Miten pelastun? Se on tyypillinen kysymys sekä ihmisen ikuisuuspohdinnoissa että jännityskirjallisuuden kuningatar Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -romaanissa, jossa mystisiin pitoihin kutsutut vieraat kuolevat yksi toisensa jälkeen salaperäisen murhaajan uhreina.
Paljastamatta juonesta kaikkea voi kertoa, että murhaaja toimii luottaen vakaasti omaan rooliinsa Tuomarina. Hän tietää, kenen on määrä pelastua ja kenen ei. Hänen hallussaan ovat ihmisen puntarit, pelastuksen avaimet ja tuomion välineet.
Kysymys pelastuksesta on useimpien uskontojen kovaa ydintä. Pelastuksen käsite itsessään on vaihteleva, laaja ja monitulkintainen: monella on kyse pelastuksesta jo tässä elämässä, joillakin ensisijaisesti tuonpuoleisessa. Pelastus on kuitenkin asia, johon kristillinen ajattelu palaa.
PELASTUKSEN TILA on tällä hetkellä kirkossamme vakava. Ei siksi, että emme pelastuisi, vaan siksi että saman katon alle mahtuu niin suuri joukko erilaisia käsityksiä.
Luterilainen pelastuskäsitys on sinänsä tavattoman selkeä, kaunis ja johdonmukainen: ihminen pelastuu yksin armosta. Ihminen tekoineen on säälittävä ja kelvoton, omassa varassaan ”pelkkää paskaa”, kuten lyyrinen reformaattori tapasi todeta.
Miksi luterilaisen opin mukainen käsitys ei sitten ole kirkossamme selviö? Tragedian synty piilee pietismissä. 1700-luvulla kulovalkean tavoin ympäri kristillisen maailman levinnyt pietismi nostaa keskiöön egon: minä ja minun pelastukseni, minä ja minun jumalasuhteeni. Käsitys pelastuksesta muuttui. Enää ei riittänyt armo, ei kirkko, ei kaste, eivät kirkon sakramentit. Emeritusprofessori Alister McGrath kirjoittaa Kristillisen uskon perusteissa, kuinka pietismissä ”yksilöllä itsellään on päätösvalta, astuuko hän taivaalliseen valtakuntaan”.
Tämä käsittämätön käsitys ihmisen päätösvallasta on sittemmin lyönyt leimansa pietismin myötävaikutuksesta syntyneisiin suomalaisiin herätysliikkeisiin. Piilopelagiolainen tekosyntien kyttääminen ja niiden perusteella pelastustulkintojen tekeminen on yhä yleinen harhaoppi tällä uskonalueella. Meillä on liikkeitä, jotka vaativat ihmiseltä uskonratkaisuja, vaikka uskossa on kyse lahjasta. Erään herätysliikkeen piirissä opetetaan pelastuksen kuuluvan vain liikkeeseen kuuluville. Olisiko tarpeen, että kirkolliskokous kävisi keskustelun kirkon pelastuskäsityksestä eikä käyttäisi niin paljon aikaa kehällisiin asioihin?
MISSÄ TIETO pelastuksesta, siellä tuomiovalta. Siksi periluterilainen armoon takertuminen on nerokas, terveen valtatyhjiön synnyttävä käsitys. Keskustelua tästä ydinkohdasta on tarpeen käydä. Tällä hetkellä pelastuskäsitykset risteävät keskenään sillä tavoin, että jos ne kaikki olisivat yhtä aikaa totta, kävisi kuin Christien romaanissa – eikä yksikään pelastunut.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!Ilmoita asiavirheestä
Ilmoita asiavirheestä