Kristus, seurakunnan pää

Kristuksen seurakunta on alamainen Herralle Jeesukselle Kristukselle.

Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. (Ef. 2:19-22 / FB38)

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

22 KOMMENTIT

  1. Matias Roto toteat Juha Heinilälle:””Olet selkeä sanoissasi ja kerrot elämämme kannalta ratkaisevan merkittävästä todellisuudesta””

    Siis mitä on kun Jeesus on seurakunnan ”PÄÄ”?

    Ymmärrätkö kuinka ruumis toimii eli miten Jeesus ruumista ohjataan?

    Voiko ruumiin jäsenet toimia oman mielensä mukaan vai toimivatko kaikki ruumiin jäsenet pään tahdon mukaan??

    • Kaikki Kristuksen seurakunnan jäsenet ovat Kristukselle alaimaiset. Jos jäsen lähtee pois tai ei koskaan ole kuulunut Kristuksen seurakuntaan on eri asia eli nämä eivät kuulu tähän ruumiiseen, jonka pää on Herra Jeesus Kristus.

  2. Kristus on seurakunnan pää,hänen asemaa ei voi rinnastaa mihinkään muuhun. Kristus oli olemassa, jo ennen luomista. Hänen työnsä luomisessa ja pelastuksessa ratkaisee kaiken. Hän on seurakunnan pää. Hän on ensimmäinen ,joka on noussut kuolleista. Hänessä kuolevainen ensimmäisenä on pukeutunut koulemattomuuteen. Tähän samaan kuolemattomuuden osallisuuteen olemme pukeutuneet pyhässä kasteessa.

    • Kiitos Martti hyvästä kommentista! Näin on. Kristus on ylösnoussut. Hän on tie ja totuus ja elämä. Muuta tietä ei ole Isän kotiin Taivaaseen.

  3. Vastatkaapa nyt sitten vertaukseen jossa Jeesus on ruumiin PÄÄ, kuinka ruumiin muut jäsenet toimivat?

    Voiko siis jokainen jäsen tehdä mitä itse parhaaksi näkee?

    Voisi kysyä ”lapsenmielisesti” että kun pää käskee mennä nukkumaan niin voiko jalka todeta että kyllä lähden kävelemään, silmät toteavat että kyllä katson vielä TV.tä…..?????

    • Ari, vastasin jo edellä. Toisin sanoen, pää ohjaa kaikkia siihen kuuluvia jäseniä ja ainoastaan siihen kuuluvia. Yksittäiset jäsenet taas tekevät niitä tehtäviä, jotka niille kuuluvat. Ruumiilla on ainoastaan yksi pää, joka ohjaa kaikkia ruumiin jäseniä. Poislähteneet tai siihen kuulumattomat ihmiset eivät kuulu ruumiiseen.

      Kurjaa olisi kuulla ajan lopussa, ’Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä’.

      Ihan en aina pysy sinun ajatusrakennelmissa mukana.

    • Juha Heinilä totta on että pää ohjaa ruumista, siis eikö silloin selviä vertauksesta ettei kaikki jotka sanovat olevansa ”kristittyjä” ole todella Jeesuksen ruumista, siis nyt räikein esimerkki on tuossa naapurissa eli kun sen kirkon jäsenet hyökkäävät saman kirkon jäseniä vastaan tappaen heitä, eihän ruumiin jäsenet voi tappaa toisiaan, eihän?????

    • Ari, — niin. Oma käytöksemme osoittaa sen, kenen omia olemme. Helposti osoitamme sormella toisia, vaikka meidän pitäisi olla itsestämme huolissamme.

    • Juha Heinilä kuinka sovitat tuon ”itsestämme huolisamme” siihen mitä Jeesus sanoo valhe opettajista?

      Eikö meidän jokaisen tule katsoa ketä seuraamme?

      Ajatteleppa nyt pientä lasta kun hänet opetetaan tiettyyn uskoon niin kuinka hän voi erottaa onko se todellisen evankeliumin mukaista ja seuraako hän itse Jeesusta vai sitä opetusta jota on saanut???

    • Ari, — niin. Jokaisen pitää valvoa omaa vaellusta. Jos me seuraamme ja valvomme muiden vaellusta, niin olemmeko tiellä joka vie Taivaaseen? Jokainen ruumiin jäsen hoitaa omat tehtävänsä. Ei käsikään valvo jalkaa, koska silloin oma homma jää tekemättä.

      Lampaat seuraavat paimenta, jonka äänen tuntevat. Ilman paimenta lampaat ovat eksyksissä.

