Kukapa ei olisi silloin tällöin ollut pienessä rahapulassa. Jotkut nostavat itsensä niukkuudesta väsymättömällä työllä ja säästeliäisyydellä. Joillekin pitkäaikainen köyhyys tuntuu painajaismaiselta kohtalolta, jota ei muuta mikään. Vanhempieni sukupolvi opetteli erityisesti sotien aikana ja sen jälkeen pakostakin selviämään pihistellen. Nälkäkin oli tuttu vieras. Suuriakin maatiloja joutui pakkohuutokauppaan lähes huonon onnen oikusta, ja perheitä joutui mieron tielle. Tänään elämme hyvinvoinnin keskellä, mutta edelleen kurjuutta silti löytyy.
Rikaskaan ei elä ikuisesti. Siitä muistuttaa Raamatun psalmi 49. Elämä itse on arvokkaampaa kuin raha ja omaisuus, sillä aikaa ei ihminen voi ostaa yhtään enempää. Siksi jokainen hetki elämää on mittaamattoman arvokasta. Tästä lähtökohdasta huolimatta monia tärkeitä ratkaisuja tehdään pelkästään taloudellisin perustein. Laskelmoidaan, mitä viivan alle jää? Syrjään jäävät rakkaus, ystävät tai vaikkapa haaveet elämäntehtävästä.
Raha ja omaisuus ei todellakaan voi olla elämän arvokkain asia. Jotakin muuta on oltava. ”Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta. Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa.” (Ps. 49:8-10)
Kirkkoa ja kristillistä uskoa on ajoittain syytetty siitä, että köyhiä opetetaan vain tyytymään osaansa ja rikkaiden annetaan rypeä rahoissaan. On totta, että eräissä hurskausliikkeissä on haluttu seurata Kristuksen köyhyyttä, pidetty sitä esikuvallisena. Toisaalta jo antiikin ajoista lähtien tiedetään upporikkaiden luovuttaneen omaisuuttaan kirkolliseen hyväntekeväisyyteen käännyttyään kristilliseen uskoon. On tärkeää ymmärtää, että henkilökohtainen vauraus on Jumalan lahjaa, se on tarkoitettu käytettäväksi niiden hyväksi, jotka tarvitsevat apua.
Isäni toisti usein savotoilla kuultua sananpartta: ”Mikä on kristinuskon ja kommunismin ero? Kommunismissa sanotaan: mikä on sinun on myös minun. Kristitty sanoo: mikä on minun on myös sinun.” Ero vaikuttaa hiuksenhienolta, mutta on aivan ratkaiseva. Marxilainen ajattelu on erehtynyt väärällä tavalla tuijottamaan pelkästään taloudellisiin kysymyksiin ja taloudellisen hyvän jaon tarkasteluun. Rikkailta on otettu väkisin. Siksi reaalisosialismin kokeilut ovat olleet ankeita. Silti pohjoismaisenkin hyvinvointiyhteiskunnan perustan hyväksi on tehty työtä sekä kristillisten arvojen että vasemmistolaisten ja oikeistolaisten ajatusten pohjalta. En ajattele vääränlaista suhdetta mammonaan poliittisena kysymyksenä, vaan syvempänä hengellisenä vinoutumana. Raha ei saisi tulla Jumalan korvikkeeksi.
Elämämme kallein asia on oppia tuntemaan Jeesus Kristus henkilökohtaisena vapahtajana ja pelastajana. Jeesukseen uskoen opimme tuntemaan Taivaan Isän, joka antaa syntimme anteeksi Jeesuksen ristin uhrin tähden ja kutsuu meitä iankaikkiseen kotiin, taivaan kotiin. Tällä ajallisella taipaleellamme me saamme johdattajaksi, puolustajaksi ja lohduttajaksi Pyhän Hengen. Hän pyhittää elämämme niin, että se saa uuden suunnan. Elämämme todellinen aarre on kolmiyhteisen Jumalan läsnäolo.
Pentti Tepsa
Hyvä blogi, kiitos Pentti. Todellinen aarre on Pyhä Kolminaisuus, kuten kirjoitit.
Kiitos Juha. Ehdottomasti elämän kallein asia on yhteys Kolmiyhteiseen Jumalaan. Vaikka kankea on kieleni ja nuiva näppikseni riittävän kauniisti ylistämään, yritän silti.
Minulta katosi yllättäen se mahdollisuus , että joskus teen jotakin. Se laittoi tehoja toimintaan, kun tajusi ajan rajallisuuden. Sitten koin saaneeni jatkoajan, mutta en arvannut, että sekin oli rajallinen aika. Tästä näkökulmasta arvojärjestys on muuttunut olennaisesti. Haaveet siitä mitä tekisimme yhdessä vaimon kanssa joskus ovat kadonneet.
Saamme elää tätä päivää. Se onkin yllättävän hyvä kokemus. Toisen arvo on noussut aivan huikeisiin mittasuhteisiin.
Rakkaus sanakin on tullut hyvin tutuksi ja usein käytetyksi. Pienet palvelukset joita toisillemme teemme ovat hyvin merkityksellisiä molemmille. Lapsille olen uskaltanut kertoa että ovat minulle rakkaita. Samoin monille ystäville.
Miksiköhän emme osaa käyttää tuota pientä sanaa, vaikka se on mukana monissa kohtaamisissa? Sanotaan että tietoisuus siitä, että on ollut rakastettu on leskelle suuri lohdutus.