Itsenäinen työ, hyvät työtoverit, empaattinen esimies ja ihanat päiväkerholapset ovat olleet mikkeliläisen lastenohjaajan Ritva Keiturin työn suola. Hän arvostaa kirkkoa työnantajana, koska se kouluttaa työntekijöitään jatkuvasti. Ennen lastenohjaajan uraa Keituri ehti työskennellä muun muassa baariapulaisena, kotiäitinä ja vaneritehtaalla.
Kuka olet? Milloin jäit eläkkeelle? Millaisen työrupeaman teit kirkon palveluksessa?
Olen lastenohjaaja Ritva Keituri Mikkelistä. Jäin eläkkeelle syyskuussa 2013. Aloitin Mikkelin maaseurakunnassa 34 vuotta sitten lastenohjaajana ja viimeisen vuoden työskentelin vastaavana lastenohjaajana Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan varhaiskasvatuksessa.
Kerro lyhyesti itsestäsi ja työurastasi
Olen syntynyt 15.12.1948 Puumalassa. Minulla on mies, jonka kanssa on yhteistä taivalta tehty vuodesta -67, sekä kaksi tytärtä ja kaksi lastenlasta. Asun Otavassa, joka kuuluu Mikkelin kaupunkiin.
Työurani aloitin vuonna 1965 kotiapulaisena kyläkoululla opettajaperheessä Puumalassa Partalansaaressa Kietävälän kylässä. Hoidin neljää alle kouluikäistä lasta ja tein kotitaloustyöt. Kävin työssä kotoa käsin. Matkaa oli 5 km, jonka kuljin jalkaisin, talvella hiihtäen. Heinäkuussa 1966 tulin Otavaan Shellin Baariin baariapulaiseksi, ensin kaksivuorotyöhön. Kun täytin joulukuussa 18, ryhdyin tekemään kolmivuorotyötä. Vuonna -67. menin naimisiin ja -68 sain vanhimman tyttäreni. Tein satunnaisesti baariapulaisen töitä, kunnes vuonna 1970 läksin Pelloksen vaneritehtaalle Ristiinaan. Tein kolmivuorotyötä yhtäjaksoisesti neljä vuotta. Toinen tytär syntyi -74, jonka jälkeen olin enimmäkseen kotiäitinä neljä vuotta. Syksyllä -79 minua pyydettiin päiväkerhoon apuohjaajaksi ja siitä sitten ura urkeni. Läksin lastenohjaajakoulutukseen vuonna 1981.
Minkälainen koulutus sinulla on? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämän haasteisiin?
Lastenohjaajan kurssimuotoisen koulutuksen kävin työn ohessa Ruokolahden Kristillisessä opistossa vuosina 1981- 83. Koulutukseen kuului myös neljä eri aiheista jatkokurssia. 1990-luvulla lastenohjaajan koulutusta uudistettiin, ja olin taas koulupenkillä, nyt Jyväkylän Kristillisellä opistolla. Koulutus kulki nimellä Lastenohjaajan koulutus A1. Valmistuin vuonna 1992.
Seurakunta kouluttaa työntekijöitään kiitettävästi, joka vuosi olen saanut jotakin ammattiin kuuluvaa täydennyskoulutusta. Vuosina 2003-2004 suoritin Järvenpään Luther-opistossa Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon. Kaiken koulutuksen olen saanut työn ohessa. Koulutuksella on ollut suuri merkitys ja siitä olen saanut tukea työelämän haasteiin. Koulutus on antanut varmuutta, ohjausta ja uusia virikkeitä työn toteuttamiseen sekä erityisesti apua erityislasten kanssa toimimiseen. Henkiseen kasvuun on myös saanut eväitä.
Mikä on ollut työurasi tiukin paikka?
Erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa toimiminen on ollut erityisen haastavaa.
Mikä oli erityisen hauskaa tai mukavaa työssäsi?
Mukavaa on ollut päiväkerholasten kanssa toimiminen päivittäin sekä yhteistyö työkavereiden kanssa. Erityisen mieleen painuneina ja kivoina muistan metsäkerhot ja juhlat.
Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?
