Miniripari  5: Mitä usko on?

Usko kuuluu tunnetusti kristillisyyden peruskäsitteisiin, mutta mistä siinä oikein on kysymys? 

Usko on siinä mielessä hankala sana, että sillä erilaisia merkityksiä. Voidaan esim. pohtia olemassaolon perimmäistä luonnetta: uskotaanko Jumalan olemassaoloon. Voidaan miettiä, onko  jokin mahdollista: uskonko, että Jeesus on kävellyt vetten päällä. Joskus uskominen saatetaan asettaa tietämisen vastakohdaksi: ”Silloin, kun asioista ei voida tietää mitään varmaa, silloin on vain uskottava.”  Mikään näistä ei ole vielä kristillistä uskoa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kristillisestä uskosta puhuttaessa on hyvä tehdä teologinen erottelu kahden eri asian välillä. On ensinnäkin ”usko, joka uskotaan” ja toiseksi ”usko, jolla uskotaan”. Ensin mainittu usko (fides quae creditur) merkitsee uskon sisältöä. Uskomme, että Jumala on ilmoittanut itsensä, minkä vuoksi hänestä voidaan sanoa jotakin. Uskomme perustuu tiettyihin tapahtuneisiin tosiasioihin, joista Uusi testamentti kertoo. Kristitylle usko ei ole tietämisen vastakohta tai jatke, vaan luottamista Raamatun sanaan. Usko tässä merkityksessä on ilmaistu esim. apostolisessa uskontunnustuksessa.

Jälkimmäinen (fides qua creditur) merkitsee puolestaan sitä uskoa, jolla kristitty tarttuu hänelle tarjottavaan pelastukseen. Tämä ei toki ole ristiriidassa uskon sisällön kanssa vaan pikemminkin edellyttää sitä. Tarkastelun näkökulma on kuitenkin ihmisessä ja siinä, mitä hänessä Jumalan vaikutuksesta tapahtuu. Kun joku esim. kertoo tulleensa uskoon, silloin puhutaan uskomisesta tässä merkityksessä. Tätä uskomisen puolta useimmiten tarkoitetaan, kun usko otetaan tarkastelun kohteeksi. Niin tehdään myös seuraavissa kappaleissa.

Luterilaisessa kirkossa korostetaan, että pelastus tapahtuu ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Tässä usko asetetaan ihmisen omien tekojen vastakohdaksi. Vaarana on, että uskostakin tehdään uusi suoritus tai ihmisessä oleva ominaisuus, jonka perusteella hän tulisi autuaaksi. Ihminen onkin taipuvainen etsimään itsestään uskoa voidakseen tukeutua siihen. Usko itsessään ei kuitenkaan pelasta, vaan Kristus, johon usko tarttuu. Jeesus Kristus on uskomisen asiassa se olennainen asia.  Usko pelastaa, koska se yhdistää syntisen ihmisen ja Vapahtajan.

Kristuksen ja uskon suhdetta havainnollistaa ajatus köydestä ja köyteen tarttuvista käsistä. Veden varaan ja hätään joutunut ihminen voi saada avun, jos hänelle heitetään köysi. Köysi on ulkopuolelta tuleva pelastuksen perusta. Köysi ei kuitenkaan auta, ellei siihen tartuta. Kristus on kuin köysi, joka tuo pelastuksen. Usko puolestaan on kuin tyhjät kädet, jotka tarttuvat köyteen. Tyhjät kädet sen enempää kuin  usko eivät itsessään pelasta, mutta kun  ne tarttuvat pelastavaan kohteeseen, silloin  saadaan apu. Ihminen siis pelastuu  uskon kautta Kristukseen, ei uskon perusteella.

Mutta tämän uskon syntymisessäkin ihmisen tarvitsee Jumalan apua. Ihminen voi ottaa litran maitoa kaupan viileäkaapista, mutta uskoa hän ei voi samalla tavoin ottaa itselleen. Usko on asia, jonka Jumala luo sanansa kautta, missä ja milloin hyväksi näkee. Samoin kuin ihminen syntyy ja synnytetään, samoin on myös uskon syntymisen laita. Prosessi voi olla lyhyempi tai pitempi, enemmän tai vähemmän tuskallinen. Tässä synnyttämisessä evankeliumin sanalla on keskeinen merkitys. ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room.10: 17). 

Uskomisen vaikeuden kanssa kamppailevaa voi rohkaista se, että sana paitsi julistaa Kristusta, myös vaikuttaa uskon ihmisessä. Ihmisen ei tule odottaa kokemuksia vaan lukea, kuunnella ja tarkastella sanaa Kristuksesta ja ottaa se omakseen – vaikka ei tuntisikaan voivansa uskoa.

Minua on tässä asiassa auttanut seuraava Öivind Andersenin Roomalaiskirjeen selityksen kohta: ”Älä unohda, että oikeus ottaa vastaan Sana ei ole siinä, että se elää meille, vaan siinä, että Jeesus antoi itsensä meidän puolestamme! Tällä tavalla pääset sisälle Jumalan pelastavaan voimaan. ”Kaikkialla, missä evankeliumia julistetaan, luetaan tai mietiskellään, Pyhä Henki vaikuttaa sydämissä. Ja siellä missä ei epäuskossa käännytä pois, se tulee pelastamaan sen, joka sitä kuulee.”

(Kuuntele myös podcast Spotify-sovelluksesta: Miniripari 5)

Seurakunta Hämeenkyrön
Seurakunta Hämeenkyrön
Olen Jorma Pitkänen, Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.