Ajatteleppa omalle kohdalle! Lähimmäisen asemaan asettuminen auttaa ymmärtämään häntä ja lopulta myös itseä.

Me kaipaamme toisiamme ja haluamme elää yhdessä toisten ihmisten kanssa. Läheisistä ja ystävistä saamme iloa ja merkitystä elämäämme. Syvimmät tunteemme liittyvät toisilta ihmisiltä saamaamme huomioon. Rakkaus, läheisyys, onni ja kaipauskin koetaan toisten kanssa. Silti myös suurimmat elämämme haasteet liittyvät lähimmäisten kanssa pärjäämiseen. Kiusaaminen, väkivalta ja väärinkäytökset rehottavat arkisessa elämässämme. Kuinka osaisimme olla keskenämme ihmisiksi?

Apostoli Paavali neuvoo Raamatussa kirjeessään roomalaisille:”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt ”Älä tee aviorikosta”, ”Älä tapa”, ”Älä varasta”, ”Älä himoitse”, samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.” (Room. 13:8–10)

Velvollisuudentunnosta tai kiitollisuudenvelan vuoksi toisen puolesta uurastaminen on raskasta. Siksi Paavali opastaa tekemään kaiken lähimmäisen hyväksi rakkaudesta. Silloin kun teemme toisille niin kuin tahtoisimme itsellemmekin tehtävän, alamme päästä jyvälle hyvästä elämästä. Tämän periaatteen soveltaminen vaatiikin jatkuvaa pohdintaa. Se vaatii asettumaan toisen asemaan, hänen saappaisiinsa. Lähimmäisenrakkaus arjessa ei  edellytä ihmeellisiä juttuja, mutta se saa aikaan ihmeitä. Sinun pieni tekosi voi muuttaa toisen koko maailman.

Kykyä asettua toisen asemaan on usein kuvattu sanalla empatia. Empaattisuus on ihmisellä sisäsyntyistä. Jopa hermostomme on rakennettu niin, että nähdessämme jotakin ikävää tapahtuvan, koemme osallisuutta ja säikähdämme: Entäpä, jos tuo sattuisi minulle? Kyky empatiaan on terveen ihmisen merkki. Toisaalta kovuus ja empatiakyvyttömyys voi kertoa traumataustasta, lamauttavasta pelosta ja omasta osattomuudesta. Joskus on sanottu, että pahat ihmiset eivät ole edes toisilleen hyviä, esimerkiksi rikollinen ei luota toiseen rikolliseen. Joissakin tapauksissa voi myös uupumus turruttaa ihmisen tunteettomaksi.

Joskus on kuitenkin niin, että omat onnettomuudet ja niukkuus itse asiassa avaavat sydämen ymmärtämään myös muiden hätää. Jeesus kertoi leskivaimosta, joka antoi ainoan roponsa, koko elämisensä muiden hyväksi uhriarkkuun. Jeesus opetti puheillaan sekä myös esimerkillään toisten puolesta uhrautuvaa rakkautta. Eräs kristitty muisteli elämänsä ehtoopuolella, että Jumala oli pitänyt huolta ja maallistakin hyvää oli karttunut, ilman oman ”kynnen kovuutta”.

Lähimmäinen voi myös rikkoa karkeasti sinua vastaan. Lähimmäisenrakkaus ei velvoita  sinua hyväksymään vääryyttä. Jeesuksen neuvo on toki etsiä sovinnollista ratkaisua: ”Pitäkää varanne! ”Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi.” (Luuk. 17:3) On oikein, että asetamme rajan, emme suostu kiusattaviksi tai hyväksikäytettäviksi. Kun sinua vastaan rikkonut katuu, on anteeksiannon vuoro. Anteeksi antamisen lähtökohta on se, että on itse saanut kokea armon. Jeesuksen risti saarnaa siitä, että sovitus ristin puulla teki ehjäksi yhteyden ylös kohti Jumalaa ja myös vaakasuora yhteys ihmisten välillä korjattiin. Kun on itse saanut niin paljon anteeksi, eikö silloin olisi armollinen muillekin.