Hyviä puolia ovat olleet lasten kanssa työskentely, työn laaja-alaisuus ja itsenäisyys ja yhteistyö työtovereiden kanssa. Toimintatavat olen voinut vapaasti valita eikä kahta samanlaista päivää ole ollut.
Huonona puolena voisin mainita viime vuosien tiukenneen työtahdin sekä päivän aikana siirtymiset työpisteestä toiseen.
Mistä ammensit voimaa työssä jaksamiseen?
Voimanlähteitäni ovat olleet liikunta ja muut harrastukset kuten vapaapalokunta, mökkeily ja kuorolaulu. Viimeisiin työvuosiin sain voimia myös seniorikuntoutuksesta, jota järjestetään Kuortaneella Hiippakuntakartanossa ja Kuortaneen urheiluopistolla.
Miten kirkko on muuttunut työssäoloaikanasi?
Kirkko on ollut muutoksessa kaiken aikaa. Vielä 1980 ja -90 -luvuilla muutos oli hyvin nousujohteista. Lapsityön osalta työn sisällöt ja laaja-alaisuus kehittyivät koko ajan koulutuksen myötä. Perinteisen päiväkerhon rinnalle ovat tulleet erilaiset perhekerhot, muskarit, taideleikkiryhmät vauvoille sekä moniammatilliset työryhmät. Vierailut päivähoidon eri työmuotoihin sekä mentorointi päivähoidossa ovat myös tulleet osaksi arkea. Myös iltapäiväkerhot koululaisille tulivat jokapäiväisiksi 1990 luvun lopulla Eeva Ahtisaaren aloitteesta.
2000 luku ja varsinkin viime vuodet ovatkin sitten olleet säästöjä etsivää aikaa. Resursseja vähennetään ja etsitään uusia muotoja toteuttaa työt vähemmällä työntekijämäärällä. Vapaaehtoistyö on noussut näkyvästi esille.
Mihin suuntaan toivot kirkon ja oman työalasi kehittyvän?
Kirkon kehitystä en lähde arvailemaan, mutta luulisin vapaaehtoistyön nousevan merkittävästi resurssien vähentyessä. Toivottavasti se tuo kirkkoa lähemmäksi tavallista seurakuntalaista, jos heillä on mahdollisuus vaikuttaa toimimalla aktiivisesti seurakunnassa. Ehkä Helsingin Kallion kirkon tapainen toiminta esimerkiksi voi olla sitä, mitä ihmiset kirkolta kaipaavat.
Toivon lapsityön säilyvän seurakunnan työmuotona tulevaisuudessakin. Toivon, että kirkon lapsityötä tekisivät jatkossakin koulutetut ja ammattitaitoiset lastenohjaajat, ehkä rinnallaan vapaaehtoiset työntekijät. Lapsissa on seurakunnankin tulevaisuus. Kirkolla on aina tehtävänä evankeliumin sanoman eteenpäin vieminen. Kirkon pitää auttaa ihmisiä löytämään usko Jumalaan ja Jeesukseen.
Minkä viisauden tai elämänohjeen haluaisit antaa kirkossa työskenteleville?
Ei ihminen toimi omassa varassaan, vaan tarvitsee Jumalan johdatusta elämäänsä sekä rukousta itsensä ja muiden puolesta.
Onko joku esimies jäänyt mieleesi erityisen hyvänä urasi varrelta? Miksi?
Kyllä mieleen tulee nykyinen Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan Varhaiskasvatuksen työalajohtaja Sirpa Kiesilä. Hänen alaisenaan olen saanut tehdä lapsityötä vuodesta -85 lähtien. Hän on empaattinen ja alaisensa huomioon ottava aktiivinen lapsityön kehittäjä.
Mitä harrastat? Mitä teet eläkeläisenä?
Harrastan kansalaisopistossa kuntojumppaa, joogaa, sindoa ja kuorolaulua sekä toimin VPK:n naisosaston palokuntanaisissa Otavassa. Tänä syksynä liityin Otavan eläkkeensaajiin. Harrastan myös lukemista, kävelyä, hiihtoa, pyöräilyä, pilkkiongintaa, käsitöitä, mökkeilyä ja matkustelua.