”Emäntänä hyödyin surevan kohtaamista käsittelevistä kursseista”

Avoimuus ja iloisuus ovat lisääntyneet kirkossamme, sanoo emäntä Kaarina Partanen. Hänellä on takanaan pitkä ura Lapinlahden seurakunnassa.

Kuka olet? Milloin jäät eläkkeelle? Kuinka pitkän työrupeaman teit kirkon palveluksessa?

Olen Kaarina Partanen ja jäin juuri eläkkeelle toukokuun alussa Lapinlahden seurakunnan emännän tehtävistä. Olen vuoden ollut sairaslomalla. Työurani on pitkä, kokonaisuudessaan 41 vuotta. Viimeiset 29 vuotta ja 10 kuukautta työskentelin kirkon palveluksessa.

Kerro lyhyesti itsestäsi ja työurastasi

Asun Alapitkällä, noin 20 kilometriä Lapinlahdelta Kuopioon päin. Omakotitalomme on luonnon keskellä, pienen järven rannalla. Lapset ovat jo aikuisia ja asuvat tunnin ajomatkan päässä. Lapsenlapsia on kolme, joten on kiva, kun asuvat lähellä.

Minkälainen koulutus sinulla on? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämään?

Koulutukseni on laaja. Kolmevuotisen laitoskeittäjäkoulutuksen jälkeen hakeuduin töihin ja opiskelin työn ohessa koko työurani ajan. Kävin ravintolakoulun keittäjä-kylmäkkö opinnot, kauppakoulun liiketaloudenkoulun ja suoritin suurtalousesimiestutkinnon. Terveydenhuolto-oppilaitoksessa opiskelin täydennyskoulutuksena Ihminen voimavarana ihmiselle -opinnot.

Kaikista opinnoista on hyötyä ollut, mutta suuren arvon annan myös kirkon omille kursseille. Kävin Jyväskylän kansanopistolla järjestettyjä surevan omaisen kohtaamiseen opastavia kursseja ja niistä oli paljon hyötyä työssäni. Muutenkin kirkon järjestämillä kursseilla näki saman alan työntekijöitä ja pystyi jakamaan kokemuksia.

Mikä on ollut työurasi vaikein paikka?

Onkohan asia niin, että aika kultaa muistot? En muista työurani ajalta vaikeita hetkiä, kaikista on selvitty. Yleensäkin olen realistinen selviytyjä: kaikki mikä ei tapa vahvistaa.

Mikä oli erityisen hauskaa tai mukavaa työssäsi?

Työssä on ollut mukavia ja hauskoja asioita paljonkin. Alkuaikoina teimme ruskaretkiä Lappiin, aina Norjaan asti. Ne olivat mukavaa vaihtelua työhön.

Millaiset muistot ovat jääneet vahvimpina mieleen?

Omaisten kohtaaminen ja heidän kuuntelemisensa on ollut aina ainutkertaista. Nuo kohtaamiset olivat yksilöllisiä. Usein omaisten oli helpompi kertoa asioita, kun käytiin läpi muistotilaisuuden tarjottavia ruokia ja koristeita. Muistotilaisuuksien laittaminen oli antoisaa, tosin niistä luovuttiin työmäärän kasvaessa seurakunnan omilla työaloilla.

Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?

Työn vaihtelevuus ja eri ikäisten ihmisten kanssa toiminen ovat olleet työn rikkaus, mutta myös haaste. Kiire on kohdistunut juhlapyhien alle, jolloin kaikki tapahtuu lyhyen ajan sisällä. Esimerkiksi joulun aikaan kaikilla eri työaloilla on omat joulujuhlansa. Myös kesäisin leiriaikaan on kiirettä ja rankkaa.

Mistä ammensit voimaa työssä jaksamiseen?

