Riihimäen vankilassa työskentelevän Markku Valkeavuoren, 63, ura luottamushenkilönä Riihimäen seurakunnassa on kestänyt jo 20 vuotta ja jatkuu ainakin seuraavat neljä vuotta. Seurakunta on hänelle läpikotaisin tuttu, koska hän työskenteli siellä nuorisotyönohjaajana ja poikatyössä vuodet 1973-1991.
Kirkkokuoroharrastus ja ehtoollisavustajana toimiminen ovat pitäneet miehen aktiiviseurakuntalaisena tämän jälkeenkin. Siirryttyään työhön Riihimäen vankilaan liikunnan ja vapaa-ajanohjaajaksi Valkeavuori rohkaistui ehdolle seurakuntavaaleissa.
– Aluksi kipuilin paljon sen asian kanssa, onko seurakunta minulle liiankin tuttu. Mietin, onko sopivaa, että entisenä työntekijänä siirrynkin päättäjäpuolelle. Kaikkien työalueiden kohteleminen tasapuolisesti on minulle tärkeää, joten pelkäsin myös sitä, suosinko päättäjänä liikaa itselleni niin rakasta varhaisnuorisotyötä, Valkeavuori juttelee.
– Tässä on puolensa ja puolensa. Itse olen ratkaissut asian niin, etten ole halunnut kirkkoneuvostoon. Valtuustossa ja lautakunnissa koen kuitenkin voivani vaikuttaa ongelmitta.
Valkeavuori oli ehdolla listalla nimeltä Sekalainen seurakunta. Lista oli nimensä veroinen: sillä oli ehdokkaina useiden eri poliittisten puolueiden jäseniä ja kannattajia, jotka kokivat että haluavat seurakunnassa olla poliittisesti sitoutumattomia.
Joustava ja kotoinen messu ilahduttaa
Valkeavuori kokee kirkkovaltuuston jäävän usein kumileimasimen osaan. Hän muistaa parinkymmenen vuoden valtuustotaipaleelta vain yhden päätöksen, jossa valtuusto muutti kirkkoneuvoston esitystä. Aiheena oli tuolloin lasten iltapäivätoiminnan määrärahat.
Markku Valkeavuorelle on tullut luottamushenkilönä vuosi vuodelta tärkeämmäksi ja läheisemmäksi olla rakentamassa seurakunnassaan monipuolista jumalanpalveluselämää.
– Meillä on Riihimäellä hyvä messu. Se on kotoinen, joustava ja lämmin ja siinä on paljon musiikkia. Riihimäkeläiset kuorot käyvät vuoroon laulamassa messussa eikä siellä tule aika pitkäksi.
Riihimäellä jokainen messu käydään läpi ja suunnitellaan ryhmässä, jossa on mukana myös maallikoita. Valkeavuorolle erityisen rakas maallikkotehtävä on toimia ehtoollisavustajana.
– En oikein osaa kuvailla sitä tunnetta, mutta on valtavan juhlallinen hetki, kun saa jakaa viinin ehtoollisvieraalle.
Kuoleman porteilta takaisin työhön
Markku Valkeavuori on kulkenut kirkossa pikkulapsesta asti. Hän on käynyt kristillisen kansanopiston ja kansankorkeakoulun ja saanut sitä kautta körttiläisiä vaikutteita.
– Olen ollut kastettu, kristitty Jumalan lapsi koko elämäni ja kasvanut seurakunnan jäseneksi. Minusta on arvokasta että aivan tavalliset riviseurakuntalaisetkin aktivoituvat kirkon päättäjiksi.
Valkeavuori on joutunut elämänsä varrella useita kertoja lähelle kuoleman rajaa. Kammiovärinä ja ohitusleikkaus, aivoinfarkti ja eturauhassyöpä ovat kaikki saaneet miehen pohtimaan elämän päättymistä.
– Näiden kokemusten jälkeen sielunhoito, rohkaiseminen ja hädässä olevien ihmisten auttaminen on tullut lähelle sydäntäni. Toivonkin pääseväni luottamushenkilönä työskentelemään sairaalasielunhoidon johtokunnassa.
Viimeisimpien terveysmurheiden jälkeen Valkeavuori päätyi osa-aikaiseksi kirjastonhoitajaksi vankilan kirjastoon. Hän kokee työn vankilassa antoisaksi ihmisten palvelemiseksi.
– Kun meillä ei ollut pätevää vankilapappia, toimin hänen sijaisenaan. En toki toimittanut sakramentteja, mutta muuten hoidin vankilapapin tehtäviä. Sen jälkeenkin olen aina pyydettäessä avustanut vankilan hengellisissä tilaisuuksissa. Vankilassa tarve vierailijoille, konserteille ja julistuksellekin on kova, Valkeavuori toteaa.
Kuva: Arja Valkevuori