Kuuluuko tämä juttu Kirkon töissä -osastolle vai Taustat & ilmiöt – osastolle?
– Kyllä sen voi laittaa Kirkon töihin, vastaa Kotimaan valokuvaaja Matti Karppinen viimeisenä työpäivänään. Hän jää eläkkeelle miltei 27 työvuoden ja kymmenientuhansien valokuvien jälkeen.
Jutun osasto on perusteltu senkin vuoksi, että Karppinen on ollut kymmenkunta vuotta seurakunnan työntekijänä. Perheellinen teologian ylioppilas otti pestin puolitoimiseksi vahtimestariksi Kallion seurakuntaan. Päätöksen vaikutti toki sekin, että tehtävään kuului edullinen asunto.
– Tempauduin ajan myötä mukaan seurakunnan toimintaan, nuorisotyöhön erityisesti. Pidin muun muassa valokuvauskerhoa. Olen varmaan tehnyt seurakunnassa kaikkia muita työtehtäviä paitsi kastanut, vihkinyt ja haudannut.
Valokuvauksesta innostunut teol.yo-vahtimestari huomattiin ja hän kuvasi muun muassa seurakunnan omaan Kirkonkello-lehteen. Myös Kirkko ja kaupunki ja Kotimaa saivat sivuilleen Matti Karppisen ottamia valokuvia. Hän toimi pari vuotta myös HEO:ssa eli Helsingin evankelisessa opistossa valokuvauksen tuntiopettajankin.
Harrastus vei entistä enemmän aikaa ja lopulta Karppinen sanoutui irti vahtimestarin työstä ja ryhtyi freelancer valokuvaajaksi. 1989 hän alkoi saada kuukausipalkkaa Kotimaasta.
Korsia kirkon kekoon
Matti Karppinen syntyi Utajärvellä, mutta hänen kotikuntansa on Vaala. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Oulusta, josta muutti 1973 Helsinkiin ja aloitti teologian opinnot. Samalla vuosikurssilla oli muiden muassa Kari Mäkinen, josta sittemmin tuli arkkipiispa.
Karppisesta ei koskaan tullut valmista, sillä gradu jäi puuttumaan.
– Opiskeluajalta on jäänyt vahvasti mieleen vasemmistolainen vaikutus. Kaikki ilmoitustaulut pursuivat Akateemisen sosialistiseuran ja muiden kokous- ja mielenosoituskutsuja.
Karppinen sanoo, että hänestä julistavat vasemmistolaiset ja käännyttävät herätyskristityt käyttäytyivät samanlaisen kiihkon vallassa.
– Sen tapainen julistaminen ei ole missään muodossa minua varten. Koin vahtimestarin työn ja valokuvaamisen ikään kuin täydentävänä työnä. Sain olla kantamassa oman korteni kekoon.
Valokuvaajan työ Kotimassa on myös ollut omalla tavallaan korren kantamista kirkon kekoon. Karppinen kolusi vuosien mittaan maamme seurakuntia ristiin rastiin. Samalla hän on ollut mukana rakentamassa Kotimaan sivuilla kertomusta kansankirkosta ja sen merkityksestä.
– On liian juhlallista sanoa, että on ollut mukana Jumalan valtakunnan työssä. Mutta jotenkin tässä on saanut olla lähellä mysteeriä tai ydintä.
Johdettua demokratiaa
Kun Karppiselta kysyy, mitä ero on sillä kirkolla, jonka hän nyt työnsä kautta tuntee, ja sillä kirkolla, johon hän meni vahtimestariksi, on vastauksena ensin pitkä hiljaisuus.
– Niillä on paljonkin eroa. Ne eivät tunnu samalta kirkolta. Ehkä muutos on hengellistäkin laatua, mutta ennen kaikkea se näkyy työntekijöiden yhteiskunnallisessa asemassa. 1970-luvulla papit olivat vielä kaiken keskuksia.
Karppinen muistele Kallion kirkkoherra Kauko Kärkkäistä. Hänet tunnettiin ”patruunamaisena rovastina”, joka jyräsi luottamushenkilöt näkemystensä taakse. Kerran hän tokaisi: Johdettu demokratia on paras demokratia.
– Muistan myös, että diakoniatyöntekijät olivat ennen näkymättömiä, seurakunnan hiljaisia. Joskus he sentään valittivat, että kukaan ei heitä huoma. Mutta nyt on toisin. Diakonia on kirkon käyntikortti.
Itseään Karppinen kuvailee ”körttipatuksi”, jonka mielipuuhaa ei ole ihmisten käännyttäminen tai julistaminen.
Kanipaistia pakkasessa
Matti Karppisella on kolme lasta, poika ja tytär ensimmäisestä nuoruudenavioliitosta ja tytär toisesta liitosta. Vanhin tytär asuu Lontoossa, jossa asuu myös Karppisen ainoa lapsenlapsi. Tytär toisesta avioliitosta aloitti viime syksynä lääkärinopinnot.
Kotimaa oli Matti Karppiselle myös merkittävä paikka henkilökohtaisesti. Hän on naimisissa Kotimaan johdon assistentin Irja Karppisen kanssa. Kumpikin on ollut Kotimaan palveluksessa yli 25 vuotta.
– Eläkkeellä minulla ei ole mitään suurta suunnitelmaa, sillä sellaisen laatiminen kuulostaa ihan työltä. Odotan, että enemmän aikaa jää rakkaille harrastuksille, kalastukselle, metsästykselle ja riistanhoidolle. Myös kirjat ja elokuvat saavat enemmän aikaa.
Taloyhtiönsä tontilla Helsingin Lassilassa Karppinen on alkanut metsästää villikaneja loukuttamalla. Pakkasessa on nyt kolme kanipaistia.
Karppinen pitää yllä veljensä ja sisarensa kanssa vanhaa kotitaloa Vaalan Jylhämässä. Siellä vierähtää varsinkin syysaikaan viikko poikineen.
– Olen syysihminen. Se on hienoin vuodenaika.
Vaalasta löytyy myös hyviä lapsuudenaikaisia kavereita.
Valokuvaamista Karppinen ei aio jättää, mutta siihen täytyy löytyä jokin uusi, lehtikuvaamisesta poikkeava näkökulma.
Kuva: Olli Seppälä
Katso video Matti Karppisen viimeisestä työpäivästä.