Suurimmat kesäjuhlat järjestetään kahtena perättäisenä viikonloppuna

Osa 2/3: Pron juttusarjassa esitellään kesäjuhlien teemat. Toisessa osassa tutustutaan Suviseuroihin, Valtakunnallisiin evankeliumijuhliin, Herättäjäjuhliin ja Kansanlähetyspäiviin.

Turvaa, rohkaisua ja toivon näköaloja

Vanhoillislestadiolaisten rauhanyhdistysten järjestämiä Suviseuroja vietetään Vaasassa 25.–28. kesäkuuta. Järjestelyvastuussa on Vaasan rauhanyhdistys yhdessä kymmenen muun rauhanyhdistyksen kanssa.

Seuratunnuksen valintaan pyydettiin ehdotuksia kaikista Suviseurojen järjestävistä rauhanyhdistyksistä. Näistä ehdotuksista seuratunnukseksi valittiin Herra on minun valoni ja apuni.

– Seuratunnuksen sanoma on turvallinen, rohkaiseva ja se antaa toivon näköaloja, kuvailee seuratoimikunnan puheenjohtaja Armas Sivula.

– Seuratunnus muistuttaa myös siitä, että voimme ja saamme rukouksessa pyytää taivaalliselta Isältä johdatusta ja apua elämäämme.

Tunnuksen sanomaa tullaan käsittelemään Suviseurojen puheissa, ja se on mukana seuramerkissä, jossa on myös ristin kuva.

– Risti on kristillisyyden keskeisin symboli. Se kertoo Vapahtajamme lunastustyöstä, evankeliumin ydinsanomasta. Tätä anteeksiantamuksen evankeliumia julistetaan kaikille ihmisille tulevissa Vaasan suviseuroissa, Sivula kertoo.

Lisää nimiä taivaan kirjaan

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEY, Sastamalan seurakunta ja kaupunki järjestävät Valtakunnallisen Evankeliumijuhlan 26.–28. kesäkuuta Sastamalassa. Juhlien teemana on Nimi taivaan kirjassa.

Päätoimikunnan puheenjohtaja Jari Rankinen kertoo, että teemaan haluttiin mukaan kirja, onhan Sastamalaa kutsuttu myös Suomen kirjapääkaupungiksi. Toisaalta teema kertoo siitä, että Jumala muistaa minuakin, nimeni on hänen kirjassaan.

– Kaikki ei ole tässä elämässä, mitä nyt näemme ja koemme. On Jumalan maailma ja ikuinen elämä. Sinne pääsemme Jeesuksen kanssa. Hän kehotti iloitsemaan, että nimi on merkitty taivaan kirjaan, Rankinen kertoo.

Teema kertoo myös kristittyjen tehtävästä, lähetystyöstä. Juhlilla eräs tapahtuma on otsikoitu Lisää nimiä taivaan kirjaan.

– Kerromme hyvästä Vapahtajasta, joka pitää huolta, johdattaa ja pelastaa.

Maailman ja Vuokatin vaarat

Herättäjä-Yhdistys, Sotkamon seurakunta ja kunta järjestävät Herättäjäjuhlat 4.–5. heinäkuuta Sotkamossa. Herättäjäjuhlien tunnus on En pelkää vaarojen matkaa.

Tunnus löytyy myös Siionin virrestä 173, sen neljännen säkeistön alusta.

– Kun muutama vuosi sitten kaikissa siioninvirsiseuroissa ympäri maata merkittiin muistiin kaikki seuroissa veisatut virret, tämä Mikko Katilan Siionin virsi (173) osoittautui kaikista eniten veisatuksi, Sotkamon herättäjäjuhlien pääsihteeri Tuomo Ruuttunen kertoo.

Herättäjäjuhlien tunnuksessa vaaralla on kaksoismerkitys. Se viittaa paitsi vaarallisuuteen myös maantieteeseen, Kainuun luontoon ja Vuokatin vaaroihin, joista Sotkamo on tunnettu.

– Kainuun maakuntalaulukin julistaa Meidänpä vapautta vaarat on nää. Virren vaarat tarkoittavat kuitenkin niitä vaaroja, joita elämän matkalla joudumme kohtaamaan. Tuon Siionin virren neljäs säkeistö on hyvin analoginen paimenpsalmin kanssa: Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa.

Armoa ansaitsemisen vastapainoksi

Kansanlähetys ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä järjestävät Kansanlähetyspäivät
3.–5. heinäkuuta Turussa. Päivien teemana on armo.

– Tämän vuoden Kansanlähetyspäivien teema pureutuu kristinuskon ytimeen, sanoo kansanlähetyspäivien johtaja Mika Falk.

– Tarkastelussa on Jumalan yksisuuntainen rakkaus, joka yllättää yhä uudestaan. Tahdomme päivien aikana ihmetellä, mitä tapahtuukaan, kun ansaitsemisen ja suorittamisen sijaan olemme tekemisissä Jumalan armon ja Jeesuksen kanssa.

Falkin mukaan Kansanlähetyspäivillä tahdotaan kokea, miten armo vapauttaa syyllisyydestä ja suorittamisesta ja hämmästellä armon synnyttämää uutta elämää.

– Tulemme siis eri suunnista kohti Jeesusta, josta Johannes evankeliumissaan kirjoittaa: Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Kuva: Kuvakaappaus Suviseurojen nettisivuilta.

Lue myös: Kristillisten kesäjuhlien superviikonloppuna juhlitaan neljästi

Edellinen artikkeliKansliapäällikkö: Tiedossa verta, hikeä ja kyyneleitä
Seuraava artikkeliKirkkopäivien satavuotisjuhla suunnitteilla Helsingin Kallioon