Arvioitava teos: Johdatus sosiaalitieteelliseen raamatuntutkimukseen. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 105. Toimittanut Petri Luomanen, Jutta Jokiranta, Outi Lehtipuu. Helsinki 2013.
Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on viime aikoina niitetty laakereita ja opittu juhlimaan ainakin siitä asti, kun Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisäsen johtama huippuyksikkö aloitti toimintansa. Se on sittemmin saanut jatkoa Vanhan testamentin professori Martti Nissisen vetämästä huippuyksiköstä (Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa), joka vuorostaan juuri nyt on kova sana kansainvälisessä eksegeettisessä tutkimuksessa. Tulitukea on ollut tarjolla myös professori Risto Saarisen johtaman huippuyksikön (Järki ja uskonnollinen hyväksyminen) eksegeettijäseniltä. Ei siis ihme, että näin koostuneelta tutkijajoukolta on ilmestynyt nyt uroteko kahdessakin mielessä.
Ensinnäkin kyseessä on yhden tutkijajoukkoon kuuluvan kollegan, Raamatun tutkijana ja opettajana ansioituneen Risto Uron juhlakirja hänen 60-vuotispäivänsä johdosta. Risto Uro on ollut käynnistämässä sosiaalitieteellistä raamatuntutkimusta Suomessa ja on edistänyt sitä merkittävästi kansainvälisestikin viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Uron tutkimuksissa kiinnostus sosiaalitieteisiin on kehittynyt rinta rinnan huolellisen tekstianalyysin kanssa ja sen yhteydessä.
Toisaalta kyseessä on tarpeellinen oppikirja, joka esittelee keskeisiä sosiaalitieteellisen raamatuntutkimuksen suuntauksia, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana kaikkialla siellä, missä Raamattua on tutkittu tieteellisesti. Teos osoittaa, etteivät suomalaiset ole tämän tutkimusaspektin suhteen missään jälkijunassa, päinvastoin.
Suomeksi ilmestyi vuonna 1982 eksegeettisiä metodeja kuvaava oppikirja Johdatus eksegetiikkaan. Metodioppi (V. Riekkinen & T. Veijola, Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 37). Siinä esiteltiin ”perinteiset” eksegeettiset metodit kuten tekstikritiikki, kirjallisuuskritiikki, muotohistoria ja redaktiokritiikki. Tuolloin pystyttiin vain uumoilemaan uusia kysymyksenasetteluja (Katsaus uusimpiin haasteisiin, emt. s. 248-258). Sosiologisista tutkimussuunnista tuolloin mainittiin vain muutamia, mm. Gerd Theissenin teos Soziologie der Jesusbewegung. Ein Beitrag zur Entstehungsgeschichte des Urchristentums, München 1977. Tämän jälkeen kehitys tutkimuksessa on ollut kuitenkin mittavaa, kuten nyt arvioitava teos osoittaa. Sen tehtävänä on korjata liian yksipuolista Raamatun ideologisen tai teologisen sisällön analysointia. Artikkeleissaan kirjoittajat valottavat Raamatun ajan sosiaalihistoriaa sekä havainnollistavat sosiaalitieteiden, arkeologian sekä kognitiotieteiden soveltamista uskonnon ja erityisesti Raamatun tutkimukseen.
Kirjoittajat ovat onnistuneet tehtävässään erinomaisen hyvin. Petri Luomasen taitava johdanto tutkimushistoriaan ja uusiin suuntauksiin antaa hyvän pohjan seuraaville luvuille:
I. Keskeisiä metodologisia suuntauksia, mm. ”Tiedonsosiologia ja kolmen maailman malli” (Kari Syreeni), ”Sosiaalinen muisti” (Outi Lehtipuu & Petri Luomanen) tai ”Rituaalitutkimus” (Risto Uro).