    • Juha Heinilä mistä vertauksissa on kyse, siis kun Jeesuksen seuraajia verrataan ruumiin jäseniin niin siinä on kyse voiko ruumis toimia/elää jos sen eri jäsenet toimivat irrallaan pään käskyistä, siis jos joku sanoo oman porukkansa olevan ”Jeesuksen ruumiin” niin kun sen jäsenet jopa tappavat toisiaan niin mitä se kertoo?

      Jeesus sanoo etteivät ulkopuolella olevat ymmärrä vertauksia:

      10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: ”Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?”
      11 Hän vastasi ja sanoi: ”Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
      12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
      13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
      14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
      15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'(Matt.13)

  4. Jospa Ari käsittäisi miten suuri Jumalan armo on, niin hän vapautuisi paljon hyödyllisempään toimintaan.. Tässä taistelussaan Ari luottaa omaan ymmärrykseensä ja pitää sitä Jumalan viisautta parempana. Tuolla innolla mitä hänellä on saisi paljon aikaan Jumalan valtakunnassa, mutta nyt Arin ponnistelut menee täysin hukkaan. On se sääli.

    • Pekka sanoitat etten ymmärtäisi todellista Jumalan armoa, olisi mielenkiintoista jos selittäisit mitä se mielestäsi sitten on??

      Minä elin liki 40 vuotta kunnes kohtasin todellisen Jumalan armon, siis sen että sain kaikki ennen tehdyt synnit anteeksi, tätä on minulle todellinen Jumalan armo.

  5. Juha Heinilä tuot hyvin esille:””Lampaat seuraavat paimenta, jonka äänen tuntevat. Ilman paimenta lampaat ovat eksyksissä.””

    Siis nyt onkin kyse kenen ääntä kukin seuraa, seuraako todella Jeesuksen vai jonkin valhe opettajan (esim Lutherin)?

    Jeesus sanoo että hedelmistään puu tunnetaan eikä orjantappuroista voi koota viinirypäleitä, siis kun joku ”opettaja” opettaa että väkivalta on sallittua kristityille niin silloin tämä on selkeästi valheopettaja.

    • Ari, lammas tuntee oman paimenen äänen. Jeesus on Hyvä Paimen ja häntä meidän tulee seurata. Lampaan korvat ovat tarkat. Johannes 10 voit lukea, jos jaksat.

    • Juha Heinilä missä teen väärin kun kuulen Jeesuksen sanovan ettei sellaiselta opettajalta tule ottaa yhtään mitään jonka hedelmä on huonoa, siis kun luen Lutherin tekstejä ja niistä selkeästi ymmärrän että hänen hedelmänsä on huonoa niin kun en ota kirjaintakaan häneltä?

      Siis yksi esimerkki on Lutherin kirjoittama kirja juutalaisista.

    • Ari, jos et kuule jostain kirjasta Hyvän Paimenen ääntä, niin sitä sinun ei kannata lukea. Pyhä Raamattu on kirja, jota kaikkien kannattaa lukea ihan ensimmäisestä sanasta viimeiseen sanaan. Tämä auttaa meitä kuulemaan Hyvän Paimenen äänen oikein.

      Muista Ari, oma äänesi ja sydämesi eivät ole Hyvän Paimenen ääni. Meidän oma viisaus tekee jokaisella helposti tepposet. Ainoastaan Jeesus Kristus on Pää, joten lukemaamme ahkerasti Raamattua siten kuin Kristus haluaa. Raamatun henkilöiden elämä on mielenkiintoista, hekin joksus kompastuivat. Samoin kirkkoisilläkin joskus tapahtui kompastuksia, kuten meille. Joten rukoilkaamme lakkaamatta Jeesuksen opettamaa rukousta pyytäen syntejämme anteeksi.

    • Juha Heinilä siis voinko löytää muista Lutherin kirjoista/sanoista iankaikkisen elämän sanoja? Siis eikö vertaus tarkoita että kun löytää huonon hedelmän niin siitä puusta ei voi etsiä enää yhtään mitään eli ei viinirypäleitä voi löytää orjantappuroista vai voitko sinä?????

      Yhä uudestaan tämä palautuu siihen ketkä ymmärtävät vertaukset, Jeesuksen mukaan ulkopuolella olevat eivät ymmärrä koska heillä on paatunut sydän eivätkä ole tulleet Jeesuksen parantamiksi.

    • Pyhä Raamattu. Ilman Lutheria sinulla ei sitä olisi.

      Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.Ja hän sanoi suurella äänellä: ”Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”. (Ilm. 14:6-7 / FB38)

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.