Kädet kohotettuina
”Kohottakaa kätenne pyhää paikka kohti ja kiittäkää Herraa”, sanotaan Psalmien kirjassa
(Ps. 134:2). Käsien kohottaminen on ikiaikainen rukousele, joka tunnetaan monissa kulttuureissa.
Käsien kohottaminen kuvastaa antautumista, jättäytymistä sen valtaan, jonka puoleen kädet kohotetaan.
Luterilaiseen perinteeseen – ainakaan suomalaiseen – kädet kohotettuina rukoileminen ei kuulu. Sen sijaan vapaissa suunnissa ja karismaattisessa liikkeessä käsien nostaminen rukoiltaessa on yleistä. Usein näkee myös tilanteita, joissa rukoilija kohottaa vain toisen kätensä.
Erityisesti islamissa käsien kohottaminen on rukoukseen olennaisesti kuuluva ele. Moni muslimi nostaa kädet olkapäiden tasalle niin, että sormenpäät ulottuvat korvanlehtiin.
Kädet ristissä
Jos suomalainen sanoo laittaneensa kädet ristiin, hän tarkoittaa rukoilleensa. Jos rukoushetken vetäjä kehottaa osallistujia ristimään kätensä, läsnäolijat tietävät heti, mistä on kyse.
Toisaalta sanonta ”eihän tässä voi kädet ristissä istua” tarkoittaa, että rukoileminen ei tällä kertaa auta, vaan tarvitaan konkreettisia tekoja.
Käsien laittaminen ristiin on oikeastaan sormien laittamista toistensa lomaan, mutta käsien puristaminen yhteen sormet toistensa lomassa on voimakkaan tunneilmaisun ele. Syntyy vaikutelma epätoivoisesta tai totisesta rukouksesta.
Kämmenten asettaminen toisiaan vasten rukouksen merkiksi on eräänlainen käsien ristimisen ”kevytversio”. Ammattikäytössä ele on silloin, kun pappi kumartuu alttarin ääreen tai munkki tai nunna rukoilee.
Silmät kiinni
Kaikkien mielestä rukoileminen ei ole kiinni ulkoisista merkeistä. Moni luterilainen korostaa rukouksen henkistä ja sisäistä merkitystä kieltäytymällä tekemästä mitään erityistä elettä. Monet kuitenkin sulkevat silmänsä rukoillessaan.
Silmien sulkeminen on rauhoittumisen merkki. Rukoilija yrittää jättää hälisevän maailman ulkopuolelleen ja katsoo sisäisillä silmillään sieluun ja Jumalaan päin.
Silmien sulkeminen on luonnollinen ele, se auttaa keskittymään. Ulospäin se näyttää siltä kuin rukoilija nukkuisi. ”Olla kuin nukkuneen rukous” saattaa viitata tähän eleeseen: rukoilijassa ei näytä tapahtuvan mitään, ja ulkopuolisen silmin hän voisi yhtä hyvin nukkua.
Silmien sulkeminen rukouksessa voi liittyä myös muihin ulkoisiin eleisiin, kuten kämmenten avaamiseen. Silloin eleet yhdessä korostavat keskittymistä ja rukoilijan avautumista hengen vaikutuksille.
Kämmenet auki
Rukoileminen kämmenet auki kertoo vastaanottavaisuudesta. On kuin jumalallinen energia pääsisi paremmin virtaamaan ihmiseen ja hän olisi avoinna hengelle.
Kuten käsien kohottaminen, myös kämmenten avaaminen rukouksen merkiksi on tavallista karismaattisissa piireissä.
Kämmenet voivat olla avoinna polvien päällä rukoilijan istuessa. Seistessään rukoilija voi kääntää kämmenensä sivuilleen. Kämmeniä voi pitää avoinna myös silloin, kun kädet ovat puoliksi koholla.
Kämmen on herkkä paikka, sillä kun käsi puristuu nyrkkiin, kämmenellä oleva asia murskautuu tai jää piiloon.
”Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen. Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen…”, lauletaan virressä 499.
Polvillaan
Polvilleen asettumista rukouksessa kutsutaan polvirukoukseksi. Asento kertoo alistumisesta suuremman edessä, kunnioituksesta ja kuuliaisuudesta. Polvirukous on käytetty rukousasento monissa uskonnoissa, erityisesti islamissa.
Polvirukouksessa ihminen tunnustaa Jumalan suuruuden. Hän ei yritä seistä Jumalan edessä pää pystyssä, vaan heittäytyy polvilleen ja usein painaa päänsä alas. Polvillaan oleva ihminen on avuton, hän ei pysy toimimaan tai ryntäämään nopeasti pakoon.
Luterilaisessa kirkossa polvirukous on körttien Herättäjäjuhlien ominaispiirre ja loppuhuipennus. Ainakin amerikkalaisissa vanhoissa elokuvissa lapsia on perinteisesti opetettu polvistumaan vuoteen viereen lausumaan iltarukousta. Myös papit polvistuvat alttarille lausumaan rukouksia. Katolisessa kirkossa ihmiset polvistuvat usein, kun he astuvat kirkkoon ja tekevät ristinmerkin.
Jeesuksesta kerrotaan, että Getsemanessa hän ”polvistui ja rukoili” (Luuk. 22:41).
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.