Tampereen seurakuntien ensimmäinen Tee se itse -rippikoulu pidettiin aurinkoisina heinäkuun alkupäivinä. Kahdeksan päivää kestäneelle pilottileirille osallistui 43 rippikoululaista. Noin puolet heistä tuli riparin järjestäneestä Messukylän seurakunnasta, toinen puoli muista seurakunnista eri puolilta kaupunkia.
Tee Se Itse -riparilla tutustuttiin kristinuskoon kirkon kasteopetuksen mukaisesti, mutta työtavat olivat nuorisolähtöisiä. Ohjelmassa pyrittiin huomioimaan mahdollisimman paljon nuorten vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita.
Pastori Hannele Juutinen kertoo, että leiriläisillä oli normaalia enemmän halua heittäytyä mukaan vuorovaikutukseen ja toimintaan. Myös leirikeskus vehreällä Näsijärven saarella sai kehuja:
– Isosaaren upea miljöö kahden tunnin laivamatkan päässä kaupungista oli unelmapaikka rippileirille. Upea luonto haastoi urbaaneja nuoria hienolla tavalla, Juutinen hehkuttaa.
Työpajat innostivat luovuuteen
Neljä luomisen työpajaa toteutettiin toisena leiripäivänä. Pastori Minna Rahko innostui työpajatyöskentelystä:
– Pihakentällä sirkus- ja liikuntapajaa vetänyt apuopettaja Susa Mattila on entinen sirkustaiteilija. Osallistujilla oli hauskaa kohdalle osuneesta ukkoskuurosta huolimatta. Draamapajan nuoret tekivät loistavia esityksiä, Rahko kertoo.
Kädentaitopajassa tutkittiin käsitystä omasta itsestä savea työstämällä. Nuoret muovasivat jotakin heidän persoonaansa ilmentävää, mutta eivät välttämättä omaa kuvaansa. Musiikkipajassa laulettiin ja luotiin uusia lauluja. Osallistujat saivat valita soitettavakseen rytmisoittimet, rummun tai kitaran.
Kanttori Petri Karaksela veti musiikkipajaa kitaroivan kesäteologin Tero Alitalon kanssa. Porukalla syntyi uusi sävel leirin konfirmaatiovirteen 814, jonka sanat ovat Anna-Mari Kaskisen kynästä.
”Ripari avasi mieleni uskolle”
Matilda Wirtavuori päätti osallistua Tee se itse -riparille tutkittuaan esitettä kesän 2015 rippileireistä. Hänestä oli hauska ajatus päästä itse miettimään leirin ohjelmaa.
Matilda osallistui musapajaan laulamalla. Hän sai leiriltä paljon uusia ystäviä sekä hienoja kokemuksia.
– Parasta olivat isoset ja pihakenttä monine mahdollisuuksineen. Ripari myös avasi mieleni kristilliselle uskolle, ja minulle tuli siitä uusia käsityksiä.
Wirtavuori löysi leiristä myös kehittämistä:
– Oppitunnit pidettiin joka kerta samoissa ryhmissä. Olisi ollut kiva välillä vaihtaa niitä, jotta olisi tutustunut paremmin uusiin ihmisiin.
Isoset iloitsivat leiriläisten nopeasta ryhmäytymisestä
Konkari-isonen Suvi Salonen huomasi, että porukan ryhmäytyminen tapahtui normaalia rippileiriä nopeammin.
– Isosille oli helppoa, kun leiriläiset ryhmäyttivät itse itsensä. He olivat jo ensimmäisenä päivänä sosiaalisesti mukana ja osallistuivat heti lauluihin ja leikkeihin. Niin sanottuja hankalia tapauksia ei ollut.
– Kaikki asiat sujuivat helposti ja sutjakasti. Joskus huomasin vain ihan pientä perus leirinurinaa, tyyliin en jaksaisi lähteä tunnille tai joku aihe ei kiinnosta, Salonen toteaa.
Tuomas Tarkkila oli ensi kertaa isosena ja oli tyytyväinen sekä oloonsa että toimenkuvaansa. Hän osallistui urheilupajaan, jossa vastuu ohjeiden antamisesta oli apuopettajilla.
– Leirin teema ei vaikuttanut minuun kovinkaan paljoa. Pikkuiset olivat aivan mahtavia, ja me isoset näytimme heille esimerkkiä innokkaasta osallistumisesta, Tarkkila sanoo.
Isosena olemisen hankalaksi puoleksi Tarkkila nimeää sen, etteivät isoset voi vapaasti naureskella ja pitää hauskaa. Vastuu velvoittaa.
Savitöitä ja namibialaista häätanssia
Riikka Puoliväli keksi käsiliikkeet lähetyskäskyyn, jotta muistaisi sen paremmin. Luova neito osallistui käsityöpajaan.
– Tehtävänä oli muotoilla itsemme jonkin persoonaamme kuvaavan asian kautta. Olen melko tohelo, joten omassa työssäni kipsi ja sauva kuvastavat minua hienosti. Seuraavana päivänä savityöhön piti liittää luonnosta jotakin. Otin metsämansikan, jonka varresta tein ristin, Puoliväli kertoo.
Pappi Hannele Juutisen mielestä savesta tehty leiriläisten muotokuvien joukko oli kuin oma hiljainen seurakuntansa.
– Luonnonmateriaaleista tehdyt ristit kertoivat syntien anteeksisaamisesta. Savityöt ullakkohuoneen alttarilla olivat tärkeässä osassa viimeisen leiri-illan hartaudessa. Puhuin niiden kautta Pyhän Hengen synnyttämästä erilaisten yksilöiden seurakunnasta, pappi Minna Rahko kertoo.
Leiriläisten ja vetäjien mielipide leiristä oli yhtenevä: Kivaa oli! Työpajojen, pihapelien ja iltaohjelmien lisäksi mieleenpainuva kokemus oli opetella namibialaiseen häätanssiin laulu ja liikkeet sekä afrikkalaiseen kulttuuriin liittyvä iloa ilmaiseva ligolointi. Pojat tanssivat supussa piirin keskellä selin toisiinsa ja naisväki väljemmin ulkopiirissä.
Konkreettisiksi muistoiksi leiristä jäivät savitöiden lisäksi itse tehdyt leirikassit ja peili, johon maalattiin kehykset.
Kuvat kuvakarusellissa: Merja Salonen.
1. Namibialainen häätanssi sujui leiriväeltä mallikkaasti.
2. Nuoret tekivät loistavia draamoja, joista ei puuttunut huumoria.
3. Savitöistä muodostui oma hiljainen seurakuntansa.