Lähes joka päivä kristillisen julistuksen piirissä elävä kuulee sanottavan: Rakasta lähimmäistäsi. Kehotus tuntuu varsin vaativalta, sillä arkikokemus vaikkapa kaupungin tungoksessa ei välttämättä täytä meitä rakkaudella vierellä poukkoilevia ihmisiä kohtaan. Paremminkin tuntuu lievää ärtymystä monella tapaa häiritseviä ja meluavia ohikulkijoita tarkkaillessa. Toki iloiset tervehdykset aina piristävät. Onko rakastamisen vaatimus silti kohtuuton ja epärealistinen, sillä useimmiten minun on vaikea löytää itsestäni rakkautta?
Kuitenkin Raamatun käskyt ja ohjeet kristitylle on tiivistetty rakkauden kaksoiskäskyyn: ”Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”” (Mark. 12:29-31)
Jatkuva puhe romanttisesta rakkaudesta on ehkä ladannut koko rakkauden käsitteen länsimaisessa ajattelussa jotenkin pääosin tunteen asiaksi, sitä joko on tai ei ole. Näinhän olemme tottuneet ajattelemaan eroottisesta vetovoimasta, ihastumisesta ja romanttisesta rakkaudesta. Se on tunteita ja tuoksuja.
Arjen lähimmäisenrakkaus on pääosin muuta kuin tunteen asia. Se on valinta, valinta hyvyyden puolesta. Se on hyvän toivomista ja tekemistä toiselle ihmiselle, ei vain itselle. Se on toisen ajattelemista yhtä arvokkaana ja ainutkertaisena kuin itsekin on. Se voi olla jopa omasta luopumista toisen hyväksi.Tällainen epäitsekäs hyväntahtoisuus ei edellytä saavansa vastapalveluksia, vaikka usein käykin niin, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Hyvällä käytöksellä saa hyvää käytöstä ja arvostusta vastineeksi.
Rakkaudesta me teemme hyvää, mutta hyvän tekeminen ei sinänsä välttämättä ole rakkautta. Emme ole täällä ansaitsemassa armoa tai rakkautta, vaan saamme ottaa sen vastaan Jumalalta. Apostoli Paavali kirjoittaa tästä 1. Kor. 13. luvussa. Raamattu kytkee Jumalan rakkauden kokemisen ja lähimmäisenrakkauden Yhteen Jeesukseen uskomisen kanssa. Silloin kun et itse jaksa etkä osaa rakastaa, anna Jeesuksen rakastaa sinussa. Usko ja rakkaus voi herättää myös vahvoja tunteita, sekin kuuluu asiaan.
Taivaan Isän hoivan ja huolenpidon kokeminen omassa elämässä erityisesti Jeesuksen kautta saa meidät parhaimmillaan levittämään lähimmäisistä huolehtimista ja rakastamista ympäristöömme. Opimme, miten hyvä laitetaan kiertämään. Kun itse olemme saaneet Jeesuksen ristinuhrin tähden anteeksi syntimme, opimme myös itse anteeksi antamista. Joskus on osattava valita anteeksiantaminen, vaikka se tuntuu mahdottomalta. Myöhemmin toki, useimmiten, myös tunteet seuraavat.
Kiinnittyessämme lähimmäisenrakkauteen ja anteeksiantamiseen, me ankkuroidumme Jumalan ja valon maailmaan. Tulemme siunauksista osallisiksi. Jos päätämme pitää kiinni vihasta ja anteeksiantamattomuudesta, vedämme pimeyden todellisuutta kohti itseämme. On tärkeää, että emme torju Jumalan armoa ja valoa. Siinä on lopulta ajallinen ja myös iankaikkinen siunaus.
Pentti Tepsa
” Silloin kun et itse jaksa etkä osaa rakastaa, anna Jeesuksen rakastaa sinussa.”
Tässä on ydin ja minun toivoni. Jeesus asuu uskovassa, mutta toimii niissä ”rajoissa” kuin sallimme ja tässä tapauksessa pyydämme. On ollut minulle erittäin lohdullista päätyä tilaan, etten voi sietää toista uskovaa, lähimmäistäni, jonka kanssa samaa tietä kuljen. Lohdullista siksi, että omien voimien, ominaisuuksien riittämättömyys on kirkastunut. Kristus minussa on sitä alkanut kirkastamaan. Kun tämä valaisun lähde on tullut minulle ilmeiseksi, niin silloin olen tullut lohdutetuksi. Usein tämä Kristuksen rakkaus on vaikuttanut ”vain” jonkun ihmisen sietämistä, eli kuvotus on lakannut. Uskon kuitenkin, että ennen kuolemaani tuntemiseni jalostuu, sekin Kristuksen tähden.
Kiitos Reijo, juuri noin se on. Lähimmäisen rakastaminen ei ole kiinni minun kyvyissäni tai tunteissani, vaan siitä, mitä Kristus tekee minun kauttani.
Sitten on vielä erityisen haastavat ajat, kuivuuden ja uupumuksen kaudet.
Anteeksianto, mitä tarkoittavat seuraavat Jeesuksen sanat:
Matt. 6:12
ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
Matt. 6:14
Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
Matt. 6:15
mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Mitä anteeksi anto tarkoittaa, mitä se pitää sisällään, ensin kuinka Jumala antaa anteeksi meidän syntimme ja toiseksi miten Jumalan anteeksianto sitten näkyy suhteessamme lähimmäisiin eli kuinka meidän tulee antaa anteeksi heille?
Kiitos Ari, hienot evankeliuminkohdat olet löytänyt. Anteeksianto on valinta, valinta jättää asia sikseen, Herran huomaan. Tunteet voivat pitkäänkin lyödä hanttiin, sillä viha ja katkeruus ovat hyvin hallitsevia tunteita ja ne lupaavat jonkinlaista voimaantumista. Tietenkin terve aggressio on kykyä asettaa rajat; näin minulle ei saa tehdä, tätä en hyväksy.
Vihaaminen ei kuitenkaan anna sitä voimaa, jonka se lupaa. On sanottu, että katkeruus ja kostonhimo syövät enemmän kantajaansa kuin vihan kohdetta. Siksi Jeesuksen neuvo ja käsky anteeksiantamisesta on paras.
Kysyt asioita, jotka tiedät. Miksi?
Pekka ymmärrätkö sinä näiden kysymyksieni vastaukset?
Täällä niin moni pyrkii opettamaan toisia mutta eivät ymmärrä mitä Jeesus sanoo.
Luultavasti moni kyllä tiedon tasolla ymmärtääkin anteeksiantamisen merkityksen, saattaa siitä puhuakin ja opettaa sujuvasti. Elämä ja kristillinen kilvoitus on aina silti sellainen matka, että hengelliset perusasiat ovat testissä yhä uudestaan. Koskettavasti anteeksiantamisesta saarnannut ja opettanut saattaa itse ajautua sellaisiin kokemuksiin, joita ei heti tahdo tai jaksa tai osaa antaa anteeksi. Kaikki me olemme tämän oman elämämme suhteen kuin vasta-alkajia.