Työssä jaksamiseen vaikuttaa tietysti työilmapiiri, Lapinlahden seurakunnassa se on aina ollut hyvä ja avoin. Myös se, että omat kotiasiat ovat kunnossa, on auttanut jaksamaan töissä.

Ensimmäiset vuodet töissä oli rankkaa, kun jouduin tekemään pitkiä päiviä viikonloppuisin. Mieheni oli lasten kanssa kaikki viikonloput, tytär oli 9 kuukauden ikäinen ja poika 6-vuotias. Pitkästä työurasta kuuluu iso kiitos miehelleni. Myös oma säännöllinen elämänrytmi ja liikunta vapaa-aikana ovat auttaneet jaksamaan.

Miten kirkko on muuttunut työssäoloaikanasi?

Kirkossa muutoksia tapahtuu hitaasti ja välttämättä ne eivät ole niin näkyviä. Naispappeus on varmaankin työurani aikana tapahtunut näkyvin muutos. Virsikirja uudistui ja myös Raamatusta tuli uudistettu painos. Ikäryhmät ovat pienentyneet. Mielestäni avoimuutta ja iloisuutta on tullut seurakuntaan lisää. Erilaisia tapahtumia järjestetään enemmän eri ikäryhmille. Vapaaehtoistyö lisääntyy samoin kuin verkostoituminen ja yhteistyö eri tahojen kanssa.

Mihin suuntaan toivot kirkon ja oman työalasi kehittyvän?

Kirkko on haasteiden edessä ja mielestäni pitäisi miettiä, missä oikeasti tarvitaan resursseja, jotta jatkossakin kohdataan seurakuntalaisia kaikissa ikäryhmissä. Ihmisten henkilökohtainen tapaaminen ei saa unohtua sosiaalisen median jalkoihin. Lapsena päiväkerhossa kylvetty uskon siemen kantaa läpi elämän.

Myös keittiötyöntekijöiden kannustaminen ja tukeminen seurakuntalaisten kohtaamiseen luo turvallisuutta ja on samalla varmaankin helpottamassa toisen työntekijän taakkaa. Kaipaan näkyvyyttä kirkon toimintaan.

Minkä elämänohjeen haluaisit jättää kirkossa työskenteleville?

Työntekijän on muistettava olla oma itsensä mutta myös tasapuolinen, avoin ja rehellinen.

Oma elämänmottoni kuuluu näin: Jos sinulla on kaksi lanttia, osta toisella leipä elääksesi ja toisella kukka iloksesi.

Onko joku esimies jäänyt mieleesi erityisen hyvänä urasi varrelta? Miksi?

Kun aloitin työt melkein 30 vuotta sitten Lapinlahden seurakunnassa, oli kirkkoherra esimieheni. Silloin kirkkoherrana oli Martti Kaukola. Hän oli viisas johtaja, jämäkkä mutta lämminhenkinen esimies ja työntekijät huomioon ottava. Iloitsin myös hänen ja vaimonsa Eija-Liisan mukanaolosta eläkkeellelähtöjuhlassani.

Mitä harrastat? Mitä aiot tehdä eläkeläisenä?

Harrastan hyvin paljon liikuntaa. Kävelen päivittäin, jumppaan pari kertaa viikossa ja käyn vesijuoksemassa kerran viikossa. Käsityöt ja lukeminen ovat tärkeitä harrastuksia myös. Kolme lastenlasta (8v., 3v. ja 1v.) ovat hyvin usein seuranani. Pihamme on suuri ja sen hoitaminen on harrastukseni kesäisin. Kesäisin myös jokailtainen ranta-saunan lämmitys ja laiturilla istuminen menee harrastuksen piikkiin.

Kuvassa Kaarina Partasen sylissä lapsenlapsi Santeri Airaksinen. Kuvan otti Heidi Airaksinen.

Edellinen artikkeliVäitös: Sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma ratkaisivat kirkkoherranvaalit
Seuraava artikkeli”Kaiken voi tehdä uudella tavalla”