Papit luopuvat pappisoikeuksistaan hyvin harvakseltaan, selviää Kotimaa Pron tuomiokapituleihin tekemässä kyselyssä. Syyt ovat moninaiset ja yleensä hyvin henkilökohtaiset.
Turun arkkihiippakunnan lakimiesasessori Matti Mäkinen muistelee, että parinkymmenen vuoden aikana vain yksi pappi on halunnut luopua pappisoikeuksistaan, ja hänkin päätyi anomaan oikeutensa myöhemmin takaisin. Arkkihiippakunnan hiippakuntapastori Pauliina Järvinen arvelee että useiden vuosikymmenten ajaltakin pappisoikeuksistaan luopuneita löytyy vain muutamia.
Helsingin hiippakunnassa on tilastoitu pappisoikeuksistaan luopuneita 23 vuoden ajan. Tänä aikana pappeudesta on luopunut 11 henkilöä eikä tilastoissa näy mitään trendiä ilmiön lisääntymisestä tai vähenemisestä.
– Parissa viimeisimmässä tapauksessa henkilö on liittynyt toiseen kristilliseen kirkkokuntaan, jolloin hän on luonnollisesti menettänyt pappisoikeutensa samalla kuin jäsenyytensä evankelis-luterilaisessa kirkossa, kertoo Helsingin hiippakunnan notaari Heikki Hämäläinen.
Oulun hiippakunnassa on viimeisen 15 vuoden aikana eronnut omasta aloitteestaan pappisvirasta neljä henkilöä.
– Yksi on eronnut opillisista syistä, yksi erosi kirkosta ja liittyi toiseen kristilliseen kirkkokuntaan ja kaksi on eronnut kirkosta jostakin muusta syystä ja sitä myötä erotettu pappisvirasta, kertoo hiippakuntapastori Outi Äärelä.
”En voinut enää elää kauniissa valheessa”
Kotimaa Pron haastattelema, nimettömänä pysyttelevä pappi kertoo luopuneensa pappeudesta, koska kristinuskon maailmankuva ja ihmiskuva eivät enää vastanneet hänen omia näkemyksiään.
– Vuosien varrella pohdin ja tavoittelin jatkuvasti totuutta. Jos olisin vielä yrittänyt uskoa erimerkiksi käsitteisiin pyhä kolmiyhteinen Jumala, synti ja sovitus sellaisina kuin kirkko ne opettaa, olisin hylännyt totuuden ja elänyt valheessa, vaikkakin kauniissa ja perinteikkäässä sellaisessa. Mielestäni kirkon papilta pitää edellyttää, että hän allekirjoittaa kirkon perusopit ainakin pääpiirteissään, hän sanoo.
Entinen pappi kertoo olleensa hyvin hengellinen ja filosofinen nuoresta lähtien. Elämän tarkoitus ja kärsimyksen ongelma mietityttivät häntä jo alakouluikäisenä. Lukiolaisena hän koki vahvan hengellisen heräämisen, joka johti teologian opintoihin.
Suurimman osan työurastaan hän toimi uskonnon, filosofian, elämänkatsomustiedon ja psykologian opettajana. Pappeus oli kuitenkin rinnalla tärkeä osa identiteettiä.
– Olen vetänyt rippikoululeiriä, kastanut, haudannut, vihkinyt ja ollut vapaaehtoisena pappina Tuomas-messuissa. Joinakin kesinä toimin papin viransijaisena kaikkine työtehtävineen. Merkittävimpiä papin töitä itselleni on ollut toimia saattopappina kuoleman lähestyessä ja sen lopulta saapuessa.
– Koin papin tehtävät paljon antavina ja mielekkäinä. Sain toimia auttajana, empatian antajana ja tukijana. Oli hienoa saada kuulua pappien pääosin aivan mahtavaan joukkoon, entinen pappi muistelee.
Pappeudesta luopuminen oli hänelle pitkä ja vaikea prosessi.
– Kun jouduin samalla luopumaan lapsesta saakka tutusta uskonnollisesta maailmasta, oli ero hyvinkin haikea, haastava ja raastava. Toisaalta se oli myös vapauttavaa, koska pystyin taas olemaan oma itseni, aidosti ja rehellisesti.
– Vaikeinta oli tuottaa muutamille läheisille ja ystäville pettymys. En ollutkaan enää se sielunhoitaja ja kanssakulkija hengellisellä tiellä, oma vihki- ja kastepappi. Nyt kun erostani on jo useampi vuosi aikaa, ovat läheiseni jo paremmin pystyneet ymmärtämään ratkaisuni. Pahaa sanaa en ole heidän suustaan koskaan kuullut.
Hän kertoo kunnioittavansa edelleen pappisystäviään, vaikkei jaakaan heidän kanssaan samanlaista maailmankuvaa. Hän kokee nykyisin olevansa lähinnä agnostikko eikä kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan.
Mikkelin hiippakunnassa pappeudesta luopujat ovat olleet usein eläkeläisiä
Myös Kuopion hiippakunnassa pappisvirasta erotaan harvemmin kuin kerran vuodessa.
– Syyt ovat hyvin vaihtelevia ja henkilökohtaisia. Eroamisten määrässä ei ole havaittavissa mitään selvää muutossuuntaa, kertoo notaari Marja-Sisko Aalto.
Espoon hiippakunnassa on sen olemassaolon aikana eli vuodesta 2004 eteenpäin eronnut pappisvirasta kymmenen henkilöä. Eroamisia on ollut keskimäärin yksi tai ei yhtään vuodessa, mutta vuonna 2011 pappeudesta luopui kolme henkilöä.
– Yleensä kysymyksessä on ollut liittyminen toiseen kristilliseen kirkkokuntaan, mutta toisinaan myös etääntyminen kirkosta ja pappeudesta ja eroaminen sen johdosta, kertoo notaari Pilvi Keravuori.
Mikkelin hiippakunnassa pappisoikeuksista on luopunut viimeisen 15 vuoden aikana viisi henkilöä. Heistä kolme on ollut eläkeläisiä, jotka ovat eronneet kirkosta. Hiippakuntadekaani Ouri Mattila painottaa, että virassa olevan papin eroaminen pappeudesta on erittäin harvinaista.
– Ilmaistut syyt olivat kaikilla erilaisia. Joku katsoi voivansa toimia vapaammin nykyisessä työssään kun ei ole pappi ja jollekin pappeus oli ollut jo alun perin ongelmallinen asia. Eräs pappi liittyi ortodoksikirkkoon ja menetti näin pappisoikeutensa, kertoo Mikkelin hiippakunnan lakimiesasessori Jyri Klemola.
Lapuan hiippakunnan hiippakuntadekaani Juha Muilu muistaa tältä vuosikymmeneltä yhden tapauksen, jossa pappi halusi luopua pappeudestaan.
Ruotsinkielisessä Porvoon hiippakunnassa tapaukset ovat niin ikään harvinaisia. Notaari Clas Abrahamsson kertoo, että pappisoikeuksista on luopunut kymmenen vuoden aikana vain pari henkilöä ja syynä on ollut kirkkokunnan vaihto.
Kuva: Olli Seppälä