II. Esimerkkejä Raamatun ajan sosiaalihistoriasta, mm. ”Perhe- tai sukupuolisuhteiden hierarkia raamatun teksteissä” (Martti Nissinen), ”Naisen elämänkaari Uuden testamentin teksteissä” (Antti Marjanen) tai ”Synnin sosiologiaa Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä” (Ismo Dunderberg).
III. Esimerkkejä sosiaalitieteellisestä mallintamisesta, mm. ”Qumranin liikkeen sosiaalinen identiteetti” (Jutta Jokiranta) tai ”Ylösnousemusta koskevat kiistat poikkeavuuden leimaamisteorian näkökulmasta” (Outi Lehtipuu).
Kirjan päättää emeritusprofessori Heikki Räisäsen taitavasti laadittu epilogi ”Abstrakti teologia vastaan sosiaaliset realiteetit? Poimintoja metodologisen matkan varrelta.”
Kaikkiaan teokseen on kirjoittanut artikkeleita 17 ansioitunutta tutkijaa.
Veisi liikaa tilaa analysoida yksityiskohtaisesti kaikki kontribuutiot kirjaan, jossa tekstiä on 424 sivua ja erinomainen kirjallisuusluettelo (s. 425-466). Yleistäen voi vain todeta, että jälki on vakuuttavaa. Kukin luku on tiivistetty keskeisiin tuloksiin (”Tässä luvussa keskeistä”), mikä helpottaa luetun sisäistämistä.
Matkan varrella lukija saa vastauksia kysymyksiin millaista oli perheiden, lasten ja naisten elämä Raamatun ajan maailmassa? Millaista oli elämä Jeesuksen ajan Galileassa? Miten arkeologia voi hyödyttää Raamatun ajan sosiaali- ja kulttuurihistorian tutkimusta? Miten lahkotutkimus tai sosiaalipsykologian teoriat pienryhmien välisistä suhteista auttavat ymmärtämään Jeesus-liikkeen syntyä, varhaiskristillisten ryhmien keskinäisiä kiistoja tai Qumranin liikkeen suhdetta muuhun juutalaisuuteen? Mitä uutta tietoa kognitiivinen uskontotiede ja muistitutkimus tarjoavat Raamatun traditioiden muistamiseen ja välittämiseen liittyvistä tekijöistä? Mitä uutta kognitiiviset rituaaliteoriat tuovat raamatuntutkimukseen?
Epilogissaan professori Heikki Räisänen antaa laajasti tunnustusta Risto Uron uraauurtavalle työlle sosiaalitieteellisen raamatuntutkimuksen tienraivaajana niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Nyt julkaistu teos osoittaa, että kyseiset kysymyksenasettelut ovat tulleet jäädäkseen. Yksin niillä ei kuitenkaan pärjätä, mutta ne ovat oivallinen lisä perinteisen metodikaanonin soveltamiselle. Siksi sosiaalitieteellisen lähestymistavan ja teologis-ideologisen analyysin vastakohtaa ei pidä liioitella. Sosiaalitieteellinen tutkimus antaa ”perinteiselle” ideologiselle analyysille virikkeitä, hypoteesejä, haasteita ja metodisia käsitteitä. Niiden soveltuvuus on kuitenkin aina koeteltava, sillä sosiaalitieteellinen tutkimus ja teologis-ideologinen analyysi vastaavat eri kysymyksiin, kuten Räisänen huomauttaa. Parhaimmillaan nämä molemmat näkökulmat ovat dialektisessa vuorovaikutuksessa keskenään.
Olin itse mukana laatimassa suomenkielistä metodioppia vuonna 1982. Nyt olen vakuuttunut, että se kannattaisi vihdoin uudistaa vaikkapa nykyisen huippuyksikön talkootyönä. Samalla opukseen tulisi liittää sosiaalitieteellisestä raamatuntutkimuksesta kertova oma lukunsa. Onhan se nyt tullut positiivisella tavalla entisiä, edelleen ajankohtaisia ja voimissaan olevia historiallis-kriittisiä kysymyksenasetteluja rikastuttamaan ja haastamaan.