkohtiin puuttuvat ihmiset ovat vaarassa menettää henkensä. Afrokolumbialaisia on esimerkiksi ajettu mailtaan kaivosteollisuuden tieltä ja maassa on myös aseellisia yhteenottoja.
Kansainvälinen näkyvyys ja yhteydet lisäävät ihmisoikeustaistelijoiden turvallisuutta.
– Kolumbiassa ihmisoikeuspuolustajien vastustajat tietävät, että kumppaneillamme on kansainvälisiä yhteyksiä. Ulkomaalaisten siviilien läsnäolo estää ihmisoikeusloukkauksia. Puhelin- sekä sähköpostiyhteydet osoittavat, että kumppaneillamme on yhteyksiä muihin maihin, Rintakoski kertoo.
Jos jollekulle tapahtuu jotain, siihen puututaan.
– Kumppanimme ovat kertoneet, että tällä on heille tärkeä merkitys. Myös se, että he vierailevat Suomessa ja muissa maissa ja puhuvat omasta asiastaan, vähentää katoamisia ja väkivaltaa. Kirkon työntekijät ovat myös vaarassa kun he taistelevat ihmisoikeuksien puolesta. Kirkko voi kuitenkin konfliktin keskellä tuoda toivoa ja luoda luottamusta tulevaisuuteen”
Kohti päättäjiä
Lähetysseuran työn vahvuus on, että muutos lähtee tavallisten kansalaisten taholta kohti päättäjiä.
– Rauhanprosessissa osallisuuden varmistaminen on tärkeää, jotta siinä kuuluu muidenkin kuin eliitin ääni. Kirkkojen työn kautta keskustelu rauhasta ja demokratiasta tavoittaa myös ne ryhmät, jotka monesti jäävät ulkopuolelle. Tämä on kumppaniemme vahvuus.
Myanmarissa Lähetysseura on kumppaniensa kanssa tehnyt työtä sen eteen, että vähemmistöryhmät ovat voineet vaikuttaa neuvottelujen kulkuun. Nyt heillä on mahdollisuus saada konfliktin perussyyt ratkaistua. Keskeistä on ollut rakentaa luottamusta etnisten ryhmien välillä ja tukea niiden kykyä muodostaa yhtenäinen kanta rauhanprosessissa. Tärkeää on ollut myös vahvistaa aseellisten ryhmien ja kansalaisyhteiskunnan välistä vuoropuhelua.
– Lähetysseuran työ eroaa monesta muusta toimijasta siinä, että emme mene selvittämään konfliktia. Tehtävämme on vahvistaa kirkkojen, kansalaisyhteiskunnan ja yksilöiden osaamista ja voimavaroja. Tavoitteena on, että he voivat toimia rakentavasti konfliktitilanteissa, heidän äänensä kuuluu rauhanprosessissa ja he voivat osallistua siihen eri tasoilla.
Kristiina Rintakosken mielestä on tärkeää muistaa, että paikalliskirkot ovat osa yhteiskuntaa.
– Ihmiset kokevat kirkot omikseen, sillä ne ovat olleet paikalla hyvinä ja huonoina aikoina.
Juttu on julkaistu Kirkko lähetys -lehdessä 2/14. Kuva: Minna Elo