Taiteilija Antti Huovinen maalasi arkkipiispa Kari Mäkisestä sekä julkisen että yksityisen muotokuvan tämän 60-vuotisjuhlien kunniaksi. Miehet kuvaavat vuoden kestänyttä maalausten tekoprosessia yhteiseksi luovaksi matkaksi.
– Yhä uusien maalausistuntojen myötä keskusteluihimme ja vuorovaikutukseemme tuli lisää luovaa, veitikkamaista spontaaniutta. Päästimme molemmat toisiamme lähemmäksi. Muotokuvan teko ei ole vain maalin levittämistä. Siihen liittyy paljon vapaamuotoista ajatustenvaihtoa, Huovinen kertoo.
”Halusin löytää ihmisen arkkipiispanroolin takana”
Matka nosti molempien persoonista esiin uusia asioita. Matkan varrella löytyi uusia luottamuksen tasoja.
– Sain opetella toisen ihmisen lähellä olemista sillä tavalla, että siinä viestitään hyväksyntää. Ei ollut aivan helppoa etsiä maalaustilanteessa ihmistä arkkipiispan roolin ja kaiken julkisen kohinan ja ristiriitojen alta. Haluan kuitenkin aina ensisijaisesti maalata ihmistä enkä hänen rooliaan tai statustaan, Huovinen kertoo.
– Sain sellaisen vaikutelman, että arkkipiispa käyttää omaa hiljaista puoltaan viisaasti eikä asetu itsetarkoituksellisesti muiden yläpuolelle. Halusin tallentaa muotokuvaan hänen levollista, harkitsevaa ja kuuntelevaa olemustaan, Huovinen jatkaa.
Toisaalta Huovinen joutui huomioimaan julkisen henkilön muotokuvaa maalatessaan jossain määrin myös Mäkisen virkaroolin. Toisaalta hän taas kokee muotokuvamaalarin työn hovinarrin työksi, mikä antaa vapautta. Taiteilijalla on lupa heittää ilmaan kysymyksiä, joihin hänen ei tarvitse osata vastata. Tämä toi prosessiin haastavan ja antoisan jännitteen.
– Lopulta taiteilijan on löydettävä jokaisessa maalaustilanteessa omasta sydämestään tarkoituksenmukainen rooli. On hahmotettava, mikä minun tehtäväni on juuri tässä kohtaamisessa.
Muotokuvamaalari on elävä peili mallilleen
Huovisen mukaan muotokuvan maalausprosessi vaatii myös mallilta melkoista itsensä alttiiksi panemista. Mallinkaan ei pidä jäädä tällä matkalla roolinsa vangiksi.
Alussa Kari Mäkistä hirvitti olla taiteilijan tarkkailevan katseen kohteena.
– Sitten huomasin, ettei hänen katseensa ollut arvosteleva, vaan kiinnostunut, kunnioittava ja armollinen. Oli arvokas kokemus saada olla sellaisen katseen kohteena, Mäkinen sanoo.
Lopulta arkkipiispa kommentoi kokeneensa, että sai olla maalausprosessin aikana elävän peilin edessä. Valmiista maalauksesta hän näki itsensä eri kerroksia.
”Kunpa me kristityt emme nuijisi toisiamme”
Herkkävaistoisuus on taiteilijan tärkein työkalu. Koska uskonasiat ovat Huoviselle henkilökohtaisesti tärkeitä, liittyy kirkonmiesten kuvien maalaamiseen hänen sydämessään aivan erityinen resonoinnin mahdollisuus. Se tuo prosessiin sekä erityisen syvyyden että haurauden.
– Uskon Jeesukseen ja olen luterilaisen kirkon jäsen. Usko ei ole minulle yhdentekevä asia. Minulla on kristittynä sama pyrkimys mikä toteutui prosessissa arkkipiispan kanssa: meidän erilaisten uskovien tulisi altistaa itsemme kuulemaan toisiamme. Kannan sydämelläni kristittyjen yhteyttä, sitä ettei kauheasti nuijittaisi toisiamme, Huovinen sanoo.
Aiemmin Huovinen on maalannut muotokuvan esimerkiksi Turun piispa Kaarlo Kallialasta, Mikkelin emerituspiispasta Voitto Huotarista sekä Mäntyharjun kirkkoherrasta Kari Pokelasta.
Huovinen kokee olevansa puun ja kuoren välissä arvomaailmakysymyksissä, kun puhutaan seurakuntien tilaamista muotokuvista. Huovisesta tuntuu kipeältä lukea tilastoista seurakuntien käyttövarojen vähyydestä ja samalla lähettää kirkolle laskuja muotokuvista.
– Kirkon tehtävä ei ole muotokuvien maalauttaminen kirkkoherroista, mutta tämä nyt on työtäni ja olen käytettävissä kun tarvitaan. Ja toki on hienoa, että kirkko haluaa tukea suomalaisia taiteilijoita tilaamalla meiltä töitä. Taiteilijan osa on taloudellisesti karu, Huovinen sanoo.
Jokaisesta Turun piispasta ja arkkipiispasta on maalattu muotokuva jo 1600-luvulta lähtien. Kari Mäkisen maalaus Turun tuomiokapitulin seinällä on 29. rivistössä.
Kuvat: Saara Huovinen