Televisiouutisissa näytetään tapahtumia Lähi-idässä jo pitkään jatkuneesta sotatilasta. Jostakin ammuttu ohjus on jysähtänyt talon seinään.
Talosta tuprahtelee savua ja tulenliekkejä. Ambulanssi ajaa paikalle. Vahingoittuneita ihmisiä, joukossa vanhuksia ja lapsiakin, nostetaan paareille ja kiidätetään ambulanssiin.
Kohta kuollutta kuljetetaan hautajaissaattueessa. Naiset itkevät, huutavat. Koholle nousee nyrkkiin puristettuja käsiä. Viha ja katkeruus, suru, hätä ja avuttomuus on luettavissa ihmisten kasvoilta. Tämä on jokapäiväistä arkea satojen tuhansien ihmisten elämässä.
Me saatamme turtua kaiken tämän kauheuden katselemisessa. Se lakkaa koskettamasta. Mutta aina yhtä hätkähdyttävältä kuulostaa sana ”kosto”. Television ja radion toimittajat kertovat:
”Kysymyksessä oli kostoisku. Vastapuoli on uhannut kostaa terroriteon nopeasti. Asukkaat ovat varautuneet kostohyökkäyksen varalle. Alueella vallitsee kostonkierre. Myrkkykaasun käyttöä ei voi jättää rankaisematta.”
Kosto elää! Näin saattaa joku uhota koulun pihalla tapahtuneen nahistelun jälkeen, ehkä leikkimielellä, ehkä tosissaan.
Kosto on suloinen, saatamme sanoa mielessämme. ”Tämä ei jää kostamatta” -huudahdus on kaikille tuttu. Tuhansia vuosia sitten jopa lait perustuivat periaatteelle ”Silmä silmästä, hammas hampaasta.”
Elämme maassa, joka on tuhat vuotta imenyt itseensä kristillisen uskon vaikutusta. Sen kaikkein tärkeimpiä viestejä on: Kosto ei ole oikein, siitä ei seuraa mitään hyvää.
Mutta miksi meilläkin ajatus kostosta yhä elää? Onko kukaan meistä vapaa kostonajatuksista? Kristilliseen uskoon ei kosto mitenkään kuulu. Sen pitäisi olla meille kerta kaikkiaan tuntematon, vastenmielinen, luotaantyöntävä. Vuorisaarnassaan Jeesus puuttui tähän asiaan sanomalla:
”Teille on opetettu: ´Silmä silmästä, hammas hampaasta´, mutta minä sanon teille: Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.”
Koston kierre katkeaa, kun muistamme olevamme taivaallisen Isämme lapsia, kun alamme rukoilla kiusaajiemme puolesta.