Luterilaisen maailmanliiton lähetys- ja kehitysosaston johtaja, tansanialaissyntyinen teologian tohtori Fidon R. Mwombeki toppuuttelee länsimaissa joskus esiintyvää lähetystyön historian ylikriittistä arvioimista.
– Kun tällaista tapahtuu, olen ihmetellyt, miksi meiltä lähetystyön kohteena olleilta ei silloin kysytä mitään, Mwombeki kysyy.
Mwombekin mukaan lähetystyö merkitsi tansanialaisille kuitenkin nimenomaan vapautusta.
Fidon R. Mwombeki puhui Helsingissä perjantaina 30. tammikuuta pidetyssä Kirkon missio ja globaali kristinusko -seminaarissa. Hänen esityksensä aihe oli ”Vapautus postmodernissa lähetysteologiassa ja käytännössä”.
Puheenvuorossaan Mwombeki piti postmodernin käsitettä länsimaisena, eikä sillä ole juuri vastaavuutta Afrikan kontekstissa. Sen sijaan vapautus on ollut teologiassa ja kolmannen maailman kirkoissa monella tavalla relevantti asia.
Vapautus teologisena käsitteenä oli 1900-luvun teologiassa voimakas virtaus. Mutta postmoderni on muuttanut sitä. Mitä vapautukseen teologiassa tulee tänään, Mwombeki arvioi sen olevan muutoksessa ja yhä enemmän menneisyyttä.
Postmoderni on hävittänyt teologiset koulukunnat
Teologian maailmassa postmoderni on merkinnyt monia muutoksia. Yksi niistä on Mwombekin mukaan, että maailmanlaajuisesti arvostettuja ja tunnettuja teologeja ei enää ole. Poissa ovat Barthien ja Bultmannien kaltaiset klassikot. Teologiset koulukunnatkin ovat historiaa.
– Voi sanoa, että enää ei ole sen-ja-sen teologiaa, Mwombeki tiivisti.
Vapautuksen teologiankin kuuluisat latinalaisamerikkalaiset nimet alkavat olla ikääntyneitä, eikä työn jatkajia juuri ole.
– Postmodernissa maailmassa myös amerikkalainen musta teologia näyttää kadonneen. Samoin on käynyt afrikkalaiselle vapautuksen teologialle ja naisten asioita korostaneelle teologialle. Tilalle on tullut esimerkiksi gender-asioista kiinnostunut teologia, Mwombeki sanoi.
Vaikka vapautuksen teologian kieli on jäljellä, sen konnotaatiot ovat muuttuneet. Mwombeki käytti esimerkkinä Edinburgissa vuonna 2010 pidettyä merkittävää lähetysteologista konferenssia.
– Olin yllättynyt siitä, että vapautuksen kieli ei tuntunut näyttelevän enää mitään osaa. Se ei ollut yhtenäkään pääteemana tuossa konferenssissa.
Berliinin muuri murtumisen (1989) ja Nelson Mandelan miltei samanaikaisen vapauttamisen kaltaisia vapautumisen symboleja tarvittiin. Kirkot nousivat rasismin hirvitystä vastaan.
Mitä sitten olisi vapautus postmodernissa maailmassa? Mwombeki totesi, ettei köyhyys ole minnekään hävinnyt. Naiset eivät edelleenkään ole globaalisti todellisuudessa vapautettuja. Kirkkojen ääni ei ylipäätään kuulu enää kuten ennen.
Mistä tänään pitäisi vapautua?
Ylipäätään sittemmin kehitys on Mwombekin mukaan ollut mielenkiintoinen. Esimerkiksi eteläisessä Afrikassa kirkot eivät maailman muututtua ja rasistisen hallinnon kaaduttua oikein ole voineet määritellä, mikä nyt olisi vihollinen.
– Globaalistikin on vaikeuksia määritellä, mitä vapautus nyt olisi ja mistä pitäisi vapautua.
Mwombekin mukaan vapautuksen teologia on silti jättänyt lähetysteologiaan ja -käytäntöön ainakin neljä kestävää asiaa.
1. Oikeudenmukaisuuden käsite on tullut jäädäkseen teologian ja lähetystyön arvioimisessa.
2. Teologian käsite Sitz im Leben (Raamatun sanan asema meidän elämässämme) on muuttunut tarkoittamaan yhä enemmän sitä, että sen on oltava relevanttia Raamatun lukijoiden kannalta. Enää ei ole keskeisintä, mitä se tarkoitti varhaisen kirkon ihmisille.
3. Lähetysteologiaan on ankkuroitu tärkeänä yksityiskohtana köyhien ja rikkaiden epätasa-arvon ongelman vakavuus.
4. Missiologiassa ortodoksiaa ja ortopraksiaa, uskoa ja käytäntöä, ei enää voida erottaa toisistaan.
Luterilaisuuden ja helluntailaisuuden syntiteologiassa eroa
Mwombekille esitettiin seminaarissa myös kysymys helluntailaisuuden voimakkaan leviämisen merkityksestä kolmannen maailman perinteisille kirkoille.
Vastaus oli hieman yllättävä. Mwombekin mukaan afrikkalaisten perinteisten protestanttisten kirkkojen keskuudessa helluntailaisia ei ole useinkaan otettu vakavasti. Kovaäänistä evankelioimista ei ole arvostettu.
– Olemme ajatelleet, että helluntailaisten teologia ei ole hyvää, eikä heillä ole siihen koulutusta. Mutta monet ihmiset Afrikassa pitävät helluntailaisesta julistuksesta, myös monet meidän luterilaisistamme.
Mwombeki nauratti yleisöään toteamalla, että helluntailainen julistus esimerkiksi ei ”romantisoi köyhyyttä”.
– Usein lännessä köyhistä ja köyhyydestä puhutaan, kuin köyhä olisi vain uhri ja köyhyys jotenkin kaunista. Olen sanonut tähän, että jos näin on, miksi ette tulisi tänne joukkoomme ja ryhtyisi köyhäksi.
Mwombekin mukaan tulevaisuudessa Afrikan luterilaisten ja helluntailaisten välillä tapahtuu lähentymistä.
– Me hedelmöitämme toistemme ajattelua. Me luterilaisetkin muutumme siinä, mutta ei meistä helluntailaisia tule.
Helluntailaisuuskin muuttuu.
– Kun helluntaikirkot vanhenevat, ne oppivat, etteivät ne ole niin erilaisia kuin me. Nyt helluntailaiset arvostelevat kirkollisia rakenteita ja piispoja, mutta uskon, että he ymmärtävät aikanaan, että pelkkä kaiken vastustaminen ei johda mihinkään.
Toinen yleisökysymys koski julistusta synnistä, josta länsimaisissa kirkoissa kuulee nykyisin vähän.
Mwombeki yllätti vastauksessaan jälleen.
– Mielestäni luterilaisilla on helluntailaisia parempi teologia synnistä vapautumisesta. Helluntailaisuuteen kuuluu sääntöjä: tee niin, älä tee noin. Luterilaisuus taas sanoo: syntisyydestäsi huolimatta nouse ja tee näin, Fidon R. Mwombeki sanoi.
Kuva: Jussi Rytkönen.